Suuren luokan maailmanteatteria

16.06.2021

Teksti Harald Olausen

Tavallisen mattimeikäläisen on vaikea sanoa, mikä on totta - tai onko mikään, tai vain pelkkää suuren maailmanluokan teatteria silmänlumeeksi peittämään alleen todellisia ongelmia, kun kyseessä on huippudiplomatia ja maailman kahden vastakkaisten leirien johtajien tapaaminen, kuten nyt Genevessä, missä Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat toisensa Putinin aloitteesta neuvotellakseen maiden välisiä kahdenkeskisiä ja läntisen sekä idän leirien suhteita hiertävistä asioista, kuten Ukrainan kysymys (mahdollisesti Navalny?) ja Arktisen alueen tulevaisuus sekä kyberturvallisuus.

Koko maailma seuraa varpaillaan herkeämättä mitä tuleman pitää myös Yle, jonka erikoislähetyksen aluksi Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Ida Tikka sanoi kokouksen tärkeimmän asia olevan se, että suurvaltojen johtajat ylipäätään saatiin nokikkain istumaan keskenään ja puhumaan suoraan toisilleen ongelmista. Yhdysvaltojen asenne Putiniin on kostonhaluinen jo siitäkin syystä, että Putin sekaantui Trumpin valintaan häiritsevällä tavalla ja sen jälkeen piti Trumpia taskussaan eikä Yhdysvallat puuttunut neljän vuoden aikana mihinkään Putinin Yhdysvaltojen arvovaltaa ja asemia maailmalla syöneeseen operaatioon.

Kostonhalu on käytännössä sitä, että Yhdysvallat voi sanella neuvotteluissa suurimman osan tärkeistä kysymyksistä ja antaa periksi pienissä kosmeettisissa kysymyksissä. Nyt on siis Yhdysvaltojen rooli kurittaa heidän roistona pitämäänsä Putinia. Venäjän imago on kärsinyt maailmalla Putinin aikana kovan kolauksen. Se tunnetaan lähinnä ikävistä tempuistaan omia naapureitaan kohtaan ja diktaattorimaiden tukijana. Nyt on Yhdysvaltojen ääni kellossa toinen. Se on palannut läntisen maailman johtajaksi. Muutama päivä ennen Putinin tapaamista Biden uudisti näyttävästi sekä 7 G-maiden johtajien, että Nato-maiden johtajien kanssa lupaukset Yhdysvaltojen roolista läntisen maailman tukemisesta ja johtamisesta itää vastaan, missä uutena huolenaiheena - ehkä yhteisenä Venäjän kanssa - on ollut Kiinan aggressiivinen laajentumis- ja kauppapolitiikka sekä alueelliset kiistat, kuten mm. Kiinanmeren reviirin laajentaminen ja jatkuva Taiwanin painostaminen sekä Hongkongin hallinnon otteiden kiristäminen.

Putinin altavastaajan roolista kielii se, kun hän on puhunut ennen Geneveä strategisesta tasapainosta, mikä on uutta Putinia. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että lavastamisesta Katariina Suuren ajoista ns. Potemkinin kulisseista tunnettu venäläinen politiikka uhoaa ja ärhentelee ulkoisesti vain saadakseen itselleen etuja Yhdysvaltojen puolelta ja kunnioitusta muiden silmissä, vaikka todellisuudessa se on edelleenkin valovuoden päässä Yhdysvaltojen aseellisesta arsenaalista. Hyvässä muistissa on vielä se, miten Reaganin aloittama tähtien sota-varustautuminen mursi koko idän Varsovan liiton, ja myöhemmin vuonna 1991 hajotti "Pahan valtakunnan" eli Neuvostoliiton.

Tärkeintä venäläisille on säilyttää maailman silmissä kasvonsa. Siksi tämäkin teatteriesitys tarvitaan. Joe Biden sanoi eräässä haastattelussa aiemmin tältä vuodelta Putinin olevan tappaja, jolla ei ole sielua. Bidenin lausunto oli tarkoitettu kotimaan tarpeisiin. Ennen Geneveä Biden ojensi sovinnon kättä Putinille, kutsuen tätä "varteenotettavaksi neuvottelijaksi" tasatakseen tilit. Putin vastasi myönteisesti ja sovittelevaan sävyyn, sillä hän tarvitsee tuliaisiksi kotiintuomisiksi kokouksesta jotain kättä pidempää oman asemansa ja arvovaltansa varmistamiseksi. Putinille tapaaminen on tärkeämpi kuin Bidenille, joka on onnistunut saamaan Yhdysvalloille liki puolivuotisen hallintokautensa aikana läntisen maailman luottamuksen politiikalleen palauttaa Yhdysvallat lännen johtoon taistelussa idän nousevaa tähteä, Kiinaa vastaan.

Putin käykin enemmän sotaa julkisuudessa oman ja maansa imagon puolesta vastaan kutistuva roolinsa maailmapolitiikassa ja näyttääkseen kansalleen olevansa edelleenkin maailman toiseksi tärkeimmän valtion johtaja. Kun Putin mainitsi ennen tapaamista Venäjän television tekemässä haastattelussa uskovansa siihen, että maat kykenevät tekemään yhteistyötä strategisen tasapainon saavuttamiseksi, suomeksi se tarkoittaa sitä, että Putin kiristää neuvottelupöydässä avoimilla konflikteilla, kuten Ukrainalla ja Krimillä itselleen mahdollisimman paljon tärkeitä etuja, mitä todennäköisemmin mm. Arktisella alueella, mikä taas harmittaisi Natoa ja ennen kaikkea Norjaa.

Kokouksella on myös suuri merkitys Suomelle. Se mitä Yhdysvallat ja Venäjä sopivat keskenään Arktisen alueen yhteistyöstä, raamittaa EU:n ja Suomen mahdollisuuksia toimia koko ajan dramaattisesti ilmastomuutoksen takia muuttuvalla arktisella alueella. Nato nosti ilmastomuutoksen yhdeksi suurimmaksi turvallisuusuhkaksi nimenomaan arktisen alueen tapahtumista huolissaan olevan Norjan aloitteesta. Suomi näkee asian samalla tavalla. Siksi kokouksen päätöksiä viiden tunnin päästä pidettävissä Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien erikseen (Näin taataan se, ettei Putin pääsee sooloilemaan tai puhumaan suoraan Yhdysvaltojen kansalle ja saa propagandavoittoa, kuten Trumpin aikana) lehdistötilaisuuksissa odotetaan myös Suomessa suurella mielenkiinnolla.

Hetki sitten presidenttien tapaaminen päättyi Genevessä odotettua aikaisemmin. Syy tuli selväksi Putinin hermostuneessa ja pakonomaisessa purkauksessa omassa lehdistötilaisuudessaan. Putin näytti olleen lievästi sanottuna järkyttynyt tilaisuuden jälkeen ja tunnusti, etteivät Venäjä ja Yhdysvallat ole ystäviä keskenään. Mitä se tarkoittaa? Sitä, että neuvottelut eivät onnistuneet Putinin toivomalla tavalla, vaan hän sai todellisen selkäsaunan Yhdysvaltojen kansalta sen presidentin Bidenin kädestä. Biden oli mitä todennäköisimmin nostanut kissan pöydälle juuri niistä kiepeistä asioista, joihin Putinilla ei ole mitään vastattavaa, eli Venäjän jatkuvat ja ikävällä tavalla ihmisoikeusrikkomukset - kuten myös HLB-väen sorto ja murhat Tsetseeniassa, roistovaltioiden tukeminen, kansainvälisen politiikan häirikkönä toimiminen, ja erityisesti opposition, sekä Nalvlanyn kohtelu, Ukraina ja Krimin niemimaa.

Putinin on ollut altavastaaja ja siltä se näytti. Puolustelu mm. Ukrainan kysymyksessä ei vakuuttanut ketään asioita ja syitä tuntevia. Putin antoi ymmärtää, ettei Venäjä ole sekaantunut Ukrainan sisäisiin kysymyksiin, mikä tuntui hämmästyttävältä ja vieden samalla pohjan koko hänen esiintymiseltään ja itse neuvotteluilta. Tällaista se on ollut ilmeisesti myös neuvotteluissakin. Voi Biden-parkaa, joka on myös mitä todennäköisemmin sanonut silmästä silmään Putinille Yhdysvaltojen jo aloittaneen koston siitä, miten ratkaisevalla tavalla Putin vaikutti Trumpin voittoon, ja miten härskisti hän sen jälkeen ohjaili heikkotahtoista ja henkisesti tasapainotonta sekä imartelulle altista Trumpia, jonka lähes rikollinen kurdien myyminen venäläisille ja turkkilaisille, Putinin tapaamisessa muistutti lähinnä poliittista kansamurhaa, sillä Turkin koneet nousivat ilmaan pommittamaan kurdikapinallisten asemia melkein heti Putinin ja Trumpin tapaamisen jälkeen, jolloin viimeistään koko maailma ymmärsi Yhdysvaltojen rooliin muuttuneen vahvasta moraalisesta maailmapoliisista Putinin taskussa kiltisti hiljaa hyssytteleväksi sätkynukeksi.

Myös eräs tärkeä asia tuli hyvin selväksi niiden kahden tunnin aikana, jolloin presidentit keskustelivat Genevessä kahden kesken vain tulkit ja ulkoministerinsä mukanaan. Jo aika paljasti sen, ettei yhteistä säveltä sittenkään löytynyt. Putin oli se, joka tällä kertaa meni demokraattien asettamaan ansaan. Biden oli antanut Putinille toisenlaisen käsityksen tilaisuuden luonteesta, johon hän venäläismedioiden mukaan riensi siksi, että se oli eräällä tavalla tasevertaisen neuvottelukumppanuuden osoitus, mitä se ei tietenkään ollut. Sen selviäminen karmealla tavalla tapaamisessa viimeistään silloin, kun Biden nosti ihmisoikeuskysymykset asialistan kärkeen, oli myös yksi syy sille, miksi Putin panikoi omassa lehdistötilaisuudessaan, sillä demokraateilla on historiallista kostettavaa sekä vanhalle Neuvostoliitolle, nyky-Venäjälle, ja erityisesti Putinille henkilönä enemmänkin, kuin vain Hilary Clintonin mustamaalaiskampanjan verran.

Viimeistään tästä Putin tietää tämän jälkeen pallinsa heiluvan toden teolla, sillä juuri demokraatit Obama, Biden ja heidän silloinen ulkoministerinsä Hilary Clinton, katsoivat eräänä aamuna Valkoisessa talossa kenraaliensa kera, miten koston käsi tavoitti sekä Osama Bin Ladenin että Saddam Husseinin omista rotankoloistaan. Sama kohtalo pelottaa Putinia, joka Nalvalnyn yksityiskartanopaljastusten jälkeen on menettänyt paljon häntä ennen tukeneen keskiluokan kannatusta. Jokainen epäreilu ja terroriin valtansa perustava diktaattori tietää kautta maailman sivu diktaattorien kohtalon olleen antiikin Rooman Sullan ajoista lähtien lähinnä kuin surkuteltavan koiran, tai kuten paavi Bonifatius, joka syntyi kuin karitsa, eli kuin leijona ja kuoli lopulta raadeltuna katuojaan kuin koira.

Biden ovelana kettuna teki koko Euroopan matkan vain vahvistaakseen omaa asemaansa valitsijoidensa silmissä kotimassa sekä näpäyttääkseen hajanaisia republikaaneja. Viikon mittaisen Euroopan hurmausmatkan jälkeen Biden päätti keskustelu Putinin kanssa silmästä silmään amerikkalaisista arvoista, ihan kuin hän olisi puhunut Denverissä presidentinvaalikampanjassaan valitsijoilleen. Biden sai tällä tapaamisella kaipaamansa propagandavoiton ja helmen kruunuunsa. Länsimaiset mediat suitsuttivat hänen demokraattista mielenlaatuaan, kokemustaan neuvottelijana ja näkemyksillään maailman pelastamisesta pragmaattisella toiminnalla Yhdysvaltojen johdolla. Se, että Biden puhui Putinille Syyrian humanitaarisesta tilanteesta, kuuluu tähän samaan jatkumoon oikeudenmukaisuuskysymyksiä, joilla Biden löi koko ajan kuin vierasta sikaa puolustuksekseen palturia puhunutta Putinia, sillä juuri Syyrian konfliktin jatkuminen ja humanitaarisen tilanteen paheneminen katsotaan Venäjän ja erityisesti Putinin yhdeksi suureksi virheeksi ja syyksi.