Kissanpissijournalismia: meillä ei ole oikeutta jakaa maailmaa osallisiin ja ulkopuolisiin

Teksti Harald Olausen

"HEI, sinä lihaa syövä mies, söpö autoileva rasvanahkaduunari! Turkulainen, hyvässä asemassa oleva nuorehko naishenkilö etsii sinua tositarkoituksella.

Oletko valmis seikkailuun? Lähde kanssani hurmaamaan äänestäjiä ja ota mukaasi niin monta kaveria verstaalta kuin haluat. Kultaisen mersutähden saat pitää kaulallasi, mutta jätäthän homoläpät kantapubiin. Vastaukset vasemmistoliiton puoluetoimistoon nimimerkillä "Yhteinen tulevaisuus odottaa".

-Toimittaja Pekka Ervasti Suomen Kuvalehdessä 4.11.2021

Viimeisessä Suomen Kuvalehdessä oli tunnetun poliittisen vääräleuan (ja verbin HAATAISU keksijä) toimittaja Pekka Ervasti kolumni otsikolla MIEHEN KAIPUU: "Vassarien puheenjohtaja Li Andersson on purkanut harmistustaan persujen dominanssiin junttiäijämarkkinoilla. Tuossa asiakassegmentissä nykyvasemmisto näyttäytyy yhtä houkuttelevana kuin kasvisravintola tai feministinen kirjakauppa." En ymmärrä miksi vassarit ovat vasta nyt huolissaan ulkoisesta habituksestaan.

Julistautuminen feministiseksi sosialistipuolueeksi ja naisvalta puolueessa, kukkamekot, pitkä punaiset hiukset, lesbojen asioiden kärkäs ajaminen, ovat olleet näkyvällä tavalla puolueen prioriteettilistan kärjessä 1990 perustamiskokouksesta lähtien - taloudellisen tasa-arvon jäädessä enemmänkin hallitusnälän kompromissiperseenuolennan jalkoihin. Miehiä, rasvanahkaisia perskarvanraaputtajia puolueessa on yhtä vähän kuin demareissa älyä eli hyvin vähän.

Samoin vihervasemmiston toisessa pääpuolueessa vihreissä, joiden pehmeä tasa-arvoideologia veti ennen Eino Nurmiston (oli yksi osasyy vihreiden jättivaalitappioon Helsingissä sen lisäksi että pääkaupungin ykkösinhokiksi yli puoluerajojen noussut rasittava inisijä Anni Sinnemäki vähensi joka ininällä, mitä julkisuudessa suustaan päästi, vähintään 100 vittuuntunutta äänestäjää puolueelta) puoleensa ainakin HOMOJA. VOI OLLA HYVINKIN, ETTÄ TAPAUS NURMISTO TAKASI VIHREIDEN VAALITAPPION ja vei LGBTQ-ääniä vihreiltä ne vaalitappioon Helsingissä tarvitut 1000-5000. Olen epäonnisesta ja epäsuositusta Nurmistosta kirjoittanut aiemmin 1.3. digivallilaan:

Varapäätoimittaja, kriitikko ja tohtorikoulutettava Eero K.V. Suorsa ihmetteli 6.2. digivallila.comissa olleessa artikkelissan vihreiden politiikkaa:

 -https://www.digivallila.com/l/onko-vihreilla-koskaan-ollut-asialinjaa/

Ongelma on tietenkin paljon vakavampi ja laajempi, kuin mitä "kissanpissijournalismia" pahassa mielessä edustava entinen suuruus irvileuka-Ervasti (on kai jo eläkkeellä tai saanut taas jostain potkut suuren suunsa ja tahdittomuutensa takia;) haluaa edes antaa ymmärtää. Zizek oivaltaa sen: meillä ei ole oikeutta jakaa maailmaa osallisiin ja ulkopuolisiin. On tiettyjen piirien etu, että vasemmisto ja vihreät ovat menneet metsään niin vahvasti alkuperäisestä tarkoituksestaan auttaa vähempiosaisia ja niitä, joiden ääni on heikko eivätkä he muuten saisi asiaansa edistettyä. Hyven koulutettujen keskiluokkaisten hyvin koulutetut naispuoliset jälkeläiset ovat kaapanneet miespulaa kärsivät puolueet toisin kuin oikeistossa, jossa vallitsee vielä selkeä tasa-arvo miesten ja naisten välillä, vaikka sitä on vaikea uskoa - onhan kokoomuksella Paula Risikko, joka käy tarpeen niin vaatiessa myös omassa puoluessaan hyvästä jätkästä.

Tämä on tietenkin naurettavaa ja antaa esimakua siitä, millainen on näiden tasa-arvoon vannovien feministien haluama yhteiskunta, jossa naisia on 80 prosenttia johtopaikoilla. Heillä ei ole pitäisi olla oikeutta jakaa maailmaa - vaikka houkutus on ylivoimainen - osallisiin ja ulkopuolisiin jo itsensäkin takia. Se kostautuu vastavoimana, joka pyyhkii heidät mukanaan. Minusta tuntuu kummalliselta, että nämä kaupungien keskustoissa asuvat hyvinvoinikakarat luulevat tavallisen kansan ostavan tällaisen valheen ja nielevän sen sellaisenaan. Eihän se, että orjuuttaja vaihtuu munallisesta tissilliseen muuta alistettujen ja köyhien kärsijöiden asemaa mihinkään. Tasa-arvo toteutuu vain tasaamalla etuoikeuttetujen erioikeuksia niiden kanssa, joilla ei niitä ole, tai on vielä vähemmin; ei ole tietoa, taitoa tai edes tahtoa. 50-50 suhde mahdollisuuksien tasa-arvoon on toimiva eikä kuten nyt, 80-20. Ihan pimeetä!

Samalla tavalla nykyvasemmisto on täysin pihalla siitä, mitä maailmassa pinnan alla on menossa eli sitä samaa rosvomaisuutta kuin aina - rikkaat ryöväävät köyhiltä rahat ja hengen, ja nyt vielä yhteisen maapallon ja sen myötä tulevaisuuden ilmastokriisin aiheuttajana ja kieltäjänä - ennenkin löperöllä suhtautumisellaan tavallisten ihmisten puolustamiseksi. Tästä olen aiemmin kirjoittanut mm.

-https://www.digivallila.com/l/mika-vasemmistoa-vaivaa/

"Moni muukin kuin Tommi Uschanov on kysynyt jo 1980-luvun lopulta mikä vasemmistoa vaivaa? Uschanov on kirjoittanut aiheesta kirjan "Mikä vasemmistoa vaivaa" (Teos 2008), joka on yhä edelleen tänään aiheesta parhain ja analyyttisin kirja ja ansaitsee siksi tulla esitellyksi kysymyksellä, miten vasemmisto omaksi turmiokseen, joka tahallisesti tai tyhmyyttään ymmärtää aatteensa ja tehtävänsä vapauttaa ihmiset - ei orjuuttaa, täysin väärin. Uschanovin perusteesiin vasemmiston epäuskottavuudesta ja vähän luottamusta herättävästä habituksesta on helppo edelleenkin allekirjoittaa; vasemmistolta tuntuu puuttuvan psykologian taju ja taktinen pelisilmä. Moni heidän touhujaan läheltä seurannut olisi valmis kutsumaan heitä kovemmillakin nimillä. Mutta annetaan nyt olla. Lyötyä ei pidä löydä, kun se makaa maassa ja surkuttelee kovaäänisesti itseään samaan aikaan, kun se ei itse ymmärrä tautinsa laatua ja vakavuutta."

Uschanov, joka on pirullisen terävä ja analyyttinen anti-Ervasti, on hyvin lukenut Zizekinsä, tuon marxilaisen superlahjakkuuden, joka on varoitellut maailman uinuvaa vasemmistoa jo 80-luvulta lähtien niistä seurauksista, joita se kantaa pitkään petettyään hyvinvoinnin rakentamisen nimissä maailman tulevaisuuden, ja joka on sanonut vasemmiston suurimmaksi ongelmaksi suuren joukon sen itsensä luomia ja varjelemia tabuja, joista on päästävä eroon, jotta maailman voisi pelastaa.

Asioista on puhuttu jo niinkin pitkään kuin Saksan oikeistodemareiden junaileman Rosa Luxemburgin ja Karl Liebkindin murhien jälkeen 1919, jolloin eurooppalainen sosialidemokratia valitsi puolensa kapitalistisen yhteiskunnan kompromissihalukkaana tukipylväänä tuottamassa lisää niittiaivoisia pikkuporvareita välipaloiksi kafkalaiseen yhteiskuntakoneeseemme. Heti aluksi Zizek esittää mahdottoman yhtälön; meidän pitää jälleen nostaa esiin luokkataistelu - ja se on mahdollista vain riistettyjä ja alistettuja koskevan globaalin solidaarisuuden avulla.

Zizek piruilee, sillä juuri tämä välttämätön ehto on se, joka ei tule koskaan toteutumaan - se on nykyisen köyhiä riistävän kapitalismin perusehdoista, ellei sitten pakolais- ja ilmastotilanne riistäydy käsistä ja synnytä uudenlaisen vallankumouksellisen liikkeen, joka tähtää koko nykyisen maailmanjärjestyksen muuttamiseen. Zizekin esittämä ehto, ettei se koskaan toteudu nykylääkkeillä ja eripurassa, on myös varmin tae siitä, ettei mikään koskaan muutu kuin vasta loppumetreillä pakolla, kun kokonainen maapallo on matkalla ensimmäisessä luokassa helvettiin.

1969 Euroopan ja samalla koko maailman uusi hullu vuosi riisui stagnaation vuosikymmenellä 70-luvulla vasemmiston lopulta aseettomaksi omasta tahdostaan, ei siksi että se olisi niin halunnut tehdä vaan siksi, että se oli kykenemätön ja haluton luopumaan vaivalla hankkimistaan valtaeduista teollisen Euroopan johtavana poliittisena voimana. Vasemmiston henkisen selkärangan katkeaminen oli mukavaa seurattavaa hiljaa asemissaan odottaneille kovan linjan oikeistolaisille voimille, kuten Milton Freedmanille.

Hiljattain edesmennyt SDP:n yksi entisaikojen suurista ideologisista keskustelijoista, Pertti Hynynen, joka aikoinaan oli yksi terminologian "marxilainen sosialidemokratia" kehittäjä ja ylläpitäjä (SILLEHÄN EI OLLUT KÄYTÄNNÖSSÄ MITÄÄN KATETTA yhdistää kaksi toisilleen vierasta ja vastakkaista termiä). Lisää Hynysen ajatuksista löytyy kirjassa SDP:n Aatteeet ja rakenteet (TSL 1980), joka on sekavuudestaan huolimatta ainoa hyvä koskaan kirjoitettu kirja siitä sekametelisopasta, jota SDP on sisäänsä yrittänyt väkisin huonoin tuloksin kammeta.

SDP ja NKP järjestivät yhteisen aatepoliittisen seminaarin silloisen puoluesihteeri Ulpu Iiivarin emännöimänä (Iivarin lempikaukku on Gambari jäillä ja mieluiten koko pullo) eduskuntatalossa 27.4.1989. Pertti Hynysen alustuksen otsikko oli "Mihin Eurooppa tarvitsee vasemmistoa?" Hynynen väitti puheessaan, että kun organisaatiot ovat olemassa niin ne täyttyvät uudella sisällöllä eli "jos teollisuuden ja työväenliikkeen sisällöt menevät niin jotain kai tulee tilalle".

Mutta mitä? Sitä hän ei osannut aavistaa, vaikka kysyikin, voiko tilalle sitten tulla mitä tahansa, jos nimittäin yhteys katkeaa em. materialistiseen perustaan eli työn maailmaan? Hynynen olisi yllättynyt, jos olisi nähnyt tämän päivän vihervasemmiston ryhdikkyyden puutteen. Se mistä kukaan edellä mainitusta ei muista puhua, on Marxin jatkuva sekä tahallinen että väärinymmärtäminen. Esimerkiksi vaikka Ervasti osaa nälviä hyvin, hän ei koskaan kirjoita rakentavasti tai siteeraa Marxin ajatuksia siitä, miten Marx oli kiinnostunut ihmisen elämän parantamisesta ja miten ihmiset voisivat parhaiten toteuttaa itseään ja olla onnellisia.

Se ei kiinnosta Ervastia. Hynynen muistutti, että ne "moral narratives" eli suuret kertomukset, joista vasemmistopuolueet saivat identiteettinsä, olivat ehtyneet. Se kiinnostaa taas Ervastia. Onhan siinä ilkuttavaa, kun ihmiset menettävät unelmansa ja samalla mahdollisuutensa ihmisarvoiseen elämään. Yksi suuri kertomus oli Hynysestä antagonistinen, suhde kapitalismiin. Karl Marxin näkemykseen yksityisomistuksesta tuli perisynnin vainua.

Enää ei kysymys kapitalismista määrity Hynysen mukaan yhtenä ja suurena perusvikana tai perusristiriitana. Tästä huomiosta on iloissaan Ervasti, jolle yhteiskunta on sitä, minkä hän näkee ja kokee itselleen ja kavereilleen (70+-ikäpolvelle) parhaaksi eli ahneuden ja itsekkyyden yhteiskunnan hautaan saakka.

Mutta Marxille, sille oikealle ja oikein ymmärretylle, hyvä yhteiskunta oli "elämän luovaa ilmaisua, joka kumpuaa koko henkilön kaikkien kykyjen kehittämistä (Marx, The German Ideology). Ervastille varmaan tulee yllätyksenä, ettei Marx määritellyt hyvää yhteiskuntaa velvollisuuksien tai seurausten ja oman edun tai moraaliaistin perusteella, vaan koko persoonan kehittymisen perusteella. Marx oli siis vapauden apostoli eikä se väärinymmärretty ja tahallaan väärintulkittu keskusvallan ja kaiken keskittämisen symboli, mikä hänestä väistämättä tuli Neuvostoliiton kommunismin epäonnistumisen myötä.

Tässä kohden Marx on tuntematon jo siksikin, että jos hänen moraalioppejaan verrataan esimerkiksi Locken, Kantin tai Aristoteleen (jolle tärkeintä oli ajatella ihmisen hyvyyden maksimoinnin onnistuvan jossain tietyssä yhteiskunnassa) hyve-etiikkaan, hän kysyi: millainen yhteiskunta on välttämätön, jotta ihmiset voisivat kukoistaa? Tuntemattomassa Marxissa on mielenkiintoisinta se, että hän kieltäytyi käsittelemästä samoja perinteisiä moraalikysymyksiä, jotka kiinnostivat Kantia, Humea ja Milliä.

Sen sijaan Marx hylkäsi moraalin olematta amoraalinen. Hän ei halunnut pakon vallitsevan ihmisissä ja heidän tekemisissään - "sinun pitää" ja "sinun ei pidä", sillä ihmisenä oleminen oli Marxille sitä, että voi muuttaa ympärillä olevaa maailmaa ja pakko oli pahasta, alistamista ja joutumista jonkun anturan alle toteuttamaan jonkun ulkopuolisen unelmia maksaen siitä omalla epäonnisella elämällään korkeimman mahdollisen hinnan.

Tämä on ollut aiemmin myös historiallisen vasemmiston yksi peruslähtökohta. Mutta ei enää: miksi sitten johtopäätökset ja toiminta on niin laimeaa ja epäeettistä? Miksi nykyvasemmisto, pragmaattisesti ymmärrettynä Suomessa vihervasemmisto (vaikka onkin aika hörhöinen ja sekava), ei toimi johdonmukaisesti yhdessä pahaa vastaan hyvän puolesta esimerkiksi ILMASTO- tai PAKOLAISKYSYMYKSESSÄ? Siksi etteivät he tiedä, mikä on tärkeintä. Tärkeintä on aina vapaus ja itsensä vapaa toteuttaminen. Rousseaun ja Hegelin tavoin myös Marxin lähtökohta radikaaleissa muutoksissa ja vallankumouksessa oli oman itsensä toteuttaminen.

Onko se myös pragmaattisen nykyvasemmiston? Ei taida olla. Jos Sanna Marinia ja hänen johtamiaan "haisaappaisia suurtalouskokkeja ja toimistoapulaisia", Katja Taimelasta ja Satu Taiveahosta sekä Tarja Filatovista koostuvia nykysosiaalidemokraatteja voi kutsua vasemmistoksi, vastaus on ikävä kyllä ei (yksi edellisistä puheenjohtajista, Jutta Urpilainen lauloi naama kirkkaana mukaillen erästä työväenlaulua "päin porvaria", joka aluksi tulkittiin väärin ideologiakritiikkinä; myöhemmin valtiovarainministerinä, kun hän meni oikealta ohi kokoomuksen, ymmärrettiin mitä hän sillä tarkoitti).

Zizek kirjoitti kirjansa Uusi luokkataistelua - terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt (INTO 2017) vuonna 2015 keskellä nykyaikaisen Euroopan pahinta pakolaiskriisiä samaan aikaan, kun Riikka Purran matalamieliset äärioikeistohörhöt miettivät suut mutrussa ja osa kurtussa, miten parhaiten hyödyntää poliittisesti parhaalla mahdollisella tavalla umpimielisen ja syrjäisen laitamaan taikauskoon ja ennakkoluuloisuuteen taipuvaista kansaa. Zizek oli "Euroopan ainoana" jäljelle jääneenä älyllisenä kulttuurimarxistina muita edellä pohtiessaan kirjassaan kriisin syitä ja ongelmia sen ratkaisemiseksi. Päähuomio kiinnittyy ihan samaan pragmaattisen nykyvasemmiston ikuisuusongelmaan, kuin jo Marxin aikana 1880-luvun lopulla keskellä nousevan työväenluokan ideologisia kissanhännänvetoja.

Zizek menee suoraan asiaan ja puhuu niin epä-älyllisiä sosiaalidemokraatteja kuin valheellisia vihreitäkin vastaan. Maailman ongelmia ei ratkaista panemalla päätä pupujen tapaan pensaaseen, vaan mätäpesäkkeisiin terävällä kädellä puuttumisella; todellinen uhka lännen sosiaaliselle rakenteelle on lähtöisin kapitalistisen järjestelmän yhtenä perusedellytyksenä olevasta epätasa-arvosta, joka tappaa ja tekee ihmisistä epäihmisiä - ei pakolaisista - ja se epätasa-arvo on nimeomaan taloudellista. Marxin ihmisten luova vapaus on kaukana tästä. Miksi? Siksi että emme tiedä emmekä ymmärrä mitä ympärillä olevat ajatuksemme oikein ovat ja kenen suusta ne on meihin istutettu.

Zizek selittää psykologisen mallin mukaan, miksi meitä on helppo huijata toimimaan itseämme vastaan. Mallia hän kehottaa ottamaan viiden sairauden metodista, missä ensin kielletään tosiasiat, sitten raivotaan, ettei minulle voi käydä näin, sitten neuvotellaan, saisinko vielä nähdä lapseni lakkiaiset yms, sitten masennutaan ja lopuksi asia hyväksytään. Malli sopii sovellettavaksi myös politiikan psykologiaan pragmaattiselle nykyvasemmistolle: "Eivätkö julkiset mielipiteet ja valtionjohtajien kannanotot, jotka koskevat Afrikasta sekä Lounais- ja Etelä-Aasiasta tulevaa pakolaisvirtaa, ole samanlainen sekoitus erisuuntaisia reaktioita? Voimme löytää niistä (tosin yhä harvemmin) halua olla näkemättä."

Zizekin kirja on iskevä pamfletti selväjärkisyyden ja oikein johtopäätösten tekemisen puolesta. Kun tunnettu toimittaja Pekka Ervasti kirjoittaa irvokkaita häpäisykolumnejaan, ei hän halua parantaa maailmaa tai hänestä köyhempien asemaa antamalla riemulla kaikille samat mahdollisuudet toteuttaa vapautta ja luovuutta omassa elämässään. Ei tietenkään. Jos hän niin tekisi, hän kaventaisi omaa vapauttaan nauttia asioista etuoikeutettuna muiden kustannuksella. Hän on itseensä tyytyväinen porvari, jolle riittää hyvä asema, palkka ja irvailu, ja joka tehokkaasti mustamaalaa niitä, jotka sentään yrittävät olla hyviä ja tehdä yhteisesti hyvää niille, jotka sitä eivät ymmärrä, mutta tarvitsisivat kipeästi oman ahdingonsa helpottamiseksi.

Tässä yksinkertaisesti Georg Henrik von Wrightin 1980-luvulla lanseeraama valistuneen itsekkyyden kaava, jonka yksi ahkerimmista levittäjistä Ervasti on tyyliin "sen lauluja laulat, jonka leipää syöt". Sen lisäksi, että hän on aina etuoikeuttetujen ja vallassaolijoiden puolella, hän nauraa rivien välistä tyhminä pitämilleen köyhille. Mutta hän tietää ja on siksi hiljaa asiasta, että taloudellisen tasa-arvon saa aikaan vain sellainen vasemmistopopulistinen ryhmä, joka Norjan RÖDTIEN tapaan uskaltaa vaatia sitä asettaen sen kaiken toiminnan edelle ensimmäiseksi ehdoksi.

Ei tarvitse kuin katsoa hyvätuloisten eduksi 30-vuodessa lipsahtanutta palkkakehitystä sekä Kehä III:sen takaista kurjistumista, kun ymmärtää miksi Ervasti aukoo jatkuvasti päätään: Ervastinkin palkkapussista lähtisi heti -20 prosenttia, jos ihme tapahtuisi ja köyhät eräänä aamuna heräisivät toimimaan yhdessä omien etujensa puolesta orjuuttavia ervastejaan vastaan, ja oikaisivat verotuksen oikeudenmukaisemmaksi tasa-arvonäkökulmasta, nostaen sosiaalisia tukia, mm. Kelan vähimmäiskorvauksen nykyisestä 520 eurosta sille oikeasti kuuluvaan 1200 euroon. Mutta se taitaa olla Suomessa mahdottomuus. VAI ONKO? Kukaan ei ole vain yrittänyt. Kenttä on siis vapaa.

Tästä on kysymys ja siksi tästä ei haluta puhua oikeilla nimillä, vaan kaikki verhotaan yleiseen lässytykseen ja siitä kuka on ja millainen, ihan kuin sillä olisi merkitystä siinä millaisia asiat ovat. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät osallistua tähän uuvuttavaan kusetusleikkiin. Silti toivon, että jonain päivänä joku uskaltaisi olla tämän ajan SPARTACUS (EI SE KAMaLA HINTTAPULINEN VÄÄRENNYS, mikä Rouva Gambarin (jäillä!) hallinnoimassa kansallisessa röhinä-ja koikkelehtimisinstituutissa parhaillaan oksennetaan yleisön päälle).

Suomessa on hyvin tehokkaasti onnistuttu hyssyttelevien valtamedioiden yhdessä markkinavoimien (jonka härskiä valheellisuutta edustaa parahiten työntekijöiden pissitauoista voittonsa tekevän Hesburgerin plösö-Hessun naurettava mukaväite "Olemme hyvittäneet puolestanne hiilijalanjäljen") kanssa häivyttämään se tosiasia, että kaikki maapallon ongelmat johtuvat kapitalistisen järjestelmän perushyvyydeksi kutsutusta ahneudesta ja omien voittojen takaamiseksi suuresta taloudellisesta epätasa-arvosta, joka ei häviä sillä että asiasta puhutaan ja onelma tiedostetaan vaan sillä, että asialle tehdään jotain hyvinkin radikaalia, samoin kuin maapallon saasteille, jotka uhkaavat jo hyvinvoivaa Pohjoista-Eurooppaakin Zizekin UUSI LUOKKATAISTELU - terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt- kirjan  takakannen sanoin:

"Pakolaisvirta ja islamilainen terrorismi ovat ajaneet lännen sotien jälkaisen ajan suurimpaan kriisiin. Sitä ei selätetä pelkällä myötätunnolla ja empatialla. Slavoj Zizekin mukaan todellinen uhka lännen sosiaaliselle rakenteelle on lähtöisin kapitalismin epätasa-arvosta - ei pakolaisista. Kyse on globaalin kapitalismin dynamiikasta, joka on kulkenut käsi kädessä maailmanlaajuisen fundamentalismin synnyn kanssa. Meillä on oikeus puolustaa läntisiä arvojamme ja elämäntapaamme, mutta meillä ei ole oikeutta jakaa maailmaa osallisiin ja ulkopuolisiin."

Itse en usko TYHMÄN VASEMMISTON oppivan fiksuksi. Porvarit ovat fiksuja ja osaavat taloudenhoidon. Siksi kokoomustakin, joka on ottanut itselleen 1970-luvun yleispuolueen leiman demareilta, äänestetään laajasti niin työväen-kuin keskiluokassakin pragmaattisista "saa aikaan pienintä mahdollisinta pahaa"-periaatteen mukaan.

Uschanovin kirjaa on innostavaa lukea sen selkeän älyllisyyden ja hyvän pohjatyön takia. Kirja ei ole analyysissään vanhennut tippaakaan osin siksi, että Uschanov lähestyy aihettaan kunnon tutkijan tavoin vertailemalla keskenään ristiriitaisia lähteitä, osin siksi että Uschanov on tutkinut tarkkaan lähes kaiken mitä asiasta on aiemmin kirjoitettu. Ehkä siksi Uschanov myös uskaltaa olla monen totutun ajattelutavan kanssa eri mieltä ja kirjoittaa nasevan tarkkaa tekstiä joskus piru olkapäillään kuiskien. Esimerkit ovat hauskoja ja osuvia. Kirjan melkein ahmaisee yhteen soittoon yöllä. Kyllä Uschanov on paikkansa ansainnut yhtenä tämän päivän terävimmistä yhteiskuntakriitikoistamme, kun hän tutkii oivallisesti kirjassaan erilaisten vasemmistolaisten argumenttien keskinäistä kemiaa ja anatomiaa. Eikä hän silloin pelkästään löydä, vaan myös luo uuden todellisuuden ymmärtää, mikä vasemmistoa vaivaa ja riivaa.

Uschanovin kirjaa pidemmälle lukiessa tulee lukija yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että vasemmistoa vaivaa yleinen ymmärryksen ja älyn puute. Jo se, ettei vasemmisto ole lainkaan kiinnostunut eri mieltä olemisen tärkeydestä ymmärtämällä, että argumentti on kuin eliö, jolla on sekä karkea anatominen rakenne, että hienovaraisempi ja hieman piilossa oleva oma todellisuutensa, joka luo omaa todellisuuttaan, antaa vakava oire siitä, että älyllisen laiskasti ympäröivään maailmaan suhtautuva vasemmisto kärsii poliittisesta anemiasta.

Mutta mitä vanha kunnon Aristoteles olisi tähän sanonut? Aluksi olisi hänen mielestään todettava, mikä on tutkimuksemme aihepiiri ja mitä se koskee - eli sen aihe on todistaminen ja että se koskee todistavaa tiedettä. Uschanovin pamfletti ei ratkaise ongelmia, mutta tuo niitä uudessa valossa uudelleen esiin pohdittavammaksi ja palvelee siten myös vasemmiston uudistumista, kun he eivät siihen itse joko kykene tai halua - ehkä molempia yhtä aikaa.

Silti on olemassa monia maailman epäoikeudenmukaisesta menosta huolestuneita suomalaisia, jotka suomalaisissa arvo- ja asennemittauksissa vuodesta toiseen kannattavat enimmäkseen niitä asioita, joita vasemmisto ilmoittaa haluavansa ajaa. Mutta koska vasemmisto ei ole uskottava, eikä saa sanomaansa perille selkeänä viestinä sitä haluaville, eivät he myöskään, paradoksaalisesti kyllä, saa kunnioitusta ja tarvitsemiaan ääniä siltä ryhmältä, jota he haluaisivat auttaa, ja joka heidän apuaan oman vapautensa edistämiseksi tarvitsisi. Näin toimii vasemmiston omaan jalkaansa ampuma ammus vielä pitkään halvaannuttaen koko poliittisen toiminnallisen ruumiin lähes toimintakyvyttömäksi.

Uschanov kysyy kirjassaan, miksi vasemmisto, yksilön ulkoisista pakoista vapautumisen ja inhimillisen kukoistuksen puolesta puhuva aatesuunta, tuntuu itse koostuvan aivan liiaksi ihmisistä, joiden kanssa ei mielellään edes olisi missään tekemisissä? Valitettavan monet heistä ovat vastenmielisiä öykkäreitä ja moukkia, joita ajaa ihan samanlainen materialismin himo kuin haukkumiaan porvareitakin sillä erotuksella, että porvarit osaavat yleensä tehdä rahaa eivätkä ruikuta sitä tai varasta yhteisistä verorahoista.

Harvoin olen tavannut niin tyhmiä, pikkusieluisia, julmia ja ahneita ihmisiä kuin demarit. Demarit eivät ole mitään maailman mukavinta ja fiksuinta sakkia. Syyttä ei Uschanov hauku näitä valevasemmistolaisia luonnehäiriöisiksi. Juuri siksi mikään ei muutu eikä kukaan fiksu heitä äänestä.