Tapaus Wille Rydman: Ei savua ilman tulta – kokoomuslaista silmänpalvontaa pahimmillaan!

19.06.2022

Teksti Harald Olausen

Ei tämä Rydmanin tapaus ole mitenkään poikkeus kokoomuksessa. Puolueessa on nähty parittajia, murhaajia, rahanpesijöitä ja rattijuoppoja. Kokoomuslainen oikeudentaju on kieroutunut sen näkee tänään Hesarin paljastamassa Wille Rydmanin pitkään piilotellussa seksiskandaalissa. Miten ihmeessä kokoomus pystyy perustelemaan sen, ettei ole ottanut asiaa aiemmin käsiteltävksi? Tämän päivän paljastukset asian tiimoilta ovat huolestuttavia sekä Petteri Orpon että kokoomuspuolueen kannalta ja antavat ymmärtää, että kokoomus puuttuu ongelmiin vasta kun joku on jäänyt niiden puuhailusta kiinni housut kintussa. Kokoomus pelaa kaksinaamaista peliä.

Miksi kysyivät tänään Hesarin lukijat (joihin en itse kuulu) aamulla ihmeissään Juuri siksi, että siitä on haittaa kokoomuksen kuningasteillä kohti ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen häämöttävää päääministeriyttä. Kokoomuksessa naistenraiskaajia ei ole koskaan pidetty niin pahoina kuin epäiltyjä homoja. Linja kulkee karkeasti siinä, että puolueen tosimiehet, jotka kuuluvat oikiestosiipeen ovat niitä, ja vastaavasti epäilyttävä ja epämääräinen liberaalispii joko piilohomoja tai homosymppareita, sillä kokoomuksessa ei löydy jostain kumman syystä johtopaikoilta avoimesti homoja, vaikka niitä tiedetään hyvin siellä olevan.

Kokoomuksen onneksi Rydman ei ole pikkupoikien perään. Se olisi ollut puolueelle vielä kovempi kolaus. Eurooppalaisessa äärioikeistolaisessa perinteessä ei ole niinkään kummallista, että kovista miehisistä arvoista paasaavat johtajat paljastuvat myöhemmin homoiksi. Näin ei siis Rydmanin tapauksessa kokoomuksen onneksi ole, mutta voimmeko olla varmoja, ettei kyseessä ole sittenkään vain mainostempuu tai kikkailu? Vaalit ovat alle vuoden päästä, ja jos joku tästä mediasekoilusta korjaa pisteet, on se Rydman, josta tuli kertaheitolla "rydmanilaisten" oma pikkusankari ja sanavapaustaistelija pahaa tarkoittavia Hesarin liberaalitoimittajia vastaan. Kokoomuksen julkinen kosiskelu äärioikeilla on paljoti Rydmanin ansiota. Puolue on hiljaa hivuttautunut monissa äänenpainoissaan lähemmäksi äärioikeistoa. Puolueen sisällä äärioikeisto on saanut kasvonsa mm. kansanedustajien Heikki Wessmanista, mutta aivan erityisesti, nyt kun viime vaaleissa laihialainen Susanna Koski tiputettiin eduskunnasta, Wille Rydmanista, tunneetuja kokoomuksen oikean siiven edustajia, joiden yhteydessä on aiheellisesti puhuttu myös fasismisympatioista.

Erotukseksi suomalaista fasismia ja äärioikeistoa kirjassaan Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airueet tutkineista Oula Silvennoisesta, Marko Tikasta ja Aapo Roseliuksesta, jotka eivät tietyistä syistä käytä akateemisissa tutkimuksissaan termejä äärioikeisto tai radikaali synonyymeinä fasismille, voi kaikki kokoomuksesta oikealle olevat suuntaukset - myös kokoomuksen sisällä vaikuttaneet - ja ihmiset yhden nimikkeen äärioikeiston alle etsiessämme juurisyytä kokoomuksen sisällä vaikuttavaan antidemokraattisuuteen, koska äärioikeistolaisuus on vakiintunut fasismin synonyymiksi ja kiertoilmaukseksi. Asia, josta halutaan olla hiljaa, ja jota peitellään, on kokoomuksen ja äärioikeiston edelleenkin läheiset suhteet ja sukulaisuus. Molemmat suunnat vetävät samanlaisia ihmistyyppejä puoleensa, ja ovat poliittisesti antiliberaaleja sekä kansallismielisiä liikkeitä, kokoomuksessa erityisesti juuri sen vahva oikea laita ja äänekkäänä edustajana Wille Rydman.

Silvennoinen, Tikka ja Roselius muistuttavat kirjassaan suomalaisen fasismin olleen monimuotoisempaa ja vaarallisempaa kuin mitä aiemmin on ymmärretty. Kirjaa lukiessa eteenpäin huomaa suomalaisen fasismin olleen valkoisen Suomen perintöä ja sen jatkuvan nykyjään esimerkiksi perussuomalaisten retoriikassa ja persuista oikealle erkaantuneista ryhmistä, kuten kansanedustaja Ano Turtiaisen VKK:sta - Valta kuuluu kansalle-puolueessa. Niissä sillä ei ole kuitenkaan käytännön politiikkaan juurikaan merkitystä, kun kokoomuksessa on, kun se pääsee taas valtaan. Äärioikeisto on Suomessa ovelaa, sitkeää ja mikä pahinta, se on vaaratekijä koko ajan hengittämässä tappavasti niskaamme kuin äkillinen niskalaukaus ja noussut mahtitekijäksi niin Putinin Venäjällä, kuin Erdoganin Turkissa ja Orbanin Unkarissa tunnetuin ikävin seurauksin.

Valkoisen Suomen perintönä suomalaisessa oikeistohegemoniassa vähätellään 1920- ja 30-lukujen äärioikeistolaista liikehdintää. Sen väitetään Silvennoisen, Tikan ja Roseliuksen mukaan olleen "innostuneen isänmaallista, kenties hieman karkeaa, mutta hyvänlaatuista ja ymmärrettävää". Sanat "hyvänlaatuinen" ja "ymmärrettävä" paljastavat kenen toimesta ja miksi asiaa vähätellään edelleenkin. Fasismi yhä vaikuttavana aateperintönä ja poliittisena projektina ei ole kadonnut mihinkään. Se ei ole myöskään hävinnyt kokoomuksen oikean laidan köyhät kyykyyn-retoriikasta. Esimerkiksi Harry Bogomoloffin ylimielinen rasismi, entisen kokoomusnuorten puheenjohtajan Susanna Kosken "lapualaistyyppiset lausunnot", ja surullisenkuuluisan Wille Rydmanin persuja myötäilevät kannanotot sekä kansanedustaja Atte Kalevan avoin äärioikeistolaisuus, kertovat omaa kovaa kieltään moderniksi keskustaoikeistolaiseksi liikkeeksi itseään mainostavassa puolueessa, jossa niistä vaietaan tai ei ainakaan ole haluttu ottaa niihin sen kummemmin kantaa.

Olisiko Rydmanin tapauksen paljastamisessa sittenkin kysymys puolueen halusta päästä mädästä oksasta eroon ennen ensi kevään eduskuntavaaleja? Sitä sietää harkita onhan julkinen kohy Rydmanin ympärillä sen verran voimakas, ettei hänelle jää mitään mahdollisuutta olla ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdolla puolueessa, joka kohun keskellä sanoutuu johdon yhteisellä suulla jyrkästi eroon Rydmanista. Kokoomuksella on muitakin luurankoja kaapeissaan, joista valveutunut media voisi niin halutessaan pitää isompaa meteliä ja tehdä johtopöötäksiä siitä, millainen puolueen silmänpalvontasuhde ongelmiinnsa, joista se ei tunnusta ennen kuin ne ovat vasta julkisia.

Kokoomus on pankkiirien, poliisien, taksimiesten, lääkärien, asianajajien ja kampaajien puolue perinteisesti. Kokoomuslaisia on tutkittu ihmisinä ja heitä pidetään puoleista kaikkein vähiten empatiaa toisille osoittavina ihmisinä. Syitä on varmasti monia, mutta yksi tärkeä syy voi olla itsekkyys, kultalusikka suussa syntyminen, vanhempien antama esimerkki ja koulutus sekä sosiaalisesti suljettujen piirien pienuus. Monesti kyse on myös yleisestä kokoomuksen taustalla vaikuttavasta ajattelusta itse oman elämänsä herrana toimimisesta, jolloin muiden tekemiset eivät kuulu toisille. Kovasti tienaavat eivät halua maksaa kaikkea yhteiskunnassa. Suurituloiset veronkiertäjät veivät paljon rahaa peruspalveluksista, kuten kouluilta, liikenteestä ja sosiaali- ja terveydenhuollosta, milloin on kyse vastuuttomasta rintamakarkuruudesta.

Siksi onkin kummallista, etteivät poliitikot ole kiinnittäneet tähän ongelmaan huomiota riittävästi lisäämällä valvonnan ja tutkimusten määrää talousrikollisia kohtaan. Sen sijaan ns. sosiaalipummeja lähes vainotaan ja uhkaillaan oikeustoimilla vähäisestäkin, jos he jäävät kiinni huijauksista, joiden taso oli vuonna 2013 J.M. Korhosen (yyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi) mukaan minimalistinen n. 4 miljoonaa euroa verrattuna hänen esittämäänsä varovaiseen arvioon kansainvälisen sijoitustoiminnan aiheuttamista noin 800 miljoonana euron verotulojen menetyksistä. Kysymys onkin, kenen etua tämä palvelee? Kokoomus ei ole tunnetusti ollut halukas lisäämään talousrikollisten valvontaa eikä rikosoikeudellisesti ns. uusien eli valkokaulusrikollisten tekemiä talousrikoksia tuomita samalla mitalla kuin ns. vanhoja eli näpistyksiä ja muita pieniä omaisuusrikoksia.

Punaisten vankien kohtelu ja puheet punaisten eliminoimisesta jäivät elämään kokoomuslaisissa piireissä juomalauluina ja vapaussodan muisteluna valkoisen vallan suuruudenpäivinä, joita haikailtiin takaisin ensin Mäntsälän kapinassa ja sitten sodissa punaista Neuvostoliittoa vastaan. Retoriikka oli tappavaa valkoisten keskuudessa jo mainitun valkointoilijan ja kirjailija Ilmari Kiannon hengessä. Hän vaati sanomalehti Keskisuomalaisessa 12.4.1918 olleessa kirjoituksessaan, että kosto olisi kohdistettava kaikkein ankarimmin punaisiin naisiin, koska vain tappamalla naaraat voidaan petojen sikiäminen lopullisesti katkaista. Eduskunnan kymiläisen kokoomuspoliisinpoika, persuvarapuhemies Juho Eerola laulaa Susinartuista samaan kokoomuslaiseen vapaussotaperinteen henkeen eräällä levyllään. Yllättävän monet sivistyneistön edustajista esittivät kovia lausuntoja asiasta.

Esimerkiksi professori E. G. Palmenin mukaan "punakapina nosti häpeän punan jokaisen isänmaata rakastavan suomalaisen kasvoihin". Tästä arveluttavasta perinteestä kumpuaa kokoomuslainen tunnekylmyys, joka oli tappavaa vuonna 1918 ja on sitä yhä. Kokoomuksessa on yllättävän paljon johtopaikoilla tuomion saaneita politiikkoja. Ongelmalliseksi sen tekee se, että vaikuttaa siltä kuin he olisivat tehneet rikoksensa usein silkkaa välipitämättömyyttään tyyliin "ettekö tiedä kuka minä olen?" Jos ajatellaan todennäköisyyttä, että tuomion saaneet rikokset edustavat jäävuoren näkyvää pientä osaa, kuinka paljon vaiettuja rikoksia yhteiskunnan huipulla olevien kokoomuspolitiikkojen kontolla onkaan ja millaisia? Kyseessä on varovaisten arvioidenkin mukaan sadoista, ellei peräti tuhansista rikkomuksista. Mistä se taas kertoo? Ovatko kokoomuslaiset lainlaatijoina silmänpalvelijoita, joille laki on eri kuin muille?

Antaako puolue jäsenilleen poliittisen suojakerroksen lakia vastaan ja turvatakuut kun joku jää kiinni? Kokoomushan on tunnetusti sekä poliisien että lakimiesten ja talousrikollisten puolue. Julkisuudessa paljon änkyrän käyttäytymisensä ja totuuden muuntelun taitonsa takia usein oleva Helsingin ex-pormestari Jan Vapaavuori on tuomioissa ja gangsterimaisessa häirikkökäyttäytymisessä omaa luokkaansa. Vapaavuori hakkasi pahasti uhrinsa vuonna 1982. Vapaavuori oli teon aikaan 17- ja uhri 14-vuotias, mutta sai silti 1 kk 15 pv ehdollista vankeutta. Vuonna 1984 hän sai sakot varkaudesta. Vuonna 2001 tuomio rattijuopumuksesta toi 11 430 markan sakot ja ajokiellon. Vapaavuoren tapaus osoitti selvästi, että tunnettuja kokoomuspoliitikkoja suojaa julkisuus, ja laki ministerien nuhteettomuudesta on kuollut kirjain.

Lainlaatijat ovat itse huolehtineet, etteivät joudu henkilökohtaisiin vaikeuksiin saatuaan tuomion. Kerrotaan Vapaavuoren hankkineen lakimiehen koulutuksen omaksi suojakseen. Kokoomuksen hän valitsi siksi, että siellä kovaa valuuttaa ovat kylmä laskelmointi ja hyvät valehtelijan lahjat. Kadulta opitun rikollisen käyttäytymisen ja Omertan lakinsa, hän on siirtänyt gangsterimaisen habituksensa myötä politiikkaan ja viimeksi urheilumaailmaan. Suomen Nixoniksi kutsutun Vapaavuoren öykkäröinnin ymmärtää, kun kuulee hänen tarinansa. Jäsenkirjademari-isä oli pojalle häpeäksi eikä kokoomuksessa olisi katsottu hyvällä hänen taustaansa, ellei hän oli yrittänyt pistää lisää "nixonia" kehiin, esittämällä asteen kovempaa katujätkää ja keksimällä uusia sekä ovelimpia tapoja huijata ja kiristää muita. Muut kokoomuslaiset tuomitut kansanedustajat näyttäisivät keskittyneen petoksiin, talousrikoksiin ja liikennerikkomuksiin, kahta tunnettua poliittista psykopatologista häirikköä, Kari Häkämiestä ja Harri Jaskaria lukuun ottamatta.

Entinen tunnettu Kokoomuksen tamperelaiskansanedustaja Kimmo Sasi nukahti omien sanojensa mukaan vuonna 2007 rattiin ja tappoi sivullisen, mutta selvisi sakoilla ja 1200 euron korvauksilla. Eläinlääkärikansanedustaja Markku Eestilä jäi kiinni 16.9.2016 ajettuaan 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa. Hän sai 3000 euron sakot ja menetti ajokorttinsa. Entinen kokoomuksen helsinkiläinen kansanedustaja, Helsingin poliisin tiedottajanakin tunnettu komisario Juha Hakola sai vuonna 2003 20 päiväsakkoa jäätyään kiinni rattijuopumuksesta. Hjallis Harkimo sai ylinopeussakot vuonna 2016 ollessaan vielä Kokoomuksen kansanedustaja. Entinen Kokoomuksen kansanedustaja, ministeri ja presidentti Sauli Niinistön lähipiiriin kuulunut karhulalainen Kari Häkämies pahoinpiteli rajusti naisystäväänsä kolmesti vuonna 2001. Häkämies erosi sisäministeriön kansliapäällikön virasta epäilyjen tultua ilmi.

Hänet tuomittiin Raaseporin käräjäoikeudessa syyskuussa 2003 90 päiväsakkoon. Entinen Kokoomuksen puoluesihteeri ja kansanedustaja, tamperelainen Harri Jaskari sai tuomion 55 päiväsakkoa vuonna 2007 laittomasta uhkauksesta. Jaskari oli uhkaillut entistä naisystäväänsä keittiöveitsellä asunnossaan Tampereella ja uhannut tappaa hänet. Lisäksi Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Jaskarin korvaamaan naisystävänsä oikeudenkäyntikulut. Oululainen entinen kokoomuskansanedustaja Eero Lattula tuomittiin vuonna 1985 jatketusta törkeästä kirjanpitorikoksesta 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Oikeuden päätöksen mukaan verottajalta oli pimitetty 800 000 markan tulot. Entinen lehtikeisari ja keskiuusimaalainen kokoomuskansanedustaja Eero Lehti tuomittiin vuonna 1984 ennakkoperintälain rikkomisesta ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä.

Entinen nurmolainen kokoomuskansanedustaja Pentti Mäki-Hakola tuomittiin vuonna 2009 40 päiväsakkoon rattijuopumuksesta. Entinen kenraali ja kokoomuskansanedustaja Olli Nepponen tuomittiin rattijuopumuksesta vuonna 1998 päiväsakkoihin. Entinen kokoomuskansanedustaja Sirpa Pietikäinen on saanut tuomiot sekä humalassa ajamisesta vuonna 2003 että liikenteen vaarantamisesta uudelleen vuonna 2015. Entinen kuopiolainen kokoomuskansanedustaja Sari Raassina sai vuonna 2016 sakot ylinopeudesta. Entinen kokoomuskansanedustaja Petri Salo sai vuonna 2010 sakot törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kokoomusmurhaajia sen sijaan on vähemmän liikkeellä kokoomusjohdossa. Ainakaan vielä ei ole paljastunut sellaisia. Yksikään kansanedustaja ei ole saanut tuomiota murhasta, mutta kokoomuksen nuorten liiton Helsingin piirin entinen toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen on.

Laajasalon murhaksi kutsuttu tapaus herätti laajaa huomiota siksi, että Romppainen oli johtavassa asemassa kokoomusjärjestössä. Hovioikeus langetti Ilta-Sanomien jutun mukaan vuodelta 2015 Jukka-Matti Johannes Romppaiselle, 29, elinkautisen vankeusrangaistuksen 58-vuotiaan naisen murhasta. Murhan lisäksi tuomio tuli eläinsuojelurikoksesta. Hovioikeuden mukaan tekoa ei kuitenkaan tehty vakaasti harkiten, mutta erityisen raaka ja julma se oli ja kokonaisuutena arvostellen törkeä: "Romppainen yritti hovioikeudessa vedota mielenhäiriöön. Hän katsoi syyllistyneensä ainoastaan tappoon ja olleensa tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. Romppaisen mukaan teko ei ollut vakaasti harkittu ja erityisen raaka ja julma. Surmaamisväkivaltaa oli käytetty vain kerran ja lyhyen aikaa", puolustus perusteli Laajasalon vanhan öljysataman rannalla tapahtunutta kuristamista lokakuussa 2014."

Ilta-Sanomien jutun mukaan uhriksi joutui Romppaisen naapuri, joka huolestui Romppaisen tavasta kohdella koiriaan. Pyjamahousuihin pukeutunut venäläistaustainen, vuonna 1956 syntynyt uhri asui yksin. Hänellä oli lemmikkinään suuri koira. Romppainen surmasi naisen Helsingin Laajasalossa lauantain 11. lokakuuta ja sunnuntain 12. lokakuuta välisenä yönä 2014. Romppainen pahoinpiteli pihalla naista rajulla tavalla, käväisi asunnossaan ja tuli takaisin pihalle: "Hovioikeudessa mies kertoi, että hän haki varastosta köyden tarkoituksenaan tehdä itsemurha. Uhri makasi maassa tajuttomana, kun mies raahasi naisen autonsa takakonttiin ja vei rantaan. Romppainen kertoi hovioikeudessa, että hän oli rannassa itsemurhaa silmällä pitäen kokeillut, onnistuisiko hän salpaamaan uhrin hengen köydellä. Romppainen kuristi naista, kunnes omien sanojensa mukaan pelästyi ja lähti ajelemaan autolla.

Romppainen palasi takaisin eikä tehnyt mitään naista auttaakseen. Romppainen raahasi naisen mereen ja paineli tämän veden alle." Ilta-Sanomien mukaan murhaaja ei tuntenut uhria, vaan nainen joutui uhriksi täysin sattumalta. Pahoinpitelystä naisen kuolemaan saakka kului aikaa yhdestä kahteen tuntia: "Teko kohdistui pienikokoiseen 58-vuotiaaseen naiseen, joka joutui yllättävän ja voimakkaan aggressiivisen hyökkäyksen kohteeksi. Naisella ei ollut missään vaiheessa mahdollisuutta paeta tai torjua häneen kohdistunutta väkivaltaa. Hovioikeuden mukaan miehen toiminta osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä. Nainen oli jossakin määrin tajuissaan, kun hänet raahattiin rantaan. Oikeuslääkärin mukaan nainen kuoli varmasti vasta vedessä. Romppaisen katsottiin olleen teon aikana syyntakeinen. Hovioikeuden mukaan kyse ei ollut yksittäisestä impulsiivisesta teosta. Miehellä olisi ollut mahdollisuus lopettaa teko, mutta hän valitsi toisin.

Kokoomusnuorissa asenteet rikolliseen ja toista vahingoittavaan toimintaan oli samaan aikaan laskenut. Esimerkiksi vuotta aikaisemmin Romppainen oli ollut mukana tekemässä ehdotusta kiihottamisrikosten poistamiseksi. Kokoomuksen Nuorten Liitto, jonka puheenjohtajana toimi tuolloin puolueen oikeistosiiven yksi silloisista näkyvistä poliitikoista, ja myöhempi yhden kauden kokoomuskansanedustaja Lapualta, Susanna Koski, ehdotti, että pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan poistettaisiin. Rikoslaissa kiihottaminen kansanryhmää vastaan on ollut kiellettyä 1970-luvulta asti. Kokoomusnuorten kannanotto oli selkeästi Euroopan unionin lainsäädännön ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen sekä lajissaan hävytöntä härnäämistä ja epäonnistunut poliittisten irtopisteiden keräysyritys persuihin valumisvaarassa olleelle äärioikeistolle.

Keskustelupalstoilla ihmisiä tuntui hämmästyttävän se kylmä tapa, jolla kokoomus asiaan suhtautui. Romppaisen suurin vika tuntui kokoomuksen mielestä olevan se, että hän jäi kiinni, ei itse hirveä teko. Mistä tämä kertoo? Tunnekylmyydestä ja epäempaattisuudesta niin yksilötasolla kuin yleisestikin. He eivät pahoitelleet uhrin omaiseille tapahtunutta tai erottaneet Romppaista puolueesta. Sen sijaan he kyllä tarjosivat murhasta järkyttyneille kokoomusnuorille kriisiapua. Kokoomuspuolueen osalta mitään inhimillistä ei asian suhteen tapahtunut tai katumusta. Kokoomus ei lähettänyt hautajaisiin minkäänlaista surunvalittelua. Somessa väitettiin kokoomuksen tehneen kaikkensa estääkseen asian avoin ja rehellinen käsittely medioissa: "Kokoomusnuorten johdossahan ei ole tehty nyt minkäänlaisia johtopäätöksiä puolueen arvoista ja niiden seurauksista. Päin vastoin, kokoomuspuolueessa tapahtunutta on pidetty tragediana ei uhrille vaan tekijälle ja puolueelle. Suomen medioissa ei ole kerrottu siitä, että kokoomusnuorten toiminnanjohtaja murhasi venäläisen naapurinsa kadulle ja yritti piilottaa ruumiin meren aaltoihin. Hautajaisvieraat ihmettelivät, miksi kokoomus nyt vetoaa murhaajan mielenterveyteen. Miksi mielenterveysongelmainen sitten yleensä valittiin kokoomusnuorten johtoon?" Selitys löytyy.

Mutta mikään edellä kerrotuista kokoomusrikkeistä ei vedä vertoja E.N. Setälän, yhden kokoomuksen alkuaikojen suurimman poliittisen lahjakkuuden, entisen senaatin talousosaston varapuheenjohtajan, kokoomuksen puheenjohtajan ja pitkäaikaisen kansanedustajan sekä ministerin huijaukselle, jota yritetään vieläkin peitellä. Väitetään hänen kopioineen idean pääteoksensa Suomen kieliopin Adolf Waldemar Jahnssonin 1871 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta ja tehnyt siitä omalla nimellään lyhennetyn ja yksinkertaistetun version. Ei hätää. Avuksi rientää taas isoalla rahalla maksettuna marakattina vanha tuttu kokoomushistorioitsija Vesa Vares pesemään menneiden aikojen huijauksesta kiinni jäänyt kokoomusvaikuttaja puhtaaksi yhdessä Kaisa Häkkisen kanssa kirjoittamassaan kirjassa Sanan valta - E.N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta (WSOY 2001).

Teos on tehty taas suurella rahalla. Tällä kertaa Kordelinin säätiö on pyytänyt Varesta kirjoittamaan teoksen. E.N. Setälän saaman kritiikin kirjoittajat kuitenkin kuittaavat toteamuksella liukumalla itse aiheellisesta syytöksestä toiseen asiaan kuin häivyttäen oikeutetun kritiikin. Kirjoittavat mainitsevat professori Fred Karlssonin kirjan E.N. Setälä vaarallisilla vesillä. Eivät muuta. Seuraavassa lauseessa he toteavat vain Karlssonin tuoneen esille Setälän tutkijanetiikkaan liittyviä ongelmia ja mahdollisia plagiointitapauksia. Siinä kaikki. Näinkin tempun voi tehdä ja vaieta koko kirjan verran Setelän vilpillisyydestä, vaikka tekemällään vilpillä hän lunasti paikkansa kokoomuskuuluisuuksien- ja mytologian alkutemppelissä elättäen sen tuotolla sekä itsensä että perheensä - Setälän kielioppia luettiin kouluissa Suomessa lähes koko 1900-luku. Seuraavaksi he kirjoittavat Karlssonin keskittyneen kirjassaan Setälän uraan tiedemiehenä ja vaikuttajana: "...mutta hänen kirjassaan on mielenkiintoista analyysiä myös Setälän luonteenpiirteistä ja yleisistä toimintatavoista."

Kun vihjaukset Setälän luonteeseen ja kielteisiin sekä itsekkäisiin toimintatapoihin on täysin ohitettu, kirjoittavat alkavat tutkia lapsellisesti sukulaisten ihaileman vaikuttajan tarinaa lapsineromyyttinä, nuorena hän oli nerona tietenkin varhaiskypsä herätessään tylsässä maalaisyhteisössä ymmärtämään kansallisen tietoisuuden perään jo polvihousuikäisenä. Suomalaisen Kirjallisuuden seuran 50-vuotisjuhlissa 1881 Yrjö-Koskisen suojattina, hän näkee ensi kertaa suomalaisen sivistyneistön omin silmin mm. Suomen muinaistieteen perustajan J. R. Aspelinin sekä Suomen tilastotieteen perustajan ja Suomen maantieteen kirjoittajan K, F. E Ignatiuksen, Kansanvalistusseuran sihteerin ja raittiusliikkeen alullepanijan A.A. Granfeltin. Mutta sen sijaan, että kirjoittajat pohtisivat, mitä mahtoi pienen koululaisen päässä silloin tapahtua ja mitä se vaikutti hänen haluunsa, vaikka vilpillä, päästä ihailemaansa seuraan, kirjoittajat tyytyvät toteamaan Setälän nälän olleen vielä suurempi kuuluisuuksien kanssa. Suuri haave tavata itse Lönnrot ja Snellman ei kuitenkaan valitettavasti toteutunut.

Kirja on täynnä historioitsijoiden harrastamia pitkiä ja uuvuttavia litanioita, milloin Setälä luki jotain, tapasi jonkun ja luki taas jotain ja sitten tapasi taas jonkun, ihan kuin se ketään kiinnostaa lukeeko joku mäntti Akua Ankkaa vai Kalle-lehteä, tai tapaako hän naapurin ukon vai kirkkoherran sunnuntaikävelyllään. Kiinnostavampaa olisi tietää, mitä kirjoittajat saadessaan tutustua valtavaan lähdeaineistoon, osaisivat siitä päätellä, millaisesta ihmisestä oli kysymys. Miksi hän ajatteli, miten ajatteli, ja toimi, miten toimi? Miten hänen valheensa syntyi ja missä muussa se näkyi kuin sopivuudessa politiikkaan ja toisten työstä kunnian itselleen ottamisena? Kun hän huijasi tässä, missä muussa hän huijasi? Entä hänestä hänen itsensä kertomat tarinat? Nekin vaikuttavat Vareksen ja Häkkisen kirjaa eteenpäin lukiessa paroni von Munchausenin saduilta omasta tärkeydestä maailmanhistoriassa. Tätäkään kokoomuskirjaa ei voi suositella kriittiselle lukijalle.

Kokoomuksessa herättää edelleenkin suurta ihmetystä, miten entinen kansanedustaja ja vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Tapani Mäkinen jäi kiinni mitättömistä erehdyksistä Suomen ehkä korruptoituneimmassa kaupungissa Vantaalla, missä kaksi valtapuoluetta, demarit ja kokoomus ovat jakaneet niin urakoita kuin virkapaikkoja sulassa sovussa toistensa lähipiireille jo kohta kuusikymmentä vuotta. Mäkinen ei ole tyhmä, vaikka onkin vain merkonomi diplomi-inssien ja juristien sekä lääkärien seurassa. Häntä pidetään fiksuna ja siitä osoituksena hän toimi helsinkiläisen fiksujen kokoomuslaisten jäsenjärjestönä tunnetun Aleksis Kiven kokoomuksen puheenjohtajana siihen saakka, kun joutui poliisin tutkittavaksi. Seurassa puhuttiin kokoomuslaisille epätyypilliseen tapaan muustakin kuin vain talouspolitiikasta.

Ensin hänen vihjailtiin häirinneen naispuolisia kansanedustajia eduskunnassa sopimattomilla puheilla, sitten sekaantuneen Vantaan energian asioihin valitsemalla puheenjohtajaksi valittiin ystävänsä Tommi Valtosen. Kesäkuussa 2017 Mäkinen valittiin oikeusministerin erityisavustajaksi. Tästä tehtävästä hän joutui irtisanoutumaan 2018 poliisin käynnistettyä esitutkinnan häntä koskevista lahjoma- ja virka-aseman väärinkäyttörikoksista. Elokuussa 2019 Mäkistä vastaan nostettiin syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin aikana, jolloin Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. Mistäköhän syystä?

-https://kulttuuriklubi.com/wp-content/uploads/Kokoomusesseet/index.html#PDF/2-3