Ruotsi e pääse millään eroon demarivallasta

Teksti Harald Olausen

Ruotsalainen politiikan kauhunäytelmä on ollut viimeiset neljäkymmentä vuotta seurata, miten Ruotsi on yrittänyt rimpuilla turhaan irti demareistaan. Ei onnistu, vaikka kuinka on yksin ja yhdessä yritetty. Aina ne palaavat valtaan, yleensä vähemmistöhallituksina, joissa maata hallitsevat demarit kolmasosan äänestäjistä valtakirjalla ikuisuuden sataprosenttisesti Ruotsia. Epäonnistuneet demarijohtajat Mona Sahlin ja Håkan Juholt ovat ainoita demarien puheenjohtajia, joista ei tullut Ruotsin pääministereitä. Vähemmistöhallitukset yleistyivät Ruotsin pitkän demarivallan jälkeen 1980-luvulla.

Demarit ovat käytännössä hallinneet Ruotsia sen poliittisen itsenäisyyden ajan 90 prosenttisesti. Ruotsin demaripääministerien lista on pitkä; Hjalmar Branting 1920, 1921-1923, 1924-1925, Rickard Sandler 1925-1926, Per Albin Hansson 1932-1936, 1936-1946, Tage Erlander 1946-1969, Olof Palme 1969-1976, 1982-1986, Ingvar Carlsson 1986-1991, 1994-1996, Göran Persson 1996-2006, ja Stefan Löfven 2014 -2021. Kukaan ei muista aikaa ennen demareita. demarit ovat Ruotsissa kaikkialla ja maa on pitkälle rakennettu demareiden toiveiden mukaiseksi. Mutta millaiseksi?

Viime aikoina demarit ovat hallinneet yhdessä ympäristöpuolueen kanssa hallituksessa tukenaan äänestyksissä keskustapuolue ja liberaalit. Vasemmistopuolue on pidetty erinäisten syiden takia ulkopuolella koko ajan, vaikka se on erityisesti nuorten koulutettujen ja taiteilijoiden keskuudessa suosittu puolue ja kasvattaa koko ajan suosiotaan uuden osaavan puheenjohtajansa ansiosta. Juuri vasemmistopuolueen uusi puheenjohtaja on tavallaan syypää ruotsalaisen poliittisen konsensuksen rikkoutumiseen keväällä vetäessään äänestyksessä tukensa hallitukselta. Ruotsissa pidettiin ihmeellisenä asiana sitä, ettei puolue tukenutkaan hallitusta.

Muualla maailmassa on pidetty demareiden oveluutena ja sairaalloisen vallanhimon seurauksena sitä, että demarit ovat saaneet muut puolueet vakuuttuneeksi siitä, että ilman demareita Ruotsin hallitseminen on mahdotonta ja saamaan tuekseen niin keskustapuolueen, liberaalit kuin vasemmistopuolueenkin. Ruotsin eilinen jännitysnäytelmä maan ensimmäisen pääministerin täpärästä yhden äänen päässä olleesta jännittävästä nimityksestä uudeksi pääministeriksi ja heti perään seitsemän tunnin päästä hallituksen talousarvion häviäminen äänestyksessä opposition eli kokoomuksen, kristillisten ja ruotsidemokraattien varjobudjetille, sai monet luulemaan jo demareiden hallitustaipaleen olevan lopullisesti ohitse.

Ei ole. Uusi pääministeri jatkaa ensi vuonna pidettäviin vaaleihin siitä huolimatta, että vihreät sanoivat jäävänsä hallituksen ulkopuolelle, sillä uusi pääministeri ilmoitti voivansa muodostaa yksinomaan demareista koostuvan vähemmistöjallituksen, jolla olisi vihreiden, keskustapuolueen ja vasemmistopuolueen tuki. Yleisestä näkökulmasta Ruotsin ratkaisu on kummallinen ja epädemokraattinen. Miksi Ruotsi ei aikaista vaaleja vuodella ja mittauta poliittisten puolueiden kannatusta nyt. Syy on yksinkertainen.

Punavihreä blokki menettäisi enemmistönsä ja maata alkaisi vaalien jälkeen johtamaan kokoomuksen, ruotsidemokraattien ja kristillisten hallitus. Demarit ovat menneet liian pitkälle hyssyttelyssään ja ongelmien lakaisemisesta maton alle. Koko maa tuntuu vihaavan itseään ja siinä sivussa toisiaan. Maa on muuttunut välinpitämättömäksi ja suvaitsemattomaksi lyhyessä ajassa, siitä huolimatta, että se mainostaa olevansa maailman tasa-arvoisin ja demokraattisin maa.