Unelmien kotieläimiä ja humoristista surrealismia
Teksti:
Harald Olausen
Graafikko Kristian Lindbohm palaa pitkän tauon jälkeen omille kotikulmilleen Vallilaan näyttelynsä "Eläimellistä" kanssa, joka on nähtävillä kuun loppuun sakka 28.2.2020 Vallilan kirjaston yhteydessä sijaitsevassa tunnelmallisessa Galleria Kajavassa, joka on saanut nimensä arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelemaan kirjastokompleksiin alueen suuren runoilijan, Viljo Kajavan mukaan. Lindbohm on itse alunperin kotoisin Vallilasta. Hän on opiskellut Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella sekä graafiseksi suunnittelijaksi taideteollisessa korkeakoulussa. Lindbohmin taiteellinen portfolio on hengästyttävän pitkä. Vuosiin mahtuu lähes 3000 kuvitusta eri lehtiin ja sen lisäksi vielä omien taulujen maalaaminen, joka tosin jäi seitsemäksitoista vuodeksi kun työ Helsingin Jalkapalloseurassa vei taiteilijan lähes kaiken valveillaoloajan.
Nyt hän on kuitenkin taas pitkän tauon jälkeen astunut takaisin taiteilijansaappaisiin ja antanut pensselin huitoa kunnolla vuosia vain hänen omassa päässään liikkunutta mielenmaisemaansa ulos ihmisten ilmoille näytille. Ja tulos on komeaa katseltavaa, sillä Lindbohmin eläinaiheiset akryylimaalaukset ovat hauskoja värileikkejä yhdistellen unen tavoin ihmisen olemusta eläinhahmoihin roolileikkeinä hieman samalla tavalla kuin mitä Kaj Stenwallin jo käsitteiksi muodostuneen ankat, sillä erotuksella, että Lindblomin "Eläimelliset" ovat samalla vitsikkäästi sekä itse sirkuksen katsojia, että katsottavia erään katsojan mielestä, joka kutsuu tyyliä "homoristiseksi surrealismiksi" - aika hyvä ja sopiva määritelmäksi Kristian Lindbohmin taiteelle.
Esimerkiksi Saaliin ääressä-nimisen taulun teema on valta. Taiteilijan kuvat käyttämä värimaailma on voimakasta samoin vastakohdat. Tässä taulussa tunnelma on keskiaikaisen karnevalistinen samalla kun se julistaa ja pysäyttää ajattelemaan, mitä valta meissä itsessämme on. Öinen katsoja kuvaa niitä taas ehkä enemminkin "unelmien kotieläimiksi", jotka muistuttivat katsojaa siitä mikä on tärkeintä elämässä: ei niinkään se että pitää eläimistä vaan, vaan että todella pitää niistä muistellen niiden menneisyydessä ihmisiin samoin kuin nykyisyydessäkin jättämiä jälkiä:
"Taulujen eläimet ovat jotenkin niin valloittavalla tavalla vakavia ja samalla hassunkurisia hellässä mielessä niin, että niitä tekisi mieli vain halata ja pistää sen jälkeen hyvää mieltä muillekin tuottamaan nettiin tai vaikkapa ikkunaan että naapuritkin näkisivät ja tekisivät samoin - antaisivat hellyyden kiertää ja uppoutuisivat siihen otsikkoa syvemmälle tunnetasolle kokemaan."
Näissä tauluissa on todentotta mehua ja menoa sekä pinnanalaista että pinnalla kuplivaa, näkyvää ja ei-näkyvää, kaksoismerkityksessä kääntää naurun ja ihmettelyn voimalla ihmisestä ulos "hullunhauskuus", kuten monet hassut teosten nimet. Etsi Yön kulkijat-nimisessä taulussa, missä taiteilijan herkkä ominaislaatu ja sadunomainen leikittely valon, värien ja varjojen maailmojen kanssa paistaa läpi ajankohtaisessa ilmastoteemassa. Pupu-parka etsii pimeässä vesien noustessa paikkaansa yhä epävarmemmaksi muuttuneessa maailmassa.
Graafikko Kristian Lindbohm palaa pitkän tauon jälkeen omille kotikulmilleen Vallilaan näyttelynsä "Eläimellistä" kanssa, joka on nähtävillä kuun loppuun sakka 28.2.2020 Vallilan kirjaston yhteydessä sijaitsevassa tunnelmallisessa Galleria Kajavassa, joka on saanut nimensä arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelemaan kirjastokompleksiin alueen suuren runoilijan, Viljo Kajavan mukaan. Lindbohm on itse alun perin kotoisin Vallilasta. Hän on opiskellut Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella sekä graafiseksi suunnittelijaksi taideteollisessa korkeakoulussa. Lindbohmin taiteellinen portfolio on hengästyttävän pitkä. Vuosiin mahtuu lähes 3000 kuvitusta eri lehtiin ja sen lisäksi vielä omien taulujen maalaaminen, joka tosin jäi seitsemäksitoista vuodeksi kun työ
Helsingin Jalkapalloseurassa vei taiteilijan lähes kaiken valveillaoloajan. Nyt hän on kuitenkin taas pitkän tauon jälkeen astunut takaisin taiteilijansaappaisiin ja antanut pensselin huitoa kunnolla vuosia vain hänen omassa päässään liikkunutta mielenmaisemaansa ulos ihmisten ilmoille näytille. Ja tulos on komeaa katseltavaa, sillä Lindbohmin eläinaiheiset akryylimaalaukset ovat hauskoja värileikkejä yhdistellen unen tavoin ihmisen olemusta eläinhahmoihin roolileikkeinä hieman samalla tavalla kuin mitä Kaj Stenwallin jo käsitteiksi muodostuneen ankat, sillä erotuksella, että Lindblomin "Eläimelliset" ovat samalla vitsikkäästi sekä itse sirkuksen katsojia, että katsottavia erään katsojan mielestä, joka kutsuu tyyliä "homoristiseksi surrealismiksi" - aika hyvä ja sopiva määritelmäksi Kristian Lindbohmin taiteelle.
Toinen katsoja kuvaa niitä taas ehkä enemminkin "unelmien kotieläimiksi", jotka muistuttivat katsojaa siitä mikä on tärkeintä elämässä: ei niinkään se että pitää eläimistä vaan, vaan että todella pitää niistä muistellen niiden menneisyydessä ihmisiin samoin kuin nykyisyydessäkin jättämiä jälkiä:
"Taulujen eläimet ovat jotenkin niin valloittavalla tavalla vakavia ja samalla hassunkurisia hellässä mielessä niin, että niitä tekisi mieli vain halata ja pistää sen jälkeen hyvää mieltä muillekin tuottamaan nettiin tai vaikkapa ikkunaan että naapuritkin näkisivät ja tekisivät samoin - antaisivat hellyyden kiertää ja uppoutuisivat siihen otsikkoa syvemmälle tunnetasolle kokemaan."
Näissä tauluissa on todentotta mehua ja menoa sekä pinnanalaista että pinnalla kuplivaa, näkyvää ja ei-näkyvää, kaksoismerkityksessä kääntää naurun ja ihmettelyn voimalla ihmisestä ulos "hullunhauskuus", kuten monet hassut teosten nimet. Esimerkiksi "Savukaulainen kameli" "kaksipäinen" tai "Yksisiipinen".
Sen verran lähelle sekä suomalaista kansan- että ITE-taidetta, ja erityisesti Martti Huuhaa-Innasen tekemää ja rakastettua naivismia Lindbohmin tyyli lähenee, että voi hyvällä syyllä sanoa sen herättäneen katsojassa samanlaista hyvän mielen tunnetta, kuin "humoristisen surrealismin" muut suomalaismerkkiteokset Robert Roetschin määritelmän hengessä: "Huumorille on välttämätön lämpö sydämessä ja viileys päässä".'
Kristianin leikkisä mieli on selkeästi kehittynyt kujeilevan ja mielikuvitusrikkaan lapsuuden peilinä Valkan kujilta mustavalkoisen arjen piristämiseksi eräänlaiselta valkkalaisten omalta "Pertsan ja Kilun seikkailujen" ajalta, jolloin talot lämpenivät vielä joko hiilillä tai puulla ja talvet olivat lumisia, aikana, jolloin oli pakko kuvitella ja keksiä vielä kun "talonmies Nuutisen" maailma ei ollut valmis.
Kristianin lapsuudenystävä Jarmo oli tullut hyvissä ajoin jo puolta tuntia ennen näyttelyn avajaisista mutustellakseen tunnelmia ja jutellakseen ennen hälinöiden alkamista Kristianin kanssa. Sen lisäksi että Kristian maalasi taulut ja hommasi näyttelyn Kajava-galleriaan, hän ripusti itse myös taulut ja hoiti muut järjestelyt kuten avajaisiin kuuluvat tarjoilut samalla kun vastaili kysymyksiin ja tervehti tuttujaan. Pysäyttävässä ja koskettavassa Viestin tuoja-nimisessä taulussa on odottava tunnelma. Onko viesti jo luettu vai onko se vasta matkalla? Tämä tapa antaa katsojan tunnelmoida ja itse päättää, mitä kuva kertoo, on yksi taiteilijan vaalimista tavaramerkeistä.
Maanantain avajais-iltana pieni galleria oli tupaten täynnä Lindbohmin ystäviä ja tuttavia vuosien takaa Valkan kaduilta 60- ja 70-luvuilta, kuten eläkkeellä jo oleva entinen luokanopettaja ja Lindblomin hyvä ystävä Jarmo Virtanen, joka muistelee hymyssä suin yhteisiä aikoja ja leikkejä kultaiselta kuuskutluvulta pikkunassikka-aikaan silloin kun hän itse asui Sammatintie 7 A:ssa ja Kristian D:ssä:
"Pelattiin jalkapalloa yhdessä Kristianin kanssa ja juostiin pakoon talonmies Nuutista."
Jarmo onkin oikea elämysasiantuntija, mitä tulee "Kristianin valkkalaiseen elämään ja taiteeseen", joka jo sinällään voisi olla taideteoksensa, jahka sen aika joskus tulee ja tarkempi muoto määritellään sille onko se taulu, graafinen kuvitus vai tarinoita. Jarno selittää asiantuntevasti pitkät tovet Helsingin Palloseuran D-junnuista lähtien ja sanoo että Hectorin laulu "Ake, Make, Pera ja Mä" kuvaavan noita aikoja menneitä legendaarisia mainiosti, juhlakalun itsensä kaadellessa hikihatussa juhlajuomaa ja pikkunaposteltavaa avajaisyleisölle vaatimattoman mutta onnellisen tuntuisena: "Oli ilo päästä tänne."
Tunnelma Kajava-galleriassa on lämmin ja ystävällinen. Kolme tauluakin ostettiin jo ensimmäisen illan aikana. Lindbohm kertoo edellisestä Kluuvin Gallerian näyttelystä olleen jo sen verran pitkä aika - 30-vuotta, että tuntui jotenkin siltä että oli taas palattava kehiin ja tällä kertaa entisille kotiseudulle Vallilaan. Monissa tauluissa on koira kuin koirapäinen anubis-jumala muinaisesta Egyptistä. Lindbohmin koiratauluistakin välittyy se, miten kautta historian koiralla on ollut tärkeä osa ihmiselämässä, mutta myös ihmisten luomissa uskonnossa. Jo Buddhaa vartoi tarun mukaan 12 pikkukoiraa, jotka muuttuivat tarvittaessa jättiläisleijoniksi.
Suomalaiset ovat aina rakastaneet koiriaan. Akseli Gallen-Kallela on freskossaan "Kullervon Kirous", maalannut torvea yksin karuilla saloilla soittelevan jukuripään jalkojen juureen kansalliskoiramme, kullanvärisen ja kippurahäntäisen suomenpystykorvan. Jaakko Jutenin kootuissa kerrottiin pieni Schatte-koiran surullisesta kohtalosta. Eino Leinolla oli oma koiranovellinsa Mustista. Aleksi Kiven Seitsemässä Veljeksessä seikkailivat suomenpystykorvat Killi ja Kiiski. Lauri kehotti veljeksiä muuttamaan hevosineen, koirineen ja pyssyineen juurelle jyrkän Impivaaran vuoren.
Juhani kertoi kirjassa miten sitten muuton tapahduttua Killi ja Kiiski heittelivät häntiään iloisesti ja katsoivat Juhania palavasti takaisin tummilla mantelisilmillään. Mauri Kunnaksen sarjakuvakirjasta Koirien Kalevala kaukana Kalevalan mailla asui villi ja vapaa koirien heimo, ja sen naapurissa hurja ja häijyjen susien heimo. Ehkä siksi Kristiankin näkee koiran tärkeänä osana ihmisyyttä. Mutta mistä tulee taiteilijan koiratunne näin vahvana?
"Oikeastaan kaikki alkoi sattumalta saunaseinämän kuvasta, missä pihka valui. Siitä lähti ajatukset sitten näihin eläimiin."
Koira-teema onkin tärkeä muistutus filosofi Sokrateksen tavoin, kun hän kertoi keskustelukumppanilleen Glaukonille koiran osaavan erottaa ystävän vihollisista arvioimalla oman järkensä avulla ilmassa olevia tunteita, yhdistelemällä asioita toisiinsa niin, että näistä loogisista päättelyistä seurasi ihmisten mielestä järkevää toimintaa. Ja koska tiedon rakastaminen oli Sokratekselle sama asia kuin viisauden rakastaminen, oli koira hänen mielestään fiksu ajattelija, eläinmaailman filosofi, jonka silmistä paistoi läpi elämän perimmäinen tarkoitus: rakastaa ilman ehtoja elämää!
Lindbohminkin koirat "koiratauluissa" näkevät tarkasti sekä sisälle että ulos katsojan syvimpiin sisuksiin saakka, syvälle niihin ihmismielen syvyyksiin, joista meillä on vain aavistuksenomaisia häivähdyksiä uniemme kautta, ja ulos ympärillämme olevaan todellisuuteen, josta emme oikeastaan tiedä kunnolla mitään, koska tapamme, tottumuksemme, kasvatuksemme ja harhaluulomme ovat sumentaneet näkövinkkelimme liian kapeaksi koirankuonon edessä lymyävää totuutta löytääksemme - Sigmund Freud piti ihmistä häilyvänä ja ristiriitaisena olentona, mutta koiraa hän piti vakaana ja tunteiltaan puhtaana, ja siksi luotettavampana kuin ihmistä.
Koiraa ei saa näet kasvattamalla, toisin kuin ihmistä, tuntemaan julkisesti häpeää ja kätkemään tunteensa. Näin tekee myös Lindbohmin koirat. Näyttelyn "eläimellinen meno" voisi olla yhtä hyvin myös kuin Odysseuksen surullisenkuuluisa kotiinpaluu kotisaarelleen Ithikalle monen kymmenen vuoden harhailujen jälkeen. Aika oli muuttanut niin itse Odysseuksen kuin hänen tuttavansa ja lähisukulaisensa, jotka eivät enää tunnistaneet ovelasti naamioitunutta Odysseusta.
Vain hänen ikäloppu Argo-koiransa tunnisti vanhan isäntänsä ja raahautui vaivalloisesti nurkastaan osoittaakseen rakkauttaan isäntäänsä kohtaan heiluttamalla viimeisillä voimillaan koinsyömää laihaa häntäänsä ja kuoli sitten siihen paikkaan onnellinen ilme naamallaan. Koirilla on siis tärkeä paikka sekä tarinoissa että kuvissa - kuten Kristianin koiratauluissa - ihmisten maailmassa ja mielissä. Juuri siksi tätä näyttelyä kannattaa käydä katsomassa vaikka oman koiran kanssa.