Soten ylipalkkaongelma nakertaa demokratiaa

Teksti Harald Olausen

Eilisessä Hesarissa oli juttu uusien hyvinvointialueiden johtajien hurjista palkoista, jotka ylittävät jopa ministerien ja pääministerin palkat. Jutun mukaan Suomeen on syntynyt parikymmentä uutta huipputyöpaikkaa, joiden tehtävä on johtaa uutta sosiaali- ja terveysalan alueellista hallintomallia. Keskimääräisesti uudet terveysjohtajat ansaitsevat hieman vaihdellen noin 15.000 euroa. Suurin palkka on 17.800 euroa ja pienin 12.500 euroa.

Suomessa keskipalkka on noin hieman yli tai alle 3000 euroa, riippuen siitä onko mies tai nainen ja millä alalla. Kelan perustoimeentulotuella n. 600 euroa kuukaudessa, yrittää koko ajan kasvava joukko, nyt noin muutama sataatuhatta ja luku kasvaa koko ajan, selvitä jotenkuten.

Suomalainen tasa-arvo on perustunut aikaisemmin 1970-ja 1980-luvuilla palkkamalttiin ja siihen, etteivät palkkaerot kasva eri ammattiryhmien ja työntekijöiden sekä johtajien kesken liian suuriksi. Se on ollut myös yksi demokratian perusedellytyksistä. Kansa on napissut mutta pysynyt liitoksissaan, kun taloudellinen eriarvoisuus on asettunut sietokyvyn päähän tietäen, että viimeistään progressiivisella verotuksella palkkahaitarin yläpäätä on saatu tasoitetuksi alempien palkkojen ostovoiman kanssa.

Näin oli ennen. Ei ole enää ollut pitkään aikaan. Suomessa on kasvanut harmillisesti ylipalkkaongelma, jolla johtajat yrittävät nostaa itsensä työntekijöiden yläpuolelle; johtajien palkat ovat karanneet käsistä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana eikä loppua näytä tulevan. Julkisissa viroissa esimerkkiä näytettiin vielä joskus ennen muinoin mallia eikä palkkoja nostettu yli sen mikä oli kohtuullista. Mutta ei enää. Pitihän se arvata, että lypsämässähän tässä ollaan, kun eri tekosyiden nojalla rakennettiin uutta sotemallia.

Kun poliittiset päättäjät päättävät ylihinnoitella uuden mallin johtajat, joiden tehtävä on johtaa organisaatiota kuin byrokraatit johtavat, ei esittää ratkaisuja tai etsiä ongelmiin lisää uusia ongelmia, koko homma alkaa haiskahtamaan vanhalta tutulta suomalaiselta hyvä veli- verkostolta ja sen ajankohtaiselta päivittämiseltä.

Kaikki tämä on mahdollista siksi, ettei kukaan uskalla tai halua kyseenalaistaa hanketta, josta on pelkojen mukaisesti tulossa uusi ylimääräinen kustannuserä kansalaisten maksaa ja poliitikkojen määrätä yhdessä sopien tyyliin sulle ja mulle, kavereidensa palkat niin yläkanttiin kuin mahdollista.

Mediat, varsinkin kepujohtoiset maakuntamediat, ovat olleet ymmärrettävästi hissukseen asiasta, sillä kyseessä on, ei mikään muu kuin, suurenluokan kusetus ja kansan kuppaus. Ja jos mediat kirjoittavat asiasta jotain, on se ei kriittistä ja toteavaa, kuten Hesarin jutussakin. Se ei kyseenalaistanut lainkaan sotejohtajien hulppeita palkkioita tai mennyt syvemmälle ongelmaan eli alalle syntyvään ylipakkaongelmaan, mikä nakertaa demokratiaa epädemokraattisuudessaan.

Kuka on keksinyt moiset härskit korvaukset? Etteivät vain poliitikot itse liioitellen tehtävän vaativuutta, jotta alemmille johtajille, joita puolueet pääsevät valitsemaan, saadaan myös luotua hyvin perusteltu hillopaikka elellä ruhtinaallisesti alueellisina satraappeina kiitollisina valitsijoilleen.

Mikä on tulevien hyvinvointijohtajien osaaminen, ja mihin ongelmaan heidän odotetaan isolla palkallaan tuovan vastauksen, jää muutenkin hieman huterassa Hesarin uutisjutussa selvittämättä. Jutussa haastateltu professori väittää datan sekavuutta suomalaisessa terveydenhuollossa perimmäisenä syynä siihen, että hyviä, vaikuttavia päätöksiä ei pystytä tekemään. Väite on kummallinen mutta ilmeisen tosi. Jutussa esitetyt perustelut eivät sen sijaan vakuuta.

On vaikea uskoa, että suomalaisen itsenäisyydenajan byrokratian suurimpaan operaatioon on lähdetty vain siksi, ettei data toimi ja viranomaiset eivät tiedä toistensa tekemisistä, kun ovat suojelleet itse itsensä ja toinen toisensa toisiltaan "jostain ihme kumman syystä", jota emme (muka) tiedä.

Ja jos kommunikaatio (muka) on suurin ongelma, miksei sitä ratkaisemaan palkata suoraan osaavia käsiä käytäntöön, sillä isopalkkaisista johtajista on usein enemmän itse ongelman kannalta haittaa kun hyötyä (liikaa toisia hyväpalkkaisia kavereita, joita pitää miellyttää ja tehdä kompromisseja itse asian kustannuksella - JA KANSA MAKSAA!).

Tärkeimpänä asiana jutussa esiintynyt asiantuntija piti sitä, että terveydenhuollon järjestelmään luodaan valtakunnallinen perusstandardi, jonka avulla kaikki järjestelmät pystyvät keskustelemaan toistensa kanssa. Jo nyt voi sanoa, ettei tällainen lupaa hyvää. Perästä kuuluu mutta mitä? Vuosisadan poliittinen soppa ja jännitysnäytelmä on taattu suomalaisten iltojen iloksi seuraaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin mutta millä hinnalla?