USA:n liberaalit tukkanuottasilla

Teksti Harald Olausen

Yksi syy miksi USA:ssa on kärjistynyt mielipidesota liberaalien kesken, on Venäjän onnistuminen vuosien ajan jakamaan sekä muita länsimaita että erityisesti USA:ta massiivisilla informaatiosotakampanjoilla, joiden äärihuippuvuona voidaan pitää yllättävää (ja täpärää) Donald Trumpin valintaa vuonna 2016 USA:n presidentiksi.

USA:n yksi johtavista toisinajattelijoista, Naomi Klein kirjoittaa tästä huomioita kirjassaan Ei riitä - vastaisku sulkupolitiikalle (INTO 2018). Kirjan lähtökohta on koota hajanaisia liberaalien rivejä yhteen ja sanojen sijasta yhdistää oikeistoa vastaan vastavoimaksi Turmpin hajalle lyömät rivit.

Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Siksi kirjakin on tehty. Naomi Klein muistuttaa, että Trumpin virkaanastujaisista lähtien on usein todettu. että olisi lakattava "märehtimästä vuoden 2016 vaaleja. Nyt olisi hänen mielestään jo aika katso eteenpäin eikä taaksepäin.

Haaste on valtava. Hän kirjoittaa olevansa kyllästynyt palaamaan jatkuvasti menneeseen, sillä vaalikampanjan aikaiset jännitteet. etenkin demokraattien esivaalien aikana, kävivät lähes sietämättömiksi. Klein viittaa sillä demokraattien sisäiseen eripuraan, joka varmisti osaltaan Trumpin täpärän voiton.

Bernie Sandersin veljeskuntalaisiksi kutsutut nuoren sukupolven radiaalit eivät suostuneet äänestämään liian konservatiivina pitämäänsä Hilary Clintonia, jonka puoluekoneiston voimalla kloonattuja ison rahan maksettuja marakatteja kutsuttiin Hilaryn roboteiksi.

Klein kertoo menettäneensä ystäviä kummastakin kannattajakunnasta - ihmisiä, jotka syyttivät häntä ja hänen kaltaisiaan Hilaryn tappiosta, koska he olivat kritisoineet liian voimakkaasti Clintonin yrityskytköksiä esivaalien aikana.

Vermontin senaattori Bernie Sandersin mukanaolo sähköisti USA:n presidenttikisaan, koska mukana oli ensimmäistä kertaa vasemman laidan ehdokas, jonka mukanaolo ei ollut vain symbolista, vaan loi äänestäjien tietoisuuteen uudella tavalla amerikkalaisen vasemmiston ja sen esittämät tiukat madonluvut niin vaihtoehdottomalle taloudelle kuin politiikallekin.

Kleinin kuvaus liberaalien voimien keskinäisistä kahnauksista ja tukkanuottaisista on pysähdyttävää luettavaa, kuten taloudellisesta eriarvoisuutta ja pankkien väärinkäytöksiä vastaan kirjoittaneesta tunnetusta taloustutkija Paul Krugmanista, joka siitä huolimatta hyökkäsi The New York Timesissa Sandersia vastaan.

Kummallista se oli siksi, että juuri Bernie Sanders oli ehdokkaista ainoa, joka oli taistellut vuosia tosissaan valtavien tuloerojen poistamiseksi ja vaatinut keinottelevia pankkeja tilille aiheuttamistaan ongelmista.

Klein epäilee, pääseekö liberaalit pääsemään yli menneisyyden riittävän nopeasti. Siksi hän esittääkin kirjassaan, että liberaalit vetäisivät henkeä: "Meidän on mahdotonta vaihtaa suuntaa, jos emme tarkastele rehellisin silmin näitä tekijöitä, jotka ovat johdattaneet meidät nykyiselle tiellemme."