verkkojulkaisu

"Petterssonismia" -tutkijat löysivät yhdestä luvusta jopa 37 plagiointia 

23.09.2022
Pettersson tekee paljastavan kardinaalivirheen yrittämällä väittää plagioimisen olevan sama asia kuin siteeraaminen. Ne ovat yhtä kaukana kuin Pettersson ja objektiivinen totuus tässä asiassa tosisistaan.
Pettersson tekee paljastavan kardinaalivirheen yrittämällä väittää plagioimisen olevan sama asia kuin siteeraaminen. Ne ovat yhtä kaukana kuin Pettersson ja objektiivinen totuus tässä asiassa tosisistaan.

Teksti Harald Olausen

"Plagiointi on toisen kirjoittaman tekstin ja toisen tekemän työn esittämistä omana."

Tunnettua toimittajaa, Maria Petterssonia epäillään plagioimisesta. Asiasta kirjoitettiin medioissa muutama viikko sitten. Neljä tunnettua tutkijaa, Susanna Välimäki, joka on taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistossa, Maarit Leskelä-Kärki, joka on kulttuurihistorian ma. professori, Turun yliopistossa, Juha Torvinen, joka on musiikkitieteen yliopistonlehtori ja dosentti, Helsingin yliopistossa sekä Nuppu Koivisto-Kaasik, joka on Suomen Akatemian tutkijatohtori Taideyliopiston Historiafoorumi & Sibelius-Akatemiassa, kirjoittivat asiasta ensin Tutkimusyhdistys Suoni ry:n nettisivuilla https://www.suoni.fi/etusivu/2022/9/20/plagioinnista-petterssonin-teoksessa.

Tarkastelussa olivain yksi luku Maria Petterssonin kirjasta Suomen historian jännät naiset (2022)ja tulos oli heistä hämmentävä. Toimittaja Maria Pettersson kopioi lähes surutta sanasta sanaan tutkijoiden kirjoituksia mainitsematta lähteitä. Tutkijoiden mukaan jotkin tarkastelun kohteena olevat Suomen historian jännät naiset -kirjan tekstikohdat olivat suoraa lainausta, jotkin enemmän tai vähemmän muunneltuja (esim. synonyymikorvaukseen perustuvia) tai epäsuoria lainauksia ja jotkin lähdetekstin tiivistyksiä, jolloin pitemmästä alkutekstistä oli vain jätetty vain sanoja tai lauseita välistä pois.

Huomion heidän mielestään kiinnitti mys se, että teksteissä esiintyvät nimiluettelot oli kopioitu sellaisenaan: kopiointi koski jopa sitä, oliko mukana henkilön etunimi vai oliko se jätetty pois. Mukaan oli kopioitu myös tutkijoiden suomentamat sävellysten teosnimet ja muut erisnimet: "Niin ikään on kopioitu tutkijoiden teksteissä olevia suoria lainauksia alkuperäislähteistä sellaisenaan, jolloin ne ovat paikoin yhteneväisiä jopa sanojen tai virkkeiden poistoa ilmaisevaa merkkiä ([...]) myöten. Suomen historian jännät naiset -kirjassa on yhteensä 54 lukua (sekä esipuhe). Tässä tarkasteltiin niistä vain yhtä. Tulokseksi saatiin 37 plagiointiesimerkkiä."

Asian uudesta käänteestä uutisoi ensimmäisenä Yle jutussaan https://yle.fi/uutiset/3-12635162 otsikolla Neljä tutkijaa syyttää Maria Petterssonia plagioinnista - kirjailijan ja kustantajan mukaan kyse on lainaamisesta. Plagioinnin määritelmä ei heidän mukaansa riipu kirjallisuuden lajista, tekstityypistä, kirjoittajan ammatista tai tarkoitusperistä. Plagiointi on tutkijoiden mukaan plagiointia tieteellisessä, journalistisessa, tieto- ja kaunokirjallisessa tekstissä:

"Maria Petterssonin kirjassa Suomen historian jännät naiset: Selvänäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia (Atena, 2022) plagioidaan muun muassa Susanna Välimäen ja Juha Torvisen artikkelia "Musiikki salatietona: Säveltäjä-antroposofi Ida Moberg ja henkinen kilvoittelu". Artikkeli on julkaistu vuonna 2021 suurelle yleisölle suunnatussa, tieteelliseen tutkimukseen perustuvassa ja lähdeviitoitetussa tietokirjassa Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930 (toim. Maarit Leskelä-Kärki & Antti Harmainen, Teos, s. 185-203, 282-285, 300-302). Tietokirja oli ehdokkaana Vuoden 2021 Historiateokseksi. Artikkeli puuttuu Suomen historian jännät naiset -kirjan lähdeluettelosta. Pettersson on Instagram-tilillään (16.9.2022) kertonut Atena-kustantajansa lisäävän ko. artikkelin kirjansa lähdeluetteloon sen seuraavissa painoksissa. Artikkelin lisääminen lähdeluetteloon korjaa erittäin vakavan puutteen kirjan lähdeluettelossa muttei kirjan plagiointiongelmaa."

Toisen tekstin käyttäminen omissa kirjoituksissa omana tietona on hyvin tyypillinen ongelma toimittajamaailmassa, jolta ei välty kukaan - en minäkään silloin kun työskentelin toimittajana. Toimittaminen kun on yleensä olemassa olevien tekstien lainaamista, kommentoimista ja esittämistä. Moraalinen ongelma siitä tulee heti, kun lähdettä ei mainita - ja usein ei mainita. Muistan kuinka kerran 1990-luvulla hämmästyin, kun luin Professori Eero Tarastin erästä kirjaa musiikista ja kuuntelin saman tekstin laajaa lainausta suuressa arvossa olleen toimittaja Erkki Toivasen ohjelmassa Eurooppalaisella iltakävelyllä ilman, että toimittaja edes mainitsi tekstiä, jota kopioi tai tekstin kirjoittajaa. Itse kirjoitan tietokirjoissani aina jo itse tekstiin siteeraamieni tekstien lähteen. 


Kirjoitan niin usein myös kaunokirjallisiin (anti)kirjoihini, kuten juuri ilmestyneeseen "eksistentiaalista queerminimalismia" edustavaan KAIKKI LOPPUU AIKANAAN-romaaniin. Sen verran paljosta ajattelusta olen velkaa tässä kirjassa professori Timo Airaksisen kirjoituksille ja ideoille suomalaiset arvot kriisissä kirja- ja tutkimusprojektissa vuosina 2018-2022 (olin projektin kirjallinen agentti ja tuottaja sekä projektiin kuuluneen "tahallaan älyllisesti ärsyttämään pyrkineen" kulttuuris-filosofisen verkkojulkaisu digivallila.comin päätoimittaja), että oli syytäkin kiittää häntä vielä erikseen, ja mainita hänen tutkimuksiensa mm. Herakleitoksesta sekä ajasta vaikuttaneen ajatuksiini ja tähän kirjaankin. Kirjan ns. keisarikeskustelu sekä Prologi olivat siitä hyviä esimerkkejä. Plagiointi on toisen kirjoittaman tekstin ja toisen tekemän työn esittämistä omana. Siksi on hyvä, että siitä uskalletaan puhua avoimesti nyt ilmenneen Maria Petterssonin laajan plagiointiskandaalin yhteydessä.


Tutkijat osoittavat yksityiskohtaisessa kritiikissään Petterssonin käytännössä kopioineen kirjansa yhden luvun muiden teksteistä hieman muuttelemalla, jopa niin että luvun kohdalla voi puhua mosaiikkimaisesta, leikkaus- ja liimaustekniikkaa muistuttavasta työskentelytavasta. Kyse on silloin jopa enemmän kuin kirjallisesta varkaudesta. Mutta mitä? Sille ei ole vielä verbiä sanastossamme mutta tämän tapauksen jälkeen sitä voitaisiin yhtä hyvin kuin aikoinaan ihmisten kaappausta "sanghaijaamiseksi" kutsua "pettersonimiksi". Pettersson tekee paljastavan kardinaalivirheen yrittämällä väittää plagioimisen olevan sama asia kuin siteeraaminen. Ne ovat yhtä kaukana kuin Pettersson ja objektiivinen totuus tässä asiassa tosisistaan.

Kyseessä on vakava ongelma, josta tutkijat ovat aina valittaneet saamatta julkisuudessa vastakaikua oikeutetuille vaatimuksilleen saada tekijänoikeuksilleen suojaa toimittajien varastellessa heidän tekstejään surutta. Esimerkiksi Filmihulluun kirjoittava tunnettu elokuvatutkija -ja historioitsija Mia Öhman valitti minulle asiasta viime keväänä. Toimittajat varatavat surutta tutkijoiden suurella vaivalla ja joskus elämäntyönään kammioissaan keksimiä oivalluksia. Petterssonin tapauksen tekee merkittäväksi kolme asiaa. Ensinnäkin Pettersson toimii journalistien oman lehden Journalistin päätoimittajana ja on jutuissaan kuuluttanut muilta sekä eettistä ryhtiä että oikeudenmukaisuutta. Toiseksi Petterssonin kirja nostettiin poikkeuksellisesti esille muutama viikko sitten ilmestyessään Ylen televisiouutisten yhtenä pääjuttuna. Jo silloin puhuttiin ns. kyseenalaisesta kaverijournalismista eli Petterssonin auttamisesta aseman takia. Kolmanneksi heti Ylen julkean puffaamisen jälkeen, Petterssonin kirja nousi automaattisesti veikkailuissa tieto-Finlandia-ehdokkaaksi, mikä oli sekä ikävää että ehdottomasti väärin.


Siksi on myös hyvä, että tänään julkisuuteen tullut Petterssonin plagiointiskandaali paljastaa hänen toimintatapansa, joita ei voi puolustella millään, sillä kyseessä on selvästikin henkilö, joka luulee itsestään liikoja, on häikäilemätön ja muista tai laeista ja hyvistä tavoista piittaamaton. Itse voin sanoa, että henkilökohtaisesti olen kerran tavannut ohimennen Turun kirjamessuilla Maria Petterssonin eikä tapaaminen tai Maria Pettersson itse ollut kovinkaan miellyttävä. Jäin miettimään tapaamisen jälkeen sekä Petterssonin esiintymistä, että hänen kieltämättä vaikuttavaa mutta negatiivista olemustaan pitkäksi aikaa pahoilla mielin.

Entä mitä nyt? Tutkijat löysivät yhdestä Maria Petterssonin uutuuskirjan luvusta 37 plagiointia - entä muut kirjan 53 lukua? Sitä odotetaan seuraavaksi suurella mielenkiinnolla. JATKUU...

Share