Totte Svensson ja taikalamppu!

Teksti Harald Olausen

"Kun Ruotsin vaarallisin rikollisnero Jeppe Kärppä vie taikalampun avulla sen, mitä legendaarinen mestarietsivä Totte Svensson rakastaa eniten maailmassa, etsivän on lyöttäydyttävä yhteen Irma-nimisen tytön kanssa, joka puolestaan tarvitsee lamppua pelastaakseen sairaan äitinsä hengen. Epätodennäköisen parivaljakon on estettävä Jeppe Kärppää valloittamasta koko maailmaa taikalampun avulla! Sarja perustuu Åke Holmbergin luomiin hahmoihin. Pääosissa: Robert Gustafsson, Sora Elding, Johan Glans, Björn Gustafsson. SVT 2021"-Yle Areena.

Ruotsilla on ollut pitkä perinne lastenkulttuurin maana, joka tosin on välillä hukannut kykynsä olla aito ja kiinnostava. Viimeiset suuret nimet olivat Astrid Lindgren ja Ronja Ryövärintyttären (1984) ohjannut Tage Danielsson sekä Ingmar Bergman elokuvalla, joka ei ollut varsinaisesti lastenelokuva, vaikka kertoikin eräästä lapsuudesta, eli hienolla Oscar-voittaja Fanny ja Alexanderilla (1982). Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa ruotsalaisella lastenelokuvapuolella ja on tyydytty melko keskinkertaisiin tekeleisiin.

Yksi tällainen oli joulun aikana 2022 Ylessä pyörinyt ruotsalainen lastenelokuva Varokaa veijarikoplaa (2020). Kyseessä ei ollut millään mittarilla mitattuna innostava, uutta luova, lapsenmielinen tai laadukas tekele, vaan vanhankantaiseen opettavaiseen ja ikävystyttävään lässytyskaanoniin kuulunut lastenelokuvaksi naamioitu opetusfilmi, jota eivät jaksaneet lapset katsoa kunnolla loppuun asti huomion herpaantuessa. Ihan toista maata on lasten onneksi hauskasti ja älykkäästi toteutettu Totte Svensson ja taikalamppu (Ture Sventon och den magiska lampan 2022, SVT och Jarowskyj). Sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Harvoin Ruotsissa irrotellaan pohjiin saakka ja ollaan näin rentoja. 3-12-vuotiaille suunnattu televisiosarja koostuu kuudesta puolen tunnin jaksosta, ja on menevyydessään kuin lasten oma India Jones-seikkailu tarunomaisessa taikamaalimassaan tämän päivän Bagdadin varkaan (1940) modernisoituna päivityksenä. Juoni on helppo seurata, joskus liiankin helppo mutta hyvin ymmärrettävä, kun muistaa mille ikäryhmälle sarja on tarkoitettu katsottavaksi turvallisesti vanhempien vieressä ihmetellen. Kyseessä on perinteinen satu yhdistettynä seii´kkailuja ja tarinaa ihmeellisestä lampusta, taikavoimista sekä lentävästä matosta.

Mutta sarja myös yllättää aikuisen katsojan puhumalla rivien välissä altruismista, yksityisen ja yleisen hyvän valinnan mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta tai mitä seurauksia niistä on yksilölle itselleen ja maailman menon (absoluuttisen) järkyttävistä pahan puolista sekä paineista yrittää toimia ja valita oikein. Uutta ruotsalaiseen tyyliin puhua moraalisista asioista on sormella osoittelevan mustavalkoisen tavan puuttuminen, vaikka sarjassa alleviivataankin katoamassa olevaa luterilaissosiaalidemokraattista nykysanomaa toimia yhdessä kaikkien puolesta (yhteinen minä ja kansankoti) kuin musketöörit.

Opetus onkin tällä kertaa se, että lastenkin maailmassa kyky selviytyä aikuisten elämän haasteista ovat nokkeluus, joustavuus ja sinnikkyys yhdistettynä älyn ja mielikuvituksen käyttöön. Lasten maailmaa ohjaa moraalinen intuitio, missä hyvyys ja pahuus nähdään selvinä asioina ilman sen suurempaa tarvetta esittää perusteluja. Hyvän voi aistia ilmassa mutkattomuutena ja järkevyytenä sekä selvyytenä. Descartelainen ajatus tiedosta varmuutena, on ujutettu rationaalisuuden nimissä myös mukaan.

Harvoin on viime aikoina saanut/voinut kehua ruotsalaista lastenohjelmaa. Mutta nyt on kehut ansaittuja, ja kiitosta on jaossa roppakaupalla jopa yli äyräitten. Juoni on vauhdikas, lavastus tyylikäs ja näyttelijät osaavia, aivan erityisesti Jokerin alaspäin viettävän töröhuulen omannut mestarietsivä Svensson itse, ja hänen arkkivihollisensa superroisto, Kärppä, joka on kuin pahis lainattuna suoraan 12 Apinaa-elokuvasta (1995). Hyvin dramatisoitu ja kuvattu mestariteos on myös visuaalisesti kutsuva Hyvän Joulun hyvänyöntoivotus lapsille juuri niinä hetkinä, kun on aika mennä nukkumaan, ja koko jouluhössäkkä alkaa olla jo ohitse.

Jos nimittäin malttaa. Omista lapsuuden ikimuistoisista jouluista olisin muistavinani etten olisi malttanut vilkkaana (mutta en ylivilkkaana) poikana jättää kesken - jos silloin olisi ollut mahdollista teknisesti - näin kiinnostavaa televisiosarjaa tai samasta aiheesta kertovaa kirjaa (muistan lapsena saaneeni joka joulu lahjaksi jonkin innostavan seikkailukirjan, jonka luin sitten Jouluyönä loppuun). Jouluaattonahan odotettiin vain kello 08.00-12.00 välissä tulleita piirrettyjä, kuten AKU ANKKAA tv:sta.