Reformaation aatehistoria on jännittävä seikkailu

Teksti Harald Olausen

"Reformaatio eli uskonpuhdistus mursi keskiaikaisen eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin. Tähän vaikutti monien sattumien summa: aito uskonnollinen etsintä, valta- ja kirkkopolitiikka, taloudelliset näkökohdat, keskiaikaisen kulttuurin vaihtuminen renessanssiksi sekä aatehistorialliset virtaukset." Kari Kopperi Renessanssin Luther-kirjassaan (Yliopistopaino, 1994).

Harvoin lukee niin perinpohjaista ja samalla kiinnostavaa tutkimusta reformaation aatehistoriasta, kuin Kari Kopperin Renessanssin Luther – johdatus reformaation aatehistoriaan. Italian 1500-luvun aatehistoriasta kirjoittanut Eugenia Battista ensimmäisenä havaitsi Trenton kirkolliskokouksen vanhoilliseksi, jotain mikä hän kutsui "antirinascimentoksi" eli vastarenessanssiksi. Tästä voikin alkaa laskeneeksi katolisen liigan agendan renessanssia ja sen perillisiä vastaan.

Kopperista tuli tämän teoksen jälkeen eräällä tapaa Suomen johtava Luther-tutkija ja hän kirjoitti aiheesta vielä muutaman kirjan lisää. Työkseen hän on ollut syksystä 2025 piispainkokouksen sihteeri. On hyvä että umpiluterilaisessa maassa tunnetaan Lutherin ajatusten taustalla olleita sen ajan ilmiöitä ja oppisuuntauksia, kuten mm. keskiajalla tärkeitä skolastiikkaa, aristotelismia, platonismia, nominalismia, ockhamismia, tomismia, augustinolaisuutta, humanismia jne… Kopperilla on selvät sävelet siitä, miten tutkia reformaatiota, sen sisältöä ja syntyä sekä sitä, miksi Luther kritisoi aikansa katolista kirkkoa, ja miksi hänen sanansa saivat sellaisen vastaanoton, kun saivat? Sitä ennen on selitettävä reformaation aatehistoria ja ketkä olivat keskustelun osapuolet.

Lutherin teologiasta kiinnostuneen olisi tunnettava hieman reformaation taustaa voidakseen ymmärtää Lutherin teologian sisältöä. Omassa tutkimustyössään hän on joutunut paneutumaan Lutherin Heidelbergin disputaation aatehistorialliseen taustaan. Tällöin on ollut välttämätöntä tutustua mm. augustinolaiseen teologiaan, keskiaikaiseen filosofiaan ja renessanssin kulttuuriin. Lutheria on tutkittu yllättävän vähän renessanssinäkökulmasta. Ja erityisen vähän Lutherin suhteita renessanssin filosofisiin ja teologisiin aatteisiin. Kirjalla on oma agendansa painottaa Lutherin työssä renessanssin merkitystä ja vaikutusta aikana, jolloin Luther itse eli skolastiikan ja renessanssin kulttuurien murroksessa. Sekä renessanssille että Lutherille reformatologiselle teologialle oli ominaista aikansa skolastisen teologian ja siihen liittyneen aristoteelisen filosofian kritiikki. 

Kopperi kysyy kirjassaan asian tiimoilta avainkysymykset. Miksi Luther vastusti sitä? Mistä Luther ammensi oman teologisen ajattelunsa? Vaikuttiko renessanssin humanismi ja siihen liittynyt teologis-filosofinen työskentely Lutherin työn kehittymiseen? Saadaksemme vastauksen näihin kysymyksiin, meidän on etsittävä Lutherin kritiikin lähteitä ja mahdollisia vertailukohtia. Sitä varten Kopperi on valinnut kolme myöhaiskeskiajan ja renessanssin ilmiötä, jotka näyttävät reformaation ymmärtämisen kannalta hedelmällisimmiltä vertailukohdilta. Ensiksi Erfurtin yliopiston filosofisen tiedekunnan ja sen opettajien Jodocus Truffetterin ja Bartholomäus Arnoldin eli Usingenin vaikutus Lutheriin, koska juuri Pariisin ohella Erfurt oli 1500-luvun alussa paikka, jossa jatkettiin logiikan kehittämistä Ockhamin filosofisiin ratkaisuihin perustuvan nominalistisen tradition hengessä.

Toisen kiinnostavan kokonaisuuden muodostaa Lutherin suhde augustinolaiseen traditioon, sillä Kopperin mukaan hän vetosi kirjoituksissaan usein kirkkoisä Augustinukseen. Hänestä taas augustinolaisuus ei ollut mikään yhtenäinen ja yksiselitteinen ilmiö, vaan laaja virtaus, jonka sisällä oli useita koulukuntia. Lutherin teologian tulkinta edellyttää hänen mielestään selkeää kuvaa hänen saamastaan augustinolaisesta opetuksesta. Kopperin mukaan myös renessanssin aikana vaikuttanut humanismi on mielenkiintoinen tarkastelun kohde. 1500-luvun alussa se oli saanut kannatusta myös Saksassa. Lutherin teoksissa on monia viittauksia humanismin vaikutuksista hänen ajatteluunsa. Raamatun selityksissään hän nojautuu usein humanismin vaikutteisiin.

Taustaksi voi kertoa, että sekä Augustinus että skolastikot opettivat, että tultuaan vanhurskautetuksi jumalallisen armon ja jumalallisen hengen avulla kristitty pystyi tekemään Jumalalle mieluisia töitä mutta erotukseksi heistä Luther kielsi tämän. Luther heilutteli koko kirkon perustuksia kyseenalaistaen myös sen monopolin ja poliittisen vallan. Uskonpuhdistus teki hyvää. Kirkko hyväksyi vasta riitojen jälkeen Augustinuksen opit, joita Tuomas Akvinolainen, erityisesti Jumalaa, ennaltamääräämistä, syntiä ja armoa koskeneita opinkappaleita, innokkaasti puolusti ja levitti niitä eteenpäin hieman niiden sisältö päivittäen moraalisempaan suuntaan. Myöhemmin siirtyminen realismista nominalismiin oli selkeästi teologiassa augustinolaisuutta vastustava liike.

Luther viimeisteli Augustinuksen ajatukset Paavalin oppiin palaamalla, ja aloitti vallitsevan dogmaattisen perinteen murtamisen sekä teologian palauttamisen uskon pohjalle. Kirkossa 1400- ja 1500-luvun augustinolainen vastavaikutus keskittyi ns. Tridentin säädöksiin. Augustinuksen oppi, että usko katolisen kirkon vahvistamaan totuuteen on välttämätön, vahvistettiin normiksi vieläpä hänen omin sanoin: paha ja hyvä ovat sekoittuneet keskenään ja me elämme sen keskellä. Kun Derrida väitti, että kielen ulkopuolella "ei ole mitään", se ei ollut ontologinen väite vaan "retorinen kärjistys": ei mitään minkä voisi ymmärtää vain yhdellä tavalla, koska ilman kieltä ja monitulkintaisia käsitteitä emme näkisi maailmassa kuin kaaosta tai "epämaailman".

Lutherista jokaisella oli suhteensa Jumalaan. Näin yksilöllisistä suhteista syntyi monia jumalia, ja tätä saattoi pitää jo maallistumisen alkuna, koska uskonnon yhtenäisyys alkoi hajota. Uskonnosta tuli riitojen aihe, jolta maallista yhteiskuntaa oli suojeltava, jotta se ei häiritsisi yhteiskuntaa omine lakeineen. Maallistuminen on tätä poliittisesti: teologisesti se on muuta: Jumalasta piittaamaton asenne. Ei siis ole yhtä Jumalaa (ymmärrykselle) eikä vain yhtä maallistumisen merkitystä. Me elämme samassa ristiriitojen todellisuudessa kuin tuolloin. Edellä oleva teksti vain muistutukseksi niille, jotka eivät tiedä, että samasta "retorisesta kärjistyksestä" on edelleenkin luterilaisen kirkon sisällä kysymys, kun puhutaan mm. kirkkoa repivästä huolista.