Vaihtoehtoisten faktojen ongelmallisuudesta politiikassa

Teksti Harald Olausen

"Hätävalheen jälkeen voi tuntua ainakin hetken pahalta. Miksi minun piti valehdella, kun olisin voinut puhua totta? Se ei ole minulle tyypillistä, mutta ei siitä sentään ollut kenellekään vahinkoa. Pian koko asia unohtuu. Kukaan ei saa totuutta selville. Hätävalheen kertominen oli lopulta ihan järkevää, ettei tarvinnut sen enempää selitellä. Seuraavalla kerralla olen rehellinen."

-Psykologian professori Markku Ojanen Vaihtoehtoisia faktoja (Minerva 2017)-kirjassaan.

"Ojanen käsittelee kirjassaan niin suuria kuin pieniäkin valheita ja pohtii oivaltavasti mitä tapahtuisi, jos aina puhuttaisiin totta. Entä millainen olisi maailma, jos kehenkään ei voisi luottaa? Vaikka rehellisyyttä pidetään keskeisenä hyveenä, kaikki valehtelevat joskus. Riippuu tilanteesta ja valehtelijan motiiveista, pidämmekö valhetta hyväksyttävänä."

Kirja toteaa myös, miten poliittinen lähihistoria Putinista Trumpiin on osoittanut, että toisinaan ihmiset haluavat mieluummin kuulla miellyttävän valheen kuin epämiellyttävän totuuden. Entä mikä saa meidät valehtelemaan ja toimimaan vastoin moraaliamme? Liittyykö valehteleminen persoonallisuuteen? Tai voiko valehtelija oppia puhumaan totta? Hyviä kysymyksiä.

Valheesta ja petoksesta on tullut osa nykypolitiikkaa, jonka kaikki hiljaisesti hyväksyvät, koska tarvitsevat niitä saadakseen valheensa perille valtamedioissa sensaatioina, skandaaleina, korruptiona, valheellisina lupauksina, propagandana ja itsepetoksina, sosiaalista sälää ja vallanhimoa toiseen, kieroa kyökin kautta vaikuttamista tunteisiin vetoavalla käyttäytymisellä.

Ongelma valheessa on henkilökohtainen. Tiedämme että se on sekä hyvä renki että huono isäntä. tarvitsemme ja käytämme sitä päivittäin mm. valkoisina valheina. valehtelu ei siis ole meille mikään tabu tai suuri tuntematon ja se mutkistaa ongelmaa, koska jokainen meistä on sekä valehtelija että törmännyt valehteluun ja valhe on voinut vaikuttaa elämäämme.

Chamfort Maximesin sanoin, mikä hyvänsä yleinen mielipide tai valmis konventio on väistämättä typerä ja mitäänsanomaton, koska se sopii useimmille. Juuri näin vaikuttaa olevan Yhdysvalloissa. Seurasin tarkkaan demokraattien Chicagon puoluekokouksen puhujia ja esiintyjiä. Kaikki oli tuhanteen kertaan harjoiteltua ja puheet samanlaisia paikasta toiseen.

Puoluekokous sähköisti tietenkin entisestään tunnelmaa, ja erotti todelliset puhujasuuruudet. Heitä olivat itseoikeutettu kerma, senaattorit ja erityisesti entiset presidentit Bill Clinton ja Barack Obama, sekä myös entinen ulkoministeri Hilary Clinton ja entinen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi, ja itse presidenttiehdokas Kamala Harris varapresidentti Tim Walzin ohella.

Yhdysvaltojen varapresidentti Kamala Harrisin puheenlahjat ja sanoman yksinkertainen ja selittelemätön tavoite olla tavallisen ihmisen puolesta ahneita vuokranantajia, lääkefirmoja ja rikkaita sekä suuryhtiötä vastaan, löytää muualtakin vastakaikua kuin vain Yhdysvalloista. Mutta ei vielä kunnolla Suomessa, vaikka pieniä kulttuurisodan laineita meilläkin siellä täällä liplattaa.

Suomessa vasemmisto on aina ollut altavastaaja, ja muutamaa vuosikymmentä aina myös oikeiston vietävissä tai altavastaajina, vaikka sanoman pitäisi olla selvä: puolustaa tavallista ihmistä ahneita voiton maksimointia harrastavia suuryhtiöitä ja koroillaan eläviä rikkaita vastaan. Näin tekee itselleen tietä Kamala Harris vaalikampanjassaan, sitä yhtä hullua oranssista kääkkää vastaan.

Ja vieläpä hauskalla tavalla ironisoiden ihmisten mielissä kummittelevan demonin huumorin keinoin. Amerikkalaiset ovat nähneet fasistisen Trumpin diktaattorin kasvot kunnolla vasta demokraattipropagandassa. Harrisin sanoma on sekä ovela että osuva: Emme halua paluuta takaisin viittaa sekä 78-vuotiaaseen Trumpiin että hänen sekasortoisen hallintonsa päiviin.

Harris on onnistunut luomaan pelotteen, joka saattaa ratkaista vaalit, jos sen ottavat tosissaan vaalit ratkaisevat ryhmät. Kyse on valtion kaappaamisesta osaksi vain yhden voimakkaan valtaryhmän politiikka hallituksen ensimmäisen modernin propagandakampanjan hengessä presidentti Woodrow Wilsonin hallituskaudella 1916 kun kanslaisia manipuloitiin.

Greelin ryhmäksi kutsutun propagandakoneiston ansiosta he muuttuivat rauhallisista kansalaisista hysteeriseksi ja sotaa lietsovaksi joukoksi. Komission työ oli suurmenestys ja se oli vasta alkusoittoa sille valtamedioiden ja liike-elämän hyvin alkaneelle yhteistyölle kansan mielten muokkaamisessa haluttuun suuntaan ns. demokraattisesti tuloksellisesti ja nopeasti.

Emme halua paluuta menneeseen, vaikka elämme sen keskellä. Millaista valtaeliitin ja valtamedioiden harrastama propaganda on tämän päivän Suomessa? Siitä saa hyvän kuvan lukemalla Kari Karppisen ja Janne Martikaisen yhdessä toimittaman Julkisuuspeli ja demokratia (Vastapaino 2012) -kirjan julkisuuden ja valtamedian muuttuvasta roolista yhteiskunnassa.

Kirjassa käsitellään yleisen mielipiteen ja sanavapauden suhdetta julkisuuteen ja demokratiaan sekä Jurgen Habermasin Julkisuuden rakennemuutos -kirjassa esitettyä keskeistä väitettä "mielipiteestä" porvarillisen julkisuuden erityispiirteenä. Kirjan tärkein huomio on se, että julkisuus on aina kuviteltua, ja että sen määrittely riippuu siitä, mihin kiinnitämme huomiomme.

Amerikassa kaikki on isompaa kuin muualla, jopa valhekin. Amerikkalainen politiikka on yhtä totta ja ei-totta kuin amerikkalainen showpainikin – koskaan et voi olla varma onko kyseessä sovittu ele, peli vain oikeasti oteltu ottelu. Trump on suuren rahan isopalkkainen pelle, jota ohjaillaan kulissien takaa presidenttivaltaisessa maassa, jossa presidentti käytännössä päättää kaikesta.

Siksi ei ole samantekevää millainen presidentti maata hallitsee. Trump on nostanut pelleilyn ja valheen kokonaan uudelle tasolle halventamalla puolueetonta ja tutkivaa journalismia "valeuutisina" vaihtoehtoisten faktojen maassa, jossa voidaan sanoa ja olla ihan mitä mieltä tahansa, sillä ei ole merkitystä niin kauan kuin siitä ei välitetä tai se räikeästi kyseenalaistetaan.

Hesarissa kerrottiin 19.2018 Linda Laineen jutussa Trump julkistaneen valeuutispalkinnot kymmenen jutun sarjalle, jotka käsittelivät mm. Trumpin taloustietämyksen kyseenalaistamista, väitteitä kalojen ylen syöttämisestä ja kättelyuutisia. Trump yritti tällä tavalla kääntää kiusalliset mokauksensa päinvastoin valtamedioiden syyksi, vaikka hän itse on syyllistynyt niihin.

Valheessa on se ongelma, että vallatessaan itselleen tilaa ensin pieninä valheina, se kasvaa koko ajan suuremmaksi ja saa samalla uusia, hyväksyttävämpiä nimiä. Olemme yhä enemmän siirtymässä individualismiin ja itseensä käpertymisen aikaan, jossa ei ole enää sijaa vahvoille näkemyksille yhteiskunnasta: suurten totuuksien ja suurten kertomusten aika alkaa olla jo ohi.

https://docendo.fi/sivu/tuote/vaihtoehtoisia-faktoja-/1955066