Turska hengityskoneessa

Teksti Harald Olausen

"Ylikalastus oli pahinta Euroopassa. Sitä harjoitettiin systemaattisesti. Joka ainoa tarkastelemani kalakunta oli raskaasti liikakalastettu ja romahtamassa. En ollut uskoa silmiäni. Olin kyynelten partaalla. Kuinka se on mahdollista? Miksi sellaista tehtiin? Kalastusta ohjaava poliittinen järjestelmä on keskinäinen hyvä veli -verkosto lobbareita, hallintovirkailijoita ja tutkijoita. he tunteva toisensa ja vetävät yhtä köyttä. He ovat harjoittaneet huonoa hallintotapaa vuosikymmeniä."- Rainer Fosse Ylikalastus tyhjentää meret (Makten över havet, Ruotsi, 2024).

Yleltä tullut juttu Ylikalastus tyhjentää meret on katsomisen arvoinen jo siksi, että siinä käytännön esimerkein siitä, miten ylikalastaminen on mahdollista, kerrotaan se kaava, millä politiikkaa korruptoidaan epädemokraattisesti niin, että kulisseissa valtaa ja rahaa edustavat suuret tekijät olisivat tyytyväisiä vesittämiinsä lakeihin. Ohjelmassa kerrotaan, miten EU on maailman lobbareiden keskittymä. Noin 30.000 lobbaria yrittää raivokkaasti päivittäin vaikuttaa päätöksiin keinoja kaihtamatta saadakseen omat tavoitteensa ujutettua demokraattisten valituille päättäjille ohi demokraattisten kanavien. Aika sikamaista!

Demokratia on syvässä kriisissä. Siitä ohjelma kertoo ja lobbareista, noista valheen ja yksityisen edun edustajista, joita on armeijallinen näkymättömien vallankäyttäjien ja taustavaikuttajien kerhossa, joka maailmaa rahoillaan ja valallaan hallitsee – ei siis demokraattisesti valitut päättäjät, joiden pään kääntämiseksi lobbareilla ei ole mitään rajaa - siitä ollaan valmiita maksamaan valtavia summia ja maksetaankin. Politiikassa kaikki on mahdollista, kunhan vain hinnoista ensin sovitaan. Tässä demokratian heikkous: lobbareissa, joiden olemassaolo on tehnyt tyhjäksi demokratian hyvät aikeet yrittää tehdä päätöksiä oikein.

Lobbareista sadat keskittyvät kalastuskysymyksiin niin ympäristöjärjestöjen kuin elinkeinon leivissä. Lobbaajat ovat vaikuttamisen ammattilaisia. He myyvät työantajansa piikkiin ideoita paremmasta tulevaisuudesta, joka on heidän itsensä suunnittelemaa ja heidän etunsa mukaista. He tietävät, miten soluttautua politiikkaan. He manipuloivat niin kansalaismielipidettä medioiden kautta kuin politiikkoja suoraan keskustelemalla ja epäsuorasti taloudellisesti tukemalla. He tapaavat päivittäin vaikutusvaltaisia poliitikkoja. he haluavat kertoa mielipiteitään ja vaikuttaa ja vaikuttaa päätöksiin. Kyseessä on siis eräänlainen laillistettu ohituskaista demokratiaa, jolla pyyhitään näin lattiaa samalla, kun korruptio leviää ja kaikki on ostetavissa.

Ongelmana on myös se, että jokaisen täytyy sanoa jokaiseen asiaan mielipiteensä ja se, että kompromissit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ympäristöjärjestöt kampanjoivat harjoitettua politiikkaa vastaan, ja jaksavat toimia vieläkin politiikan omatuntona sekä herätellä politiikkoja yhteiseen vastuuseen meristämme ja kalastuksesta. Mutta tilanne on jo karannut käsistä, sillä noin 80 prosenttia kalakannoista uhkaa liikakalastus. Eurooppalaisten merten pohjat on jyrätty tehokalastuksella kuoliaiksi. Silti ministerit eivät kuuntelee varoituksen ääniä, vaan ovat asettaneet kalastuskiintiöt tutkijoiden suosituksia korkeammalle. 

Poliitikot syövät rahoittajiensa piikkiin. Vuonna 2009 EU-komissio tunnusti ns. Vihreässä kirjassaan unionin kalastuspolitiikan olleen tuhoisa merelle. Liian moni alus havitteli liian vähiä kaloja. Syynä pidettiin poliitikkojen liian lyhytnäköisiä päätöksiä jatkuvasti lisätä kalastusta. Hieman yllättävää on se, että EU korjasi vuonna 2016 virheensä ja valmisti unionille toimivan kalastuspolitiikan, ohjelmassa kerrotaan. Ministerien lehmänkaupoille pantiin stoppi ja tutkijoiden suositukset otettiin huomioon voimakkaammin. Tämä kaikki oli mahdollista kolmen vahvan naisen, silloisen EU:n kalastuskomissaarin Maria Damanakin, meppien Ulrike Rodustin sekä Isabella Lövinin, jotka eivät kuuluneet isojen poikien hyvä veli -verkostoon, päättäväinen toiminta.

Nykyisin liikakalastus pitäisi olla kielletty EU:ssa. Kalastuspolitiikan uudistus syntyi unelmasta, että merestä voisi jälleen tulla luonnontilainen ihmisten ja eläinten iloksi. Jos asia olisi mennyt näin, se olisi ollut kaunista satua. Taustalla hätääntyneet vaikuttajat tahtoivat toisin. Kaksi vuotta sopimuksen jälkeen lobbaajat saivat ylipuhuttua Espanjan kalastusministerin puolelleen vastustamaan kalastuskiintiön tiputtamista 60:lla prosentilla. Kalastuselinkeino painostaa valtavasti kalastusministereitä, jotka eivät ole Ruotsin kalastusviraston entisen pääjohtajan (2005-2011), Axel Wenbladin mukaan "penaalin terävämpiä kyniä".

Ohjelman mukaan kalastuksen tuli olla kestävää vuoteen 2020 mennessä. Hyvä veli -verkosto kuitenkin onnistui pysäyttämään uudistuksen. Vuonna 2020 kalakannoista keskimäärin 40 prosenttia olivat yhtä liikakalastettuja. Erään ohjelmassa mukana olleen mukaan kyse on välttelystä. On nimittäin paljonkin keinoja välttyä velvoitteelta yksinkertaisesti lykkäämällä se toiseen päivään. Näin talous ja lobbaus voittavat tieteen ja oikeudenmukaisuuden. Tilanne jatkuu huolestuttavana. Ylikalastus on suuri ongelma Välimerellä ja Koillis-Atlantilla. Onnistuneella korruptiolla on kansalaisille syötettynä sopiva nimi: poliittinen tahto. 

Poliitikot pettävät asiansa ja ihmisten edun toimiessaan lobbareiden ohjaamina suuren rahan ja vallan puolesta. Heille jää tehtäväksi valehdella kauniilla mutta epätosilla sanoilla, kuten että EU toimii kalastusasioissa ympäristön, talouden ja sosiaalisen kestävyyden puolesta. Ei ihme, ettei tavallinen ihminen luota poliitikkoihin ja että itse EU:llakin on kyseenalainen maine sovitellessaan toisiinsa erilaisia intressejä. Ja vaikka joku hyvä päätös saadaan joskus kansalaisten nimissä päätetyksi, venkoilu kuten tässä tapauksessa kertoo, ettei sillä ole merkitystä. Voimakkaat ja vaikutusvaltaiset eu-lobbarit pystyvät joko osittain tai kokonaan vesittämään koko hankkeen. Ongelma poliitikoilla on lyhytnäköisyys ja asiaosaamisen puute. Ei tunneta taustoja.

"Kalastuksen, ympäristökysymysten ja tuoton välillä ei ole ristiriitaa. Ne kulkevat käsi kädessä. On typerää, ettei sitä huomioida. Viime vuosina jotkin kalakannat ovat kehittyneet myönteisesti, - kun kalastusta on rajoitettu. Hyvä esimerkki on Biskajanlahti, missä kalastus nykyään on kestävää EU-komission mukaan. Lain vaatimuksesta ollaan kaukana: kaikkia kantoja pitäisi verottaa kestävästi. Välimeressä, Mustassameressä, Itämeressä ja muualla tilanne on kriittinen. Turskan kalastus on käytännössä loppunut Itämeressä. Turskat voivat huonosti. Kalat ovat nälkiintyneitä. Nähdäkseni turska on hengityskoneessa. Ennuste on epävarma. Silli on päivystysosastolla. Kalastuspolitiikan tavoite on turvata omavaraisuus. Kalasta 70 prosenttia tuodaan kuitenkin nykyään EU:n ulkopuolelta. Omavaraisuusaste on siis laskenut. Yhtäkään tavoitetta ei ole saavutettu!"

Miksi suomeksi nähdään niin vähän näin hyviä dukumentteja, joita SVT on taas pullollaan? Dokumentti on (inho-)raakarealistinen mutta myös surullisen toteava, ja kuvaa nykyajan välinpitämättömyyttä ja ahneutta osuvasti. kaikessa kun tuntuu olevan kyse rahasta ja siitä, miten sitä saa keinoilla millä hyvänsä. On ihan sama mitä ja miten tehdään – vallankumouksia, päätöksiä yms… - aina viimeinen sana on sittenkin niillä, jotka maailmaa johtavat ja asioista päättävät. Itämeri kuolee kaloista ja kalastuselinkeino on uhattuna. Ei sen väliä kunhan saan vielä tänään kalastaa, ajattelevat ne jotka eivät asioista välitä tai ymmärrä mitään.