Vaikeaa moraaliongelmaa pohtiessa

Teksti professori Timo Airaksinen

Joku onneton mies ampui amerikkalaisen saarnaajan Charlie Kirkin kuoliaaksi tämän puhetilaisuudessa. Oma isä tunnisti poikansa valvontakameran kuvasta, kertoi tutulle papille, joka ilmoitti poliisille. Nyt poikaa uhkaa kuolemantuomio.

Missä tässä on moraaliongelma? Poika teki väärin, isä ja pappi tekivät oikein, niinkö? Joku Turun arkkipiispoista sanoin kerran, että luterilaisen kirkon etiikaksi riittää kultainen sääntö: Älä tee toiselle mitään, mitä et haluasi itsellesi tehtävän. Ajatellaan tuota pappia, joka teki pojalle sen, mitä ei varmasti haluaisi tehtävän itselleen, ilmiantoi hänet. Tekikö pappi väärin? 

Ehkä hän toimi lain mukaan, mutta silti hän toimi vastoin etiikan kultaista sääntöä tehdessään toiselle sen, mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. Ei kukaan halua itseään ilmiannettavan. Mitähän arkkipiispa sanoisi tähän?

Entä isä? Kai hänellä oli velvollisuus ilmiantaa murhaaja, mutta oliko hänellä velvollisuus ilmiantaa oma poikansa? Ilmiantaisitko sinä oman lapsesi, kun siitä seuraa hänelle kuolema sähkötuolissa? Minä en antaisi, koska vain moraalifanaatikko tekee niin, enkä ole fanaatikko.

Selitän asiaa. Moraalin velvollisuudet koskevat kaikkia ihmisiä samalla tavalla. Siksi isä ei saisi ajatella murhaajaa poikanaan, vaan yleensä ihmisenä, joka on nähtävästi tehnyt murhan. Siis isän velvollisuutena on ilmiantaa hänet. Isälle voi tulla paha mieli, mutta velvollisuus ei ole tunteesta kiinni.

Tällaisen ongelman kohdalla voi sanoa, että isällä, joka alkaa pohtia oman pojan ilmiantamisen mahdollisuutta, on mielessään yksi ajatus liikaa, nimittäin, menenkö

ja ilmiannan pojan. Jos edes pohdin moista mahdollisuutta, etiikkani on vinosti kypsymätöntä. Isä ei kerta kaikkiaan voi uhrata omaa poikaansa lain alttarilla. Isälle saattaa tästä kaikesta jäädä paha mieli, mutta etiikka ei ole tunteen asia.

Toisaalta, jos isä on vannoutunut velvollisuuseetikko, hänelle ei missään vaiheessa juolahda mieleen kysyä, pitäisikö poika ilmiantaa. Hänellä ei ole yhtään ajatusta liikaa. Hänelle poika on vain ihminen ihmisten joukossa. Mutta tässä hän on väärässä: isän velvollisuudet omaa poikaa kohtaan ovat vahvemmat kuin yleiset rikosoikeudelliset velvollisuudet. 

Antiikin stoalaiset ajattelivat, että moraali on laajenevien vastuun kehien tarha: ensin on minä itse, sitten perhe, sitten suku, sitten yhteiskunta, sitten ihmiset, eläimet, ympäristö ja lopulta koko maailma. Näin ajatellen vastuuni pojastani on suurempi kuin vastuuni valtion rikoslaista. On fanaattisuutta sekoittaa nämä kehät toisistaan, vaikkapa sijoittamalla eläimet ennen ihmistä.

Vaikeita kysymyksiä nämä. Jokainen tehköön omat päätelmänsä ja perustelkoon ne sitten parhaansa mukaan. Mutta perusteluja meidän on perättävä muilta ja muille tarjottava omamme.