Täpärälle taas meni Norjassa: vasemmisto 87-oikeisto 82!

Teksti Harald Olausen

"Työväenpuolueen puolueohjelma hyväksyttiin kansallisessa konferenssissa 5. huhtikuuta 2025. – Katsomme eteenpäin. Maailman myrskyisinä aikoina on tärkeää, että poliittinen hallinto on vakaata ja tarjoaa turvallisuutta ihmisten elämään. Turvaa paremmasta taloudesta, suojaa rikollisuutta vastaan ​​ja turvaa terveydenhuollosta. Siksi tarvitsemme jokaisen työkykyisen töihin. Ohjelmassa on viisi lupausta äänestäjille siitä, mitä Työväenpuolue lupaa saavuttaa seuraavalla parlamenttikaudella 2025–2029: Turvallinen talouden hallinta norjalaisille, turvallinen työ kaikille, turvallisempi Norja, vahvempi hyvinvointivaltio, jossa lyhyemmät odotusajat terveyspalveluissa, ja että saavutamme ilmastotavoitteet." https://www.arbeiderpartiet.no/om/program/

Jo toisen nelivuotiskauden pääministerinä Norjan demareiden johtajana saava Jonas Gahre Störe muistutti työväenpuolueen vaalijuhlissaan puoluetovereille, että vaalivoitto ei ollut vain merkki norjalisille, että kaikkien maailmaa ravistelevien kriisien keskellä (korona, Ukrainan sota, talouskriisi yms.) sosialidemokratia on turvallisin tie ja kykenee johtamaan vaikeuksien keskellä todistettavasti inhimillisemmin kuin muut poliittiset voimat, ja on merkkinä muulle maailmalle tästä mahdollisuudesta (viittaus Trumpin raunioittamaan luottamukseen), vaikka tiedämme työväenpuolueen kipuilleen välillä omien ohjelmiensa kanssa.

1949 Norja liittyy Natoon, 1960 Norja liittyy Euroopan vapaakauppajärjestö EFTAan, 1972 kansanäänestyksen jälkeen Norja sanoo ei EEC:lle, 1973 Öljykausi alkaa, 1991 Kuningas Harald V perii valtaistuimen Kuningas Olavin kuoltua, 1981 Norja saa ensimmäisen naispääministerin, 2025 Norjan suosituin poliitikko Jens Stoltenberg palaa politiikkaan ja pelastaa työväenpuolueen vaalitappiolta. Tässä lueteltuna muutamia Norjan historian tärkeitä päivämääriä ja tapahtumia. Norjan demarit eli työväenpuolue (ap.) voittivat täpärästi mutta hallituskoalitiosta saattaa tulla taas kuoppaista kyytiä. Katsotaan miten on.

Täpärälle taas meni tänään käydyissä Norjan eduskuntavaaleissa (Stortinget). Mutta se ei ole lainkaan poikkeus Norjan poliittisessa historiassa. Tällaista se on ollut aina. Täpäriä tilanteita on ollut enemmänkin ja joskus yön yli nukuttua vaalitulos on saattanut heilahtaa vaalivoittajaksi julistetun tappioksi. Heti II ms:n jälkeen 1945 pidetyt ensimmäiset vaalit olivat samanlainen jännitysnäytelmä, mutta sosialidemokraatit saivat kuin saivatkin lopulta yksinään enemmistön Stortingetiin, ja vasemmisto yhdessä kommunistien äänillä enemmistön myös koko Norjan äänistä. Mikä oli silloin perin harvinaista eikä enää toistunut.

Jännittävä vaali-ilta Norjassa mutta niin osattiin odottaakin kouluvaalitulosten selvittyä toissa viikolla. Nuoret hylkäsivät kaksi pääpuoluetta työväenpuolueen sekä höyren ja äänestivät äärioikeiston edistyspuoluetta, joka nousi historiallisesti ohi höyren maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Myös toisen laidan eli vasemmiston punaiset, pärjäsivät yllättävän hyvin hieman yli viidellä prosentilla ja yhdeksällä paikalla huolimatta "puheenjohtajakriisistä", kun pj. Moxness jäi kiinni lentokentällä varkaudesta. Punaisethan pääsivät ensimmäisen kerran yli neljän prosentin äänestyskynnyksen vasta viime eduskuntavaaleissa 2021.

Norjan sisäpolitiikka on kaaoksessa, vaikka punavihreän ja oikeiston välinen ero on pysynyt suhteellisen vakaana. Vensterin jäätyä alle äänestyskynnyksen ja tipahdettua Stortingetista ja sosialistisen vasemmistopuolueen jatkuva, vaikkakin hieman tasaantunut, alamäki ei näytä pysähtyvän. Työväenpuolue saa olla tyytyväinen hienoiseen vaalivoittoon ja tukipuolueidensa hyvään menestykseen. Keskustapuolueen helmikuinen ero hallituksesta vei heidän kannatuksensa eikä paluuta valtaan ole.

Norjan sisäpolitiikka ei ole ensimmäistä kertaa kaaoksessa. Norjan politiikka oli rajussa murroksessa jo I:sen ms:n päätyttyä ja työväenpuolue 1920-luvulla vakavassa kriisissä samaan aikaan kun kansainvälinen työväenliike jakaantui vihamielisiin suuntauksiin. Magnus Nilssonin johdolla Norjan oikeistososialistit olivat eronneet jo työväenpuolueesta, ja 1923 niin myös vasemmistososialistit, jotka Olav Sheflon johdolla muodostivat Norjan kommunistisen puolueen. Työväenpuolue on iso ja sen sisällä on aina ollut paljon erilaisia mielipiteitä sekä julkisia ristiriitoja. Nyt vähemmän kun nuoretkin (AUF) ovat sopuisempia.

Työväenpuolue muodosti ensimmäisen vähemmistöhallituksen jo vuonna 1928. Sodan jälkeen seurasi lähes neljäkymmentä vuotta työväenpuolueen vähemmistöhallituksia ja demareiden kannatus liikkui 40 prosentin paremmalla puolen. Norjan työväenpuolueen eliitti muodostuu oslolaisesta puolueen yläluokasta. Vaalit palaamalla politiikkaan pelastaneen Jens Stoltenbergin isä, Thorvald Stoltenberg, toimi pitkään puolueen johtotehtävissä ja mm. ulkoministerinä. 1981 pääminsteriksi valittu ensimmäinen naispääministeri Gro Harlem Brundlandt oli työväenpuolueen entisen ministeri Gudmund Harlemin tytär.

Norjalainen politiikka on vasemmiston ja oikeiston kahdenvälistä nuotanvetoa. Norjan politiikasta saa parhaan käsityksen lukemalla entisen pitkäaikaisen pääministerin, Einar Gerhardsen muistelmatrilogiaa "Kamrater i krig och fred - Minnen 1940-45" (Tiden 1971) ja "Samarbete och strid – Minnen 1945-55" (Tiden 1972) sekä "I medgång och motgång – Minnen 1955-65" (Tiden 1973). Ja jos ei ruotsia osaa, kannattaa odottaa vuoteen 2030, jolloin valmistuu suomeksi kirjoittamani Norjan historia.

Ja vaikka kolmiosaiset muistelmat on pantu hänen nimiinsä, on ne todennäköisesti kirjoitettu työväenpuolueen luottotoimittaja Egil Hellen, ja Einarin pitkäaikainen avustaja Olof Solumsmoen sekä Rolf-veljen suosiollisella avustuksella. Suomeksi Norjasta on olemassa hyvin vähän kirjoja. Joitain on, kuten toimittaja Eino Kilven, joka ei ihailussaan väsy hehkuttamasta vuolaasti artikkelissaan vuodelta 1945 Työväen Joulualbumissa ajan tapaan Norjan suurimmalle kansallissankarille, Einar Gerhardsenille, sitten Norjan yhdistäneen kuningas Harald Kaunotukan (että kyllä sitä on osattu ennenkin- nyt kehutaan Jens Stoltenbergia).

"Koko Norjan työväenluokka tervehti häntä sydämellisesti, voimme sanoa koko Norjan kansa. Kun alussa mainitussa puoluekokouksessa jälleen kuuntelin hänen esityksiään, käsitin hänen suuren henkisen voimansa salaisuuden. Hän on yksilö Norjan työväenliikkeen riveissä, mutta samalla ehdoton johtaja. Primus inter pares. Ensimmäinen vertaistensa joukossa, istuupa hän sitten puolueensa puheenjohtajan taikka maansa hallituksen pääministerin tuolilla. Ennen kaikkea Norjan työväestö voi olla ylpeä hänestä. Eikä vähemmän koko Norjan kansa."

Vasta vuonna 1981 kun 42-vuotiaasta lääkäristä, Gro Harlem Brundtlandista tuli uusi pääministeri, alettiin Norjassa laaja naisten ja miesten välisen tasa-arvon tie myös vanhoja ukkoja täynnä olleessa työväenpuolueessa, jossa Brundtland oli poikkeus muutenkin kuin vain sukupuolensa takia. Hänellä oli ensimmäisenä työväenpuolueen pääministerinä akateeminen koulutus. Brundtlandin edeltäjät pääministereinä historian saatossa; Einar Gerhardsen oli ollut lähettipoika, Oscar Torp kartanossa apulainen, Trygve Bratteli valaanpyytäjä ja rakennustyöläinen, rautatieläisen poika Odvar Nordli oli tilintarkastaja.

Gro Harlem Brundtlandin valinta ei ollut tietenkään mikään sattuma vaan taktikoitu, sillä hän kuului puolueen eliittiin, ja on tunnetun työväenpuolueen ministerin Gudmund Harlemin tytär, ensimmäinen 70-lukulaisessa oslolaiseen työväenpuolueen eliittiin – uuden yhteiskunnan aatelistoon kuuluva hyvinvointikakara, joka ulosmittasi isänsä kuuluisuuden, eliitin nepotismin sekä puolueen johtoaseman yhteiskunnassa saaden ansiotonta arvonnousua estäen samalla vapaan kilpailun pätevien kesken.

Brundtland-viha oli raivoisaa, ja sen tulta ylläpidettiin paremman väen piirissä ihan kuten samaan aikaan päätään Ruotsissa nostanut Olof Palme-viha. Se oli luonteeltaan vanhakantaista äärioikeistolaista vihaa kaikkea sitä kommunisminpeikoksi kutsuttua pakkotasa-arvoistamista sekä ay-liikkeen vaikutusvallan vahvistumista vastaan, minkä vanhat etuoikeutetut piirit kokivat valta-asemiensa uhaksi. Näistä tapahtumien syistä ei puhuta tai haluta puhua tarpeeksi vieläkään, sillä samalla pitäisi puhua massamurhaaja Andreas Breivikistä, joka on itse ongelmaan henkilöitymä ja jonka takana seisoo monta samanlaista.

Syykin on täysin selvä. Monet asiat ovat vieläkin niin kipeitä. Vanha ja uusi Norja törmäsivät tuona vuotena 1981 kohtalokkaasti toisiinsa. Vihakampanja tuotti tulosta ja oikeisto pääsi hetkeksi valtaan romuttamaan työväenpuolueen ohjelmia ensimmäistä kertaa sodan jälkeen hallitusvastuussa, eikä tämä viha tullut laisinkaan köyhien slummeista vaan kaupunkien hienostoalueilta, missä rannassa komeilivat isot purjeveneet, pihassa kolme neljä kallista loistoautoa ja korkeiden muurien päällä turvakamerat pitämässä (ja köyhää rupusakkia) tungettelijoita loitommalla. Se huonovointisten Norja, josta rikkaat eivät halunneet kuulla.

Tänään demareita ja tasa-arvoa yli kaiken vihaava oikeisto äänestää enemmän äärioikeistoa kuin höyreä, vanhaa valtapuoluettaan, sekä tukee rahallisesti myös heitä. Norjassa vihan kuuma ydin asuu edelleenkin Oslon hienostokaupunginosissa, kuten Frognerissa arvokkaissa osoitteissa, ihan kuten myös tunnettu yläluokkainen massamurhaaja Breivik lapsena. Moni ei tiedä sitä, että Breivik kävi samaa Smestadin hienoistokoulua, jota on aikoinaan käynyt myös kuningas Harald V sekä hänen lapsensa prinsessa Märtha Louise ja prinssi Haakon, joka on muutamaa vuotta Breivikia vanhempi.

Punavihreän leirin täpärässä voitossa (87-82) on monta muutakin hyvää asiaa tavallisen kansalaisen kannalta. Ensiksi höyre menetti asemansa uskottavana oikeistopuolueena. Toiseksi edistyspuolue tehtiin vaarattomaksi. Se ei yksin pysty tekemään juurikaan oikeistopolitiikkaa eikä vaalitappion järkytyksestä toipuva höyre halua millä tahansa ehdoin lähteä tukemaan edistyspuolueen yrityksiä heikentää hyvinvointiyhteiskunnan palvelusta ja kansalaisyhteiskunnan avoimuutta ja vapautta.

Sitä paitsi höyre ja edistys ovat toistensa niskassa jo nyt. Erna Sohlberg uhkui itseluottamusta puheessaan vaalitappion jälkeen oman puolueensa vaalivalvojaisissa ja uhosi höyren tulevan entistä vahvempana takaisin porvariston johtavaksi puolueeksi, mikä vaikuttaa tappion keskellä vain puheelta. Edistyksen Sylvia Listhaug lupasi vahvistaa organisaatiotaan seuraavia vaaleja varten pitääkseen oikeistopuolen johtavan aseman. Saa nähdä mitä tästäkin taistelusta lopulta tulee. Likaista peliä ainakin on luvassa.