Rento huolettomuus hyveenä ja elämänasenteena

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Baldassare Castiglione (1478-1529) oli italialainen kreivi, renessanssikirjalija ja valtiomies. Hän kirjoitti teoksen "Hovimies" (Il libro del cortegiano, 1528). Teos ilmestyi suomeksi J. A. Hollon kääntämänä 1957, silloin kun suomalaisia vielä yritettiin sivistää eurooppalaisessa hengessä. Miksi Castiglionen kirja pitäisi mainita tänään? Siksi että siinä määritellään etevästi "la sprezzatura", jonka voi kääntää rennon huolettomaksi elämänasenteeksi. Tässä ei tarkoiteta nykyaikaista ryysyisyyteen taipuvaista muotia, lähimmäksi kai tulee amerikkalainen "cool".

Mitä siis on sprezzatura, tuo rennon huoleton elämä? Ihmisen on kyettävä antamaan vaikutelma, että kaikki hänen elämässään tapahtuu helpon luontevasti, vaivattomasti ilman ponnistusta ja huolta. Kaikki vain sujuu aivan kuin itsestään, niin helposti kuin vain voi sujua. Kaiken takana on kuitenkin vaivannäkö, valmistautuminen, suunnittelu ja harkinta. Tällainen ihminen on valmistautunut, mutta ei koskaan näytä tai myönnä sitä, sehän pilaisi rennon huolettoman vaikutelman. Hän tietää, ettei mikään suju itsestään, mutta vaivattomuuden vaikutelma on olennainen.

Mutta toiminta ja toiminnan menestys eivät ole ainoat tämän hyveen piiriin kuuluvat asiat. On kyettävä piilottamaan omat halut, toiveet, tarpeet, tunteet ja aikomukset eräänlaisen viileän välipitämättömyyden varjoon. Tällainen asenne on ironinen, koska se peittää ja kätkee henkilön luonteen ja psykologian: ikään kuin millään ei oikeastaan olisi niin kovasti väliä. Samalla kuitenkin sankarimme pitää huolta siitä, että hänen halunsa ja päämääränsä toteutuvat. Usein on hyvä olla näyttämättä mitä haluaa, jos aikoo saada haluamansa. Kukaan ei huomaa estellä ja vastustella.

Pukeutuminen vaatii tutkittua ja harkittua välinpitämättömyyttä sekin, ja sitähän näkee edelleen Pohjois-Italiassa, kun katsoo miesten asusteita ja olemusta. Siellä ei shortseja näy kuin turisteilla, oli miten kuuma tahansa eikä sukkia loafereissa.

Metkaa miten Castiglione jo satoja vuosia sitten hahmotteli urbaanin ihmisihanteen, joka pätee edelleen. Ero nykyaikaan on kuitenkin selvä: Castiglione kuvaa hyve-etiikkaa eikä vain muotia. Hän luo kuvan ihanteellisesta ihmisestä, joka ansaitsee arvonantomme, ja tätä hyve juuri tarkoittaa. Se on ansaitun ihailun ja arvostuksen lähde. Hyveen ajatus ei kuitenkaan tahdo istua omaan aikaamme, jota hallitsee velvollisuuden ja oikeuksien hahmottama moraali.

Castiglionen sprezzaturasta voi silti ottaa oppia myös nykypäivänä, siis miten elää ja millaisen vaikutelman antaa itsestään. Onko hienompaa ja arvostettavampaa tyyliä? Eikö Castiglionen sprezzatura, se huolettomuus, jonka tarkka ja vaativa valmentautuminen elämän haasteisiin ihmiselle antaa, ole aidon ihailun ja arvostuksen väärti? Eikä tässä puhuta vain muodista ja tavasta käyttäytyä vaan aidosta hyveestä, siitä miten pitäisi elää.

xxx