Uusia näkökulmia Churchilliin

Teksti Harald Olausen

"Historia kompuroi häilähtelevän lampun valossa pitkin menneisyyden polku yrittäen järjestää uudelleen sen kohtauksia, herättää jälleen henkiin sen kaikuja ja sytyttää entisten aikojen kiihkeyttä kalpean kajastuksen voimin." -Winston Churchill marraskuussa 1940. Netflikxissa parhaillaan pyörivä neliosainen hurjan kiinnostava televisiosarja Churchill ja sota 1900-luvun merkittävämmästä brittipoliitikosta, Winston Churchillista, avaa uusia näkökulmia myyttiin ja mieheen nimeltä Churchill, ja samalla näyttää samalla toteen, miten vanhasta ja jo loppuun käsitelleeksi julistetusta aiheesta voidaan tehdä uutta ja mielenkiintoista katseltavaa. Uutta tietoa on mm. se, että Churchillin ja Hitlerin piti tavata Munchenissä illallisilla vuonna 1932, kun Churchill oli tutustumassa Saksaan. Hitler perui kuitenkin vaalikiireisiinsä vedoten viime hetkellä illallisen, koska piti Churchillia auringonlaskun poliitikkona, josta ei enää tulisi mitään, ja jolla ei ollut edes muodollista virkaa hoidettavanaan brittihallinossa.

Dokumentti on harvinaisen hyvä ja ennennäkemätön jopa vaativaan makuun katsottavaksi. Se ei ole sitä tavallista historiallista pinnallista viihdetarinointia, johon olemme yleensä saaneet tottua. Churchillia kuvataan johtajana, joka uskalsi ja osasi nähdä asioita puutteistaan huolimatta rohkeammin kuin muut. Dokumentin keskiössä on Churchillin kyky hurmata tunteellinen Roosevelt ja häneen myönteisesti suhtautunut amerikkalainen kansa sekä Yhdysvaltojen vetäminen osaksi mukaan sotaan. Dokumentin tapa esitellä ja analysoida Churchillin kykyjä ja kyvyttömyyksiä tekee siitä myös ainutlaatuisen. Sodan voitto oli mahdollista Churchillin ansiosta, sillä hän loi tulevaisuuskuvan, johon muut eivät uskoneet: Churchill vei ihmiset sinne minne he eivät olisi muuten koskaan uskaltaneet mennä ilman houkuttelua tai opastusta: uskomaan omia voimiaan taistelussa. Dokumenttia voi myös katsoa "eurooppalaisena muistinvirkistämisenä" siitä, miten despoottisia diktaattoreita tulee vastustaa.

Tämä laadukas televisiosarja todistaa sen, että hieman näkökulmaa ja asiantuntijoita vaihtamalla voi luoda kokonaan uuden muotokuvan miehestä, jonka kaikki jo luulivat tuntevansa. Churchill oli oman aikansa Donald Trump olematta kuitenkaan niin sivistymätön ja tyhmä kuin Trump näyttää olevan. Näiden kahden poliitikon vertaaminen ei johda mihinkään ja on hyödytöntä, koska Churchill oli kaikessa tekemisissään nerokas, vaikkakin usein väärässä. Winston Churchillia pidettiin lapsena lähinnä puolihimmeänä toimettomuuden huippuna, josta vaikeuksien kautta kaikkien ällistykseksi kasvoi voimiltaan kuin ylivoimainen vuori, jonka laelle ei niin vain kiivetty ilman hänen omaa suostumustaan, eikä hän sitä antanut juuri kenellekään noin vain kiivettäväksi. Churchill oli hyvin montaignelainen (Michel de Montaigne Esseet I-III) kirjoittaessaan kirjeessään vaimolleen Clementinelle, jonka älykkyys ja hienotunteisuus oli samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen presidentinrouva Eleanor Rooseveltilla.

Esimerkiksi vuodelta 1915: "Kaikki on sattumaa tai kohtaloa. Harhailevat askeleet on parasta asettaa ilman liiallista laskelmointia." Churchillin yläluokkainen ja etuoikeutettu elämä yhden arvostetuimman englantilaisen aristokraattisuvun perillisenä (Marlbourgin herttua). Sanotaan että legendoiksi kasvavien miesten taustalla oli aina yleensä pätemisen halua ja onneton lapsuus, joka oli sytyttänyt kipinän kostaa taivaaseen kirjoitetulle kohtalolle. Näin oli niin Churchillin tapauksessa, jonka elämän käännekohdat ja ihmiset sekä luonteen muuttuminen ja henkinen kasvuprosessi saadaan hyvin selville. Mies hänestä kasvoi vasta vaikeuksien kautta. Churchillin tekee mielenkiintoiseksi hänen umpimieliseltä vaikuttava vahva persoonansa ja hänen lähes äärioikeistolaisen jyrkät ja rohkeat mielipiteensä. Hän ensimmäisenä näki Stalinin viekkauden ja asettui niin häntä kuin Hitleriä vastaan yhtä päättäväisesti kuin sai houkuteltua Britannian pelastamiseksi Yhdysvallat monen mutkan kautta sotaan. 

Stalin yritti kuristaa nuoren neuvostovaltion jo kehtoonsa. Churchill näki ensimmäisenä kommunismin vapauden ja sivistyksen todellisena maailmanlaajuisena uhkana. Churchill tajusi myös ensimmäisenä, että Stalinissa oli jotain kammottavaa. Kun hän myöhemmin tapasi ensimmäistä kertaa Stalinin, Stalin sanoi, että jos Hitler keksi helvetin, niin hän teki sopimuksen pirun kanssa. Churchill on ilman muuta yksi 1900-luvun merkittävimmistä poliitikoista, vaikka osin Churchillin tekemien virhearviointien ja katteettoman optimismin takia, britit hävisivät järjestelmällisesti kerta toisensa jälkeen saksalaisille vuosien 1940 ja 1942 välillä. Jälkipolvia kutkuttaa kysymys, miten ja miksi. Ja koska Churchill ei kirjoittanut mitään mitä hän näistä asioista ajatteli tai esim. Rooseveltista, Eisenhowerista, sir Alan Brookesta, kuningas Yrjö VI:sta sekä hallitus- ja puoluetovereistaan, emme valitettavasti tiedä kovinkaan paljon hänen todellisesta minästään ja päätöstensä taustalla olevista ongelmallisista asioista sekä salaisuuksista.

Sen sijaan Churchillin omasta elämänkerrasta voimme lukea kunnon elämänkertojen tavoin juuri sen minkä omaelämänkerturi haluaa meidän lukevan. Churchill oli hyvin monimutkainen ja ristiriitainen henkilö ja poliitikko, joka olisi ehkä sopinut paremmin meidän aikaamme, kuin 1900-luvun alun jäykkään hallintokulttuuriin. Mutta hän oli mies, josta Wharton Schoolin professori Robert House olisi voinut sanoa, että hänellä oli taito saada alaiset sitoutumaan johtajansa elämäntehtävään, tekemään merkittäviä henkilökohtaisia uhrauksia ja yrittämään parhaansa ja esimerkillisesti sekä työssä että työnsä ulkopuolella. harvinainen lajissaan. Kerrotaan, että kun Teheranin konferenssissa Churchill olisi sanonut voitonriemuisesti Stalinille Jumalan olevan liittoutuneiden puolelle, oli pirullinen Stalin vastannut voitontahtoisena, että piru oli hänen puolellaan, koska piru oli hyvä kommunisti. Churchill päätti itse kaikesta ja uskoi itseensä tappioista ja virheistään huolimatta hamaan loppuun saakka. 

Kuva kansakunnan modernista peruspilarista osaa olla haavoittamatta liikaa. Se ei hypi sivuraiteille ja esitä Churchillia epäkunnioittavassa valossa, mitä hän miltei koko aikuisiän kestäneen poliittisen uransa aikana usein tavallisille kansalaisille oli. Kansa piti silti hänestä ja hänessä oli sen verran näyttelijää ja karsimaa, että hän sai sähköistettyä pienimmänkin asian draaman lakien mukaan huippujännittäväksi kokemukseksi. Englanti ei olisi Punch-satiirilehden kotimaa, ellei politiikkaa ja politiikkoja irvailtaisi yhtä armottomasti kuin he teräväkielisyydessään tekevät toisilleen, kuten olemme saaneet huomata alahuoneen värikkäistä keskusteluista, jotka ovat jatkuneet parlamentarismin isänä pidetyssä Englannissa jo yli 500-vuotta. Churchill oli jatkuvan pilkan kohde. Hän ei ollut hullu, ei todellakaan, mutta omahyväinen sekopää, jonka virheet olivat hänen epätäydellisen persoonansa jätettä; "sekoitus ylimielisyyttä, tunnetta, nautinnonhalua, itsepäisyyttä ja sokeaa uskoa omiin kykyihin".

Moni kysyykin aiheellisesti, miten selvästikin vanhan ajan jyräämään yksinpuheluissaan tottunut sarvikuono, joka muistettiin tuhoisan Gallipolin sotaretken suunnittelijana vuodelta 1915, Venäjän bolsevikkien vastaisen sodan kannattajana vuodelta 1919, Intian itsehallinnon vastustajana 1933-1934, kuningas Edward VIII:n kannattajana kruununluopumiskriisissä 1936, pysyi niin pitkään politiikassa pinnalla, varsinkin kun näytti että hänellä oli eliitissä ja omassa puolueessaan hyvin vähän tukijoita? Eräs vastaus on Churchillin erinomainen puhetaito sekä nopea oivalluskyky. Churchillille "taito olla kielenpäällä" oli kuin vahingossa vaimon hävittämä tai hukkaama ja piilottama Ciceron teos Puhujasta, joka kuului antiikin, ja myöhemmin viktoriaanisesta ajasta lähtien, englantilaisten yksityiskoulujen tärkeimpiin teoksiin. Juuri nämä taidot, ja erityisesti Winston Churchill oman aikansa ylivertaisena mediapersoonana, tulevat hyvin esille nyt nähtävässä neliosaisessa televisiodokumentissa Churchill ja sota.