Satunnaisuus, joka voisi ehkä olla toisin kontingenssin näkökulmasta

Teksti Harald Olausen

Yle Areenan Avara luonto-ohjelmasarjan jaksossa "Tiibetin ylänkö - Tibet - Roof of the World" ((Singapore/Ranska, 2020) T: Infocus Asia/France Télévisions, tutustutaan tällä kertaa maailman katolle eli Tiibetiin sen eläimistön kautta. 1980-luvuilla suuren osan suomalaisperheiden lauantaiohjelma oli lottokuponkien viemisen jälkeen saunan lämmittäminen Avara Luonto-(jostain kumman syystä Yle Areenan sivuilla väittään Avara Luonto-ohjelmasarjan tarjonneen luontoelämyksiä jo yli 20-vuoden ajan, vaikka sen pitäisi kuulua: jo yli 40-vuoden ajan ellen ihan pahasti ole väärässä tai sen nimi oli aikaisemmin joku muu kuten HISKI KUTIAISEN SATIAISET (sovinistisen ja kaikkien asioiden yleisfoobikon, Kari Suomalaisen, joka oli "viimeinen osaava ja kansan suuresti rakastama pilapiirtäjä ") ohjelmaa katsoessa samalla sivusilmällä, sen jälkeen illan ensimmäisen englantilaisen dekkarisarjan katsomista, sauna, iltapala, uutiset, lottoarvonta ja ennen pehkuihin vetäytymistä illan toisen englantilaisen dekkarisarjan katsominen (tai vaihtoehtoisesti saksalainen Kettu, mikä ei vasemmistoporukoita viehättänyt sen piilofasistisen poliisivallan ihannoinnin takia (ja virkakiellon), olihan Länsi-Saksassa hallitusvastuussa Helmut Schmidtin johdolla Nato-uskoivaiset oikeistososiaalidemokraatit samaan aikaan, kun maassa oli verisesti kukistettu äärivasemmisto vankiloihin murhaamalla RAF:n eli Punaisen armeijakunnan johtohenkilöt, kuin toisintona varoitukseksi anarkistisille rettelöitsijöille - radikaalit vallankumousjohtajat Rosa Luxemburg ja Karl Liebkind murhattiin selleihinsä, ihan kuten myöhemmin RAF:n eli Punaisen Armeijakunnan johtajatkin (tästä olen kirjoittanut https://www.digivallila.com/l/antakaa-minulle-pommi/ käsitellessäni 18.6.2021, aina yhtä pelottavan ajankohtaista ja maailman ehkä parhainta ja koskettavinta poliittista elokuvaa, joka suorastaan huutaa korjaamaan vääryydet NYT! (eli on aina yhtä ajankohtainen muutosta haluavalle uudelle poliittiselle sukupolvelle) Jean-Paul Godardin Kiinatar (Ranska 1967).

Muistan, miten aikoinaan surkuteltiin jossain ohjelman sarjassa (ja jossain surkuteltiin metsäpaloja, vaikka ne ovat tärkeä osa luonnon omaa ekoraivausta) syödyksi tulleita eläinparkoja, vaikka biologit muistuttivat muissa medioissa, miten tärkeää oli harventaa näin luonnollisella tavalla liian suureksi kasvaneita eläinlaumoja ekosysteemin herkkää tasapainoa häiritsemästä. Ymmärrän ohjelman olevan tarkoitettu koko perheen yhteiseksi viihteeksi. Melkein joka jaksossa mitä olen nähnyt, asioita kuvataan alleviivaten ja tavuttaen perheen näkökulmasta. Ruudulla leikkivät onnellisten eläinperheiden onnelliset lapset vanhempien turvallisten katseiden alla söpösti hymyillen ja kirmaillen. Mutta onko näin todellisuudessa? Kun Pikku Kakkosta ja Avaraa Luontoa ikänsä tuijotellut lapsi kasvaa aikuiseksi, hänen muistikuvansa (ja kokemuksensa, mikä perustuu pääosiin virtuaalisuuteen) luonnosta on hyvin erilainen kuin mitä luonto todellisuudessa on. Mitä se todellisuudessa sitten on? No ainakin kaikkea muuta kuin ennustettava ja koko ajan muuttumattoman samanlainen; asiat eivät ole välttämättömiä tai väistämättömiä, vaan voivat olla myös ajateltavissa tai tehtävissä toisin - ei näin ollen oikein voi olla jyrkän kaksijakoinen vaan sen on oltava jollain tavoin kerrostunut. ja kun emme tätä tiedä, menemme aina helppoon ja eksymme uskomaan maailman olevan ennalta-annettu- ja määrätty kaiken toistuessa a:sta b:hen aina saman kaavan mukaan.

Tässä pähkinänkuoressa Avaran Luonnon ongelmatiikka numero yksi, vaikka ohjelmasarja on toki sekä tarpeellinen että kiinnosta ja hyvin tehty, mutta samalla se antaa kuvattavista kohteistaan liian silotellun kuvan tyytyessään kertomaan selkokielellä vain perusasioita niin, että katsoja tuudittautuu (Kiinalle ei ole vielä ilmoitettu jakkien piereskelystä ja paskantamisesta aiheutuvia ilmastomaksuja) ikuisen onnen autuuteen luonnon mukavasta harmoniasta, vaikka se on kaikkea muuta; se on koko ajan syömistä ja naimista luonnonjärjestyksen mukaan. Harvoin Avara Luonto on näyttänyt sitä tappamisenmelskettä, mikä luonnossa on vallitseva piirre - ei siis poikkeus - puhumattakaan jatkuvasta naimisesta, syömisestä, kun ei edes kuvia elukoista paskalla ole haluttu näyttää niiden rikkoessa sen puhtoisen kuva, jota sarjan toimittajat haluavat katsojille ympäri maailman näyttää. Ehkä siksi myös kotimaisen Petteri Saarion vesistöistä kertovat sarjat ovat melko kesyjä ja mitäänsanomattomia, niistä korkean esikuvansa - Avaran Luonnon - tavoin puuttuessa kaikki ne vastakohdat ja ristiriidat, jotka ovat oikeassa elämässä se ristiriitojen välissä maistuva suola, mikä nostaa irivistyksen naamalle antaen nähdylle ja kuvitellulle lähes oikeat mittasuhteet luonnon kauniina ja tasapainoisena tarjoavan viihdeteollisuuden (markkinoiden myydään helposti siinä sivussa puuhyhtiöiden, MTV ja Disney toimesta) imelän ja vastenmielisen leikkikentättäperspektiivin vastineeksi.

Näistä samoista asioista puhui hieman eri sanoin Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan emeritusprofessori sekä Jyväskylän ja Joensuun yliopiston dosentti, Risto Eräsaari, tieteen päivillä 7.1.2011 esitelmässään kontingenssin käsitteestä, joka julkaistiin "Tieteessä tapahtuu"-lehden numerossa 5/2015. Esitelmänsä aluksi Eräsaari kertoo englantilaisesta valokuvaaja Richard Longista, joka teki vuonna 1967 suoran polun niityn halki kävelemällä moneen kertaan edestakaisin ja lopuksi dokumentoi sen valokuvaamalla. Teos sai nimekseen "A line made by Walking". Kun Eräsaari katsoo teosta, hän huomaa esineiden sijainnin ja etäisyyden, kolmiulotteiseen näkövaikutelmaan nojautuvan perspektiivin, vääntyvän kieroon ja harhaan: "Samalla perspektiivi tulee tässä kuvaannollisessa esityksessä ainutlaatuisella tavalla esille. Kuva esittää mielensisältöä heijastavaa projektiota, ja samalla sitä, että ihmisen silmä näkee maailman projektiona. Maisemaan kävelty viiva asettaa kuvapinnan eri osat tasa-arvoiseen asemaan keskenään niin, ettei katsoja enää saa tutun perspektiivin välittämää informaatiota. Myös kontingenssia voi luonnehtia ominaislaaduksi, jossa kadotetaan etukäteen sovittu tai totuttu perspektiivi." Eräsaaren mukaan, kun näin käy, se ei enää hahmota yksinomaan visuaalista tai tilallista näkemystä, vaan luovuttaa käsitteellisen näkökulmansa nojalla mahdollisuuden nostaa pöydälle ajattelutavan erityisyyttä arvioiva kiistanalaisuus tai asettaa umpikujaan ajautuneelle normatiiviselle teorialle vaihtoehto: "Uusi perspektiivi voi irrottaa, erottaa tai vapauttaa meidät siitä ehdollisuudesta ja sidonnaisuudesta, jolla taustaoletusten muutoksia reflektoimatta selitetään, mitä me olemme, ajattelemme ja teemme. Tärkeät asiat voi toisinaan tunnistaa vasta, kun ne näyttäytyvät kontingentissa väläyksessä - todellisuudessa, joka irtoaa symmetrisistä ja yksitoikkoisista kulisseista (Robert -Grillet), sallii uusien nimien kokeilun asioille vähän niin kuin nainen sovittaa kaupassa hattuja (Becket), antaa välähdyksen ajan sisällä tapahtuvasta ankkuroimattomasta olemisesta (Joyce)."

Risto Eräsaari kehittelee eteenpäin kontingenssin teemaa katsomalla myös taakse, jolloin ei tapahtunut niin paljon. Silloin Eräsaaren mukaan kontingenssin teema saatettiin liittää laaja-alaiseen maailman varmuuden tavoitteluun ja vapaaseen tahtoon: "Nykyjään kaikki on taas muutoksessa ja uutuuksia tulee jatkuvalla syötöllä, joten se liitetään ajallisen ymmärryksen muutokseen, ennustamattomiin tapahtumiin ja maailman synkkenemisen synnyttämiin enemmän tai vähemmän traumaattisiin kokemuksiin. Kaoottisuuden ja tilapäisten syiden armoille joutumisen itsestään selvä vastavoima on järki ja suunnitelmallisuus." Eräsaaren mukaan kontingentin (tarkoitetaan yleisesti asiantilaa, väitelausetta tai tapahtumaa (kiistellymmin objektia) joka on mahdollinen, muttei välttämätön. Kontingenssi ei kuitenkaan suoraan tarkoita mahdollisuutta, sillä voi olla mahdollinen, mutta välttämätön asiantila tai olio) monimuotoisuus, vaihtelevuus ja ambivalenssi tunkeutuvat aina jollain tavalla ajan menoon: "Eihän kaitselmuksen taskulamppukaan voi näyttää pimeässä kuin seuraavat askeleet. Kontingentti satunnaisuusasetelma - se että asiat eivät ole välttämättömiä tai väistämättömiä, vaan voivat olla myös ajateltavissa tai tehtävissä toisin - ei näin ollen oikein voi olla jyrkän kaksijakoinen vaan sen on oltava jollain tavoin kerrostunut. Lisäksi odotukset lomittuvat toisiinsa ja asioiden keskellä olevalle kontingentti mahdollisuus voi ilmaantua intuition tuloksena."

Avara Luonto tuputtaa meille sisäsiitiä omakuvaamme, jonka vastaanotamme mielissämme, sillä jos elämällä on tarkoitus, siihen kytkeytyy silloin myös yleinen hyvä ja kulissein takana kaikkea ohjaava ja kaikkeen puuttuva näkymätön käsi, joksi ihmiset ovat nimittäneet jumalan, tuon suuren ja tuntemattoman julmurin, jolla on eri kulttuureissa aina eri kasvot mutta samanlainen ailahtelevainen, ihmisiä vihaava mieli. Uskonnoissa kyseessä on kulttuurin meihin istuttama tapa, perinne ja tottumus, joita ei saa paitaa vaihtamalla tai suihkussa käymällä itsestään ja ympäristöstään kovin helpolla pestyä pois. Herakleitos sanoi, että noita jumalia he rukoilivat; se merkitsee aivan samaa kuin seinille puhuisi. Logos, maailmanjärki oli Herakleitoksen jumaluus. Ksenofanes sanoi, että jos hevoselle ja härälle olisi suotu piirtämisen lahja, hevonen olisi piirtänyt jumalaksi härän ja härkä hevosen. Mutta jos ihminen oppisi näkemään sitä laajemmin kokonaisuutena, ristiriidat muuttaisivat muotoaan toisenlaisiksi hänen silmissään. Heidegger puhui "perusteen periaatteesta - principium rationis", mikä ei ole pelkästään vain peruste, vaan myös vaativaa ja perustaa etsivää ajattelua ohi tavanomaisen yliolkaisen, laskevan ja toteavan ajattelun ymmärtämään tätä elämän ristiriitaisuutta.

Eräsaari on tehnyt hyvää työtä löytämällä satunnaisuuden, joka voisi olla hänen mukaansa toisin ja joka sen vuoksi on hänen mielestään meidän muutettavissamme, maailman kohdusta suurten taiteilijoiden ja ajattelijoiden työn hedelmänä. Mutta Eräsaarelle satunnaisuudessa ei ole kyse vain valveunen tai välähdyksen kaltaisista, vielä ilmassa leijuvista, lentomahdollisista ajatuksista, joita ei voi peräänkuuluttaa, vaan myös välialueina, kokeiltavuutena, piilevyytenä ja aavisteltavuutena näyttäytyvästä kvalitatiivisesta toivosta: "Satunnaisuus, joka voisi olla myös toisin, ei toisaalta juuri tämän takia olekaan meidän muutettavissamme, vaan se on este tai ikävä asia, joka aiheuttaa hälyä, haittaa ja harmia."