Sekava ja tylsä dokumentti Pietarin undegroundista Ylen arkistoista
Teksti Harald Olausen
"Markku Värtön viisiosainen sarja Pietari underground nostaa esiin kulttuurin, joka syntyi piilossa ja vastalauseena kaikelle sille, mikä Neuvostoliitossa ja Venäjällä on saanut olla näkyvää. Pietarin maan alla kukoisti elinvoimainen undergroundkulttuurien kirjo aina musiikista kirjallisuuteen ja performanssitaiteeseen. Pietarin undergroundiin tutustutaan viiden eri vuosikymmenen näkökulmasta 1950-luvulta 1990-luvulle. Tuotanto Yle Kulttuuri ja Oppiminen (2006)."
https://areena.yle.fi/1-63310388
Onneksi enää ei tehdä ihan näin kökköjä dokkareita, mitä Värtön viisiosainen sarja pietarilaisesta undegroundista. Mieluummin melkeinpä katsoisi poliittisen hirviö numero Ykkösen, Riikka Purran, naamanvääntelyjä, kiukkuisia ilmeitä ja verisuonten kiristelyä – no ainakin viisi sekuntia – kuin tätä aivot tylsistyttävää ja huonolla maulla, vieläpä huonosti tehtyä kulttuuridokumenttia.
Jo sanahirviö Yle Kulttuuri ja oppiminen kertoo, ettei tämän käärmeen suusta voi tulla mitään eloisaa, kimmokasta tai kiinnostavaa. On kai kohtalon ivaa, että vanhan maailman malliin tehty sarja olisi itse kaivannut hieman ravistelua, mutta ei voinut sitä tehdä, sillä juuri tuohon aikaan Yle eli omaa perestroikaansa, mikä ei näköjään ylettynyt Yle Kulttuuriin ja Oppimiseen.
Irvokkaaksi ohjelma tylsyyden tekee se, että suomalaiset taiteilijat jos ketkä, olisivat voineet Rosa Liksomista ja vaihtoehtoaktivisti Pekka Haavistosta lähtien, kertoa sarjassa meheviä kommelluksia törmäilyistään pietarilaisen undeground-skenen kanssa 80-luvulta, oikein kunnolla ryskyen ja näkyviä jälkiä jättäen, kuten Liksomin loistava Hytti no:6-kirjakin.
Mutta mitä tekee Ylen Kulttuuri ja Oppiminen-hirviö? Juuri päinvastoin. Pienentää undegroundin taideasiantuntijoiden pölötettäväksi lähes akateemisen mielenkiinnottomaksi ilmiöksi. Tässä on kyse hieman samasta kulttuurisesta omimisesta, kun Porin taidemuseossa vuonna 2012 järjestetyssä katutaidenäyttelyssä. Ei ollut uskottava eivätkä oikeat katutaiteilijat olleet siellä.
Ihan sama kysymys nousee mieleen, kun katsoo tätä hurjan epäonnistunutta katsausta ja Ylen rahojen järkyttävää haaskausta (no, onneksi sentään rahat olivat jääkiekolta pois). Vielä vastenmielisemmäksi sarjan tekee se, että siinä eksytään puhumaan vodkaturisteista ja katsomaan Pietaria suomalaisesta post-vodkaturistin näkökulmasta, kuin yhtä suurta ja hävytöntä huoran reikää, tai nostalgisessa perskännimielessä vodkavalikoimia iltaa varten Europeskajassa – nyt kalliissa Nevan luksushotellissa.
Mautonta ja turhaa hömppää. Ihan kuin Erkki Toivasen Eurooppalaiset iltakävelyt, jotka olivat umpimielisyydessään ja kulttuurikonservatiivisuudessaan kaikkea muuta kuin mitä mainostivat olevansa. Siellä täällä Värtö pääsee asian ytimeen ja löytää jotain oivalluksia, mutta kadottaa sen yhtä nopeasti kuin aikoinaan keputaustainen toimittaja Anna-Kaisa Hermunen.
