Tuhoisa turkisvaltakunta

Teksti Harald Olausen

"Missä te nyt olette, vastatkaa te ihmisistä kieroimmat, Kreikan kansa, teidän vuoksenne puhdistin meriä ja metsiä hirviöistä nyt kukaan teistä ei anna minulle mitään lievitystä ei tuo tulta, ei miekkaa. Eikä joku voisi hakata päätäni irti, päättää kärsimysteni ti!"

Nämä tragedian mestarin Sofokleen Traagian neitojen lopussa olevat Herakleen kuolinkamppailun itsesääliset ja yleisössä sympatiaa herättämään tarkoitetut sanat tuntuvat olevan mottona Turkisvaltakunta-dokumentissa (2020 ohjaus Peter Wallenius), mikä pyörii parhaillaan Ylen Areenassa. Se on myös tyyppiesimerkki nykyisestä vallalla olevasta mielikuvapolitiikasta. Kyse on hieman samasta, mistä kalliit konsultit sanovat kriisiviestinnässä olevan. Älä myönnä virheitä, mutta ole rehellinen ja vastaa kysymyksiin suoraan, mutta mitä tärkeintä, herätä empatiaa ja luottamusta kuulijassa. Dokumentissa suomenruotsalainen toimittaja, joka sympatisoi kohun keskellä hädässä olevaa epäeettistä turkisalaa, valkopesee veren tahriman elinkeinon antamalla turkiselinkeinolle inhimilliset kasvot nuorten turkistuottajien nimissä. Kotimainen turkisala on suurissa ongelmissa, eikä vain koronan takia, vaan siksi että Tanska päätti lopettaa joksikin aikaa turkistarhauksen ja 17 miljoonaa minkkiä teurastettiin.

Dokumentissa yritetään valottaa tavallisen turkistuottajan näkökulmasta ongelmaa puun ja kuoren välissä ja siksi se on yhtä ja samaa suostuttelua ja ylipuhumista nykyisen turkistarhauksen puolesta otsikolla: Eikä olisi parempaa jos....jne. Siitä paistaa läpi selittely ja huomion ohjaaminen muihin asioihin alan epäeettisyydestä. Turkisala on keskittynyt vahvasti ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, jossa RKP:llä on enemmistö. Voiko olla niin sydämettömiä ihmisiä, ettei heitä vakuuta turkistarhausta vastustavien vakuutukset alan lakkauttamisen tärkeydestä, kun katsoo mitä tahansa kuvia kärsivistä eläimistä pienissä rautahäkeissään? Voi olla ja usein sellaiset ihmiset jopa pitävät itseään hyvinä ihmisinä, mikä on tietysti hämmentävää, sillä eläinrääkkäys on ihan sama asia viattomia luontokappaleita kohtaan kuin ihmisrääkkäyskin.

Turkisala perustuu valheelliselle tarpeelle ja valheellisille alan puolustuspuheille. Mikään fakta ei puhu turkistarhauksen puolesta. Siksi onkin luonnollista, että ohjelmassa puhuvat turkistarhauksen puolesta myös RKP:n pohjanmaalaiset kansanedustajat, erityisesti entisen RKP:n puheenjohtajan poika ja nykyinen kansanedustaja Anders Norrback, joka aikoinaan vastasi työllisyysrahojen löysästä käytöstä Korsnäsin kurssikeskuksessa (KKC) järjestetyillä ravintola-alan kursseilla, toimiessaan saman keskuksen vastaavana osastopäällikkönä "rehtori Bernaiskastikkeen" alaisuudessa (keskuksen tehtävä oli hankkia tuloja maailman ruotsinkielisimmälle kunnalle Korsnäsin kunnalle, missä RKP:lla oli kannatus vaaleissa 100 prosenttia) suojatyöpaikassa.

Varsinaisesti hänen työnsä oli siankasvattaminen, joten siinä oli taas hyvä esimerkki, miten kaikki pienillä paikkakunnilla liittyy toisiinsa eikä totuudesta voida silloin edes puhua, kun pukki on päässyt euronkuvat silmissään livahtamaan, kaikkien muidenkin niin tehdessä, ja sen salliessa, kaalimaan vartijaksi. Anders Norrbackin tehtävänä on dokumentissa levittää "mukatietoa" vaikuttaakseen katsojaan tunnetasolla. Hän sanoo, että hänestä tuntuu - ei siis ole mitään tutkittua tietoa takanaan - että harvoin on niin vähillä tuilla tehty niin paljon vientituottoja. RKP:llehän "tuet" on pyhä lehmä, josta he tahkoavat paljon tuohta olemassaolonsa oikeutuksen puolustamisen lisäksi (pitää muistaa että RKP kuuluu yritysystävälliseen oikean poliittisen laidan oikeaan laitaan, ja sen kansanedustajat ovat poikkeuksetta yritysmaailman äänitorvia, oli sitten kysymys siankasvattamisesta tai Ahvenmaan meriliikenteen tuista).

Korvaan särähtää pahasti, kun dokumentin loppupuolella yksi nuori turkistuottaja puhuu "epäoikeudenmukaisuudesta". Sillä hän tarkoittaa sitä, etteivät nuoret turkistuottajat ole saaneet suurista investoinneista huolimatta mitään tukia korona-ajalta, jolloin ala on ajautunut yhä syvempiin ongelmiin. Epäoikeudenmukaisuus on kuitenkin väärä sana tässä yhteydessä käytettynä. Se on ohjelman takapiruna toimivien turskitarhatuottajien nokkamiesten ovelasti ohjelmaan ujuttama. Turkistuottajat esitetään viattomina sivustakatsojina ja pahan yhteiskunnan julman tahdon sijaiskärsijöinä.

Temppu on lajissaan sekä ovelan julma että julkean hävytön. Walleniuksen dokumentin kyytipoikana Ylen Areena tarjoaa toimittaja Ari Lehikoisen kirjoittaman artikkelin Tuleeko Suomesta turkisalan johtava valtio vai olisiko turskiala lopetettava osoitteessa: https://yle.fi/aihe/a/20-10002015. Dokumenttiin hän on haastatellut Olli-Pekka Nissistä, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton viestintäjohtajaa, ja Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekästä, joka kertoo, että vain 16 % suomalaisista sallisi nykyisen kaltaisen turkistarhauksen jatkamisen ja 71 % kieltäisi turkistarhauksen tai sallisi sen jatkuvan vain, jos eläimille tarjotaan huomattavasti lisää tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lukuisat Euroopan maat ovat hänen mukaansa kieltäneet turkistarhauksen ja Euroopassa keskustellaan jo tarhauksen kieltämisestä EU:n alueella: "Turkisala on kärsinyt talousvaikeuksista kymmenisen vuotta. Turkisten kysyntä ja sitä myötä tuotanto on laskenut voimakkaasti. Tarhaajat eivät pysty kattamaan tuotantokustannuksia. Ala on kriisissä. Edessä on joko alan hiipuminen tai sen äkillinen romahdus. Turkistarhaus tulisi kieltää ja ajaa hallitusti alas. Se olisi reilumpaa myös tarhaajille."

Kivekäs toistaa vain sen, minkä jo tiedämme. Turkistarhoja pidetään epäinhimillisinä eläinten rääkkäyslaitoksina ja turkiksi vanhan maailman kotkotuksiin kuuluvina statussymboleina, joilla ei ole tulevaisuudessa paikkaa ainakaan inhimillisesti ajattelevien ihmisten sydämissä. On kamalaa katsoa, kun dokumentin alussa turkistuottajien nokkamies kiertelee erään nuoren turkistarhaajan kanssa kehumassa tarhan olosuhteita ja eläinten hoitoa. Kaikki on kuulemma hyvin ja eläimetkin voivat hyvin. Kuva näyttää kuitenkin ahdistuneita ilmeitä pienissä rautahäkeissä vailla mahdollisuutta kunnolliseen elämään. Kaikkein kamalin kuva on eläimistä imettämässä jälkikasvuaan. Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs muistuttaa, että eläinten hyvinvoinnille on keskeistä mahdollisuus lajityypillisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen. Ketuilla se tarkoittaa hänen mukaansa mm. mahdollisuutta kaivaa ja minkeillä uida: "Lain mukaan eläintarhassa ketulla tulee olla vähintään 600 m2 ja minkillä vähintään 15 m2 ulkotarha. Kuitenkin turkistarhoilla kettuja saa pitää alle neliömetrin kokoisissa verkkopohjahäkeissä, minkkejä 0,255 m2 häkeissä. Tutkimusten mukaan näissä olosuhteissa eläinten lajityypilliset käyttäytymistarpeet eivät täyty. Tämä aiheuttaa hyvinvointiongelmia, kuten stressiä ja ahdistuneisuutta. Eläinten hyvinvointia on käytännössä mahdoton parantaa häkkiolosuhteissa. Turkisalan oman WelFur-sertifikaatin vaatimukset eivät ole juuri lain vaatimuksia korkeammat. Se onkin mielestäni hyvinvointipesua."

Turkisvaltakunta-dokumentti on hyvä muistutus epäinhimillisistä rakenteista maailmassa, missä on aikaisemmin voinut tehdä mitä tahansa on vain halunnut tehdä, myös ja nimenomaa pahaa tarkoittamismielessä sekä viattomille luontokappaleille, että myös ihmisille. Millaiset ihmiset sallivat tällaisen tapahtuvan? Syytä voi hakea Freudin Mielihyväperiaatteen tuolla puolen-kirjoituksista. Freud kirjoitti ihmisellä olevan yleinen taipumus hakeutua kohti kipua, onnettomuutta, tuhoa ja itsetuhoa, sekä kuolemaa. Ihan kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä ja lähtökohdiltaan tällaisia Hannibal Lectereitä, jotka haluavat tappaa ja tuhota muita eläviä luontokappaleita - onneksi. Tätä kirjoittaessani vietetään kansainvälistä Holokaustin loppumisen päivää. Mietin millainen ihminen haluaa ehdoin tahdoin vetää nykytiedonkin jälkeen päälleen kuolleen ketun tai minkin? Mitä hän sillä haluaa kertoa omalle salaiselle minälleen tai viestiä julkisuudelle? Liittyykö se omaan salaiseen haluun kostaa kuvitelluille kiusaajilleen oma häpeä, tai onko se kuin vääristynyt kauhuelokuvan psykologinen prosessi, jossa katsoja samaistuu "kokijana" normaalisti poiketen uhrin asemesta tappavaan hirviöön?

Antti Alanen kirjoitti toimittamassaan kirjasarjassa Elokuva ja psyyke - rakkaus ja tuho (Minerva 2010) otsikolla Viihde ja viikatemies, miten kouluissa tapahtuneet joukkomurhat olivat tuona aikana herättäneet keskustelua uuden ajan väkivaltarikollisuuden syistä. Vakavaa pohdiskelua olivat hänen mukaansa virittäneet koulumurhat Jokelassa vuonna 2007 (yhdeksän kuolonuhria) ja Kauhajoella vuonna 2008 (11 kuolonuhria). On selvää, että tasapainoton mieli johtaa epätoivoisiin tekoihin. Se voi muuttua myös tuhoisaksi sekä itselle että muille. Kynnys tehdä väkivaltaa muille on matalimpi sellaisilla, jotka katsovat itse väkivaltaa ja hyväksyvät mm. eläinrääkkäykset kyseenalaistamatta niitä ja näkemättä niissä mitään pahaa. Oikeusministeriö valmisti Jokelan koulusurmista raportin vuonna 2009. Muutama kohta siinä on kiinnostavaa; raportti sisälsi suosituksia ahdistuksen hoitoon ja mielialalääkkeiden koskevien käytäntöjen parantamiseen. Tekstin kirjoittaja Antti Alanen on pitkän kokemuksen omaava av-alan ammattilainen. Artikkelin kiinnostavin osa on hänen pohdintansa elokuvan ja väkivallan suhteesta laukaista tasapainottomassa ihmisessä murhavietti. Elokuvan vaikutus todelliseen rikollisuuteen on Alasen mukaan ollut tunnettua jo 100 vuotta sitten.

Se mikä huolestuttaa artikkelissa, on Alasen huomio katsojan omaksuma väkivaltaisten elokuvien yksipuolinen dieetti. Tämä herättää Alasen mukaan kysymyksiä siitä, toimiiko silloin enää perinteinen katharttinen eli puhdistava vaikutus: "Ainakin suurkulutuksella lienee turruttava vaikutus, joka muuttaa vaikkapa perinteisen kauhufiktion hahmot harmittomiksi. Paholaisen ruumiillistumisesta tulee lisää mörköjä." Tämä on erityisen vaarallista henkilölle, jonka tapuli on muutenkin täynnä lepakoita. Mutta hengenvaarallinen ihmisille ja heidän ympäristöilleen, jotka periaatteessa hyväksyvät tappamisen osana luonnollista elämää. Alanen siteeraa kirjoituksessaan tutkijoita, jotka todistavat väkivaltaiselle viihteelle altistuneen lisäävän alttiutta väkivaltaan: "Uutena todisteena ovat tulleet aivojen kuvantamismenetelmät, joilla väkivaltaisen mediaviihteen vaikutus aivoihin voidaan nähdä. Lyhyen keston aggressiovaikutukset liittyvät suoraan matkimiseen ja sellaisen ajatusmaailman oppimiseen, että muiden ihmisten toimet oletetaan vihamieliseksi." Alanen muistuttaa artikkelinsa lopuksi väkivaltafiktion voivan horjuttaa lisää henkistä tasapainoa. Entä kun tällainen henkilö pukeutuu turkkeihin ja nauttii päällään olevista murhatuista eläimistä? Mistä silloin on kysymys ja kuka silloin tarvitsee turkiksia ja mihin?

Animalian Heidi Kivekkään mukaan emme tarvitse lainkaan turkiksia mihinkään. Suomessa kuluttaja-asiamies on hänen mukaansa jo vuonna 1993 kieltänyt turkisten markkinoimisen ympäristöystävällisempinä kuin keinoturkikset: "Kun suurin osa turkiksista käytetään esimerkiksi takkien koristeina, ne ovat yhtä pitkäikäisiä kuin vaate, joissa ne ovat kiinni. Johtavat muotialan brändit, kuten Armani, Gucci, Burberry, Michael Kors ja Versace, sekä lukuisat isot kauppaketjut ja vähittäismyyjät ovat luopuneet aitojen turkisten käytöstä. Fur Free Retailer -ohjelmassa on yli 1 000 yritystä maailmanlaajuisesti. Vaatealan hylätessä turkikset on selvää, että tulevaisuus on turkiton. Turkikset eivät sovi ihmisten moraalikäsitykseen, ja yritykset vastaavat tähän tarpeeseen. Myös myyntikiellot etenevät maailmalla. Aitojen turkisten myynti on kielletty jo muun muassa Israelissa, Kaliforniassa, Los Angelesissa ja San Franciscossa."

Ohjelman lopuksi turkistarhaajien pääpropagandisti yrittää "täytyy olla lehmä tietääkseen mistä maito tulee"-strategiaa rkp:läisten maksettujen alueen mainoskansanedustajien hymistellessä Norrbackin mehevä possupaisti suussaan äijämäisen koviksina: "Näen usein, miten ihmiset, joilla on vähän - tai ei ollenkaan tietoa tai kokemusta turkiseläinlasta, vastustavat hyvin jyrkästi alaa. Minun on ollut vaikea ymmärtää tätä asiaa." Esitys on irvokas ja vie dokumenttielokuvan tason alle arvostelun vain pelkkänä pohjanmaalaisten rkp-taustaisten turkistarhaajien mainosfilminä. Vaasalainen kansanedustaja Joakim Strand tukee väitettä vielä naurattavammalla lausunnolla: "Harva asia antaa yhtä suuren itsevarmauuden kuin tietämättömyys", leimaten näin kuin sivumennen myös turkistarhausta vastustavan rouva Jenni Haukion haihattelijaksi.

Dokumentista näkee se, miten turkistarhajia, jotka ovat saaneet olla kuin siat pellossa tehden mitä ovat halunneet kenenkään puuttumatta heidän eläinrääkkäykseensä, tai koko alaa vaivaaviin perustavanlaatuisiin eettisiin ongelmiin, ottaa pannuun Animalian voimakas ja tuloksellinen työ mahdollisesti jo ensi vuonna lakkautettavaa suomalaista turkistarhausta vastaan. Juuri siksi turkistarhaajapuolue- RKP on hallituksessa; se kuppaa kielipuolueena alueen ruotsinkielisten nimissä, jotka kaikki eivät ole oikeistolaisia siankasvattajia ja turkistarhaajia, itselleen mandaatin ja toimii kaikkien mahdollisten tukien saamiseksi alueelle, vääristäen näin samalla kielen nimissä alueen tervettä elinkeinorakennetta, estämällä terveen kapitalismin kysynnän lakien määrittelevän sitä, mitä alueella tuotetaan ja mitä ei. Mutta juuri siksi meillä on olemassa onneksi vapaat kansalaisjärjestöt, kuten Animilia, joiden kautta valveutuneet kansalaiset voivat kanavoida eläinrääkkäystä vastustavan huolensa ja muuttaa maailmaa idealismillaan monta käytäntöä parempaan suuntaan.

Animalia ei hyväksy yksilön lajin perusteella tapahtuvaa hyväksikäyttöä (spesismi). Yksilön arvo ja oikeudet eivät ole määriteltävissä ihmiselle koituvan hyödyn ja yksilön käyttötavan perusteella. Niin lihantuotantoon kasvatettavalla sialla, eläinkokeissa käytettävällä rotalla, turkistarhan ketulla kuin lemmikkikoiralla on Animalian mukaan itseisarvonsa ja ne ansaitsevat tulla kohdelluiksi parhaalla mahdollisella tavalla. Kukin eläin on itsessään arvokas eikä siihen tule suhtautua välineenä. Animalia kyseenalaistaa eläimen tappamisen ihmisen toissijaisten tarpeiden vuoksi. Samalla Animalia haluaa taata yhteiskunnassamme käytettäville eläimille parhaan mahdollisen elämänlaadun niiden elinaikana ja toimii aktiivisesti eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi: "Eläinten pito ei saa tuottaa eläimelle kärsimystä ja ihmisen on turvattava eläimen lajinmukainen ja yksilökohtainen hyvinvointi. Taloudelliset seikat eivät saa olla syynä eläimen hyvinvoinnin heikentämiselle." Animalian tavoitteena on pitkällä tähtäimellä eläimiä yksipuolisesti hyväksikäyttävien toimintamuotojen lakkauttaminen. Animalia kuitenkin hyväksyy ihmisen ja eläimen vastavuoroisen yhteiselon, jossa molemmat hyötyvät. Ollessaan tekemisissä luonnoneläinten kanssa ihmisen on otettava niiden oikeudet ja hyvinvointi huomioon.

"Yhteiskuntamme käyttää eläimiä hyväksi lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. Miljoonat eläimet ovat osa ruokaa, vaatetusta, tutkimusta ja viihdettä. Samaan aikaan jokainen eläin on yksilö, jolla on tarpeensa, mielihalunsa ja persoonallisuuden piirteensä. Eläinten kohtelu massana, kuten ruuantuotannossa tai turkisteollisuudessa tehdään, riistää eläimiltä oikeuden yksilöllisyyteen ja mahdollisuuden olla sellainen eläin kuin se on. Siksi ratkaisumme eläinten oikeuksien edistämiseksi on pohjimmiltaan yksinkertainen: annetaan eläimille arvo yksilönä. Animalia muuttaa lainsäädäntöä, julkisia hankintoja, asenteita ja kulutusvalintoja. Emme tavoittele pikavoittoja, vaan rakenteellisia muutoksia eläinten hyväksi. Tähän työhön jokainen on tervetullut mukaan omalla panoksellaan."

Lisää aiheesta:

-https://animalia.fi/