Taas tylsää ja tyhjää poliitikon puhetta herra Stubb!

Teksti Harald Olausen

Tänään "stubbiloiden (pienet sinivalkoiset huoneet ympäri maata, missä Stubb loistaa kiiltokuvana ja kauniit korulauseet raikaa Pauligin kahvia hörppiessä ja Fazerin sinistä suklaata syödessä)" avajaisissa, eli kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubbin kampanja-avauksessa, Bio Rexissä huomasi harvinaisen selvästi, millaiseen tyhjään imagopolitiikkaan taas pitkän tauon jälkeen sinivalkoinen puolisivistyneiden (lakimiehet, insinöörit, kampaajat jne…) isänmaallis-uskonnollinen kotipuolue, kokoomus luottaa presidentinvaaleissa, ja yhtä taatusti puolueen oikeistosiiven johtaman Atte Kalevan kokoomuksessa siitä eteenpäinkin, sillä oikeistopuhureiden myötä koti, uskonto- ja isänmaa- teemat ovat tehneet näyttävän paluun takaisin kokoomusretoriikkaan.

Siksi kokoomus yrittää edelleenkin häivyttää riidat ja jäljet harjoittamastaan eriarvoistavasta politiikasta. Stubbin pääsanoma on yhtenäisyys, yhteen hiileen puhaltaminen ja turvallisuus. Suomi on muuttunut jähmettyneestä talonpoikien ja työläisten feodaalijärjestelmää muistattaneesta valtiokapitalistisesta vaihtoehdottomuudeksi pieneksi innovatiivisten teknologiayritysten hyvin osaamistaan maailmalla myyväksi eurooppalaiseksi jättiläiseksi, missä ay-liikekään ei ole enää muilla kuin isoilla vientialoilla haittana, sillä järjestäytymisaste on tippunut dramaattisesti huippuvuosien 80 prosentista alle puolueen. Mutta se mikä tekee Stubbista tänään mestarillisen retoorikon on, että hän osaa taitavasti devalvoida puheissaan hyveitä ja revalvoida paheita.

Stubb sekoittaa tahallisesti puurot ja vellit keskenään puhumalla ja tarkoittamalla kahdesta eri asiasta samalla kertaa. Kun ne yhdistyvät kuuntelijan/lukijan mielissä, syntyy toivottu ei-faktoihin perustuva manipuloitu kuva sellaisesta ei-todesta, jota ei ole ollut eikä myöskään tapahtunut, mutta mikä näyttää a (kertojan uskottavuus ja auktoriteettiasema) +b (kerrotun asian yleinen tunnettavuus ja ajankohtaisuus) -kaavion mukaan c:ltä (julkisesti odotettu ja toistettu tapahtuma näistä seuraten) eli todennäköiseltä johtuen a:n ja b:n yleisestä luonteesta ja että niin on aina ennenkin tapahtunut. Stubb on kuin maksettu marakatti eikä häntä kuunnellessa voi välttyä ajattelemasta, että hänen suullaan taustalla puhuu jokin muu kuin hän itse.

Kokoomuksen juuret ovat samassa räyhähenkisessä oikeistolaisuudessa kuin IKL:nkin, vaikka asioista ei julkisesti haluta puhua. Vasta vuoden 1934 jälkeen kokoomus alkoi ottaa selvää pesäeroa IKL:ään nähden. Kokoomuksen ykkösongelmana on aina se miltä se näyttää, ei siis muka joku ideologia tai sen puute. Jos kokoomus näyttäisi siltä, mitä se oikeasti on, esimerkiksi eduskunnan talousvaliokunnan- ja sosiaalivaliokunnan päätöksiä seuraamalla, se näyttäisi poliittisesti lähellä äärioikeistoa olevalta työnantajien käsikassaralta, missä määräykset lakien muuttamisesta tulevat suoraan elinkeinoelämän edustajilta eikä demokraattisesti valituilta edustajilta. Juuri siksi Stubbin kampanjassa korostetaan mielikuvia yhtenäisestä Suomesta.

Stubb omii itselleen isänmaallisen habituksen ja korostaa suomalaista osaamista ja kykyä nähdä ja uskaltaa puolustaa maata. Hänen puheensa on markkinapuhetta, Stubb on myymässä ja rakastaa omaa ääntään eikä malta pysyä hiljaa tai puhua lyhyesti. Olkoot se karman lain oikeudenmukainen rangaistus kaikille niille, jotka väen väkisin työntävät itsensä isolla korvauksella tärkeyshenkilöiksi, ja joiden on pakko kuunnella suu messingillä (mutta nyrkki taskussa) tätä kuivakiskoista ja pitkäpiimaista Herra Erinomaisuutta enemmän kuin lääkäri sallii. Mutta ne puheet! Stubb on taitava humpuukin levittäjä, mikä on Max Blackin määritelmän mukaan erityisesti rehentelevien sanojen tai tekojen avulla tapahtuvaa harhauttavaa väärän kuvan antamista toimijan omista ajatuksista, tunteista tai näkemyksistä tavalla, joka ei siis suoranaisesti ole valehtelua vaan liiottelua.

Omassa puolueessaan närää oman ylivertaisen minäuskontonsa takia herättävä Stubb on valittu kokoomuksen ehdokkaaksi pitämään pääministeripuolueen pää pinnan alla tulevia vaaleja, erityisesti eurovaaleja, varten sen verran selvältä kansalaisvaltuuskunnan yli puoluerajojen kannatusta nauttivan Pekka Haaviston (vihr.) suosio näyttää gallupeissa olevan toisella kierroksella kaikkiin vastustajiinsa nähden tällä hetkellä ylivertainen. Tosin paljon voi vielä tapahtua. Juuri sen varaan kokoomus laskeekin. Kampanjointi on lyhyt, muutama kuukausi, ja alkaa toden teolla vasta nyt. Säikähtäneen kokoomuksen sisällä tiedetään, että epäsuosituksi käynyt Petteri Orpo saattaa olla viimeinen kokoomuslainen pääministeri pitkään aikaan, kun hallituksen leikkausten ja epäoikeudenmukaisten veronalennusten seuraukset alkavat jossain vaiheessa paljastua kansalle. 

Mutta Stubb on epävarma investointi luonteensa takia. Hän on ailahtelevainen, ja koko ajan valmis livauttamaan ikäviä epätotuuksia ulos isosta ja kakaramaisesta hölösuustaan. Suorat lähetykset antavat hänestä lisäksi muovisen helppoheikin kuvan, eikä hän vaikuta aidosti välittävältä tai lämpimältä, vaikka kuinka yrittää hymyillen niin antaa ymmärtää. Mutta vain uskomuksiin paneutumalla pystymme arvioimaan mitä tarkoitukset Stubilla todennäköisesti ovat, ja kiinnittämällä huomio hänen uskomustensa maailmaan ulkopolitiikan myyteistä. Ja tietenkin se kuilu, mikä hänen ja kokoomuksen välillä on vieläkin ammottava, sillä Stubbille kyse on viha-rakkausuhteesta puolueeseensa, ei todellisesta halusta miellyttää tai auttaa heitä. 

Voisi jopa puhua jonkinlaisesta "stubbilaisesta kostosta ja pilkasta sekä nenännäyttämisestä Elina Valtoselle ja Antti Häkkäselle". Varmaa on se, ettei häntä haluta takaisin valtakunnan politiikkaan ärsyttämään kannatusalhosta kärsivän ja koko ajan oikeistolaisemmaksi käyvän kokoomuksen takkuista taivaltakaan, eikä kokoomus aio tehdä brittien uppoavan konservatiivihallituksen tapaan "cameroneja" nimittämällä suuresti inhoamansa EU-lepsuilijan ja entisen pääministerin, David Cameronin, ulkoministeriksi kuin hattutemppuna. Myös omassa puolueessaan epäsuosittu Stubb on luvannut käydä ääniharavaksi EU-vaaleihin (ja tiputtamaan liberaalin Sirpa Pietikäisen) palkkiona haluamansa EU-komissaarin paikka.