Sittenkin Marinin ovela mediatemppu - uusretoriikkaa ja paradiastole?

Teksti Harald Olausen

On vaikea uskoa, että pääministeri Sanna Marin olisi niin tyhmä, ettei olisi oppinut viime bileskandaalistaan miten toimia medioiden ja muiden poliitikkojen kanssa. On paljon helpompi laskea yksi plus yksi näin vaalien alla ja kertoa se niillä 50.000 puuttuvalla äänellä, jotka SDP tarvitsee pysyäkseen muutaman paikan päässä kokoomuksesta pääministeripuolueena. Siihen tarvitaan niitä neljää uutta ikäpolvea, jotka ovat tulleet äänestysikään edellisistä eduskuntavaleista. Kuva sateenkaariperheestä tulevasta kuvankauniista ja huolettomasta uuden ajan naispääministeristä, joka uhmaa vanhoillista poliittista koneistoa bilettämällä riittää hyvin lähtölaukaukseksi ja etumatkaksi Marinin syksyn vaalibudjetin myötä alkavalle vaalikampanjalle. Marinia etupäässä äänestävät nuoret tytöt ovat saaneet esikuvan, johon samaistua varsinkin nyt kun Marinin pääministeiaikana on pidetty visusti huolta, ettei köyhiä, lapsiperheitä, LGBTQ-kansaa ja tavallisia ihmisiä kuriteta kokoomuksen tarjoamilla hyvinvoinnin perustuksia perustavanlaatuiasesti tutisuttavilla leikkauslistoilla.

Videot on siis otettu Marinin tietäen ja vuodattetu sopivasti poliittisen syksyn alkuun Marinin siitä hyvin tietäen, kuin koepalloksi. Marinin temppua kutsutaan retoriikassa "paradiastoleksi", jossa hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa. Marin osaa ajaa asiaansa ja on jo tajunnut olevansa sekä itsensä että puolueensa paras imagovaltti. Nuori, kaunis ja älykäs nainen vastaan nuukahtanut ja porkkanan sijasta piiskaa tavalliselle kansalle sen yläluokan etujen nimissä tarjoama turkulainen Petteri Orpo ei tässä kisassa pärjää eikä kokoomus, jolla on niskassaan vielä Wille Rydmanin politiikan #metoona" aloittama ja koko ajan puolueen miehiin lisää kohdistuva paljastuskampanja seksuaalisesta häirinnästä. Ei näytä moraalisesti aiemmin nappaakkana ulospäin muille näyttäytyneen (on siis ollut yhtä falskia kun on kokoomuksen huoli tacallisten kansalaisten arjessa jaksamisessa) puolueen). Sanna Marin on myös hoitanut pääministerinpestinsä enemmän kuin hyvin ja lunastanut samalla lupauksen tulevaisuudenpoliitikasta- ja poliitikosta, jolla on ripaus radikaalia humanismia, sekä sydäntä että järkeä.

Marin on esiintynyt jatkuvasti myönteistä huomiota saaden kansainvälisessä mediassa. Hän on luovinut läpi EU:n vaikeiden sisäisten ongelmian ja jatkuvien kriisien. Sen lisäksi Marin on omalla persoonallaan ja olemuksellaan saanut kummasti eloon vanhakantaisen vasemmistopuolueen, jonka hautajaisista olemme saaneet kuulla porvaripuolen vahingoniloisia ennustuksia 1980-luvulta lähtien. Vasemmisto (tätä sanaa on ollut joskus vaikea liittää demareihin, mutta nyt enää ei) ei ole kuollut eikä SDP ukkoutunut tai akkautunut, kuten porvarit väittävät. Kokonainen uusi sukupolvi osaavia ja tehokkaita hieman yli kolmekymppisiä demaripolitiikkoja on tullut Marinin kanssa samaan aikaan mukaan politiikkaan. Sanna Marinin sukupolvi on puhaltanut demareihin vasemmistolaisen politiikan kuumaa ilmaa ja se on tehnyt hyvää sekä puolueelle että koko yhteiskunnalle. SDP on palautunut ainakin retoriikassaan siksi poliittiseksi uudistusliikkeeksi ja konservatiivisen politiikan vastavoimaksi, millaiseksi se vuonna 1966 Rafael Paasion pari piirua vasemmalle ja 1970-luvun uudistuspolitiikallaan aikana muuttui aina Holkerin 1987 sinipunahallituksen muodostamiseen saakka.

Eikä se ollut vähäistä. SDP uudisti noina aikoina ankeaa ja jäykkää maata perinpohjaisesti, luoden vankan pohjan sille tasa-arvoiselle yhteiskuntapolitiikalle, joka on synnyttänyt tänään nauttimamme hyvinvoinnin ja monella yhteiskuntapolitiikan alalla maailman eturivissä paistattelevan mutkattoman ja luotettavan Suomen. Silti parannettavaa on yhä paljon myös SDP:n sisällä. SDP:n suurin huoli on ollut perinteisesti tasa-arvon ja yhteiskunnallisen tasavertaisuuden edistäminen. Syksyllä hallitus päättää tärkeästä translaista ja vastaa kokoomuksen välikysymykseen hoitajamitoituksesta, molemmat ihmisoikeuskysymyksiä, joissa äärioikeisto kokoomus, persut ja kristilliset sekä suuri osa hallituspuolue keskustassa haraavat vastaan. Siksi voimakastahtoinen uudistuspolitiikan kaulakuva Marin pitää saada tiputetuksi. Marinia vastaan asettunut hömppämediakoneisto edustaa konservatiivista ja sovinnaista tiedonkäsitystä, josta puuttuu kriittisyys ja journalistinen halua tutkia asioita sen kaikilta puolin, ennen kuin julistaa tuomioitaan. Asiat eivät muutu, jos niihin ei puututa. Se miksi mitään ei tapahdu, on sovinnaisen tiedonkäsityksen syytä, sillä se olettaa, että asiat joko tiedetään tai niitä "ei tiedetä".

Objektiivisuus on niistä kaukana. Kirjassaan Parlamentarismi retorisena politiikkana ( https://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1041142 ) professori Kari Palonen antaa Max Weberin objektiivisuus"-artikkelille vuodelta 1904 uuden tulkinnan: "Käsiterealismi, eli ajatus siitä, että maailma on paitsi objektiivisesti olemassa, myös määrää ne käsitteet, joilla siitä puhutaan, on vahva filosofinen traditio skolastiikasta marxismiin, kuten Weber sanoo. Hänelle se on ahtaan fakki-idiootin harha. Tämä ei näe sitä, että asioita tarkastellaan aina jostain näkökulmasta. Weberin perusteesi on, että "objektiivisuus" on yhtä lailla näkökulmasidonnainen kuin esimerkiksi vapaus tai tasa -arvo. Vuoden 1904 artikkelin keskeinen teesi onkin tämä"Ei ole olemassa mitään "objektiivista" tieteellistä analyysiä kulttuurielämästä tai "yhteiskunnallisista ilmiöistä" sinänsä, analyysiä joka olisi riippumaton niistä erityisistä ja "yksipuolisista" näkökulmista, joiden nojalla ne valitaan nimenomaisesti tai hiljaisesti, tietoisesti tai tiedostamatta -tutkimuskohteeksi, analysoidaan ja jäsentäen esitetään (Weber 1904b, 170)."

Sanna Marin on vaarallinen erityisesti kokoomukselle, jonka kuningastien tielle Marinin vaikuttava poliittinen persoona on asettunut. SDP on noussut nimenomaan Marinin ansioista gallupeissa vaarallisen lähelle kokoomusta ja hengittää jo niskassa. Siksi Marinia pitää mollata. Hänet on häväistävä, jotta hänen arvovaltansa ja asemansa saadaan nakerrettua ja eksyttää huomio pois suurista yhteiskunnallisista ongelmista. Kyse on retorisista tempuista, joilla pelotellaan äänestäjiä ja yritetään nostaa moraalista närkästystä. On täysin naurettavaa, että nuoren Marinin asemaa kyseenalaistetaan hänen vapaa-ajanviettonsa takia varsinkin, kun Marin on hoitanut moitteettomasti vaativan tehtävänsä. Marinia "paheksuvat" moraaliset närkästyjät ovatkin usein itse pystyyn kuolleita vanhakantaisia maalaisukkoja ja- akkoja.

Huomionarvoista ja samalla kyseenalaista lojaalisuutta oli se, että Marinin kilpailija, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, meppi "Don" Eero Heinäluoman kauko-ohjattu käsinukke, luuli vihdoin tilaisuutensa tulleen vetää maton istuvan puheenjohtajan alta ja puukottamalla Marinia selkään ilmoittamalla medioissa "On Marinin itsensä asia meneekö hän huumetestiin vai ei!" Odotettevissa on kovaa turbulenssia SDP:n johdossa, sillä SDP on gallupeissa vain muutaman prosenttiyksikön päässä kokoomuksesta. Vaalikamppailu on alkanut siitä, kuka ja kenen kanssa, johtaa Suomea ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen seuraavat neljä vuotta. SDP on Marinin johdolla paalupaikalla taistelemassa tulevaisuuden uusista äänestäjistä. Takapiruna Marinin kuningartietä vaikeuttamassa pahana poikana kuitenkin häärii kuiskuttelemassa ilkeyksiä epäilijöiden korviin Heinäluoma oppipoikansa Lindtmanin kanssa, kuten näimme.

Luultavasti bilekohut ovat kasvattaneet vain Marinin suosiota, ainakin nuorten äänestäjien keskuudessa, ja se jos mikä harmittaa hänen poliittisia kilpailijoitaan, näitä pystyyn kuolleita vanhakantaisia maalaisukkoja- ja akkoja. Itse ongelmana on kuitenkin mitä ilmisemmin valehtelu asian tiimoilta. Eilisistä haastatteluista huomaa, että Marin joko peittelee tai valehtelee itsepuolustuksekseen. Kyseessä ei ole tässä tapauksessa sen enempää tai vähempää kuin Nietzschen väittämä, että arviomme totuudesta riippuu sen seurauksista:

"On vain yksi maailma, ja tämä maailma on väärä, julma, ristiriitainen, vastakohtainen, harhaan johtava ja mieletön. Me tarvitsemme valheita voittaaksemme tämän todellisuuden, tämän "totuuden". Me tarvitsemme valheita voidaksemme elää. Se, että valehteleminen on elämässä välttämätöntä, on itsessään osa olemassaolon kauhistuttavaa ja ongelmallista luonnetta."

Marinin on siis pelastanut pulasta Quentin Skinnerin käännä vika eduksesi-retoriikkaa koskevien kirjoitusten tunnetuksi tekemä ajatuskuvio "paradiastole", jo antiikin ja etenkin renessanssin retoriikassa laajasti käytetty menettely, jolla voi devalvoida hyveitä ja revalvoida paheita; toisin sanoen osoittaa, että hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa. Julkisuuden hyvin hallitseva Marin tekee jo niin.

Ei nuoren naispääministerin bilettäminen ole niin vaarallista kuin medioista olemme saaneet lukea: "Minä aion tehdä niin jatkossakin", oli Marinin fiksu päätös viimeiselle bilekohulleen. Kansa on hurmaantunut, etenkin nuoret. Näinkin voi tehdä ja tehdään varmasti tästä lähin uudelleenkin politiikassakin, joka vielä joskus oli vanhojen arvokkaiden silinterihattuisten hymytön laji( paitsi Hella Wuolijoen Juurakon Huldassa). Lisäksi Marinilla on tarjota lisäyllätyksiä LGBTQ-kansalle varmasti jo lähitulevaisuudessa, sillä hänen lähipiiristään nuoria sellaisia demaripoliitikkoja ja sellaisiksi haluavia löytyy.

Melko tasaiset vaalit ratkaistaan taas Pori-Tampere-Imatra-akselin sisällä nuorten äänestäjien (18-28-vuotiaiden) ollessa tällä kertaa tämän jännittävän pelin ratkaisijoina. Tässä ryhmässä lasketaan olevan marginaalisilla LGBTQ-äänestäjilläkin merkitystä. Siksi Marinin biletemppua voi verrata jopa Mauno Koiviston näpäytykseen hallitusta hajottamassa olleeseen heikentyneen Kekkosen suuntaan aikoinaan tunnetuin seurauksin. Koivisto sanoi yhtä napakasti hallituksen luottamuksen mitattavan eduskunnassa kuin Marin bilettävänsä milloin haluaa. Ja kansa oli taas riemuissaan.

Marinin uusretoriikka osaa devalvoida tehokkaasti hyveitä ja revalvoida paheita. Tsemppiä pääministeri Sanna Marin! Tällaisilla eväillä kokoomus saa kunnolla turpaan ensi kevään vaaleissa, sillä kyllä mieluummin äänestäjä äänestää bilettävää Marinia kuin piiskaa tarjoavaa turkulaista tosikkoa taustalla verenhimoisesti hymyilevät suuromistajat ja heidän dippi-insinööri,-lakimies,- lääkäri,-poliisi, armeijahemmoista muodostuvat eliittikätyrinsä. Ei mikään ihme, että muut puolueet ovat hiljaa ja ilmeisen kateellisinakin Marinin osaavuudesta ja sukkelasanaisuudesta selvitä skandaalista (Antti Rinne olisi viimeistään tässä vaiheessa joutunut sössötyksillään eroamaan).

Toinen juttu kokonaan on se, miten vanhanaikaisilta ja naurettavilta Marinin bilettämistä arvostelevat ihmiset (kamalat kääkät varmasti nuorten mielissä) ja Antti Lidtman tuntuivat. Juuri tähän ansaan lankesi jo kristilliset, mutta minkäs seepra raidoilleen voi! Oli hyvä myös, että puoluetta sisältä hajoittanut myrkyllinen käärmeenkieli, meppi Eero Heinäluoma Lindtman-apureineen paljastui vihdoin myös suurelle yleisölle, ettei ihmetellä ensi vaalien jälkeen kun Lindtman rangaistukseksi siirretään Pihtiputaan kunnanjohtajaksi tai vielä pahempaa, Raision elinkeinojohtajaksi. Ja Heinäluomasta ei hurjista (haaveistaan) haluistaan huolimatta tehdä SDP:n presidenttiehdokasta, mikä on sekä SDP:lle että maalle vain hyvästä.