Tärkein neuvo kun kohtaat persun: älä alistu tai nöyristele!

Teksti Harald Olausen

Jussi Marttinen on kirjoittanut hyvän, ajankohtaisen ja tarpeellisen kirjan Mikä perussuomalaisia vaivaa? (Vastapaino 2021). Kirja keskittyy tarkastelemaan tutkitun tiedon avulla sitä, millaisia ihmisiä perussuomalaiset ovat. Kirjan lopussa Marttinen on laatinut laajan ja perusteellisen osion siitä, kuinka kohtaamme turvallisesti ilman sen suurempia hässäköitä perussuomalaisen. Se tulee tarpeeseen ja Marttisen kirjaa voidaankin pitää juuri siksi eräänlaisena "Sudenpentujen käsikirjana" eli oppaana persuismin psykologiaan sekä ymmärtämättömyyden ymmärtämisen saloihin. Perusideana on, että Suomi on kulttuurien sulatusuuni, missä miehestä otetaan mittaa sanojen kautta ja muuten rauhallisten ihmisten välillä ammottaa valta poliittinen kuilu; varmin tapa saada tappelu aikaan on laittaa perussuomalaisten kannattajia ja punavihreä kaupunkilainen samaan tilaan.

Siksi tarvitsemme oppaan, jotta välttyisimme niiltä ikäviltä seikoilta, joita tällainen kohtaaminen saa aikaan. Kirjan tavoitteena on kustantajan mukaan osoittaa, että perussuomalaisia todella vaivaa jokin, ja pohtia mikä se jokin voisi olla esittämällä keinoja, joilla Suomen poliittisten kuplien välistä konfliktia voisi hillitä. Persut ovat uusi maaseututaajamien mahtipuolue, missä on aitoa kansanliikettä ja eliitin vastaista uhoa, juuri sillä samalla tavalla, kuin kaikissa muutosta haluavissa kansanliikkeissä. Pitää muistaa, ettei vielä EU-jäsenyys muuttanut takapajuista Suomea kertaheitolla moderniksi liberaaleihin arvoihin vannovaksi länsieurooppalaiseksi sivistysvaltioksi - sitähän Suomi ei ole vieläkään muuta kuin pinnalta koko muun sisuksen ollessa raakaa ja helposti muunlaisesta ärsyyntyvää perusimille altista uhittelua.

Vanhat rakenteet ja tavat pysyivät maassa persujen Jytkyyn 2011 saakka, jolloin ensimmäistä kertaa sitten Punaisen viivan 1907 poliittinen maantiede muuttui ja suuret, kuten kepu ja sdp menettivät aiemmin automaattisesti kuin Manulle illallinen langenneen johtoasemansa niillä ikuisiksi luulemillaan nautintoalueilla, joissa se oli vuosisadassa kannatuksensa vakiinnuttanut. Vanhat tvat ja rakenteet pysyvät edelleenkin maassa, joka on sisäisellä sivistysmittarilla mitattuna Euroopan häntäpäästä. Suomi on ollut aina jakaantunut kahtia. Persut ovat vain tuoneet äänen sille aiemmin kuulumattomalle äänekkäälle vähemistölle. Mutta mitä persuismi oikein on? Perussuomalaisten ajatusmaailmaan on Marttisen mukaan vaikea päästä sisälle, mutta maailmankuvan sisältö on sen jo omaksuneille itsestäänselvyys. Marttinen kertoo esimerkkinä vuonna 2016 kerätystä puoluejäsenaineistosta, mistä nousi esiin poikkeava piirre. Perussuomalaisten jäsenistä jopa 23 % ei kokenut mitään muuta eduskuntapuoluetta läheiseksi puolueeksi oman puolueen rinnalla: "Tästä joukosta suurin osa koki vetoa nukkuvien puolueeseen, ja toiseksi suurin osa isänmaallisuuttaan korostavaan tai selkeästi maahanmuuttovastaiseksi luokiteltavaan pienpuolueeseen tai puolueeksi pyrkivään kansanliikkeeseen."

Enempää ei varmasti edes tarvitse selvitellä sitä henkistä tyhjyyttä ja ahdistavuutta, mistä persuideologia selvästikin kumpuaa. Ja kun katsoo ja kuuntelee esimerkiksi persujen eduskuntaryhmää tulee samaan johtopäätökseen: tämän porukan kanssa ei kannata puhua järkeä mutta ei myöskään joutua yksin hissiin. Kyseessä on maailman oloissa tyypillinen aggressiivinen oikeistopopulistinen ääriliike, joka ammentaa voimansa maakuntien ummehtuneisuudesta ja ahdistuksesta oman roolinsa kaventumiseen koko ajan rajusti muuttuvassa yhteiskunnassa, missä äänen ja muodon saavat myös erilaiset, heistä rajustikin poikkeavat ihmisryhmät ja ajatukset, ja se, jos mikä, ahdistaa heitä ajaen samanmielisiä vaatimaan itselleen oikeuksia rajoittaa muiden ryhmien oikeuksia olla oma itsensä. Tosi kummallinen yhtälö ymmärtää. Miten minun vapauteni voi olla muilta pois ja miksi he sen sellaisena kokevat? Enhän minäkään koe heidän vapautensa olevan minulta pois? Tässä onkin selkeä fasismin minikaava: sinä et saa olla sellainen kuin olet, vaan sellainen kuin minä haluan sinun olevan. ja kun et ole, sinut täytyy ensin häväistä, sitten viedä ihmisoikeutesi ja lopulta tuhota ja hävittää.

Persusimi ei ole leikin asia. Ehkä juuri siksi persuista on tullut myös suomalaisten yksi inhokkipuolueista eikä kovinkaan moni yliopistokaupungin liberaali kosmopoliitti voisi kuvitella viihtyvänsä pierunhajuisissa ja taskulämmintä kossua pursuavassa Persulandiassa (lue: entinen Kepulandia) maaseudun autiudessa. Siksi onkin hyvä, että Marttinen kirjansa lopussa tarjoaa eväitä kohdata umpimielisiksi ja sekä tahdittomiksi että myös suvaitsemattomiksi ylpeinä itsensä julistaneet maaseututaajamien persuöykkärit, joiden kulttuurisesti tärkein ja ikävin piirre on erilaisten ihmisryhmien oikeuksien ja etujen vastustaminen. Persut ovat tulleet päivä päivältä yhä röyhkeimmiksi politiikassa. Marttinen on huomannut sen saman, mitä monet muutkin politiikan seuraajat ja esimerkiksi persujen vihalistan kärkipäässä komeileva vihreä akatemiatutkija Oula Jääskeläinenkin: konservatiiviset ja äärioikeistolaiset arvot ovat nousseet liikkeen aktiivisten uhoajien puheissa ja toiminnassa tärkeysjärjestyksessä isänmaallisuuden ohitse. Ja vaikka olemme tottuneet jo persuihin, voi se olla vaarallista jos he pääsevät uudelleen hallitukseen. Heistä voi kasvaa Unkarin ja Puolan äärioikeiston tapaan iso ongelma sekä Suomelle että EU:lle.

Mutta on myös yksi ongelma ylitse muiden. Se on järjenkäytön jättäminen narikkaan ja tutkitun tiedon halveksiminen kirjoittaa Marttinen: "Epäluottamus instituutioihin ja muihin ihmisiin johtaa väistämättä ylikriittiseen asenteeseen uusia ilmiöitä ja uutta tietoa kohtaan." Persut eivät ole mitään miellyttävää ja ystävällistä porukkaa muita kohtaan. Ymmärrys ja empatiakyky ovat alhaalla, samoin yleinen sivistys- ja koulutustaso, mitkä heijastuvat myös suoraan poliittiseen ymmärryksen puutteeseen, toisten kiusaamiseen ja vihapuheen levittämiseen omille kannattajilleen täsmävaaliaseina. Ja vaikka joukkoon kuuluu muutama korkeasti koulutettu tohtorikin, ovat nekin lajissaan omien alojensa kyseenalaista maineitta niittäneitä änkyröitä, kuten Jukka Hankamäki tai Mikko Paunio. Tämän tosiasian kanssa joudumme elämään vielä pitkään. Persut ja persuismi ovat tulleet jäädäkseen suomalaiseen politiikkaan tavalla tai toisella. Pitää kuitenkin muistaa yksi opetus Urho Kekkoselta. Hänen mielestään ääriliikkeet eivät kukoista Suomessa sen takia, ettei suuri enemmistö kansasta "metsämenninkiläisluonteensa takia" ole viehtynyt radikaaleista ääriajatuksista- tai toiminnoista. Niin oli sata vuotta sitten mutta entä nyt? Silloin kun Kekkonen kirjoitti Demokratian itsepuolustus-kirjansa (WSOY 1934) maassa oli kovin jännittynyt poliittinen tilanne, joka muistutti etäisestä tämän päivän uhittelua.

"Demokratian itsepuolustus oli Urho Kekkosen vuonna 1934 julkaisema pamfletti. Pamfletissa Kekkonen tarkasteli äärioikeiston ja äärivasemmiston liikkeiden demokratialle tuottamaa vaaraa. Kekkosen mukaan ääriliikkeet olivat "demokratian vastaisia ja turvautuivat demokraattiseen vapauteen vain sen tuhotakseen". Demokratialla oli oikeus ja velvollisuus turvautua pakkokeinoihin, jos valtiossa esiintyi toimintaa, joka tähtäsi demokratian tuhoamiseen ja voimassa olevan valtiojärjestyksen kumoamiseen. Pakkotoimet olivat kuitenkin kaksiteräinen miekka eikä niitä tule käyttää yli todellisen tarpeen sillä muuten demokratia muuttuu itse hirmuhallitukseksi. Ennen pakkotoimiin ryhtymistä oli myös koetettava saada aikaan parannuksia ja korjauksia niihin epäkohtiin, jotka ovat myötävaikuttaneet ääriliikkeiden suosion kasvuun. Kekkonen arvosteli pamfletissa myös liberalismia, joka hänen mukaansa antoi vapaat toimintamahdollisuudet totalitarismiin pyrkiville liikkeille ja vaaransi siten demokraattisen valtion olemassaolon. Vahvaa valtiota kannattanut Kekkonen ei hyväksynyt liberalismin käsitystä valtiosta "välttämättömänä pahana" ja hänen mukaansa 1930-luvun alussa vallinnut käsitys demokratioiden "nahjusmaisuudesta" johtui nimenomaan liberalistisista opeista, jotka eivät antaneet demokratialle mahdollisuutta itsepuolustukseen. Näihin Kekkosen mielipiteisiin vaikuttivat hänen Saksassa oleskelunsa aikana vuosina 1931 ja 1932 saamansa kokemukset."

-Wikipedia

Olemmeko me liian suvaitsevaisia suvaitessamme suvaitsemattomuutta? Siihen antaa vastauksen professori Timo Airaksisen ja dosentti Heta Gyllingin kirja Suvaitsevaisuus (Arktinen banaani 2020): "Moderni yhteiskunta voidaan nähdä vapauden kertomuksina, jossa yhteiskunnan eri ryhmät ovat vuorotelleen luoneet itselleen toivoa antavan mielikuvituksen yhteisestä taistelusta ja matkasta vapauteen. Suvaitsevaisuus-suvaitsemattomuus-käsitepari on tavallaan yhteiskunnallisen vapaamielisen ja vapauden barometri sekä eräänlainen hyvyysmarginaali. Ongelmana hyvien ajatusten keskellä on vain se, että maailmassa ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan yhtään maata, missä olisi ollut täydellinen sanavapaus tai yhtään ihmistä, joka ei olisi koskaan valehdellut. Tärkeintä on muistaa, ettei luota mihinkään sellaiseen selitykseen, joka väittää tietävänsä ja tekevänsä asioita muiden puolesta paremmin ja aukottomasti. On myös oltava huolissaan siitä, että nykytilanteessa maltillisuus ja harkinta eivät pärjää kiihkolle ja äärisuunnille. Siksi on tärkeää muistuttaa ja puhua koko ajan suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta sekä historiallisina ilmiöinä että käytännön esimerkkeinä."

-https://www.digivallila.com/l/tarkeaa-sanottavaa-suvaitsevaisuudesta2/

Purnata maassa osataan edelleenkin Nuijasodan tyyliin ja puida nyrkkiä herroja sekä vääryyttä ja vääryydenkokemusta vastaan, mutta harvoin kukaan haluaa itse tarttua miekkaan, sillä tietää siihen itse hukkuvansa raamattua mukaillakseni. Tämä jälkinäytös puuttuu vielä persuyökkäröinnistä. En usko, että se olisi sieltä edes tulossa, mutta Kekkosen sanat mielessä, saattaa olla niin, että olemme olleet liian lepsuja persujen vihapuheen sallimisessa, ja sillä voi olla vielä kohtalokkaat seurauksensa poliittisen terrorin vielä kyntämättömillä verenpunaisilla pelloilla. Marttisen kirja on tärkeä ja alansa ensimmäisenä tervetullut lisä koko ajan kasvavaan persukirjallisuuteen, jonka erääksi aloittajaksi voisi kutsua toimittaja Lauri Nurmea. Marttisen kirja on myös syvällinen kurkistus ja punnittua puhetta siitä, millaisia persut ovat. Se on eräällä tavalla vastakirja eilen julkaistulle tylsälle ja kolkolle Markku Jokisipilän tutkimukseksi naamioidulle ylistyslaululle persujen taustalla vaikuttavalle suomalaisjunttien ikiaikaiselle geopoliittiselle äärioikeistolaisuudelle, joka on aina kummunnut folkloristisen perinteen mukaan Etelä-Pohjanmaalta ja sen lähinurkilta. 

Miksi Mikä perusuomalaisia vaivaa-kirjaa pitäisi jokaisen persutraumasta kärsivän ja persuja pelkäävän tavallisen ihmisen lukea? Ensiksi siksi, että persuja on kaikkialla ja persupropaganda leviää parhaiten suusta suuhun työpaikoilla ja tuttavien keskuudessa. Toiseksi siksi, että Nietzschen sanoin aave muuttuu näkymättömäksi, kun sitä tarpeeksi kauan katsoo; se ei kuitenkaan hälvene tai muutu tässä tapauksessa vaarattomaksi, mutta kun muistaa aatehistoriasta kaikkien aatteiden, ilmiöiden ja ajatusten omaavan aristoteelisen ruumiin; alun, keskiosan ja lopun, voi taktikoida persuja vastaan pelaamalla aikaa - eiköhän ajan myötä persuhuumakin häviä - eikä turhaan hysterisoitua persujen jatkuvasta ja yhä vastenmielisemmäksi käyvästä mediarummutuksesta. Ehkä tämä vaikuttaa idealistiselta höpötykseltä, mutta aina kannataa yrittää ja panna vastaan pahalle. Ajan myötä se tehoaa kuin aikoinaan Raid puutarhassa (ja samanniminen Harri Nykäsen rikossarja televisiossa pääosassa Juha Muje ja Oiva Lohtander).

Persut ovat vastaan kaikkea vapaata ja iloista omaehtoisuutta, joka kiehtoo kaupungeissa asuvia nuoria, hyvinkoulutettua keskiluokkaa ja itsensä kanssa sinut olevia tavallisia mattimeikäläisiä ruoskan ja vihapuheiden viljelyn sijaan joitain ihmisryhmiä vastaan. Kenelle kirja sitten on varsinaisesti tarkoitettu? Marttinen tunnustaa avoimena, että kirjan loppuohjeet Kuinka kohtaan perussuomalaisen, on laadittu ensisijaisesti punavihreän aatemaailman samaistuville, mutta sopii myös muidenkin puolueiden kannattajille. Turhaksi (lue: maailmoja syleileväksi kasvatusidealismiksi) lässytykseksi ja selväksi piruiluksi voi sen sijaan tulkita kirjoittajan tokaisun: "Jos sen sijaan oletkin perussuomalainen, nostan hattua ja kiitän ajastasi, mikäli olet lukenut kaiken tähän asti. Voit silti ottaa neuvot itsetutkiskelun kannalta. Olisitko yhteistyöhaluisempi, jos sinua kohdeltaisiin näin?" En yhtään ihmettele, että pääosin amislaisista koostuva peruslauma ärsyyntyy tällaisesta alentavasta vittuilusta. Sehän on ylimielisinä pidettyjen vihreiden helmasynti. Juuri sitä vastaanhan persut ovat ilmiönä syntyneet taistelemaan.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan. On hyvä että se on kirjoitettu. Ja se on hyvin kirjoitettu.

Kuinka kohtaat perussuomalaisen oppaan tärkeimmät periaatteet ovat; ole hyvä kuuntelija, älä esitä tietäväsi kaikkea, löydä yhteiset linjat, hyödynnä jaloimpia vaikuttamia (?), älä sano hänen olevan väärässä, varo lähteisiin vetoamista, älä ajaudu väittelyyn, jätä asiat teidän välisiksi.

Kuinka kohtaat perussuomalaisen nuoren; puutu häiriköimiseen ja provosoimiseen, vältä kieltämistä ja moittimista, selitä miten propaganda toimii, vetoa itsenäisyyteen.

Kuinka kohtaat ääriperussuomalaisen; tunnista hänet, älä alistu tai nöyristele, älä jää niiden tunteiden valtaan, joita hän yrittää sinussa herättää, älä suostu syyllistymään, pane kova kovaa vastaan, suhtaudu varauksella hänen tietoonsa, joskus on parempi olla vain hiljaa, tarkkaile kehonkieltä, pysy rauhallisena, älä yritä tyydyttää hänen huomionhaluaan lähtemällä hänen peliinsä mukaan, älä ruoki vihaasi tai haudo kostoa häntä kohtaan.