Rantahotellin uusi tuleminen

Teksti Harald Olausen

https://www.imdb.com/video/vi1077264665/?playlistId=tt2960144&ref_=tt_pr_ov_vi

Tanskalainen kiitelty ja ihastuttava koko perheen televisiosarja Rantahotelli on palanut ohjelmistoon kymmenennen tuotantokauden sarjoilla ihailevan yleisönsä suureksi riemuksi. Tanskalaissarja on valloittanut sydämiä kaikkialla, missä sitä on esitetty, eikä ihan syyttä. Rantahotellissa ovat kaikki tanskalaisuuden meille mainostetut elementit mukana sulassa sovussa, kuten hyvä ruoka, henkevä ajattelu ja leikkisyys, elämästä nauttiminen, seksi ja eroottisuus sekä tietynlainen stoalainen huolettomuus asioiden edessä, ne kun tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen -tai sitten ei, ja tämän välitila on Rantahotelli.

Yksityinen henkilöhistoria sulautuu sarjassa maailmanhistorian polttaviin kipupisteisiin Suuresta pörssiromahduksesta 1928 lähtien aina sodan jälkimaininkeihin kesään 1946 saakka. Rantahotelli kuvaa kesäparatiisina tunnettua Pohjanmeren Skagenia, suoraan vastapäätä Osloa. Rantahotelli ei ole pelkkä lomapaikka, vaan myös inhimillisten tunteiden ja kompleksisten ihmissuhteiden näyttämö, missä kesä tarjoaa hyvän tekosyyn hieman hullutella, astua talvisten arkiroolien ulkopuolelle ja leikitellä kuin Shakespearen Kesäyön unelma-näytelmässäkin (missä on yksi tärkeä oivallus varioiden taian muodossa, ihminen rakastuu aina siihen, jonka "ensimmäiseksi" näkee) iloisesti ja kaikkea halvalla pannen ja vieläpä surutta.

Rantahotelli on ollut tekijöilleen napakymppi. Mukana on Tanskan parhaita näyttelijöitä, ja se on näennäisestä kepeydestään sekä farssinomaisuudestaan huolimatta vakavasti otettava ajankuva ja ajatuksia herättävää nykydraamaa aiheista ja asioita, joista muualla maailmassa aikoinaan vaiettiin. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on koko perheen viihdettä yhteisen sunnuntailounaan jälkeen, kun isovanhemmat ovat kylässä ja heidät halutaan pitää tyytyväisinä.

Ohjelma ei ole vaativaan vaan mukavaan tyytyväisen makaan tehty. Näyttelminen on kuin suomalaiaista kesäteatteriesityksistä, jossa liioitellaan ja alleviivataan sanoja korostetun teatraalisilla yliampumisilla. Siksi Rantahotellissa tapahtumat puetaan lomaympäristössä kultaiseen harsoon, missä vakavatkin ihmisten ongelmat ratkaistaan. Mutta mikä hienointa, seksi kuvataan yhtä kauniina ja normaalina, elämään kuuluvana voimana ja hauskana, kuin aikoinaan Bergmanin Fannyssa ja Alexanderissakin.

Esimerkiksi kreivi Ditmarin, ja hänen rakastettunsa, herra Dupontin, välinen homorakkaus on lämpimän inhimillinen, ja kuvattu elämänmakuisella tavalla kolikon molemmin puolin tunteella ja tyylikkäästi ilman, että olisi ollut tarvetta koko ajan sortua näyttämään sen fyysistä täyttymystä. Muutenkin sekä Kesähotellin tapahtumat että henkilöt ovat herkullisia ja pitävät katsojansa otteessaan näin sadepäivänä, jos kaipaa vanhan ajan nostalgiaa ja kauneutta. 

Tanskalaiset ovat suomalaisista rajusti poiketen kovaäänisiä, yhteisöllisiä, itsetietoisia ja tunteellista sekä isänmaallista porukkaa. Ja vaikka sarja kuvaakin ylemmän keskiluokan menoa, on pohjavireenä kuitenkin tanskalainen kansanomaisuus. Pitää muistaa myös se, että kyseessä on aikuissatu täynnä hyväntahtoisia ja hyviä ihmisiä, missä pulmat ratkeavat yleensä onnellisesti, ja jos eivät nyt ihan heti sormea napsauttamalla, niillä on optio onnellisten maassa Hyvien tekojen punavalkoisessa kaupungissa.

Sarjassa erehtyminen on osa elämää ja inhimillistä, samoin katuminen, anteeksipyyntö, oman ylpeyden nieleminen, mustasukkaisuus, riehuva rakkaus, paha sisu, toisten panettelu ja kierkegaardilainen ajattelu subjektiivisuudesta, joka oli totuus: sillä muutoin olisimme unohtaneet sen mikä omaperäisessä ajattelussa oln arvokkainta: oman pään pitäminen ja sinnikkyys.

Kyseessä on tavallaan myös eräänlainen dionyysinen tragedia nietzscheläisittäin koristeltuna, kun "sekoitamme annetun ja todellisen toisiinsa". Rantahotellissa eletään todeksi elämään sisältyvä väistämätön kärsimys, ja taistellaan minkä he voivat vältettävissä olevaa kärsimystä vastaan, eikä työnnetä päätä pensaaseen saadakseen laihaa lohtua. 

Nietzsche jakoi kärsimyksen merkitykselliseen ja mielettömään. Merkityksellisessä kärsimyksessä hän ajatteli ihmisen tietoisesti asettaman päämäärän tuottavan merkityksen ja lievittävän älyllisessä mielessä kärsimystä. Mielettömyydessä tätä merkityksellisyyttä ei ole ja, siksi ihmiset kokevat tällaisen kärsimyksen niin sietämättömäksi, että alkavat kehitellä sitä tukevia ja helpottavia tarinoita.

https://areena.yle.fi/1-2328498

P.S.

Se, mitä nimitämme totuudeksi, on Nietzschen mukaan järjestelmä kuolleita metaforia ja antropomorfismeja, illuusioita, joiden on unohdettu olevan illuusioita. Toden puhuminen oli Nietzschelle itse asiassa valehtelemista yhteisesti hyväksytyn tavan mukaan...Juuri tämä saa täyttymyksensä tässä sarjassa; asioita ja ihmisiä tulee ja menee, niin kuin ajatuksia ja aatteitakin, ihan kuten aikakin ilmestyy ja katoaa muistojen kanssa johonkin, emme tiedä mihin, samoin käy meidän, ja siksi elämme tässä ja nyt.