Rosvoparonien paluu

Teksti Harald Olausen

"Paluuta menneisyyteen edustavat myös nykypäivän "rosvoparonit". Investointipankkiirit, oligarkit ja muu puolirikollinen liike-eliitti ovat saaneet pari vuosikymmentä rohmuta estoitta jättiläisomaisuuksia keinoin, joita heidän keskiaikaiset edeltäjänsä kadehtisivat."

-Markku Kuisma

Mistä kirjan mainio nimi Rosvoparonien paluu? Se selviää ensimmäisen luvun Historia ei ole loppunut lopusta sivun 31 alareunasta, missä Kuisma selittää sitä. Amerikkalaiset eivät hänen mukaansa turhaan kutsuneet öljyimperiumin pystyttänyttä John Rockefelleria, rautatiepohatta Cornelius Vanderbildtia ja terästrustin luonutta J.P. Morgania "rosvoparoneiksi", niin satumaisia omaisuuksia nämä suurliikemiehet loivat hänen mukaansa silloin niin epäilyttävin keinoin. Kyynikot väittävät Kuisman mukaan, että ainoa tahraton tai laillinen tapa tulla rikkaaksi on periä omaisuus. Kirja on elävää taloushistoriaa parhaimmillaan hauskojen sutkautusten saattelemana, kuten mistä tietää romahduksen olevan lähellä, kuten Groucho Marx sanoi? Kun Manhattanin hissipojat antavat vuorenvarmoja sijoitusvihjeitä.

Surkeinta Kuisman mielestä koko maailman etua vastaan suunnatussa sotkussa on se, että kaaos on ennakoitua seurausta rikkaiden pohjattomasta ahneudesta. Mitä kokoomusnuoret sanoisivat tähän valtion menojen leikkauskampanjansa aattoiltana? Hehän väittävät totuudenvastaisesti leikkausten pelastavan maan tulevaisuuden, mutta vaikenevat siitä tosiasiasta, että vain rikkaiden verotusta korottamalla ja kunnolla, Suomi pelastuu ja voi vielä pitkään hyvin. Mikseivät köyhät halua tietää tästä mitään? Koska kukaan ei puhu siitä. On varsin ovelaa puolustaa "leikkauksia" eikä puhua suoraan oikeilla termeillä hyvinvointipalvelujen karsimisesta sellaisilta, joilla ei ole varaa muutenkaan mihinkään - varsinkaan leikkauksiin sillä sen jälkeen heillä ei olisi mitään.

Kokoomusnuoret tietävät tämän. Koko keskiluokka ramppaa esimerkiksi valtion tukemassa työterveyshuollossa, mutta köyhät joutuvat odottamaan terveyskeskuksiin aikoja kuukausitolkulla ja leikkauksiin yli hoitotakuun korona tekosyynä. Mielenterveyspuolella psykiatripula on kuulemma niin valtava, että puikkoihin palkataan suomea osaamattomia vankilapsykiatreja suoraan Venäjän karuista olosuhteista potilaiden suureksi mielenjärkytykseksi ja kauhuksi: "Suurpääomien verovapaus, veroparatiisit tai muita oleellisesti alempi verotus uhkaavat epäoikeudenmukaisuudessaan murentaa keskiluokkaista työmoraalia. Samalla ne rapauttavat aiemmin vakaiden yhteiskuntien koossapitäviä rakenteita."

Professori Markku Kuisman hyvin kirjoitetut ja lähes dekkarimaisesti etenevät - ja paljastavat - taloushistoriaa käsittelevät kirjat Kahlittu raha - kansainvälinen kapitalismi, Kansallis-Osake-Pankki, Suomen poliittinen taloushistoria ja nyt tässä artikkelissa käsiteltävä Rosvoparonien paluu, ovat nautinnollista luettavaa ei vain siksi, että niiden tyyli on kaunista vaan myös siksi, että ne oikeasti puhuvat itse asiasta eli ongelmista oikeilla sanoilla, eivätkä vain ole puhuvinaan, kuten esimerkiksi suuren rahan pää-äänenkannattajat Talouselämä sekä Kauppalehti, jotka ovat muuttuneet ökyrikkaiden hifistelyksi teeskentelevät olevansa täysin tietämättömiä siitä, miten rikollisesti kaikki suuret omaisuudet luodaan. Juuri siksi Kuisman kirja on tarpeellinen muistutus siitä, ettei näin ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan.

"Rosvoparonien paluussa professori Markku Kuisman kohteena ovat yritysjärjestelyt, finanssikriisi ja globalisaatio historiallisina ilmiöinä. Kuisma osoittaa, että raha ja valta ovat kietoutuneet yhteen Suomessa jo pitkään - paljon ennen tuppeen sahattuja lautojakin. Vanhat "rosvoparonit" tuntuvat heränneen maailmalla henkiin oligarkkien ja investointipankkiirien hahmossa. Reaktiot finanssikriisiin vaihtelevat. Jotkut uskovat kriisin olevan lupaava mahdollisuus kaikille niille, joilla riittävästi pääomia ja pelisilmää. yhtä lailla kriisin on pelätty lupaavan kansoille jälleen kerran vain verta, hikeä ja kyyneleitä."

Totutusta historiantulkinnasta poiketen, Kuisma ei kuittaakaan lähimenneisyytemme rikoksia hälläväliä-asenteella, vaan selittää esimerkiksi suomalaisen (voittajien)historiannäkemyksen Eino Jutikkalasta (Suomen poliittinen historia) lähtien vuoden 1918 tapahtumien taustoiksi saman laajentuvan markkinatalouden loukkaavan laajentumisen taloudellisella ja poliittisella ylivallallaan, kuin mitä vuoden 1918 tapahtumat: "Vuoden 1918 purkauksessa ei kamppailtu vain yhdestä asiasta. Kyse oli yhtä aikaa kansallisesta itsenäisyydestä, yhteiskuntajärjestyksestä ja Suomen paikasta maailmassa. Vyyhtiin sekoittuivat myös yhteiskuntaluokkien, kieliryhmien, rotukäsitysten ja etnisten identiteettien ristiriidat."

Kuisman mukaan juuri tällaisista yhdistelmistä syntyi ja syntyy jatkuvasti, räjähdysherkintä käyttöainetta julmille puhdistusoperaatioille. Ne liittävät hänen mukaansa 1910-luvun Suomen ja 1990-luvun Balkanin samaan eurooppalaisen historian ketjuun. Kuisman mukaan laajentuva markkinatalous näyttää hyökkäävän kaikkia perittyjä arvoja, sosiaalisia hierarkioita ja ideologis-uskonnollista identiteettiä vastaan. Meidän tulisikin ymmärtää ahnas kapitalismi pedoksi (huom: oma tulkinta), jota pitäisi valvoa, komentaa ja suitsia tarkoin, ettei maailmalle kävisi huonosti, sillä kahlitsematon kapitalismi ei ole pelkästään vaaraksi, se on tappavaa; hyvissä käsissä hyvä renki mutta huonoissa huono isäntä. Samaa mieltä on Kuismakin. Siksi hänestä tarvittaisiin vaikeasti löydettävä tasapaino kapitalismin luovan voiman ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden välille.

Mutta se on juuri se, mitä kukaan ei halua - paradoksaalista kyllä; ei oikeisto eikä vasemmisto, koska epätasapaino on parasta poliittista bisnestä kummallekin osapuolelle, jotka pääsevät näin kurimaan kermat kakun päältä.

Tähän puolestaan hänen mielestään tarvittaisiin määrätietoista kansainvälistä globaalia yhteistyötä ihmisten sosiaalisten oikeuksien ja luonnonsuojelun turvaamiseksi - helpommin sanottu kuin tehty. Tässä vaiheessa Kuisma alkaa kuulostaa norjalaiselta ekososialistilta. Nykyisin kaikki kuulostavat. Kuisman sanomisen tekee kuitenkin erityisen mielenkiintoiseksi se, että hän sanoi niin ensimmäisten joukossa jo kymmenen vuotta sitten: "Maapallon, joka kolkkaan tunkeutuva, kaikkialle pesiytyvä kapitalismi ei ollut Marxille ja Engelsille vain talouden ilmiö. Se muokkasi uusiksi koko maailmankulttuurin, johon kansallisesti rajoittuneet paikalliset alakulttuurit sulautuivat. Kaikkea ennen pyhänä ja arvokkaana pidettyä häväistessään, ruostuneita suhteita rikkoessaan ja kaiken vanhentuneeksi luokittelemansa kärsimättömästi syrjään sysätessään se luo itselleen maailman oman kuvansa mukaan."

Raamatullisin termein, sitä voisi kuvailla ILMESTYSKIRJAN PEDOKSI (huom: oma tulkinta). Kuisma väittää vuonna 1848 ilmestyneen Marxin ja Engelsin kirjoittaman Kommunistisen manifestin edistämän poliittisen liikkeen vastaliikkeineen onnistuneen katkaisemaan jo 1800-luvulla nähtävissä olleen teollisen kapitalismin voittokulun; moderni kapitalismi pääsi Kuisman mielestä voimakkaaseen yleismaailmalliseen vaiheeseensa vasta 2000-luvun alusta. Kuisma muistuttaa vielä, että markkinoita ohjaavan ns. näkymättömän käden jälki on armotonta yritysjohtajille, mutta vielä armottomampaa tavallisille ihmisille: "Näinhän muutos alkoi 150 vuotta sitten. Ei norjalainen Hans Gutzeit tullut Kotkaan höyrysahaa perustamaan auttaakseen köyhiä suomalaisia, vaan tekemään voittoja idän halvempien metsien ja työvoiman avulla. Gutzeit itse epäonnistui, mutta hän tuli silti olleeksi mukana suomalaisia varastuttavassa kehityskulussa, joka synnytti tänne aineellista hyvinvointia pitkään takoneen modernin puunjalostusteollisuuden."

Olen samaa mieltä ja Gutzeitin perustaneiden norjalaisten jälkeläisenä kirjoittanut laajasti asiasta viime vuonna ilmestyneessä kirjassani Norjalaisesseet (Kulttuuriklubi 2020).

-https://kulttuuriklubi.com/wp-content/uploads/Norjalaisesseet/index.html#PDF/1

Kaiken tämä jo tiedämme ja olemme lukeneet jo aiemminkin. Silti Kuisman teksti on herkullista ja omassa suorasukaisessa rehevyydessään paljastaa miksi se on nautinnollista. Maassamme ei ole totuttu siihen, että eliitin vallassa lähes yksinomaan ilman valvontaa - tai jos sitä on se ns. näennäisvalvontaa, missä valkokaulusrikollisia kohdellaan silkkihansikkain mahdollisten tuomioiden ollessa hyttysen paska Itämeressä tyyliin sakkoja - toimiva talousrikollisten pyhä klaani tekee, mitä huvittaa. Kuisman sanoin, harvoin on niin monilla syytä olla vihaisia nykyisin niin monelle: "Rosvoparonien paluu on syntynyt halusta ymmärtää rahan ja vallan suhdetta sekä vuosituhannen vaihteen suuria muutoksia. Kirja pyrkii asettamaan ne historiallisiin yhteyksiinsä, reagoimaan niihin ja olemaan jotain mieltä niistä."

Kuisma muistuttaa, että sama tapahtui jo aiemmin 1800-1900-luvun vaihteessa, kun uudenaikainen suurteollisuus teki vapaan kapitalismin vallitessa läpimurtoaan. Näin tapahtui hänen mielestään myös esimerkiksi 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa, kun vanhat aristokraattisuvut ja alemmasta soturiaatelista ylöspäin pyrkivät nousukkaat kokosivat valtion ja sotien avulla varallisuuttaan. Sota oli silloin Kuisman mukaan suurta liiketoimintaa, ainakin yhtä tärkeää kuin nykyajan telekommunikaatio, pankkitoiminta tai ihmis- ja huumekauppa. Vasemmistolaissa toimittajapiireissä 80-luvulla taloustoimittajia pidettiin suuren rahan perässä juoksijoina ja kokoomuslaisina kätyreinä (ei sentään niin idiootteina kuin ns. urheilutoimittajia, vaikka molempia ammattikuntia yhdistikin suuri kunnioitus ja nuolenta) siinä mielessä hyödyllisinä idiootteina, että seuraavan vuoden etsityimmät talousrikolliset löytyivät aina heidän tämän vuotisista kissankorkuisilla kirjoitetuista juttujensa otsikoista - mauttomista kehuistaan siitä ja siitä markkinanerosta pelastamassa sitä sun tätä firmaa varmalta konkurssilta.

Palataan hieman aikaan ennen Kuisman kirjaa Rosvoparoneista. Yli kymmenen vuotta sitten oivaltava, osaava ja rohkea taloushistorioitsija Markku Kuisma julkaisi kirjan Rosvoparonien paluu - rahan valta Suomen historiassa (Teos 2010). Kirja käsittelee mm. vuoden 2009 talouskriisiä. Kyseessä oli tietenkin angloamerikkalaisen "mopo karkasi käsistä"-pankkiirilauman tahalleen synnyttämästä finanssikriisistä, jonka Björn Wahlroos kuittasi omaan taattuun ylimieliseen tapaansa eräässä haastattelussa: "Lamat tulevat ja menevät, mutta kunnon kriisi on aina lupaava mahdollisuus kaikille niille, joilla on riittävästi pääomia, pelisilmää ja harrastuneisuutta."

Sitä Wahlroos ei vain kerro, että hänen ja hänen huijaripankkiirikollegansa pelaavat muiden rahoilla venäläistä rulettia, missä kokonaiset kansakunnat ja niiden tulevaisuus ovat koko ajan vaakalaudalla. Kriisien maksumiehiä ovat aina siihen syyttömät sivulliset. Kyseessä on kansainvälisen (rosvo)kapitalismin puolilaillinen tapaa keskittää pääomia varastamalla rahaa sellaisilta, jotka eivät ymmärrä pelin todellista luonnetta, ja ovat siksi helppoja kohteita kusettaa ja naruttaa mennen tullen. Kuismakin tähdentää (lue: alleviivaa) kirjassaan, miten maailmankapitalismin tähtimiehistö onnistui omin avuin hoitamaan ensin Yhdysvaltain rahoitusmarkkinat ja sitten maailmantalouden sekasorron partaalle.

Kuisma huomauttaa kirjassaan hyvin monen varoittaneen tuloksetta liike-elämää kannustamasta pankkiireja ja yritysjohtajia lyhytjänteiseen voitontavoitteluun lihavien bonusten ja optioiden avulla: "Ja sitten kävi juuri niin kuin varoittajat pelkäsivät", Kuisma kirjoittaa ja jatkaa: "Ongelman ydin ei ole varoituksissa ja niiden kuulemisessa tai kuulematta jättämisessä. Karu realiteetti on, että kriisin synnyttänyt suhteellisen pieni joukko finanssipelureita ei voisi olla vähempää kiinnostunut aiheuttamastaan kurimuksesta. He ovat saaneet jo oman osansa, kaatukoot siis pankit ja kansantaloudet." Kuisma muistaa koko ajan sodan ja valtion kuppaamisen olevan parasta bisnestä. Hänestä ei ole sensaatiomainen paljastus se, että valtioiden väliset sodat synnyttivät jo satoja vuosia sitten joukkovelkakirjamarkkinat, joiden varassa maailmantalous edelleenkin kieppuu - onnistunut joukkovelkakirjarahoitus käänsi myös Yhdysvaltain sisällissodan pohjoisvaltioiden hyväksi. Myös ensimmäisen maailmansodan voitto ratkesi pääsystä Lontoon ja New Yorkin joukkokirjavelkamarkkinoille, Saksalla kun ei ollut sinne mitään asiaa.

Kuisma referoi pitkään myös professorina New Yorkissa toimivaa entistä pörssivälittäjää, Nassim Nicholas Talebia, joka kirjoitti kuuluisan Musta joutsen (2007)-kirjan, mikä käsittelee yllättävien ilmiöiden esiintymistä ja ennakoi uuden finanssikuplan puhkeamista. Luku on kirjan moraalisin ja näyttää toteen selvästi sen, miksi valheelliset väittämät tuloerojen kasvattamisen puolesta ovat turmiollisia niin valtioille kuin yksityisille henkilöillekin kokoomusnuorten päinvastaisista väitteistä huolimatta: "Mistä tietää, että tuloerojen kasvattaminen kohtuuttomuuksiin johtaa menestykseen, kuten maailmaa pari vuosikymmentä hallinneen vulgaariliberalismin lipunheiluttajat väittävät? Todellisuudessa tämmöiset opit ja käytännöt omaksuneet yhteiskunnat ovat taipuvaisia sortumaan talouden kurjuuteen ja moraalin rappioon."

Varsinaiseen asiaan rahanvallasta Kuisma pääsee vasta kirjan toisessa luvussa Yhtiövalta ja kansanvalta, mikä on poliittisille untuvikoille järkyttävää luettavaa. Siitä selviää nimittäin koko pohjoismaisen napinpainallusdemokratiamme todellinen luonne; valta ei ole niissä kansanvaltaisissa käsissä, kuin meille koulussa uskotellaan. Se on, on ollut aina ja tulee aina olemaankin, vahvasti suuryhtiöiden anturan alla niin koti- kuin ulkomaillakin. Kuisma muistuttaa dramaattisesti: veronmaksajalta nyhdetty miljoonien eurojen puoluetuki vie lesken viimeisenkin (hieman maalailee siis piruja seinille suomalaiseen tapaan pohjan kautta...) rovon ja kuivan leivänkännykän orpolapsen suusta.

HEHE! Kyllä Kuisma osaa puhua suoraan Hymy-lehdestä ja Karpolla on asiaa-ohjelmien aivopesemällä tavalla kansakunnan yhteiseen alitajuntaan suomalaispopulismin vaikuttavin sanoin. Kirjan lukujen nimet itsessään paljastavat Kuisman tavoitelleen selkeiden faktojen lisäksi eräänlaista "josesaramagolaista (lainattu Marquezilta hieman soveltaen macondomaisesti) rahan traagista realismia", kuten Vaalirahan ja demokratian yhteys, Porvarihallituksen ja punamullan pitkä kilpa, Poliittista korruptiota ja gangsterimaista käytöstä, Privatisoinnin pitkä polku, Moraalirappiosta talouden katastrofiin, Salainen "Projekti Y" ja toteutumaton pankkihistoria, Kartellein rakennettu kansakunta, Mannerheim, paperipatruunat ja ikuinen Venäjä, Johtavat aatteet, afäärifennomania ja Paloheimon papinpojat sekä Mitä tekemistä Kemiralla on Hitlerin valtaannousun kanssa?

Kirja on herkullista luettavaa alusta loppuun, koska kertoo paljon sellaisia tarinoita, usein jopa uskomattomilta tuntuvia, jotka ovat vaikuttaneet paljon enemmän taustalla, kuin mitä meille on uskoteltu - ihan samalla tavalla kuin Tali-Ihantalan ns. torjuntavoitto ei ollut vain "suomalaisin raaoin käsin ja jatkuvin rukouksin saavutettu" ylivoimaista vihollista vastaan vaan myös siksi, että saksalainen 70-lentokoneen laivue pommitti kaksi viikkoa vihollisen asemia ja junnaavasta sodankäynnistä hermostunut Generalissimus Stalin päätti erään Joutsenlampi-baletti-illan jälkeen keskittää kaikki voimansa Berliinin kilpajuoksun voittamiseksi lännen kanssa.