Suur-Suomen toteuttajat
Teksti Harald Olausen
Tervehdin tänään 23.2. ilolla Ylen Areenassa ollutta uutista "Uusi tutkimus: Suomella oli sotavuosina Itä-Karjalassa selvä päämäärä – Suur-Suomi ja etninen puhdistus - Suomen sodanjohto kiisti tavoittelevansa aluelaajennuksia jatkosodassa". Tuoreen tutkimuksen mukaan miehitetyssä Itä-Karjalassa toteutettiin silti politiikkaa, jonka tarkoituksena oli valmistella Suur-Suomea. Jutussa haastatellaan historioitsija Liisa Vuonokari-Bomströmia, joka on julkaissut aiheesta väitöskirjan Itä-Karjalan sotasaalisarkisto miehityshallinnon välineenä ja Suur-Suomen rakentajana 1941–1944. Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-02-0016-9
"Väitöskirja tarkastelee Itä-Karjalan sotasaalisarkiston roolia miehityshallinnon välineenä ja suomalaisen tulevaisuuden rakentajana suomalaisten miehittämässä Neuvosto-Karjalassa 1941–1944. Tutkimus yhdistää arkistotiedettä ja sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriaa ja kysyy, mikä miehitetyn alueen historiassa ja kulttuuriperinnössä oli sellaista, joka katsottiin sotasaalisarkistossa arvokkaaksi säilyttää, ja miten arkistoaineistoja haluttiin käyttää suomalaisen Itä-Karjalan rakentamisessa. Lisäksi kysytään, miten sotilashallinto kykeni käyttämään arkistojen erityispiirteitä hyväkseen. Tärkeimpinä lähdeaineistoina käytetään sotasaalisarkiston toiminnan tuloksena muodostunutta arkistoa sekä sen johtajan Pentti Renvallin henkilöarkistoa. Tutkimus osoittaa, että sotasaalisarkiston henkilökunta piti tavoitteenaan Äänislinnan maakunta-arkiston ja kirjaston luomista, ja sai siihen tukea Valtionarkistolta ja Helsingin yliopiston kirjastolta, mutta työn perimmäinen tarkoitus myös kyseenalaistettiin monta kertaa. Sotasaalisarkiston johtaja Pentti Renvall käytti sotasaaliarkiston aineistoja tutkimukseen, jonka tavoitteena oli nostaa ns. punasuomalaisten historia esille tavalla, joka tukisi miehitetyn alueen henkistä kiinnittymistä Suomeen. Sotasaalisarkisto ei ollut pelkästään sota-ajan luoma ilmiö, vaan luontevaa jatkumoa Suomen arkistolaitoksen kehittymiselle aikaisempina vuosikymmeninä. Sotasaalisarkiston kaltaisia toimijoita oli lähes kaikilla toisen maailmansodan rintamilla. Sotasaaliiksi otettujen arkistojen merkitys oli suuri etenkin miehitettyjen alueiden haltuunotossa ja valvonnassa.Sotasaalisarkistossa tehty työ oli mahdollista tehdyssä laajuudessa vain, koska suorittavaan työhön käytettiin ensin sotavanki- ja sitten keskitysleirivankityövoimaa. Tutkimus osoittaa, että sotilashallinnon suorittama jako "kansallisiin" ja "epäkansallisiin" paikallisiin asukkaisiin vaikutti syvällisesti kaikkeen sen toimintaan, eikä mitään sotilashallinnon toiminnan aluetta voi tutkia ottamatta sitä huomioon."
Tutkijan mukaan Suomen miehityshallinnolla Itä-Karjalassa vuosina 1941–1944 oli yksi selkeä päämäärä: Suur-Suomen synnyttäminen. Aluelaajennukset sodan tavoitteena kiistettiin, ja julkista keskustelua aiheesta haluttiin suitsia jo aivan sodan alkuvaiheessa. Silti miehitetyllä alueella toteutettiin lähes miehityksen loppuun saakka politiikkaa, jonka tarkoituksena oli valmistella alueen liittämistä Suomeen ja Suur-Suomen toteutumista. "Ajatus Suur-Suomen toteutumisesta oli täysin riippuvainen Saksan sotamenestyksestä ja siitä, että kolmas valtakunta haki elintilaa idästä. Käytännössä kytkös Saksaan näkyi esimerkiksi suunnitelmassa siirtää kaikki epäkansallisiksi määritellyt henkilöt pois miehitetyltä alueelta muihin saksalaisten valloittamiin Neuvostoliiton osiin, Vuonokari-Bomström sanoo Ylen puhelinhaastattelussa."
Suomi hyökkäsi yhdessä natsi-Saksan kanssa Neuvostoliittoon kesällä 1941. Jo Lokakuussa 1941 suomalaisjoukot marssivat Petroskoihin. Kaupungin nimi muutettiin Äänislinnaksi. Siitä piti tulla suomalaisen Itä-Karjalan pääkaupunki. Mutta siitä tuli lopulta surullinen muistomerkki suomalaisten hiekkaan valuneille haaveille suur-Suomesta. Uusi tutkimus paljastaa miksi. Samaan aikaan kannattaa katsoa Ylen Areenasta aiheesta järkyttävä dokumentti.
https://areena.yle.fi/1-1111746
Sotilashallinnon piti tukijan mukaan huolehtia siviilielämän käynnistämisestä ja jatkamisesta Itä-Karjalassa sekä valmistella samalla sitä, että alue olisi myöhemmin mahdollisimman helppo liittää Suomen yhteyteen. Hallinnon toiminta pohjautui ideologisesti heimoaktivistien vaalimalle ajatukselle Suur-Suomesta. Nämä ovat asioita, joista Suomessa ei ole tavallisesti keskusteltu. Suomalaisia on aina ihmetyttänyt se, että heitä kutsutaan viime sotien yhteydessä Venäjällä fasisteiksi. Nyt ymmärrämme miksi. Tästä syystä monet suomalaishistorioitsijat ovat tietoisesti unohtaneet ja vähätelleet suomalaisten miehittäjien toimia Itä-Karjalassa, josta ei ole olemassa "valtavia määriä" ymmärrettävästi tutkimustietoa. Niin se on aina.
Suur-Suomi-aate lähti siitä, että oli olemassa Itä-Karjala, joka oli historiallisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti osa Suomea, mitä se oli vain kapeasti tarkasteltuna ja eri Venäjän ja Suomen välillä solmittuja rauhoja vuosituhannen ajalta verraten. Suomalainen sotilashallinto kyseenalaisti voimakkaasti neuvostohallinnon ideologian ja toimintatavat. Suomi jaotteli tutkijan mukaan Itä-Karjalan siviiliväestön kansallisuuden perusteella ja eristi suuren osan venäläisistä leireille, joiden nimitys vuoteen 1943 saakka oli keskitysleiri. Sotilashallinnon suorittama jako "kansallisiin" ja "epäkansallisiin" paikallisiin asukkaisiin vaikutti kaikkeen sen toimintaan. Etnisestä puhtaudesta tuli tärkein määrittävä tekijä suomalaisille miehittäjille.
"Vapaaksikin jätetty osa epäkansallisista pyrittiin pitämään erillään kansalliseksi määritellyistä. Epäkansallisiksi määritellyille henkilöille myönnettiin pienemmät ruoka-annokset, heille maksettiin pienempää palkkaa ja heidän lapsilleen ei järjestetty koulunkäyntimahdollisuutta. Vain kansalliseksi määriteltyjen oli siis tarkoitus jäädä asumaan Itä-Karjalaan sen jälkeen, kun se olisi liitetty Suomeen. Suomen valtaamassa Itä-Karjalassa oli tarkoitus tehdä etninen puhdistus. Sitä ei ehditty tehdä, mutta sitä suunniteltiin, Vuonokari-Bomström sanoo."