”Vain joitakin yksittäisiä häirintäkokemuksia”
Teksti Harald Olausen
Hetki sitten päättyneen SDP:n eduskuntaryhmän farssimaisen tiedotustilaisuuden laiha anti oli se, että häirintäskandaalissa voidaan antaa täydellinen synninpäästö kovaotteisena tiedetylle puheenjohtajalle, Tytti Tuppuraiselle, jonka gangsterimainen käytös herätti aikoinaan ihmetystä jo Oulussa hänen "järjestellessään" asioita omin päin omiin. Koko irvokas näytelmä oli järjestetty vain Tuppuraisen maineen puhdistamiseksi. Mitähän kulisseissa on tapahtunut? Ainakin viestistä päätelleen "SDP:n yhtenäisyyden hintana on pelon ja kauhun ilmapiiri", kiitos kunnianhimoisen ja valtaa väärin käyttävän Tytti Tuppuraisen.
Selvityksen mukaan SDP:ssa ei ole merkittävää kiusaamista tai häirintää. Mikä sitten on "merkittävää" ja mikä ei? Se on tässä ongelma. Tuntuu kuin puolue piilottelisi jotain tutkimuksessa ilmennyttä. SDP ei kuitenkaan halua kertoa tarkemmin tutkimuksesta, sen taustoista ja tekemisestä. On aika ovelaa olla kertomatta sen enempää julkisuudessa tutkimuksesta. Se kertoo omaa kieltään. Kiusausongelma on usein myös verbaalista ja rajanvetäminen siihen, mikä on kohtuullista ja mikä taas kiusaamista tai uhkailuja, on vaikeaa juuri politiikassa, mikä perustuu usein juuri sanalliseen pakottamiseeen ja väkivaltaan.
Ällistyttävintä oli se, että demarit toivat kokoukseen esille oman sensuurikaavansa. Jos vastaavanlaisia ongelmia tulee, saa eduskuntaryhmän "julkisuudessa tuntematon pääsihteeri" päättää ketä rangaistaan, kuullaan ja miksi, sdp:n poliittisen johdon pestessä kätensä asioista. Ongelma onkin muualla, se on poliittinen ja kiusallinen Tuppuraiselle, joka otettiin Lindtmanin asiapariksi juuri koulukiusaajaluonteensa ansiosta pitääkseen vasemmistovihreää yhteistyötä havittelevan oman vasemmiston, lähinnä kourallisesta entisiä marinilaisia (Krista Kiuru, Elisa Geb´hard, Matias Mäkynen jne...) koostuvan joukkonsa kurissa.
Juuri siksi oikeistodemari Tuppuraiselle annettiin avoin valtakirja hommaansa varmistaakseen vaalien jälkeen yhteistyön kokoomuksen kanssa. Tuppurainen on varsinainen touhotäti, jolle homma sopi enemmänkin kuin hyvin näyttääkseen diplomityönä "hurjan jätkän luonteensa". Julkisuudessa ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä Tuppuraisen ja demarijohdon yritykset vähätellä ja painaa villaisella Tuppuraisen kiusaamien "tavallisten Pia Hiltusten" valitukset saamastaan epäasiallisesta kohtelusta, koska pääkiusaajalla oli puoluejohdon siunaama poliittinen tuki sekä valtaosan eduskuntaryhmän ymmärrys kiusaamiselle.
Demarit tarvitsivat kokonaisen kuukauden keksiä, miten puhdistaa rajuista otteistaan tunnetun ryhmäjohtajansa maine. On se kova akka kun se pystyy pahalla ja uhkauksilla hallitsemaan isoa puoluetta ja sen kansanedustajia. Lindtmankin on jäänyt syrjään oppipojan statuksella, ja ties mitä on ties kenelle lupailtu, onhan vaalit jo ovella, mutta sen verran jäykkä tunnelma tiedotustilaisuudessa oli, ettei sanoma ollut uskottava, vaikka SDP haluaakin mediamylläkän pois päiväjärjestyksessä puolueessa, joka väittää olevansa "sinun puolellasi"- viimeksi olimme menossa yhtä matkaa (helvettiin, kuten sitten selvisi).
Olipa yllättävä huomata, ettei kukaan lammasmaisista toimittajista osannut tai uskaltanut maailmalla yleisesti olevaan ärhäkkään tapaan näyttää neljännen valtiomahdin eli vallan rakkikoirien voiman ja kyvyn esittämällä heti aluksi oikeita kysymyksiä nimenomaan Tuppuraisen käytöksestä. Nyt Tuppuraisen annettiin pestä kätensä puhtaaksi itseensä kohdituneet syytökset, että on "johtopäätöksien mukaan pääsihteerin vastuulla päättää tuodaanko häirintätapaus poliittisen johdon tietoisuuteen".
Tuppurainen, kuten myös julkistettu "ulkopuolinen taho", väittävät osan avustajista kokeneen tulleensa tahtomattaan pelinappulaksi. Tämä oli vahva viesti kohun alkuun panneelle kansanedustaja Ville Meriläiselle, jolle viesti on selvä ja tiukka, sillä juuri Meriläisen esiin nostamat ongelmat eivät ole eduskuntaryhmän johdon ja selvityksen mukaan "todellista kiusaamista". Voi Meriläinen parkaa. Hänen poliittinen tulevaisuutensa vedettiin näin vessasta alas. Nyt alkavat varmasti rajut puhdistukset ja kostotoimenpiteet. Johdossa häärii vittumaisena nipottajana ja härskinä kiusaajana tunnettu kostonhimoinenTytti Tuppurainen.
SDP on ollut pahassa pulassa, ja on sitä vieläkin, sillä jupakan loppunäytös on vasta tulossa seuraavissa vaaleissa tai niiden jälkeen, kun demareista on tullut pääministeripuolue. Ehkä siksi puolueen johtokaksikko Lindtman-Tuppurainen miettivät kokonaisen kuukauden, miten puolustaa Tuppuraista itseään ja häivyttää epäilyn SDP:sta riitaisena kiusaajapuolueena. Nyt on kyllä eri mieltä vahvasti SDP:n johdon kanssa oleville Ville Meriselle, ja kaiken kohun taustalla huhujen mukaan olevalle Krista Kiurulle kusiset paikat puolueen sisällä, sillä oman pesän likaamisesta syytetyt "kantelijat" ovat saaneet ison vihan päälleen.
Eivät ihmiset ole niin tyhmiä kuin Tuppuraisen jengi luulee ja toivoo olevan. Monia ajattelee vain, että olipa ikävä katsella, kun kettu kanalan vartijana hankki itselleen täydellisen synninpäästön "ulkopuolisen asiantuntijan", eli työterveyslaitoksen maksetulla avustuksella (ettei vaan tekijä ollut demari). Mutta jupakka on kiusallinen demareille siksi, että sen keskiössä oleva Tuppurainen on itse kiusaamisesta moneen otteeseen kiinni jäänyt tiuskija ja pärskijä, joka ei jätä keinoja käyttämättä, kun on kyse vallan väärinkäytöstä omiin tarpeisiin alistamalla ja kiusaamalla eri mieltä olevia. SDP:n sisällä on käynnissä kova taistelu vallasta.
Apuna ovat olleet valheet ja ongelmien vääristely. Ja tulihan se sieltä rivien välistä lopulta: SDP:n tärkein viesti yleisölle oli, että Tuppuraisen tehtävä on niin vaativa, että on selvää ja ymmärrettävää, että hän käyttää kovia otteita ja kieltä johtaakseen isoa ryhmää. Tuppurainen on Eero Heinäluoman järjestögangsterikoulun kasvatin, puheenjohtaja Antti Lindtmanin, oikea nyrkki niskuroivassa eduskuntaryhmässä ja vaikuttaja, joka vuoden päästä pidettävien eduskuntavaalien jälkeen tulee istumaan tärkeällä ministerinpostilla, ja ehkä sitä seuraavien vaalien jälkeen jopa SDP:n puheenjohtajana mutta ei koskaan pääministerinä. Se on se kova hinta, minkä sisäisen hirviönsä raatelema Tuppurainen maksaa, sillä hänen suojaava naamionsa on nyt riisuttu.