Schindlerin lista ei enää vakuuta ja tässä yksi syy siihen

Teksti Harald Olausen

"Hitchcock toimi projektissa neuvonantajana kesällä 1945. Hän kehotti Bernsteinia käyttämään pitkiä yhtenäisiä kamera-ajoja, jotta kuvattua materiaalia ei voisi epäillä väärennökseksi. Hitchcock halusi myös korostaa kuvarinnastuksilla, miten tavalliset saksalaiset viettivät idyllistä arkielämää aivan keskitysleirien lähellä." -Kati Sinisalo Jos maailma ei kuule näiden kuvien opetusta, yö lankeaa (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/19/holokaustin-muisto-teemalauantai-254).

Amerikkalaisen Steven Spielbergin vuonna 1993 ohjaama Schindlerin lista oli oman aikansa kohuttu ja paljon keskustelua aikaan saanut elokuva, jossa näytettiin inhorealistiseen piinaavasti, miten julmat natsit murhasivat keskellä päivää viattomia puolanjuutalaisia Varsovan getossa. Elokuva herkutteli raakuuksilla. Inhottavin kohtaus on se, kun gheton komentaja ampuu umpimähkään aamutupakalla parvekkeella ollessaan puolialastomana juutalaisia työvelvollisia.

Itse elokuvaan en varsinaisesti puutu. Analysoin vain sen merkitystä ja vaikutuksia verrattuna tämän päivän poliittiseen ja näkyvään oikeistohenkiseen räyhäjuutalaisuuteen, joka haluaa tappaa, varastaa ja omistaa muiden kustannuksella sitä mikä ei ole heidän. Elokuva on yhtä koskettava ja hyvin tehty kuin syntyessäänkin, siis sen vaikuttava tunnejälki sydämessä. Mutta annetaan sen tarinan olla. Sen kertoo vakuuttavasti itse elokuva- pahan sivutarinan kertojat ovat Netanjehun käskyläiset.

Juutalaiset edustavat rahaa niin vitseinä kuin propadandassakin, mutta myös elokuvassa tärkeää saksalaisen sotateollisuuden työvoimaa, ovathan miltei kaikki työkykyiset miehet univormuissa ympäri maata ja maailmaa sotimassa ja ryöväämässä omaisuuksia emomaalleen. Paikallinen SS vuokraa 7 saksanmarkan hintaan yrittäjä Oskar Schindlerin emalitehtaalle juutalaista työvoimaa, jotka Schindler pelastaa varmalta kuolemalta eikä joukko ollut mikään pieni, lähes 400 työntekijää.

Schindler toimii samalla tavalla kaksilla korteilla, kuin Istvan Szabon ohjaaman Mefisto-elokuvan (1981) teatterinjohtaja, jonka oikea esikuva sai jatkaa sodan jälkeen pitkään teatterinjohtajana, koska "oli pelastanut juutalaisia". Silloin epäilys juutalaisista maineen puhdistamisessa viisaasti jälkipolvia ajatellen sopii myös erääksi näkökulmaksi molemmissa tapauksissa. Toisaalta hän saattoi olla itse juutalaisukuinenkin. Mikä tarinassa sitten on totta? Vai oliko hän sittenkin vain poikkeuksellisen hyvä ihminen?

Schindlerin listalta puuttuu Mefiston moni-ilmeisyys ja psykologisen tarkka silmä. Siihen se on liian selkeä ja avoin eikä jätä avoimia kysymyksiä. Dialogi pahan ja hyvän houkutuksen kanssa on herkullista. Elokuvan hyvä-paha-asetelma kulkee hermostuneen Liam Neesonin esittämän Oscar Schindlerin ja armottoman sekä buraatlin väkivaltaisen Ralph Fiennesin esittämän Amon Goethin välissä, kipinöiden heidän ensikohtaamisestaan lähtien aamiaiselta, josta Schindler myöhästyy.

Schindlerin lista oli lakikorkeus II ms:n jälkeen, tehdasmaisesti tuotettujen, juutalaisten Holokaustia ja keskitysleiriä kuvaavassa filmografiassa. Schindlerin listan aikaan myötätunto ja juutalaismielisyys olivat korkeimmillaan. Siksi heitä ymmärrettiin. Näin ei ole ollut enää pitkään aikaan, mutta aivan erityisesti nyt äärioikeistolaisen hallituksen Gazassa harjoittaman raakalaismaisen palestiinalaisten kansamurhan jälkeen, ihan kuin juutalaisten armeija olisi hakenut oppinsa Gestapolta, miten kiduttaa siviilejä.

Juutalaisuus tarvitsee osuvia ja hajanaista kansaa yhdistäviä "itkumuuritarinoita" pysyäkseen valppaana vieraalla maalla, mutta myös vireänä ja iskemiskykyisenä vihollista vastaan. Siksi itkut ja murheet tappion sekä menetyksen päivistä kuuluvat oleellisesti juutalaiseen tarinointiin, ja ovat lajissaan yhtä tehokkaita, kuin bensaa valettuna laineille juutalaisten äärityhmille ja oikeistolle.

Tässä päättymättömässä Lähi–Idän hornankattilassa lentää veri ja vihaiset ilmeet kertovat ikuisesti jatkuvan kärsimysnäytelmän viattomien uhrien tuskasta sekä epätoivosta kaiken muuttumattoman pahan keskellä, vailla toivoa paremmasta huomisesta, niin kauan kuin erilaisen etniseen ja uskonnolliseen ryhmään kuuluvat naapurit pitävät toisiaan pahempina uhkina itselleen ja tulevaisuudelleen kuin ydinpommeja.

Koko Israelin kattava väkivaltakoneisto ja everstit tarvitsevat uskollisuutta ja tunteellista isänmaallisuutta, jotta vanhan ja uuden maailman välinen ristiriita, perinteen, uudistusten ja uskonnon sekä vapaan ajattelun välinen konflikti, eivät valtaisi liiaksi alaa ja kysenalaistaisi sionismin aggressiivisuutta toisen sukupolven israelilaisen ja vähemmistössä olevan rauhanaktivisti Amos Ozin tavoin.

Elokuvan loppu on ylitunteellista hehkutusta. Elokuva yrittää jopa olla paikka paikoin hauska kuvatessaan tavallisten juutalaisten rohkeutta ja pragmaattista elämänasennetta ja tarinoita, joita olemme lukeneet mm. Singerin kirjoista. Tänään elokuvaa ei enää katsota samalla tavalla. Kun katsoo yli kolmekymmentä vuotta sitten tehdyn elokuvan, huomaa sen silloin vielä näkymättömät puutteet ja juutalaisten pelastustarinaan kuuluvan propagandan imelyyden - elokuva on kuten tarinakin, lopulta yllätyksetön.

Mutta kuka ja mikä olikaan pääosassa oleva tehtailija Oskar Schindler? Elokuvan mukaan jalomielinen ja suurisydäminen ihmisystävä, joka auttoi oman henkensä uhalla juutalaisia. Me koemme elokuvassa uudelleen sen saman tarinan, kuin mitä dokumenttielokuvassa Night Will Fallon kuvattu. Dokumentti kertoo lähes 80 vuoden takaisesta tapahtumasarjasta. Toimittaja Kati Sinisalo on tehnyt siitä jutun 19.4.2015 Ylen Areenaan otsikolla, Jos maailma ei kuule näiden kuvien opetusta, yö lankeaa.

On ymmärrettävää, että dokumentti on ollut eräs tärkeimmistä visuaalisista todisteista natseja vastaan. Dokumentti järkytti ja puhutti katsojia kaikkialla Euroopassa. André Singerin ohjaama Night Will Fall sai Suomen-ensi-iltansa Teemalla keväällä 2015 nimellä Keskitysleirien salattu totuus. Elokuvan englanninkielinen nimi on poimittu alkuperäisestä selostuksesta, jonka kirjoitti Dachaun kauhut nähnyt Richard Crossman: "Jos maailma ei kuule näiden kuvien opetusta, yö lankeaa."

"Liittoutuneiden psykologisen sodankäynnin jaoston tilaamaan, brittituottaja Sidney Bernsteinin johdolla tehtyyn keskitysleirielokuvaan koottiin materiaalia yli 40:ltä liittoutuneiden sotakuvaajalta. Mukana oli järkyttäviä kuvia Bergen-Belsenistä, Buchenwaldista ja Dachausta sekä neuvostojoukkojen kuvaamaa materiaalia Auschwitzista ja Majdanekista. Elokuva oli tarkoitettu saksalaiselle yleisölle. Sanoma oli yleismaailmallinen. Kyse oli koko ihmiskunnan kohtalonhetkistä."

Netanjahun Israel menetti maailman silmissä kaikkein tärkeimmän valuuttansa, eli viattomuutensa muiden mielissä ja luottamuksen juutalaisten oikeudenmukaisuuteen sekä hyvyyteen. Schindlerin listaa ei voi tänään enää katsoa myötätunnon tai ymmärryksen linssien läpi samaan aikaan, kun militaristinen Israel tekee "puolustuksen nimissä" yhtä järkyttävää kansamurhaa palestiinalaisten keskuudessa, kuin natsit juutalaisille II ms:n aikaan. 

Juutalaiset äärirymät sanelevat Netanjahun kovaotteisen politiikan ja maksattavat korkean hinnan siitä palestiinalaisilla sijaiskärsijöillä eli siivileillä. Mutta samalla maailman tarkkailevat silmät ovat avautuneet ikävien tosiasioiden toteamiseen, kuin mitä tänään ajattelemme Venäjällä 1945 lähtien vaalitusta ja Vänäjän militaristisen kolonialismin oikeuttavasta Suuren Isänmaallisen sodan myytistä, jonka mukaan venäläiset eivät halua sotaa vaan puolustavat maataan rauhan nimissä .

Sinisalo muistuttaa, että saksalaisten uudelleenkoulutukseen tarkoitettu, natsien hirmutekoja järjestelmällisesti kuvannut elokuva oli nimeltään German Concentration Camps Factual Survey. Se kuitenkin hyllytettiin Sinisalon mukaan jo ennen valmistumista, syyskuussa 1945. Kylmä sota oli alkanut, eikä Britannian ulkoministeriö halunnut ärsyttää uutta liittolaistaan. Dokumentissa jäljitetään hyllytetyn keskitysleirielokuvan vaiheita ja näytetään otteita 2014 restauroidusta elokuvasta. 

"Mukana on muun muassa Josef Mengelen ihmiskokeisiin joutunut nainen, joka päätyi myöhemmin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntiin todistajaksi. Singer on haastatellut myös keskitysleirien vapauttamisessa mukana olleita sotilaita, jotka yhä murtuvat muistikuvien painosta. Yksi heistä, Bergen-Belseniin vapautettuja vankeja huoltamaan jäänyt sotilas, muistaa sen, kuinka ihmisyytensä menettäneet eloonjääneet toipuivat muutamassa viikossa – palasivat ihmisiksi."

Bernsteinin alkuperäinen dokumenttielokuva on restauroitu ja saatettu valmiiksi tekijöiden silloisten ohjeiden mukaisesti. German Concentration Camps Factual Surveyn ensiesitys oli Lontoossa 16. huhtikuuta 2015 eli 70 vuotta sen kuvaamisen jälkeen. Britanniassa elokuvaa levitettiin ikärajalla K18. Mutta milloin se nähtäisiin uudelleen Ylen Areenassa? Nyt olisi sen aika  ja verrata millaista tuhoa ja kauhua natsit sekä myöhemmin juutalaiset ovat saaneet aikaan. Kuva on yhtä masentava ja ilkeä molemmilla.

Loppukohtaus on silkkaa sääliä ja nyyhkytystä. Se on tarkoitettu pitkän pidätellyn itkun loppulaukaukseksi, kun Schindler (muka) saa epätoivon puuskan ja itkee, ettei tehnyt tarpeeksi, olisi saanut vielä kymmenen henkeä pelastetuksi, jos ei olisi ostanut kallista autoa. Rinnassa roikkuvasta kultaisesta natsimerkistä (jonka ilmeisesti joku korkea puoluekiho on hänelle myöntänyt) olisi saanut pelastettua vielä ainakin kaksi juutalaista. Niin Schindler uikuttaa sääliä toivoen juutalaistensa keskellä kuin näyttelijä.

Elokuvan limaisuus alkaa tässä vaiheessa jo hieman etoa. Elokuvan parissa on puuhastellut iso joukko rikkaita juutalaisia tukku rahaa käsissään, ja parhaita kykyjä käsikirjoittajista lähtien, aina tuottajista ohjaaja Spielbergiin, ja siksi se on liian täydellinen ollakseen totta tai miltä vaikuttaa. Dialogi, kuvat, ohjaus ja näyttelijät, ovat niin millin tarkkuudella hiottuja, tosia ja tyylikkäitä, ettei mikään pääse pilaamaan juutalaisten itsensä luomaa täydellisyyteen hipovaa kuvaa omasta uhriudestaan. Ihan hirvittää.

Lopun leiriin vapauttamaan heitä ratsastava neuvostosotilas kuin suoraan uutisfilmeistä hevosen selästä vastaa erään juutalaisen kysymykseen, minne heidän pitäisi mennä? Vastaus on: "Älkää menkö itään, siellä teitä vihataan, älkää menkö länteenkään, sielläkin teitä vihataan." Sen jälkeen isästään eksyneet Schindlerin juutalaiset lähtevät liikkeelle kirkkain silmin otsa säihkyen Israelin kansallislaulun Jerusalemin soidessa taustalla, ettei kenellekään jää epäselväksi Jumalan kansan palaavan Jumalan luvalla pitkältä harharetkeltään Jumalan heille lupaamaan Palestiinaan kuin korvauksena natsien sadistileikeistä.

Tässä suuri ero eilisen kolmenkymmenenvuoden, ja tämän päivän välillä. Elokuvan sanomaa ei voi hyväksyä, sillä se on yritys oikeuttaa (vihan uhreina vihalla lunastaen) itselleen koko Palestiinan ainaisen käyttöoikeuden muista etnisistä ryhmistä, eli lähinnä palestiinalaisista, välittämättä. Viesti on siis hyvinkin poliittinen ja sionistinen ja siksi myös vastustettava. Elokuvan sanoma on kääritty juutalaisten pyhän kirjan, Talmudin säkeeseen: Se joka pelastaa yhden ihmisen pelastaa koko maailman.

Jos tässä kohdin huomaa elokuvan olevan vain halpaa ja tunteisiin vetoavaksi tarkoitettua kitsiä sekä ovelaa propagandaa, tarkoituksena hellittää uskovaismummojen kukkaronnyörejä jonkun paikallisen kristillisen lähetysliikkeen järjestämässä Israel-illassa – ei paljon muuta, ja siksi koko elokuva alkaa ahdistaa ja tuntua väärältä ja valheelta, ON JO AIKA VIHDOINKIN HERÄTÄ! On siksi pakko lätkäistä tänään loppukaneetiksi: EI SUOSITELLA KENELLEKÄÄN OIKEUDENMUKAISUUTEEN USKOVALLE!