Turun kirjamessuilta poimittuja sarja osa 1/5: Kuihtuneet kaupungit – Timo Hellman (Nysalor-kustannus 2021)

Teksti Harald Olausen

Timo Hellmanin Turun kirjamessuilla 2021 esitelty Kuihtuneet kaupungit-runoteos, joka on omistettu kaikille niille, jotka ovat nähneet unia liasta, antaa vahvan näytteen osaavasta ja uskaltavasta runoilijasta, jolla on sekä paljon sanottavaa, että myös kyky kertoa se omaperäisesti ja kiinnostavaksi goottilaiseen kauhuskeneen käärittynä. Kirja on itsessään pistona ihollamme kuin runoilijan sanoin kuvattuna punertava lumi limaisilla aidoilla: "Suiston kirkkomaalla patsaat hengittävät. Kadonnut prameus henkii lahon tuoksussa, näinä öinä virittävät vainajat veisun taivaanlakeudelle.

En ole pitkään aikaan lukenut yhtä hyvää, raikasta ja aitoa runokirjaa. Jutut ovat maagisia ja tarinointi tarttuvaa. Tässä kirjassa ei ole kyse sievistelystä Salla Simukan "koskettelin hieman sukuelintäni"-kerronnan tapaan. Kirjan oivallista tapaa kuvata jähmettynyt kauhunilme kasvoillamme voi sanoa tyylinnäytteeksi, sillä se on modernismin behavioristiseen henkeen minimalistista kuin nykypäivän haikuna tai postuumina kommenttina kauhusilmälasien läpi nähtynä Jarkko Laineen esikoisrunoteokselle Muovinen Buddha vuodelta 1997: "Hurmeinen gobeliini lapinkodassa. Elävien kuolleiden kiimaisia huutoja. Paranoia asfalttisuonissa. Aikaa varastavia ihtiriekkoja. Demoni soittamassa ovikelloa..."

Runo on hyvää, kun se on aitoa ja koskettavaa. Siinä Heli Laaksosenkin viehätt'vien ja humorististen murrerunojen salaisuus. Runon pitää olla myös villiä, vapaata ja hieman rikollista ja siksi pienen piirin salaisuutta. Se on pahimmillaan Anton Rimbaudin tapaan seikkailua viemäreissä siinä missä kirjallisuus on James Joycen ohjaamana tähtiin kurottautumista. Tietenkin Kuihtuneet kaupungit-kirjan kirjailija on turkulainen. Ei tällaista hulluttelevaa ja pimeää runoutta synny muualla. Turussa elää edelleenkin hyvin Jarkko Laineen ja Markku Innon hengessä undeground (Suomen Talvisota yms...). Runous voi hyvin Suomessa nimenomaan pienkustantajien käsissä, kuten Nihil Inter, Poesia ja pari muuta. Mutta suomalainen kirjallisuus ei. Professori Timo Airaksinen on omassa sarjassaan digivallilassa ruotinut suomalaisen kirjallisuuden nykytilaa ja todennut sen aika hengettömäksi. Siitä ilmestyy Turun kirjamessuilla 2022 Robustos-kustantamon julkaisema kirjakin.

Suuret kustantamot haluavat varmoja hittituotteita ja kaikessa julkaistussa keskinkertaisessa mölinässä näkyy vahvasti kustannustoimittajien silotteleva käsi. Siksi onkin tärkeää, että maassamme olisi vielä nuorille debytanteille kanavana rohkeita ja avantgardistisia pienkustantamoita, kuten runoilija Jenni Haukion kustantajana tunnetun kirjailija Ville Hytösen muutama vuosi sitten (valitettavasti) lopetettu legendaarinen Savukeidas-kustantamo, joka avasi suomalaiskirjallisuuden upottavaan umpihankeen latuja 17-vuoden ajan ilman, että valtio olisi tarjonnut kustamolle jo pelkästään sen tekemän arvokkaan kulttuurityön ansiosta jatkuvaa rahoitusta - HYI SUOMI (persu)MOUKKIEN LUVATTU MAA!.

Suomessa isot ulkomaalaisten omistamat kustantamot eivät ole kiinnostuneita todellisesta kirjallisuudesta. Heitä kiinnostaa enemmän raha, asema ja markkinaosuudet. Pienkustantamot ovat hätää kärsimässä. Ville Hytösen kiitelty ja palkittu Savukeidas-kustantamokin olisi edelleenkin tänään voimissaan, jos Suomessa oltaisiin aidosti kiinnostuneita kulttuurista.

Savukeidas avasi polkuja mutta joutui lopettamaan työn kesken julkisen tuen puutteesta. Jos suomalainen kulttuuripolitiikka olisi kirjailijoitaan tukevaa, se olisi taannut Savukeitaan toiminnan jatkumisen kirjojen tukiostoilla lailla. Kirjastot ovat vähentäneet kirjaostorahojaan ja keskittäneet ostojaan. Kirjakaupat ovat keskittyneet samoin kuin kirjojen tukkukauppakin, yhden omistajan käsiin, eikä kirjakaupoissa näy kuin suurten kustantamoiden kirjoja.

Nykyisin kirjastoissa on kirjoja tärkeämpää yleinen pöhinä ja tapahtumat. Rahaa laitetaan mieluummin tapahtumiin ja yhdessäoloon myös Helsingissä, joka ei tue kirjailijoitaan kuten esimerkiksi Tampere ja Turku, jotka ovat ylpeitä kaikista nousevista kirjailijanaluistaan ja palkitsevat heitä ruhtinaallisesti. Norjassa laki pakottaa jokaisen kirjaston ostamaan jokaisen norjaksi maassa julkaistun kirjan. Sen lisäksi kirjailijoita tuetaan erilaisin apurahoin.

Mutta palataanpa itse runoilijaan ja hänen "äänimaailmaansa": "Aavikko koostuu sanoistani ja kalvaan ihon muistoista. Minä en sinua kunnolla kertonut, kymmeniltä vuosilta tuntuvat nämä päivät. En jaksanut kantaa taakkaa. hautasin myrkyllisen kielesi sinne, missä joki kohtaa saarekkeen lehtoa peltojen syleilyssä."

Runoilija yhdistelee maailman pahuuden oman minän pahuuteen eikä erottele Platonin tapaan hyvää ja pahaa ihmisestä, koska ihmiset ovat aina jotain siltä väliltä minuus poltettuna kiinni ihoon kantamassa itsessään kyynkieliä: "Kuolleen vanhuksen hengitys haisee verhoissa vielä huomisen, murhaajien perintö on kätketty soihin. Laskevan veden kirjoma lintu huutaa, huutaa tuonen saattajaa asialleen. Normaaliuden vaipan raottuessa punnitsee punainen vaaka, lohikäärme ja sfinksi."

Runojen kielikuvat ovat samalla kertaa sekä komeita että kauheita ja ne imevät lukijansa hermeettiseen vankilaan. Kärsimys ja pimeän todellisuuden uhka roikkuu lukijan yläpuolella kuin aikoinaan Demokleen miekka. Runoissa on myös makaaberia antirousseaulaisuutta; elämä ei ole onnela ja luonnon kanssa on oltava varovainen, sillä kalju transvestiitti velottaa kokaiinista liikaa, ihan kuin Arto Melleri olisi herännyt runossa henkiin uusintamaan kolmekymmentä vuotta sitten kirjoittamaansa PUUKKOBULEVARDIA nykypäivän mausteilla - lihan himojen aavistuksenomaisella värinällä - lisättynä maailmaan, missä iso, tumma mörkö on kostava jumala, hän juo veden kiulusta ja imee mustelmia käsivarsiimme.

"Heitimme isän saappaat jokeen estääksemme hänen palaamisensa kuolleista. Skoolaamme taistelujensa maljan nyljettyjen susien höyryssä. Poltettuja viinitarhoja, korjaamattomia vainioita lumivaipan alla ja horisontin takana turkkilaiset tanssivat leireissään."

-loistavaa kauhurunoläppää, lisää tälläistä jaa maailma pelastuu imelältä roskaviihteeltä!