Vahingossa keksityt

Teksti Harald Olausen

+++++ "Erinomainen esimerkki hyvästä tietokirjasta, jossa natsaa kaikki. Kuvattavat asiat on tutkittu tarkkaan. Kieli on sujuvaa ja ajoittain jopa tuttavallisen leppoisaa, vaikka itse aiheet ovat joskus vaikeita ja monimutkaisia kuin avaruusbybernetiikka. Silti kirja ei tyydy vain esittämään ja selittämään vaan kaivaa syvälle ongelmien ytimeen lukijaystävällisesti sortumatta liialliseen yksinkertaistamiseen. Hyvää on myös kirjan muoto suuren maailman tapaan. Halpa kirja voi sisältää tämän kirjan tavoin painoaan suurempaa asiaa, ja vihjaa meilläkin kirjan statuksen muutoksesta suuren maailman tyyliin: Tärkeintä on sisältö!" 

Aina kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu, on ikivanha sanonta, joka pitää "joskus" paikkansa, ja on enemminkin lohdutus levottomalle sielulle, ettei maailma ole lineaarinen, kuten ei aina aikakaan. Siksi on tärkeä muistaa pysyä liikkeessä eikä jysähtää vanhaan ja jäädä paikoilleen suremaan sellaista mennyttä, mihin itse on pystynyt vaikuttamaan kovin vähän, jos lainkaan. Siksi pitäisikin kysyä, mitä sitten? Eikä tyytyä pelkkään tyynnyttelyyn (tyyntä myrskyn edellä) antiikin Rooman lohtukirjallisuuden klassikoiden, Ciceron, Senecan ja Epiktetoksen sekä Marcus Aureliuksen tapaan. Mitä sitten kysymykseen tarjoaa toiminnallisen vastauksen Mari Koistisen kirja Vahingossa keksityt – viagrasta kuplamuoviin ja maissihiutaleista tarranauhaan (Tammi, 2025).

Mari Koistinen listaa meille lukijoille esimerkiksi ainakin muutaman helpommasta päästä: No ilman muuta mikroaaltouuni, penisilliini, Post-it-laput. Röntgen, pikaliima LSD: "Verenpainelääkettä yritettiin, mutta syntyikin Viagra – kunhan koehenkilöt kehtasivat kertoa erektiostaan. Kun insinöörit liimailivat suihkuverhoja yhteen luodakseen erikoistapetin, lopputuloksena oli kuplamuovi. Taskuun sulanut maapähkinävoipatukka sai tutkijan keksimään mikroaaltouunin, mutta vasta kun kananmuna oli räjähtänyt kollegan naamalle." Kirjailija Mari Koistinen kertoo perehtyneensä muutama vuosi sitten keinomakeuttajien historiaan ja havaitsi, että useamman makeuttajan taustalla oli jonkinlainen sattuma: tutkijat kehittelivät laboratorioissaan jotain ihan muuta mutta yllättäen huomasivat, miten jokin yhdistelmä maistui todella makealta. Esimerkiksi hän ottaa vanhan sadun Serendipin prinsseistä, jotka sattuman ja nokkeluutensa ansiosta tekivät löytöjä, joita eivät alun perin olleet etsimässä. Hauska tarina.

Serendipity kuvaa hyvin taidoista salaperäisintä "satumaista viisautta", eli kykyä löytää onnen ja nokkeluuden avulla asioita, joita ei etsi (tai tiedä etsivänsä). Ilmiöstä puhutaan nykyisin paljon innovaatioiden ja tieteenfilosofian yhteydessä. Filosofi Oiva Ketonen kirjoitti ensimmäisenä suomalaisena asiasta, kirjassaan Se pyörii sittenkin (ESOY, 1976): "Jos sattuma ei auttaisi, emme koskaan löytäisi uusia asioita, sillä uusia asioita etsiessämme emme tiedä, mitä etsimme." Serendipity sanana ei maistu suussa hyvältä – eivät myöskään perustelut. Kirjoittajan mielestä taas "sattumankantamoinen", mikä on yhtä vieraan tuntuinen, kuin ilmiön englanninkielinen sanakin: "Joka tapauksessa serendipisyyteen liittyy jokin yllättävä elementti, joka tavalla tai toisella tuottaa jotakin hyvää. Yleensä sattumankantamoinen vaatii myös vankkaa osaamista ja pohjatietoa."

Tässä vaiheessa lukija huomaa lukevansa tieteellistä kirjaa, joka on keveydentunteen saamiseksi puettu vain helposti sulavaan kansanomaiseen muotoon, ja kuin oppaan ja tietoiskun välimaastoon lupauksena viihdyttää ja olla lukukokemuksena sulava: kieli on helppoa ja iskevää. Kerrotut esimerkit ovat hymyn suuhun nostavia, ja loppupäätelmät hurjia, hullujakin, paikoitellen. Täysin tyhjästä kukaan Koistisen mukaan tuskin keksii mitään mullistavaa, vaan on oltava kyky havaita jossain uudessa piilevä nerokkuus. "Sattuma suosii valmistautunutta mieltä" oli Louis Pasteurin, mm. vesikauhurokotteen keksijän, kuuluisa lausahdus. Hän varmasti tiesi mistä puhui. Mikään ei siis synny tyhjästä eikä tyhjästä mielestä voi synnyttää kokonaan uusia oivalluksia.

Tämä tulee kirjassa todistetuksi, sillä serendipisiä keksintöjä tehneet ovat Koistisen mukaan tehneet henkilöt, jotka ovat usein suunnitelmallisesti tehneet jotain. Ja heidän mielensä on ollut valmis saamaan oivalluksen silloin, kun siihen on tarjoutunut mahdollisuus. Toisin sanoen sattumankantamoinen on usein taustalla pyörineen ajatusprosessin odottamaton hedelmä. Erilaisilla tarinoilla Koistinen on pyrkinyt tuomaan esiin sattumalta syntyneiden ideoiden ja tuotteiden monialaisuutta, mutta myös moni (hyvä ja satumainen) sattumankantamoinen jää odottamaan oivaltajansa. Ei makeaa mahan täydeltä ja pitäähän seuraavankin sukupolven saada kokea etsimisen ja löytämisen aivoja ihanasti stimuloivat epäilyn ja oivaltamisen vuoristoradat.

Ja vaikka sattumankantamoisilla viitataan usein nimenomaan positiivisiin keksintöihin, aina ei näin ole: "Useampi tässäkin kirjassa esitelty keksintö on ajan myötä paljastunut ongelmallisemmaksi kuin alussa luultiin. Esimerkiksi Teflonista ja tekstiilisuoja-aineista on paljastunut ympäristölle haitallisia kemikaaleja." Myös penisilliinillä on haittapuolensa. Jotkin keksinnöt kerrotaan Koistisen mielestä esimerkkeinä serendipiteetistä, vaikka ne eivät sitä oikeasti olisikaan: "Tähän kirjaan mahtuu mukaan ainakin yksi tällainen kertomus eli tarina Newtonista, omenasta ja painovoimasta. Nykytiedon valossa kyseessä on lähinnä mehukas kertomus, ja todennäköiseesti se ei johtanut Newtonia keksimään painovoimaateoriansa."

Koistinen on sekä tarkka että rehellinen muistuttaessaan, että myös hänen kirjansa tarinoita pitää tarkastella kriittisin silmin, sillä ne ovat ihmisten eri aikoina (värittämiä) kertomia tarinoita, jotka ovat usein hauskoja juttuja ja hyviä tiivistelmiä aiheesta, mutta joskus myös epätosia ja harhaanjohtavia. Joskus jopa tarinat ovat kiistanalaisia, koska sattuman rooli itse prosessissa voi olla vähäinen tai jopa olematon. "Siellä missä kiistanalaisuutta on, olen pyrkinyt sen myös kirjassa tuomaan esiin, jotten sortuisi toistamaan perättömäksi osoitettuja tarinoita." Kuinka hyvin hän tässä tehtävässään onnistuu? Se selviää itse kirjasta, sillä vaikka tarinat ovat uskomattoman tuntuisia, ne ovat ilmeisesti täyttä totta ja siksi myös hämmäsyttäviä esimerkkejä serendipiteetistä.

Koistinen kysyy myös tärkeän kysymyksen: "Entä voidaanko serendipisyydeksi laskea sen, että haluttuun tavoitteeseen päästään yllättävällä ratkaisulla? Tähän tarkoitukseen Royston M. Roberts on kehittänyt sanan pseudoserendipisyys. Siinä missä varsinainen serendipisyys tarkoittaa sitä, että keksitään jotain, mitä ei ollut tarkoituksena keksiä, pseudoserendipisyydessä päämäärä on tiedossa mutta sinne löydetään sattuman avulla." Esimerkkinä renkaistaan tunnettu Herra Goodyear. Kirjassa häiritsee hieman sen Eurooppa-keskeisyys, mikä on monelle niin tuttua ja turhauttavaa länsimaisen tieteen parissa jo tieteiden ja keksimisen kultakaudelta lähtien 1100-luvun uusplatonismista. Mutta itä, varsinkin Kiina, on täynnä satumaista innostusta, herkkyyttä havaita ei-havaittava, sekä kykyä oivaltaa ja keksiä, ja omaa varmasti omanlaistaan piiloserendepisyyttä.

Koistisella on mukava tapa esitellä erilaisia tapauksia lyhyissä tiedenovelleissaan. Ne muistuttavat hieman Valittujen Paloja mutta ovat enemmänkin tieteen ymmärrettäväksi kansalle tehtyä popularisointia kuin viihteellisiä ja huvittavia tarinoita. Huumori on silti vahvasti läsnä teksteissä. Esimerkiksi tästä Pariston syntyyn tarvittiin sammakonreisiä- juttu Luigi Galvanista, jossa käydään läpi sattumusten sarjaa, joka johti sähköpariston keksimiseen ja sammakonreisien osuutta asiaan. Koistisen kirjassa on uudenlaisen tiedekirja habitus. Pokkarikoko, pehmeäkantinen ja isohuokoinen paperi, sivuja alle 250 ja silmäystävällinen fontti 12. Luvut on toimitettu lukijaystävälliseen muotoon eikä rönsyilyjä juuri ole. Sisällön kanssa ei ole tehty kompromisseja, ja itse asia pysyy koko ajan saman ongelman ihmettelemisessä. Kirjaa lukee sivistyksen pikkujättiläisenä, jossa käsitelty asia jää varmasti mieleen.

Koistisen harjoittamana hauskuus ei sinänsä ole mitenkään itsetarkoituksellista tai irrallista. Kirjassa se on komediallista, sillä kun aie on jokin muu kuin lopputulos, sisältää se jo itsessään yllätyselementissä kaikki klassisen komedian ainekset. Jotkut luvut vaikuttavat myös painokkaan sisältönsä takia haudanvakavilta – vaikka eivät sitä olisikaan. Niitä lukee silti hartaana, kuten lukua Rokotuksen tie kansanviisaudesta ihmishenkien pelastajaksi, missä käydään läpi "Jenniferin lehmänrokotuksen istutuksesta" Louis Pasteuriin. Kirjassa on paljon esimerkkeinä tieteen tunnettuja uurastajia, joista jotkut ovat synonyymi heidän tutkimilleen aineille. Edellä mainittu Pasteur kehitti ensin siipikarjalle vasta-aineen erästä koleran muotoa vastaan, ennen kuin siirtyi kehittämään rokotteita ihmisille tarttuvia tauteja vastaan. Kun tämän luvun lukee, ajattelee heti niitä inhimillisiä kärsimyksiä, mitä sen ajan ihmiset ovat joutuneet kärsimään, ja keksijöiden lähes jumalallista asemaa palvottuina ihmelapsina ja neroina.

Röntgen on kaikille varmasti tuttu asia joko koulukirjoista tai itse koettuna – ainakin vanhempana. Koistinen muistuttaakin Röntgenin ihmeestä. "Röntgenkuva oli aikoinaan jotain todella ihmeellistä ja mullistavaa". Luku Röntgensäteet – vaatimattoman tutkijan neronleimaus, antaa sanalle Röntgen hieman proosallista hehkua,  ja salaperäisyyttä, sillä monia ilmiöitä ei aikaisemmin tiedetty tai osattu selittää. Luvussa Totta ja tarua ruokien alkuperästä, Koistinen kertoo herkullisen tarinan juustosta, minkä alkuperää ei juuri tiedetä. Vanhan legendan mukaan eräs arabialainen kauppias lähti kulkemaan aavikon halki eväänään maitoa, minkä hän oli varastoinut lampaan vatsasta tehtyyn pussiin: "Vatsassa oli juoksutetta, ja yhdessä lämmön kanssa se sai maidon erottumaan juustomassaksi ja heraksi. Kauppias huomasi ilokseen, että eväät olivat odotettua paremmat."

Luvassa Mikroaaltouunin idea syntyi taskuun sulaneesta patukasta, toteutuu parhaimmillaan sattumanvaraisuuden oikullisuus, kuten otsikkokin osuvasti paljastaa. Luvussa rasvaton rasva sai amerikkalaiset syöksymään vessaan, kerrotaan Olestra-nimisestä tuotteesta – tavoitteena oli keksiä keskosvauvoille jotain sopivaa -, jolla oli monia rasvan ominaisuuksia mutta joka läpäisi ihmisen elimistön imeytymättä. Oli sanomaattakin selvää, että se oli sensaatio rasvapelkoisille jenkeille. Tarina on varsin opettavainen myös nykyhimisllle ihmeteltäväksi. Ensinnäkin se paljastaa millaista vilunkia kulisseissa isosta rahasta pelataan. Toiseksi taas sen, että tuotteet pitäisi tutkia kunnolla: "Olestran kohdalla kävi niin, että tutkijoiden alkuperäisen, keskosiin liittyneen hienon tavoitteen sijaan syntyikin jotain muuta, joka eli hetken suosittuna, kunnes maine sai kolauksen. Tämän jälkeen rasvattomasta rasvasta tuli tuote, joka on monilla nettisivuilla äänestetty yhdeksi elintarvikealan huonoimmista keksinnöistä."

Tarinaniskentää löytyy lisää minikertomuksissa mm; Hiilihapotettu vesi, Worcestershirekastike, Coca-Cola, Teepussi, Mehujää ja Juustonaksut. Lääketiede on saanut kokonaan oman osastonsa numerolla 3. Sattuman kauppaa historian ja nykypäivän lääketieteessä, kertoo lääketieteen onnekkaista sattumista. Koistisen mukaan Viagran, alkoholismin hoitoon käytettävän Antabuksen sekä erilaisten masennus- ja laihdutuslääkkeiden taustalla on monenlaisia yhteensattumia. Kirjassa on sanomaa: kirjan tärkein kappale muistuttaa (sivulla 103) meitä kuin tietosanakirja. "Jos katsoo vielä kauemmaksi historiaan ja yksittäisiä keksintöjä laajemmalle, niin huomaa, että koko ihmiseloa ja terveyttä ovat heilutelleet erilaiset ennalta arvaamattomat olosuhteet ja tapahtumat. Joskus ne ovat vieneet hyvään suuntaan, joskus huonompaan. Oikeastaan koko evoluutio on seurausta siitä, mihin suuntaan satunnaiset ympäristötekijät ovat kulloinkin lajien kehitystä vieneet, ja se näkyy esimerkiksi geeneissämme ja alttiudessamme sairastua erilaisiin tauteihin." 

Kertomus keripukin hoidossa sattuneesta oivalluksesta c-vitamiinista vuonna 1747, kun Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston lääkäri James Lind teki kokeitaan kahdellatoista merimiehellä, pidetään yhtenä varhaisimmista lääketieteellistä kokeista, jossa käytettiin vertailuryhmää: "Tosin ei Lindkään ymmärtänyt, mistä keripukki johtui. Lisäksi hänen havaintonsa ei myöskään johtanut C-vitamiinipitoisen muonan laajaan käyttöön laivalla." Koistinen muistuttaa, että historian hämärissä sattuman rooli tautien hallinnassa korostui siksi, että apuna ei ollut tieteen työkalupakkia. Tällainen terveen järjen muistutus ja tieteellisen, todistetun toteennäytön korostaminen, tekee kirjasta erinomaisen, erotukseksi monista samanlaista populaareista terveyskirjoista, joissa erilaiset syys-seuraussuhteet, analyysit ja taustat sekä johtopäätökset loistavat ihmereseptien- ja dieettien seassa ikävästi poissaolollaan.

 "Kun vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin joukko lääkkeitä ja lääkeaineita, lähes joka neljännen taustalta löydettiin sattuma, suurempi tai pienempi." Joidenkin lääkeryhmien kehittelyssä sattuman merkitys voi olla Koistisen mukaan keskimääräistä suurempi: "Esimerkeiksi syöpälääkkeistä jopa 35 prosenttiin arvioitiin liittyvän sattumankantamoisia. Joissakin tapauksissa serendipiteetti näkyi niin, että lääkkeestä havaittiin laboratoriossa jotain yllättävää, jota voitiin hyödyntää uudella tavalla. Yleisempää oli kuitenkin se, että sattuman avulla lääkkeisiin löydettiin uusia kemiallisia johdannaisia." 

Koistinen selittää perinpohjaisesti miksi näin on. Yksi syy on se, että lääkekehitystä tehdään paljon, ja monen uuden lääkkeen taustalla on havainto siitä, että jollain lääkeaineella on tietty sivuvaikutus eli se vaikuttaa johonkin aivan muuhun kuin tutkittavana olevaan sairauteen, ja tämän pohjalta lähdetään sitten kehittämään uutta lääkettä. Kyseessä on myös isot voitot ja kunnianosoitukset. Esimerkkinä mm. laihduttamisen apuna toimiva suosittu, ja alun perin diabeteslääke Ozempic. "Sattumien yleisyys lääketieteessä ei merkitse sitä, etteikö uusien lääkkeiden kehittäminen ja löytäminen vaatisi vankkaa tieteellistä osaamista. Mutta kuten kaikessa tieteessä, paikkansa on myös intuitiolla, kriittisellä ajattelulla ja ennakkoluulottomuudella." Nämä tarinat ovat kirjan keskeisintä ydintä ja saavat suuren huomion kirjasta, joka kannattaa lukea jo siksi tarkkaan opiksi.