Vähän Turusta ja kirjoittamisesta

Eero K.V. Suorsa

Aloitetaan jälleen pitkillä alkusanoilla, ennen kuin ryhdytään käsittelemään Turkua, josta päätoimittaja ja kirjailija Harald Olausen kirjoitti 15.05 esseessään Vipaa punttiin homoundergroundista! ja professori Timo Airaksinen puolestaan samaisena päivänä kirja-arviossaan Mitä tahansa hän sitten sanoikaan! Kannan korteni kekoon hieman toisenlaista tulokulmaa tuovan esseen myötä, mutta laatu pitää kuten aina digivallila.comissa ja kirjoissamme, parahin lukija.

Siivosin tänään lehtiarkistoani vuosien ajalta, ja käsiin tarttui vanha saksalainen Cicero-lehden numero, tammikuulta 2015. Läpyskä on tarttunut mukaani Hampurin matkalta loppuvuodesta 2014, jolloin uusi numero on ollut jo hyllyissä. Matkaillessa tulee monasti hankittua kotilukemiseksi paikallisia aikakauslehtiä, jotka jollain tavalla sivuavat filosofiaa, politiikkaa ja merkityksellisiä asioita.

Toivottavasti vielä joskus pääsen sinne, siis Hampuriin, mutta tämä olkoon sivuhuomio, parahin lukija. Maailma on muuttunut Covid-19 pandemian myötä peruuttamattomasti, vaikka edes tekstinkäsittelyohjelmani ei tunnista tuota, sanaa Covid-19. Merkittävä tekijä, joka on pistänyt maailman uusiksi. Eikä todennäköisesti yhtään, sitten niin yhtään parempaan suuntaan, parahin lukija.

Viruksilla, silloin kun ne pääsevät leviämään pandemiatasolla, on taipumus olla hyvin tappavia. Vaikutuksia emme tiedä vielä tarkkaan, mutta näemme jo nyt, mitä virus on saanut aikaan. Paljon, paljon kuolemaa. Etenkin Turussa, johon kohta tulemme.

Tosin, tappavia tautia on ollut maailma täynnä jo aiemmin, kuten ebola. Mutta kuten todettu ja todetaan vielä kerta kiellon päälle, virus on jo pandemiatasolla, ja tuottanut ympärilleen paljon, paljon kuolemaa. Joka päivä saamme entistä huolestuttavampia uutisia, viimeisimpänä oikeistokonservatiivisen Narendra Modin autoritaarisesti johtamasta Intiasta, joka laittoi omat rokotteensa vientiin ja kärvistelee nyt variantin kanssa. Modin ja BJP-puolueensa hallinnosta huomaamme, mitä pitkälle viety autoritaarisuus ja oikeistokonservatiivisuus saavat aikaan. Pitääkseen kannattajapohjansa tyytyväisenä Modi päätti sallia kumbh mela juhlan viettämisen, ja katastrofi oli valmis.

Oikeistokonservatiivisuudesta saamme aasinsillan takaisin Ciceroon. Lehti on magazine für politische kultur, ja lehden kannessa komeilee sätkää polttava Jeesus, jonka nenässä on septum-lävistys. Lehden sisältö on suhteellisen oikeistokonservatiivista, vaikka mistään Suomen Kuvalehdestä ei voida puhua, koska lehti pyrkii myös provosoimaan. Vaikka kyseessä olisivat aiheet, jotka miellyttävät arvokonservatiiveja, jollainen en itse ole.

Tosin, Suomen Kuvalehden linjasta voidaan olla montaa mieltä; provosoiko se lukijaa usein piilokonservatiivisilla jutuillaan, joiden sisällön myötä jää miettimään, millainen on lehden lukijaprofiili? Tai, keitä se tavoittelee lukijoiksi. Maailman muuttuessa peruuttamattomaan suuntaan (koska, voi kyllä, virus aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia) nämä ovat olennaisia kysymyksiä myös median kannalta.

Entä miten tämä liittyy tekstin otsikkoon, parahin lukija? Seuraavasti: Cicero-lehden kaltaisia julkaisuja on Suomessa harvassa, siis aikakausilehtiä ja/tai aikakaukaiskirjoja, jotka provosoisivat ajattelemaan. Edes jotain. Siispä, suunnatkaamme ajatus siihen, missä kirjoittaminen tapahtuu, minkälaisessa ympäristössä. Suomen Turku on kirjoitusympäristönä kiehtova, sillä se omaa ominaisuuksia jotka voisivat soveltua Scott Turowin oikeussalijännärien rakennusaineksiksi. Tai tarkemmin sanottuna, poliittisen jännärin rakennusaineksiksi.

Demarien ja Kokoomuksen muodostama sinipuna Turussa on ollut lähes painovoimaa vastaava historiallinen tosiasia. Poliittinen koalitio on ilkeästi sanottuna toiminut kumileimasimena rakennusliikeiden muodostamalle trustille (aiemmin Puolimatkat, tänä päivänä isommat toimijat) jonka tuloksena joka on sanellut kaupungin merkittäviä poliittisia päätöksiä luoden hyvin sisäänpäin kääntyneen myrkyllisen poliittisen päätöksenteon kulttuurin. Tähän kuvioon ovat myöhempinä vuosina uineet mukaan Vihreät, jotka ovat sekoittaneet pakkaa myös Helsingissä.

Miltä tulevaisuus näyttää? Onko sinipuna Kokoomukselle pelastamisen arvoinen, kun Kokoomus autoritaaristuu arvoliberaalisiiven vetäytyessä (vrt. Kirsi Piha) ja sisäisen riitelyn voimistuessa? Onko Kokoomuksella ja demareilla ylipäätään sellaista arvopohjaa joka mahdollistaisi sinipunan jatkamisen Turussa? Tietenkin pakkaa hämmentävät myös persut, joiden kanssa Kokoomus näyttäisi olevan valmis yhteistyöhön. Persujen arvopohja on selkeä (mutta sitä itseään) ja Vihreiltä arvopohja on hakusessa.

Rakennusliikkeiden trusti on pitänyt huolen siitä, että historiallinen rakennuskanta on tuhoutunut legendaarisen Turun taudin myötä, ja vauhti on näyttänyt kiihtyvän Toriparkin myötä. Samaan aikaan on havaittavissa siis jatkuvuus, mutta jonkinlainen mullistus on tulossa. Turun taudin myötä näyttää siltä, että Turku muistuttaa Ciceron kansikuvaa: pompöösit puitteet pikkuporvarilliselle politikoinnille, joka kuitenkin vaikuttaa kaupunkiin, ja siihen miten se sykkii. Koko Turun kaupunkikuvaan on heijastunut tämä vallankäyttö, ja se vaikuttaa väistämättä myös niihin ihmisiin, jotka Turussa asuvat.

Tämä kaikki tekee Turusta kirjoittamisen ympäristönä samaan aikaan sekä kiehtovan, että synkän. Samaan aikaan kaksi ominaisuutta, joiden voisi olettaa sulkevan toisensa pois. Ei suinkaan. Ne vuodet, mitkä Turku on minulle tarjonnut kirjoitusympäristönä, ovat olleet omalla tavallaan taianomaisia juuri näiden sekä kiehtovien että synkkien ominaisuuksien takia. Turussa on näitä mielenkiintoisia ominaisuuksia, joita voisimme kuvailla nimenomaan undergroundiksi, tai jotka tekevät tämän undergroundin. Samaan aikaan synkkä, mutta silti niin kiehtova. Sekä lannistavia ominaisuuksia, että myös inspiroivia.

Koko Turku on näiden kahden ominaisuuden heijastuma. Jää nähtäväksi, millaiselta kaupunki näyttää seuraavien vuosien kuluessa. Kuitenkin, tätäkin kirjoittaessani tiedän, että kaupunki on ympärilläni. Ja vaikuttaa siihen, mitä kirjoitan.