Ruotsin Mickey Rourke - Jonay Pineda Skallak

Teksti Harald Olausen

"Lukutaidottomien kirjallisuutta, matalaotsaisten kulttuuria, köyhien rikkaus, alistettujen etuoikeus, syrjäytettyjen joukkojen yksityisklubi."

-Lee Lovinger 1966 Televisiosta

Television henkinen alamäki sen kuin vain jatkuu uusissa superjännittäviksi ja vastustamattoman oveliksi harsotuissa televisiosarjoissa, joista on riisuttu kaikki inhimillinen oleminen ja osaaminen pois häiritsemästä ja turhia maksamasta, kuin kenraaliharjoituksena edessä häämöttävälle ajalle, jossa tekoäly korvaa niin elokuvantekijät kuin näyttelijätkin, ja jossain vaiheessa myös zombeiksi muuttuneet ja aivonsa saastuttaneet elävät katsojat. Toteutuksetkin ovat yllättävän köyhiä.

Nykysarjoja yhdistää kotikutoisuus sekä hyvän ja pahan esittäminen mustavalkoisena luonnontuotteena. Näyttelijät ovat usein nuoria amatöörejä tai uransa alussa olevia nuoria näyttelijöitä, joilla ei ole lainkaan karsimaa, ja jotka yhtä usein eivät osaa näytellä, tai jo yrittävät näytellä, tekevät sen väkinäisesti ja huolimattomasti. Juonet ovat yksinkertaisia ja koukuttavia. Ne on lainattu todellisuudesta, mutta ne kerrotaan kuin aina hyvin päättyvät sadut. Kun niitä katsoo perse puuttuu ja mieli jäätyy.

Televisiosarjat ovat halpoja tehdä ja tuottoisia myydessä ympäri maailman. Ne ovat nykyajan kultakaivoksia ja siksi niitä tuotetaan kuin liukuhihnalta, missä tosielämän vaikeita ongelmia kuvataan ihmisten kautta yksilön ongelmina ja ne on usein kääritty romanttiseen kääröön. Näissä ohjelmissa näyttelijät eivät varsinaisesti näyttele, kun eivät osaa (ja jos näyttelevät, ylinäyttelevät) vaan ovat. Musiikki hoitaa loput. Näyttelemisen ovat korvanneet jännittävä musiikki ja erilaiset kamerafiltterit.

Tällaisesta esimerkkinä Taelgia kertoo jengirikollisuudesta: "Kun 16-vuotias Gabriel muuttaa Södertäljeen, hänet ottaa siipiensä suojaan Marko, yksi naapurustoa hallitsevan rikollisjengin alaikäisistä juoksupojista. Heistä tulee ystäviä ennen kuin Gabriel ehtii tajuta Markon roolin. Sitten Marko tekee ison virheen, joka synnyttää pahaa verta jengin ylemmillä tasoilla. Taelgia on tarina perheistä, poliisista ja rikollisista lojaliteettien, vaatimusten ja velkojen ristitulessa."-Yle Areena.

Taelgia yrittää olla osuva ja ajankohtainen kuvaus Ruotsin nykyajan polttavimmista ongelmasta, jengiväkivallasta ja epämiellyttävän slummitodellisuuden kuvaajana. Näitä on tehty viime vuosina Ruotsissa tiuhaan tahtiin. Yksikään ei ole ollut valitettavasti kovinkaan onnistunut. Taelgissa päästään ensimmäistä kertaa lähelle sitä syvää juopaa ja vihaa, mikä maahanmuuttajataustaisilla on ruotsalaisten kanssa, joita he Tealgiassa syvästi inhoavat ja kutsuvat halveksivasti "sveduiksi".

Ankeaa on silti Tealgian ympäristö ja yksioikoisia hahmotkin. Juuri siinä sarjan perverssi viehätys ja yllätys onkin. Se onnistuu tavoittamaan lohduttomuudessaan jotain oleellista pahaa oloa tyhjyyden keskellä elävistä ja vaihtoehtojen puutteesta kärsivien ulkomaalaistaustaisten ongelmista. Katsojien huomion varastaa kuitenkin lähes sataprosenttisesti kuvaushetkellä vasta 20-vuotias Jonay Pineda Skallakin keskittynyt ja osuva roolityö lähes autistisesta ja tunteettomasta slummitappajasta.

Aikaisemmasta roolistaan romanttisessa draamakomediassa Vintervikenissä (2021) Skallak sai parhaan sivuroolinesittäjän GUDLBAGGENIN vuonna 2021. Turkkalaisella hahmolla, Jonay Pineda Skallakiilla, on vain yksi ongelma. Itsekin ulkomaalaistaustaisena hänet on ikään kuin marginalisoitu pahisten rooliin slumminäyttelijäksi. Mutta lahjakkuus hän on ja tekee molemmat roolinsa tyylillä, jopa niin että voi toivoa että hänestä, Ruotsin Mickey Rourkista, tulemme vielä kuulemaan paljon.