Nykyajan kärpästen herrat ja edessä oleva "se kaikkein paha, mitä on pelätty!"...

Teksti Harald Olausen

Hesarissa oli muutama päivä sitten (14.8) toimittaja Erika Mäkelän kirjoittama juttu hätkähdyttävällä otsikolla Lapset pahoinpitelivät vantaalaispuistossa ollutta haikaraa. Jutun mukaan keskelle asuinaluetta laskeutunut haikara joutui lasten väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Vantaan Kartanonkeskuksessa. Lintua häiriköintiin, lyötiin ja uhkailtiin (tuntuu hassulta sanalta tässä yhteydessä) kuin konsanaan somessa tai koulussa kiusaamisen kohteeksi joutunutta toista lasta. Erään silminäkijän mukaan joukko 10-12-vuotiaita lapsia oli heitellyt haikaraa kivillä osan lyödessä sitä kepillä. Yksi pojista oli jutun mukaan jopa sanonut aikovansa tapaa linnun.

Uutinen hätkädytti ja toi mieleen William Goldingin Kärpästen herra (OTAVA 1960)-kirjan. Kärpästen herra on Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen englantilaisen William Goldingin pääteos, mutta samalla myös karmaisevaa luettavaa lasten kyvystä pahuuteen. Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. Vapaus oli aluksi jännittävää leikkiä, mutta pian sivistyksen pinta murenee ja peto heidän sisällään saa julmat kasvot. Esiin työntyvät pahuus, ilkeys, tappamisenhalu ja julmuus. Brittiläisen hillityiksi kasvatetut pojat muuttuvat pedoiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko. Kuulostaako tutulta?

Sitä pienet jäljessä, mitä isot edellä. Hesarin uutinen on tuttua peruskauraa nykypäivänä. Kiusaaaminen, niin eläinten kuin ihmistenkin, on lisääntynyt samaan aikaan kun uhkaava käyttäytyminen ja ympäristön terrorisointi, kuten toissaviikkoinen kahden alaikäisen katkaisema kaapeli Tampereen alapuolella, joka pysäytti maan valtaväylänä toimivan Tampereen junayhteydet etelään lähes päiväksi. Kyseessä oli se Kantin mainitsema tyhjyydestä johtuva radikaali paha, mikä oli aina itsensä asettamista etusijalle. Kant myönsi, että ihmisellä oli taipumus pahuuteen. Kantin, ja myöhemmin myös Sigmund Freudin mukaan sitä ei voinut täysin hävittää, mutta hallita kylläkin.

Ongelma oli vankkumaton usko yleiseen ja inhimilliseen hyvään, yhteinen moraali, sekä ahkeruuteen Platonin ja Aristoteleen hengessä, sillä juuri heidän tavoitteenaan oli kulttuurin kesyttämä luonto ja järjen voitto vieteistä, toisin kuin Nietzsche, joka asetti vietit järjen edelle ja kielsi valistusfilosofien vaatimukset rationaalisuudesta. Immanuel Kant, joka suhtautui kostoon eri tavalla kuin Nietzsche (Kantille oli tärkeää että ihmiset saivat ansionsa mukaan), torjui tällaisen naiivin augustinolaisuuden.

Kantin mukaan minkäänlaista viattomuuden tilaa ei ole koskaan ollut, koska pahuus kuuluu erottomasti jokaiseen ihmiseen ja ihmisyyteen. Tätä hän kutsui kuuluisaksi radikaaliksi pahaksi. Se oli sellaista pahaa, jossa annoimme mielihalujemme voittaa sen sijaan, että noudattaisimme velvollisuutta kuunnella "hyvää tahtoa eli moraalia", ja toimia sen mukaisesti. Freudin kirjoitus vuodelta 1920 Mielihyväperiaatteen tuolla puolen sijoitti pahuuden ja tyhjyyden ihmismielen primitiiviselle puolelle kuuluvaksi.

Julia Kristeva on tulkinnut freudilaisesti tämän depression kyvyttömyytenä vapautua perustavasta menetyksestä; se on ollut jämähtämistä siihen, mikä olisi pitänyt ohittaa, jolloin nykyelämästä on muodostunut menetyksen ja menetetyn, puutteenkin takana olevan puutteen eli tyhjyyden kovertamaa. Ei silti kannata sortua menneen hyvän ajan mytologisointiin.

Kärpästen herran paha on koko ajan meissä läsnä niin lapsissa, kuin järjestelmässä. Mutta se paha "kaikkein paha mitä on pelätty," on vielä valitettavasti edessäpäin mitä sotaan, terrorismiin ja tappamiseen tulee, MSN -uutiset kertoi nettisivuillaan 21. elokuuta 2017 siitä miten robotiikan asiantuntijat varoittivat autonomisista robottiaseista ja vaativat YK:ta kieltämään tekoälyä käyttävien aseiden kehittämisen. Allekirjoittajat vaativat että "tappajarobottien" kehittäminen tulee kieltää pikaisesti. Mikäli tämä Pandoran lipas kerran aukeaa, sen sulkeminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, he varoittavat. Kun se on kehitetty, se mahdollistaa sodankäymisen suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan ennen ja toisinaan nopeammassa tahdissa kuin ihmiset kykenevät ymmärtämään.

Robotit ovat tulleet jäädäkseen. Ne osaavat jo puhua, siivota. Entisaikojen kolhot ja pelottavat robotit ovat nykyjään sulavarakenteisia - ja käytöksisiä seuralaisia, jotka tunnistavat kasvomme ja puhuvat kanssamme. Kehittyneimmillä roboteilla on jopa ihmisen liikkeet ja tunteet. Mielenkiintoisen kirjan roboteista on vuonna 2004 kirjoittanut Robert Malone. Ja vaikka kirja on nyt lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin auttamattomasti vanhentunut, on se hyvä läpileikkaus siihen mitä kaikkia sellaista mitä emme olisi koskaan uskonut olevan olemassakaan, on meistä riippumatta kehitelty tulevaisuutta, myös tulevaisuuden sotia silmällä pitäen.

Kirjassa esitellään robottilelut ja keräilyesineet (mm. kipinöivät ja savuavat sekä ampuvat robotit, Space Robotit ja Engine robotit sekä Transformerit) sekä millaisia ovat robotit taiteessa ja viihteessä (Terminator T- 800 sekä RoboCop) ja annetaan esimakua siitä, millainen on robottien seuraava sukupolvi pikkurobotit ja robottikumppanit sekä kotitalousrobotit. Robottimaailma elää jo nyt omaa ihmisistä erillistä todellisuuttaan, jossa hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan, robottien tasapainoillessa ihmisten ja koneiden välimaastossa, niin että niitä voi jo kutsua joko ihmismäisiksi koneiksi tai konemaisiksi ihmisiksi.

Vaarallisiksi ne tekee ihmisten arvaamattomuus ja häikäilemättömyys toteuttaa muista piittaamatta omia ahdistavia päähänpinttymiään. Ihminen on robotille jumala niin hyvässä kuin pahassakin määrätessään robottia rakentaessaan mihin kaikkeen se voi ja sen pitää kyetä. Kirjailija Isaac Asimov kehitti novellissaan Liar roboteille ohjeita, joiden mukaan robotti ei saanut vahingoittaa ihmistä, sen oli toteltava ihmisen käskyjä ja sen tuli varjella myös omaa olemassaoloaan.

Ja kun Asimov tajusi että robotit voivat myös tappaa, hän lisäsi ohjeisiin, ettei robotti ei saanut vahingoittaa ihmiskuntaa. Asimovin lisäys tuli kuitenkin liian myöhään kuten vetoomuksen allekirjoittajien huolesta voimme päätellä. Robotit on jo nyt valjastettu tuhon voimiksi ihan kuin aikoinaan 70-luvulla Tähtien sota -elokuvasarjassa osuvasti varoiteltiin ikuisessa sodassa hyvän puolesta pahaa vastaan.