”Tasavalta kuolee”-tyypit ja ”Jättäkää meidät rauhaan”-koalitio sekä trumpismi

26.08.2020

Teksti:

Harald Olausen


Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain vaaleista näyttää tulevan taas hermoja repivä jännitysnäytelmä. Presidentinvaalit pääsevät kunnolla käyntiin tällä viikolla, kun republikaanien puoluekokous nimitti hetki sitten puoluekokouksensa aluksi Pohjois-Carolinen Charlottassa yksimielisesti Trumpin presidenttiehdokkaakseen ja Trump pääsee myöhemmin viikolla pitämään pitkään odotetun linjapuheensa "Trump"-showksi nimetyssä puoluekokouksessa siitä, mitä hän aikoo tehdä toisella presidenttikaudellaan. Tässä syy miksi Bidenin voitto ja Trumpin tappio eivät ole vielä kirkossa kuulutettu.


Vaikka Biden johtaa mielipidetiedusteluissa koko maassa n. 9 prosenttia ja on kirinyt 1 prosentin viime viikolla lisää, vaalit käytännössä ratkaistaan vaa'ankieliosavaltioissa: Arizona, Florida, Minnesota, Wisconsin, Michigan, Ohio, Pennsylvania ja Pohjois-Carolina. Esimerkiksi Ohiossa tuoreimman mittauksista tehdyn yhteenvedon perusteella Trumpia äänestäisi 46,5 ja Bidenia 46,4 prosenttia. Ohiossa tuleva presidentti on voittanut joka vaaleissa sitten vuoden 1964. Pohjois-Carolinassa Biden on Trumpia edellä enää noin prosenttiyksikön verran.


Kävi miten kävi, näiden vaalien jälkeen republikaanipuolue ei ole enää entisenlaisensa. Trump on muuttanut sen osaksi omaa poliittista agendaansa vastustaa peräänantamattomasti vallassa jo liian kauan olleita niin demokraatteja kuin republikaanejakin. Trumpin valkoisen miehen viha ja sekavalta puheryöpyltä tuntuva poikkoilu asiattomuuksien hetteikössä vetoaavat erityisesti etelän, keskilännen ja lännen pikkukaupungeissa, maaseudulla sekä jo 80-luvulta taantumisen aloittaneissa teollisuusvaltioissa heikosti koulutettuihin ja alemmista sosiaaliryhmistä tuleviin äänestäjiin.


Yhdysvallat on jakaantunut vahvasti liberaalien suurkaupunkien kuplassa eläviin ja syvällä pysähtyneen maaseudun vanhoja moraaliarvoja kannattaviin sekä jumalaan uskoviin vanhanajan ihmisiin, joille perinteiset arvot ja roolit ovat pyhiä asioita ja kaikki muu kauhistus ja yritys horjuttaa aitoamerikkalaista kulttuuria.


Näin on ollut siitä lähtien, kun valtaan nousi 1932 demokraattisen puolueen liberaalisiipi ja New Deal. Rasistinen, nais-, homo- ja muukalaisvihamielinen äärioikeistolaisuus on tänään vahvassa nousussa Yhdysvalloissa osin Trumpin ansiosta. Trumpin valinta olisi ollut epätodennäköisempi, ellei sitä ennen olisi ollut Obaman liberaalihallinto, jonka vastareaktiona Trump ratsasti valkoiseen taloon.


Oikeiston perinteisten roolien ja arvojen suurin uhka ja haaste oli 60-luvulla ihmisoikeusliikkeen vapaustaistelun, Vietnamin vastaisuuden ja eri vähemmistöjen esiinmarssin jälkeen se kulttuurinen repeämä, mikä alkoi määritellä amerikkalaisuutta uudella, ei perinteisällä tavalla sekä korkeimman oikeuden joutuminen liberaalituomareiden käsiin.


Tätä kehitystä vastaan sydänmailla alettiin vastustaa ja se tuotti uusoikeiston kapinan, mikä on osa taitavasti oikeiston eri kentillä kalastelevan opportunistisen Trumpin polttoainetta, sillä nimenomaan juuri näiden poliittisesti kiihkeiden tunteiden tulkitsija hänestä on tullut. Osana tätä taktiikkaa presidentti Obama otettiin maalitauluksi syyttämällä häntä uskon- ja amerikanvastaiseksi muukalaiseksi, joka ymmärsi islamia ja yritti Obamacarella ujuttaa sosialismin Yhdysvaltoihin maksumiehinään korkean yritysveron kautta tavalliset amerikkalaiset osakkeenomistajat. Kapina onnistui. Vuoden 2010 kongressivaaleissa republikaanit saivat suurimman vaalivoittonsa sitten vuoden 1938 vaalien.


Kapinan kärjessä olivat ns. sydänmaat, jotka ovat sekä fyysisesti että mielikuvana olemassa oleva konservatiivisesti ajattelevien ja toimivien ryhmä maantieteellisesti, että vanhoillisten ihmisten mielissä. Vasemmiston Occupy-liikkeen vastavoimaksi syntynyttä teekutsuliikettä pidetään kolmantena 1930-luvun jälkeen syntyneenä sydänmaiden kapinana maassa, jossa konservatiiveiksi ilmoittautuu 36 prosenttia väestöstä ja liberaaleiksi vain 24 prosenttia. Kartalla sydänmaat ulottuvat Illinoisista ja Wisconsista alas Missouriin ja länteen päin aina Pohjois- ja Etelä-Dakotaan sekä Wyomingiin saakka.


Yhdysvallat on perustaltaan hyvin arvokonservatiivinen maa, missä John Kennedyn, Bill Clintonin sekä Barack Obaman tapaiset keskitietä kulkeneet liberaalipresidentit ovat harvinaisuus. New Yorkissa konservatiiveja on vain muutama prosenttia vähemmän kuin liberaaleja. Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta konservatiiveja on liberaaleja enemmän 44 osavaltiossa. Tästä on kysymys miksi Trump uskaltaa puhua ja puhuu tahallisen tarkoituksellisesti suoraan joko ilta näiden sydänmaiden konservatiivien populistisiin sydämiin.


Yhdysvaltojen konservatiivinen liike on laaja. Perinteisen keskitien konservatiivisuuden lisäksi siihen kuuluvat myös äärioikeiston Ku Klux Klan, kristilliset ääriliikkeet kuten evankelistat sekä kristillinen uusoikeisto, uusnatsit, äärioikeistolaiset Steven Bannon ja älykköjen neokonservatismi. Teekutsuliike yhdisti ideologisesti kaikkia näitä, sillä se vastusti verorahojen käyttöä terveydenhuoltoon ja taloudelliseen elvytykseen ollen samalla kuin yhteinen juuri 70-luvun laajan verokapinan päivitys.


Richard Hofstadterin psykopatologiaolettamuksen mukaan konservatiivit kärsivät jonkinasteisesta mielenvikaisuudesta ja suhtautuvat siksi vainoharhaisesti ympäristöönsä. Martin Lipset puhui konservatiivisuudesta statusahdistuksesta niille, jotka kokivat nopeiden muutosten keskellä omat saavutetut etunsa ja kulttuurisen asemansa uhatuiksi.


Millaisia ihmisiä he ovat? Trumpille vaalit hävinnyt Hilary Clinton aliarvioi heitä kampanjassaan kutsuen heitä "korillisena surkeita tapauksia". He eivät halua liittovaltion tunkevan nenäänsä heidän yksityiselämäänsä ja säätelevän liikoja yksityistä yrittämistä erilaisilla laeilla ja veroilla. He kokevat "tasavaltansa olevan kuolemassa" ja kutsuvat itseään "jättäkää meidän rauhaan"-koalitioksi.


Trumpismi on kuin heidän toiveiden peilinsä, eikä Trumpilla ole hätää, sillä hän on vastaus monen samanlaisen rasistisia ja uskonnollisia ennakkoluuloja omaavan sydänmaiden konservatiivipopulistien rukouksiin pistää luut kurkkuun liberaaleille, ja näyttää koko maailmalle Amerikan kuuluvan edelleenkin valkoisille kristityille. Miksi Trump puhuu ilta illan jälkeen vain heille yrittäen vakuuttaa heidät oikeasta sanomastaan? Juuri he ratkaisevat vaalit monissa vaa'ankieliosavaltioissa.