Tasan vuosi Querelle-huijauksesta

24.06.2020

Teksti:

Harald Olausen


Tasan vuosi sitten 27.4.2019 päättyi Train Factoryssä Pasilan konepajalla paljon ristiriitoja ja ikävää julkisuutta etukäteen herättänyt Querelle-festivaali, minkä piti olla tarkoitettu sateenkaariväen ilon ja ylpeyden juhlaksi. Toisin kävi. Festivaalin promoottori Jaakko Parkkari haukkui julkisesti festivaalin kohderyhmän ja suurin osa LGBTQ-väestä alkoi boikotoida festivaaleja. Järjestäjien odottaman 12.000 vieraan sijasta festivaaleilla kävi kahden päivän aikana ilmaislippulaiset ja kutsuvieraat mukaan laskettuna noin 700 henkeä. Tänään siitä on valmistunut kirjoittamani kirja "Querelle-skandaali eli hegemoniataistelu LGBTQ-tähtitaivaan alla". Kirjassa on professori Timo Airaksisen esipuhe ja tohtorikoulutettava, kriitikko Eero Suorsan jälkipuhe. Kirja ilmestyy lokakuussa 2020 Turun kirjamessuilla.


Kirja on omistettu kaikille niille hyvätahtoisille idealisteille, esiintyjille ja LGBTQ-kansalaisille, jotka saivat liukaskielisen "Querelle-perheen" huijaamina pysyvän vamman herkkiin sieluihinsa" sekä myös kaikille niille LGBTQ-kansalaisille, jotka kokevat ahdistavaksi sen, että sateenkaaren ja Priden nimissä jotkut seksuaaliset vähemmistöt ovat alkaneet sortaa toisia seksuaalisia vähemmistöjä kaapattuaan "homouden" omiin poliittisiin tarkoituksiinsa vallalla muualla yhteiskunnassa olevan kovan ja kylmän suvaitsemattomuuden agendan avustuksella.


Kirja käsittelee epäonnisen ja epäonnistuneen Querelle-festivaalin ympärillä leijuvaa pinkkipesun valhetta, petosta ja huijaamista tutkimusmenetelmänään professori Timo Airaksisen kaksi tärkeää kysymystä siitä, miten identiteetit syntyvät, mistä ne tulevat, ja mihin ne menevät sekä mitä on oikea suvaitsevaisuus, sillä Airaksisen mukaan suvaitsevaisuus ei ole aina arvokasta - ketään ei saa vaatia suvaitsemaan kaikkea tai mitä tahansa, ja tietenkin itse tökeröä pinkkipesuyritystä Querelle ja siihen liittyvää poliittista korruptiota taistelussa Helsingin herruudesta seuraavissa vaaleissa.


Vastustusta varten syntyi #boycottquerelle-liike, jota seuraamalla löytää edelleen paljon aiheeseen liittyvästä keskustelusta Twitteristä ja Instagramista. Somekohu sai monet ulkopuolisetkin kiinnostumaan mitä Querellessä oikein tapahtui kulissien takaa, ja oliko festivaali lainkaan sitä mitä se julkisuudessa väitti olevansa, vai tökerö pinkkipesuyritys omille henkilökohtaisille veloille tai vain epäonnistuneen festarijärjestäjän viimeinen yritys päästä sen avulla kuiville vuosikausia jatkuneen suossa rämpimisen jälkeen? Yksi Querelleä ankarimmin arvostelleista kirjoittajista on Viivi Riutta, joka kirjoittaa blogissaan miten Querelle, joka kuvailee itseään "nykyaikaiseksi boutique-festivaaliksi, joka panostaa viihtyisyyteen, palveluihin ja jonottomuuteen", ilmestyi Twitteriin aiheuttaen hämmennystä salamyhkäisyydellään:


"Kun hämäräperäisen oloinen tapahtuma sitten alkoi valottaa itseään, tuli esiin ongelmia. Esimerkiksi queer-sanan määritelmä tuntui olevan tuntematon, eivätkä järjestäjät nähneet ongelmaa kuvaillessaan Chelsea Manningia naistaistelijaksi, joka ennen oli miessotilas. Vallalla oli myös vahvoja epäilyksiä siitä, kuinka hyvin saavutettavuus ja turvallisuus olisi tapahtumassa huomioitu. Viime viikonloppuna Querelle sitten lopulta tapahtui, ja LoukkoZine oli katsomassa miten tapahtuma onnistui reagoimaan saamaansa palautteeseen."


Querelleä odotettiin innokkaasti alkukohusta huolimatta suomalaisessa LGBTQ-maailmassa, mikä oli jo vuosia kaivannut sisäiseen näivetystautiinsa jotain piristystä. Tapahtumat ja ravintolat eivät vetäneet enää samalla tavalla suurta yleisöä puoleensa kuin vielä LGHBTQ-kulttuurin kukoistuskautena, kaukaisella 90-luvulla. 2010-luvun lopulla Suomessa vahvistui Tanskan mallin mukaisesti vuoden 1991 parisuhdelain jälkeen käynnistynyt prosessi, jolloin homoyhteisöt jakaantuivat konservatiivisiin ja heterotyyppisiin parisuhteisiin pyrkiviin ja radikaaleihin eli tavallisiin homoihin, jotka elivät joko yksin tai vaihtoivat kumppania tiuhaan sekä homonormatiivisuutta, missä joitain oikeuksia-erityisesti tasa-arvoista avioliittoa -ajamaan valjastettu seksuaalivähemmistöidentiteetti sulki lisää monia LGBTQ-kansalaisia ja sen sisällä olevia seksuaalisesti marginalisoituja ryhmiä ja oli siksi myös mahdollista nähdä suvaitsevaisuus vieraita identiteettejä alistavana ja väheksyvänä asenteena.


Ensisilmäykseltä Querelle vaikutti kiinnostavalta ja tarpeelliselta, mutta pikkuhiljaa alkoi kulisseissa tapahtua kaikkea kummallista ja pahaa festivaalin ympäriltä niin, ettei niitä enää voinut pitää tahattomina virheinä kun ne pulpahtivat julkisuuteen. Pikkuhiljaa kävi selväksi ettei Querelleä valmisteltu rehellisissä merkeissä eikä festarin päätekijöillä ollut puhtaat jauhot pussissa. Tiedämme jo, että Parkkari perusti festivaalin ympärille kaksi yritystä, joista toisessa "Peaches on the beaches"-yhtiön hän lopetti heti kun mahdollinen yhtiön tilille ohjattu voitto oli kotiutettu festivaalien jälkeen jo kesäkuussa 2019 pikavauhtia. Querelleä varsinaisesti järjestäneessä ja taloudellista vastuuta kantaneessa yrityksessä "Equal Eventissä" omistajana ja johtajana toimi asiakirjojen mukaan bulvaanina hänen äitinsä Eeva Roiha. Tätä todistavat monet festivaalin sisäpiirissä olleiden toimijoiden todistukset siitä, että käskyt ja ylipäätään kaikki käytännön asiat kulkivat hänen poikansa Jaakko Parkkarin kautta.


Querellen alamäki alkoi ennen kuin sitä oli kunnolla ehditty edes lanseerata, kun Jaakko Parkkari haukkui julkisesti muutaman festivaalien korkeaa hintaa ihmetelleen köyhän transaktivistin. Siitä huolimatta että transaatetta vastaan hyökätään sekä seksuaalisten vähemmistöjen sisältä että oikeiston äärilaidoilta, on muistettava lockelaisen vapauden määritelmän mukaan todellisen vapauden olevan sitä, että ihminen saa tehdä sitä mitä hän haluaa. Querelle-skandaali ei olisi mahdollinen, jos meillä olisi aidosti toimiva ja läpinäkyvä kunnallinen demokratia ja kaikki epäilyttävät poliittisesti tarkoituksenmukaiset ja valtapoliittisesti harkinnanvaraiset avustukset olisi joko poistettu tai ne suorittaisi arpomalla tietokone, jonka ohjelmia eivät kunnallispoliitikot olisi päässeet näpelöimään.


Valistuksen ja humanismin ihmisyyttä puolustavien arvojen oikeuden puolustamisen nimissä, myös transaatetta on yritettävä ymmärtää, vaikka he itse eivät tee siitä siihen kykenemättä omien vajavaisuuksiensa takia sympaattista ja miellyttävää muille, varsinkaan toisille seksuaalisille vähemmistöille. Kysymys on nähtävissä sekä ihmisoikeus että moraalikysymyksenä. Eräänlaista humanistista tukea tälle käsitykselle antaa Sven Krohn, joka kirjoitti että mieheys tai naiseus voi olla niin dominoivaa, että meidän on vaikea ymmärtää toisiamme. Krohnista ihmisyys oli näet naiseuden ja miehisyyden yläpuolella (itse kannatan sekä androfiliaa että adrogynismiä ihan samalla ymmärryksellä, mitä markiisi de Sade oivalsi ihmisten olevan ei-heteroina joko bi-seksuaaleja tai panseksuaaleja, ei siis yksipuolisesti heteroita). Hän ottaa esimerkin raamatusta kun opetuslapset kysyvät Jeesukselta taivaasta. Jeesus vastaa opetuslapsille, että sinne mennään vasta sitten kun kaksi on muuttunut yhdeksi, kun mies ei ole enää mies eikä nainen.


Sujuvakynäinen blogisti Viivi Riutta kirjoitti heti epäonnistuneiden festivaalien jälkeen 5.5.2019 blogissaan otsikolla "Paneeli vallankäytön välineenä" miten paneeliohjelmistossa toteutui juuri hänen mukaansa festivaalien perisynti, ikävän inkvisaationsa joka myös paljastaa kirjoittavan halun jaella lopullisia tuomioita:


"Querellen käynnistäjä Jaakko Parkkari oli järjestänyt itselleen propagandaistunnon liittyen Querelle-kritiikkiin. Olin vilpittömän kiinnostunut kuulemaan, miten Parkkari puhuu paneelissa, joka käsittelee somemokia, häpeää, anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa. Hänhän on juuri se henkilö, jonka somemokailusta aiheutui suurin osa tapahtuman saamasta ennakkokritiikistä. Olin vilpittömän kiinnostunut kuulemaan, miten Parkkari puhuu paneelissa, joka käsittelee somemokia, häpeää, anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa."


Viivi muistuttaa Parkkarin olevan juuri se henkilö, jonka somemokailusta aiheutui suurin osa tapahtuman saamasta ennakkokritiikistä. Siksi Viivi oli valmistautunut siihen, että Parkkari olisi saanut hänet ymmärtämään, että hän oli käsittänyt tekemänsä virheet ja halusi pyytää niitä anteeksi ja tarjota sovittelua:


"Olen nimittäin samoilla linjoilla kuin Loukko; ihmisille on hyvä antaa mahdollisuus korjata virheensä ja kasvaa paremmaksi. Se olisi ollut hieno päätös pitkään jatkuneelle tilanteelle, ja elämä olisi jatkanut eteenpäin. Valitettavasti näin ei käynyt. Jo ennestään syvää kuoppaa lapioitiin vieläkin suuremmaksi, enkä usko, että sieltä on enää mahdollista päästä pois. Parkkari myönsi tehneensä yhden (1) virheen twiittaamalla "ehkä hieman keskenkasvuisesti" eli äärimmäisen alentuvasti yhdelle kritisoijalleen tämän työttömyydestä."


Viivi ei tunne armoa heteroita kohtaan kutsuessaan Leena Hoverfält-Ruopiota "Parkkarin oletetuksi puolisoksi", joka vahvisti asiaa kyynelsilmin liikuttuneena kumppaninsa kokemasta kivusta ja vääryydestä:


"Parkkari sanoi itse, että kaikille pitäisi antaa anteeksi, jos pyyntö on vilpitön ja tehty virhe verbaalinen, huolimatta virheestä. Hän myös kaipaili sen anonyymin internetin perään, jossa hän sai vapaasti tuoda esille oman pimeän puolensa. Nämä asiat eivät olleet enää mitenkään linjassa internetissä silotellussa anteeksipyynnöissä, jotka julkaistiin joulukuussa. Ne eivät tosin olleetkaan Parkkarin itsensä kirjoittamia, joten rehellinen "anteeksipyyntö" kuulosti aivan muulta."


Tämä oli Viivistä pahinta mahdollista vallankäyttöä, jota ei onneksi ollut kuuntelemassa kuin kourallinen ihmisiä. Hän kysyykin kirjoituksessaan, opittiinko tässä kokonaisuudessa yhtään mitään? Ja vastaa itse ei, ei sitten mitään. Pahinta hänestä oli, että paneelitilaisuuden keskustelu rajattiin tarkoituksenmukaisesti siten, että kuulija saattoi jäädä käsitykseen, että Parkkari olisi todellakin tehnyt vain yhden virheen:


"Tilanne saatiin näyttämään siltä, että ihmiset ovat olleet klassisessa ja hallitsemattomassa someraivossa, ja että myrsky sijaitsee vesilasissa. Se ei kuitenkaan ole totuus. Parkkarin paneeli oli pahinta mahdollista vallankäyttöä, jota ei onneksi ollut kuuntelemassa kuin kourallinen ihmisiä."


Tämä on myös syy sille, miksi hän halusi käyttää näin paljon merkkejä tämän asian painottamiseen. Vain ripaus festivaaleille osallistuneista ihmisistä kuuli tämän keskustelun, mutta se ansaitsi Viivistä tarvitsemansa huomion, sillä se toi Querellen esiin sellaisena kuin se oli: Epäonnistuneena pyristelynä:


"Parkkarin tarkoitusperät "aatetta edistävistä" festivaaleista olivat jalot, mutta tarkoitus ei pyhitä tekoja. Koin olevani vieraassa maailmassa, jossa poliittinen queer oli kaukana ja jäljellä vain laimennettu, Pride-tyyppinen hyväosaisten litku." Samaan aikaan kun Querellen promoottori Jaakko Parkkarin valheet alkoivat paljastua Ylen Teemalta tuli brittien suosittu oikeudenmukaisuuden esikuva, tv-ohjelma Nuori Morse, jossa älykäs ja moraaliselta tunnoltaan vankkumaton oikeudenmukaisuuden puolustaja nuori Morse taistelee vaikeana aikana sekä yhteiskunnassa riehuvaa järjestäytynyttä rikollisuutta että sitä suojelevaa korruptoitunutta virkamiehistöä ja poliisia vastaan jännittävien tapahtumien keskellä.


Nuori Morse tv-sarjan kuudennen kauden jaksossa 4 "Voitto tai kuolema" jo nimi paljastaa miten täpärästä pelastuksesta tai hengenvaarallisesta uhkarohkeudesta on kysymys silloin kun taistellaan äärimmäisissä olosuhteissa kaikkialla ympärillä homeen tavoin leviävää petollista korruptiota vastaan, jolloin vaihtoehtoina on joko itsensä uhraaminen tai periksi antaminen eikä palkkio ole välttämättä voitto vaan häpäisy, kuolema ja unohdus.


Nuori Morse on kuitenkin sekä harvinaisen sinnikäs, älykäs että osaava mitä ihmisten toiminnan ennakointiin ja psykologiseen arviointiin tulee. Mutta niin on myös Morsen esimies komisario Thursday pienen haksahduksen jälkeen, kun hän kuuntelee autiolla varastoalueella kaupunginvaltuutetun uhkauksin verhottua mairittelua ja tajuaa samalla kauhukseen olleensa tyhmyyttään väärällä puolella pahojen kanssa, josta ei saata olla enää paluuta hyvien joukkoon.


Palatessaan autolleen, hän vetää turpaan hänet mukaan houkutellutta korruptoitunutta poliisia, joka odottaa häntä hermostuneena aavistaen mitä tuleman pitää. "Mihin sotkit minut senkin kusipää?", hän kysyy samalla kun veri lentää petturipolisiin nenästä maahan. " Ei heitä pysty voittamaan", lyöty poliisi vastaa valittaen. "Luulin, että se olisi pikku keikka, ei muuta."


Turpiinsa saaneen korruptoituneen kytän alistunut voihkaisu on koko korruption, ja sen kaikkien muotojen - oli sitten kyse suorasta korruptiosta tai vähemmän suorasta eli epäeettisestä kavereiden suomisesta ja ääntenkalustelusta eli piilokorruptiosta - kantaäiti: "Ei heitä pysty voittamaan - luulin, että se olisi pikkukeikka, ei muuta!" Mutta näin ei tarvitse olla, jos ei anneta periksi nuoren Morsen tavoin, sillä valtaenemmistö ihmisistä, myös LGBTQ-sellaisista, kävelee kultaista keskitietä eikä siedä pahiksia tai laittomuuksia omaa arkeaan häiritsemässä.


Niin tekee Morsekin ja siihen perustuu hänen viehätyksensä ja suosionsa. Nuori Morse punnitsee asioita mielessään, ja inhimillinen antaessaan anteeksi esimiehelleen, tietäen tämän hairahtuneen hetkeksi laillisuuden rajan harmaalle puolelle henkilökohtaisista syistä, kotona ei kaikki ole ihan hyvin, saaden tästä liittolaisen korruptoituneita poliiseja vastaan juuri niiden samojen kanssa, joiden kanssa Thursday oli vielä hetkeä aiemmin moraalisessa hairahduksessaan flirttailut.


Thursday on malliesimerkki oikeudenmukaisuuden kantapään kautta sekä aiemmassa elämässään oikein että hairahduksessaan väärin kokeneesta olosuhteitten ja väärinymmärrysten sarjan vangista. Empatiakykyinen nuoriMorse avaa vihdoin selvänäköisyytensä menettäneen Thursdayn silmät "ettei tässä ole todellakaan kysymys mistään ohimenevästä ja mitättömästä pikkukeikasta" kertomalla millaisesta korruptiosta todella on kyse ja miten se liittyy heidän tutkimuksiinsa romahtaneesta kerrostalosta ja muutamasta ruumiista:


"Romahtaneen kerrostalon urakoi McGryffin rakennusliike. Betoniin olisi pitänyt käyttää soraa Four Windsistä Wicleshamissa, mutta McGryff omisti myös sorapaikan Gowerin rannikolla, jossa hän lisäsi betoniin pesemätöntä merihiekkaa. Suola betonissa syövytti teräsrakenteet kerrostalossa ja se sortui siksi. He siis käyttivät kerrostaloon toisen luokan materiaalia mutta laskuttivat täyden hinnan pistäen erotuksen taskuihinsa."


Kaikki tämä on nuoresta Morsesta mahdollista siksi, että valheiden psykologinen voima on laajalti tunnettu. Ne tarjoavat usein yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin, jolloin ne ovat kiinnostavia, vaikka tietäisikin ne valheiksi. Ongelmana ei olekaan ehkä niinkään tietämättömyys kuin kyynisyys. Kyynikko ei ole nimittäin tyhmä tai tietämätön. Olosuhteet ja ilmapiiri saattavat harhauttaa hänet toimimaan ikävällä tavalla, jota vastaan hyvin tiedetyt tosiasiat puhuisivat.


Siinä valheen psykologinen kaava piilokorruptiossa alà nuori Morse, jonka anglikaaninen moraali edustaa pohjimmiltaan vanhaa tekopyhää ja moralisoivaa puritanismia, ja on sukulaissuhteessaan omaan kotoisaan luterilaisuuteemme sekä tyyppiesimerkki länsimaisen ääri-individualistisen vallankäytön idealistisesta välineellistymisestä että myös meitä aina sisältä kalvavasta pietistisestä syyllisyydentunnostamme.

P.S. Jos Querellessä olisi ollut edes pisara hyvään rohkaisevaa Nuorta Morsea, se olisi ollut jättimenetys "sille ryhmälle, jolle se oli alun perin tarkoitettu", sillä kaikkeen viihdehumppaan ja ilkeiden dragqueenien vihapuheisiin kyllästyneet seksuaalivähemmistöt kaipaisivat tänään enemmän myönteisen ryhmäidentiteetin vahvistamista, kuin nykyisin vallalla olevaa viinanhuuruista vittuilua ja keskinäiseen kärhämöintiin kannustavaa hävyttömyyttä narsistisesti häiriintyneiltä miemie-maan peterpaneilta. Parhaimmillaan Querelle olisi voinut olla Nuori Morse, joka avaa harhaanjohdetun Thursdayn (LGBTQ-porukka) silmät ymmärtämään kaikkien edun olevan hyvän puolesta pahaa vastaan toimiminen.