Unettomuus nykypäivän vitsauksena

Teksti Harald Olausen

On syytä olla huolissaan, jos valvoo yössä yli 40 minuuttia. Kuinka moni tuntee pistoksen sydämessään? Minä ainakin. Olen huomannut unenlaadun heikentyvän vanhetessa ja yöllisten heräilyjen lisääntyneen, jos ei nyt huolestuttavasti, niin ainakin sen verran kiusallisesti, että uudelleen nukahtamisessa on alkanut olla yhä pidempiä välejä.

Unettomuus ja sen hoito ovat tämän päivän muotiasioita. Vuodenvaihteeseen sopii aina hyvin uuden elämän aloittaminen ja terveysohjelmat, koska uudelta vuodelta toivotaan parempaa ja terveellisempää elämää ja ollaan valmiita sydäntalvella raskaan joulun jälkeen elämäntapamuutoksiin.

1980-ja 1990-luvuilla tammikuusta tuli aktiivikansalaisten keskuudessa tipaton, johon oli helppo kaikkien osallistua, koska rahat oli juotu ja kulutettu edellisen kuukauden hektisissä pikkujouluissa ja joululahjoissa. Kuntosalit pursusivat tammikuun pullollaan läskejään häpeilevistä bodaridebytanteista. Tätä intoa jaksettiin muutama kuukausi, kunnes se lopahti ja kuntosaleille palasi normaalin unelias elämä muiden iloksi jo ennen pääsiäistä.

Nykyisin puhutaan unettomuudesta ja sen hoidosta. Televisiosta tuli uudenvuodenaikaan BBC:n tuottama unettomuus-ohjelma, jossa kerrottiin Oxfordin yliopiston kansallisesta unitutkimuksesta, johon osallistui yli 200.000 brittiä. Korona-aikana väitettiin unettomuuden lisääntyneen, ja joka toisen britin kärsineen siitä. Unettomuus vaivaa nykybrittiä ja on vahingollista kansanterveydelle.

Siksi sitä tutkitaan yhä enemmän ja siitä kirjoitetaan paljon kirjoja, kuten Pälvi Rantalan Valvojat - tutkimusmatka unettomuuden historiaan (Avain 2022), jota voi lukea tai selailla niinä yön sudentunteina, kun ei ole saanut unta ja kieriskelee sängyssään, tai on juuri herännyt kesken makoisten unien aivan liian varhain tietäen, ettei saisi enää unta ja että se kostautuisi seuraavan päivän harmaudessa alakuloisuutena ja alavireisyytenä.

Kirjan sisältö on kiinnostavaa ja se on kirjoitettu ymmärrettävästi. Jo kirjan lukujen nimet kertovat mistä unettomuusongelmasta on kysymys; Me valvojat, Yrttejä ja taikoja, sähköä ja nappeja, Unen puute on kuin nälkä, Tykit jyskivät uneni hajalle, Kyllä kuolema univelat kuittaa, Valvottaminen kidutusvälineenä, Kohtalokas unettomuus, Nukkuminen pelottaa jne. Kirjan kiinnostavin luku on Unettomuuden hirviömetsä.

Siitä huolimatta, että Pälvi Rantala puhuu asiantuntijan vakuuttavalla äänellä, hän kuljettaa isoa tarinaa persoonallisesti jutuskelemalla ja ympäristöään havaitsemalla oman itsensä kautta, kuten tässä luvussa kertomalla seikkaperäisesti helmikuusta 2018, jolloin hän oli Leuvenissa Belgiassa tutkimusmenetelmien kansainvälisessä konferenssissa.

Muisto vuoden 1991 unettomuudesta oli jäänyt hänen ruumiiseensa. Kokemus siitä, että valvoo, kunnes on varma, ettei enää koskaan pysty nukkumaan. Valvoo, kunnes ei muista, millaista uni on, ja millainen on itse. tarinointi on kauttaaltaan yhtä henkilökohtaisen koskettavaa.

"Mietin omaa unettomuuttani. Mietin, mitä olisi tapahtunut, jos perheeni ei olisi tukenut minua kesällä 1991, jos en olisi saanut apua, jos kukaan ei olisi pitänyt huolta. Millainen ihminen olisin, jos en olisi saanut perheeltäni ja läheisiltäni ymmärrystä ja tukea vaikeilla hetkillä tuolloin ja myöhemmin."

Näin varmasti on, mutta miten on yksinäisten ihmisten laita, silloin kun ei ole ystäviä tai läheisiä, joille puhua ja asuu yksin kaukana muista ihmisistä. Unettomuudesta tuntuu tulleen kirjoittajalle pakkomielle, joka kuormittaa myös todennäköisesti ympäristöään. Siksi hän miettii, mitä tapahtuisi, jos hän lakkaisi ajattelemasta itseään unettomana? Miten hän määrittelisi itsensä, jos jättäisi seuraavan kerran uuden ihmisen tavatessaan kertomatta olevansa huonouninen?

Kirjan yksi suuri ongelma on se, ettei hän pohdi asettamiaan kysymyksiään loppuun saakka: mitä sitten-tyyliin? Plussana on taas se, että kokemukset voisivat ihan yhtä hyvin olla kenen tahansa suomalaisen: se tekee kirjasta lukemisen arvoisen ja kiinnostavan, jopa jossain kohdissa innostavan, kun tajuaa kirjaa lukemalla, ettei enää ei ole yksin ja ahdistunut, apua on olemassa ja sitä löytyy.

Unettomuus ja sen eri hoitotavat tulevat hyvin kirjassa esille. Varsinkin kirjan lopussa olevassa laajassa lähdeluettelossa, joukossa jopa J.E. Cosnettin kirja Charles Dickens Observer of Sleep and Its Disordes. Sleep sekä lukuisten ongelmaa monipuolisesti käsittelevien nettiartikkelien osoitteet.

Mutta miten unettoman kirjailijan itsensä kävi, sen joka kirjan alussa heräsi kesken unien kello neljä keittämään kahvia samaan aikaan, kun hyvin yönsä nukkunut puoliso heräili kuuden tunnin (ne kun olivat hänelle "hyväuniselle" riittävät) makoisten unien jälkeen virkeänä? Hän ymmärsi ainakin sen, että kun seuraavan kerran valvoo, hän ei valvo yksin, eikä unettomuus ole vain yksi; se on monta ristiriitaista ja pelottavaa asiaa monen kirjan sekä tutkimuksen verran.

Pälvi Rantalan kirja on tyylikkäästi kirjoitettu ja tervetullut lisä sekä uusi näkökulma nykyajan yhdeksi suurimmaksi ihmisten vitsaukseksi osoittautuneeseen unettomuuteen täydentämään viime vuosien unettomuuskirjallisuutta. Lopuksi hän lainaa entisen petroskoilaisen ohjusjoukkojen komentajan, Aleksandr Voroninin runoa Unettomuus valittujen etu:

"Makaan sängyssä itseeni käpertyneenä ja kuulen kuinka ajatukseni laulavat soolojaan milloin yksiäänisesti milloin mielivaltaisesti sävellajia vaihtaen. Sama kuin katsoisit tähtitaivasta. Näin tekisi mieli loikoa loputtomiin, mutta aamu lähestyy vääjäämättömästi. Olen vihoissani etten ehtinyt nukkua. Sulautuminen unettomuuteen, kuin tähtitaivaaseen on valittujen etuoikeus."