Amerikkalaisten valikoiva havainnoiminen ja Floyd sekä keinotekoinen yhteisymmärrys Bidenin puhelun jälkeen...

Teksti:

Harald Olausen

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin soittama puhelu poliisin murhaamaksi tulleelle Floydin perheelle on eräs tärkeimmistä puheluista, mitä amerikkalaisen poliittisessa historiassa on koskaan soitettu. Sitten 1960-luvun J.F. Kennedyn ei koskaan ole usko ollut niin korkealla, että mustien alistetun aseman voisi muuttaa paremmaksi yhdessä valkoisten kanssa politiikan ja lakien avulla. Floydin perheen asianajaja Benjamin Crumpin sanoin oikeudenmukaisuus mustalle Amerikalla on oikeutta koko Amerikalle. Mutta onko niin vai onko kyse vain valikoivasta havainnoimisesta, mikä tällä kertaa - harvinaista kyllä - toimii vääryyden oikaisijana? Tilanne oli koskettava, kun sen katsoo videolta. Presidentti ja varapresidentti puhuvat lämpimästi ja uskoa sekä voimaa vääryyttä kokeneeseen koko mustaan Amerikkaan voimistaen.

Asianajaja julkaisi Twitter-tilillään jo yli 700.000 ihmisen katsoman videon hetkestä, jolloin presidentti Joe Biden, ensimmäinen nainen Jill Biden sekä varapresidentti Kamala Harris soittivat puhelun Floydin perheelle heti tuomionluvun jälkeen. Biden ilmaisi puhelussa olevansa helpottunut. Presidentti totesi, ettei tuomio muuta kaikkea paremmaksi, mutta että ainakin Floydin perhe on saanut jonkin verran oikeutta. Sanoman voisi tulkita platonisesti tarkoittavan myös valheellisen poliittisen retoriikan kriitikkiä, mikä korostaa oikeudenmukaisuuden ja retoriikan välistä kuilua. Kyseessä on cicerolainen kaunopuheisuus, jonka lähtökohtana on Skinnerin "käännä vika eduksesi" retoriikkaa.

Tämä paradiastoleksi kutsuttu antiikin ja etenkin renessanssin retoriikassa laajasti käytetty menettely voi devalvoida hyveitä ja revalvoida paheita; toisin sanoen osoittaa, että hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa. Puhelu mustan perheen omaisille oli osoitus Bidenin hallinnon hyvästä pelisilmästä. Se on erittäin tärkeä ele, ihan kuin Amerikka haluaisi umpeuttaa niitä haavoja, joita Trumpin lyhyt aika avasi rasismin nimissä kääntämällä jälleen kerran retoriikan valkoisen miehen voitoksi. Tämän jälkeen amerikkalaisessa politiikassa on entistä vaikeampi palata puolustamaan pahana pidettyjä asioita. Juuri siksi puhelu oli amerikkalaisen poliittisen kulttuurin kautta aikojen koskaan tärkein soitettu puhelu.

Tunnelma Minneapolisiissa on ollut Ylen saamien tietojen mukaan iloinen ja vapautunut. Ihmiset iloitsevat ja vaeltelevat ympäriinsä. Ohi ajavat autot tööttäilevät. Monet ovat avoimesti itkeneet ja tunteneet helpotusta. Vihdoinkin musta mies on saanut oikeutta - valitettavasti kyseessä on kuitenkin vain poikkeustapaus. Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Ida Tikka korostaa jutussaan tapahtumista, että oikeuden päätöksestä huolimatta kyseessä on kuitenkin vain yksi oikeudenkäynti, joka johti harvinaiseen lopputulokseen. Hänestä on erittäin harvinaista, että poliisi saatetaan vastuuseen Yhdysvalloissa, sillä poliisin syytesuoja on vahva. Tämä on kuitenkin ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisuutta Tikan mielestä. Kyseessä on ilmiö nimeltä valikoiva havainnoiminen.

Ei valkoisen miehen rasistinen valta ole mihinkään katoamassa Yhdysvalloista. Päinvastoin. Siitä on osoituksena Trump 75 miljoonaa äänestäjää, melkein puolet viime presidentinvaalien äänestäjistä. Noam Chomsky puhui historian totaalisen väärentämisen olevan tällaisille hurmahenkisille ihmisille tärkeää. Kun me hyökkäämme ja tuhoamme jonkun, se pitää Chomskyn mukaan saada näyttämään siltä, että todellisuudessa suojaudumme ja puolustaudumme sotahulluja hirviöitä vastaan. Oli tarpeellista luoda tapahtumista virallinen ja helposti ymmärrettävä kuva. Homma toimi melkoisen hyvin. Kun tiedotusvälineet ja koululaitos ovat täydellisessä kontrollissa ja lukeneisto on nöyrän sopeutuvaista, tuollainen saattaakin onnistua. Kaiken kruunaa amerikkalaisen unelman huipulla valkoisen miehen ylivalta ja jatkuva muistus siitä, että alinta kastia ovat afroamerikkalaiset, joiden kohtalo on joutua mielivaltaisen väkivallan uhriksi.

Amerikka on saanut nyt puhelun, jonka merkitystä, hyvää tai pahaa, emme vielä tarkkaan tiedä. Kokonaan eri asia on tähdentää taustalla vaikuttavien hyvien sekä pahojen uskomusten identifioinnin ja niiden selityksen tarpeellisuutta, sekä sitä samaa, mitä uskomusten ja tarkoitusten loogisen yhteyden selvittämisen välttämättömyys tarkoittaa. Homma ei ole helppo koska kyseessä on Yhdysvallat, jossa totuus on makuasia ja sen omistaa isoa raha. Ainoa mahdollisuus olisi toisinajattelu. Chomsky muistuttaa, että toisinajattelun kulttuuri on selviytynyt ja kasvanut reippaasti sitten 60-luvun samoihin aikoihin, kun hänen kotimaassaan oli kasaantumassa poikkeuksellisen paljon tummia pilviä yhteisen onnen taivaalle. Vallanpitäjillä ollut silloin eikä tulevaisuudessakaan pienintäkään tarkoitusta tehdä asialle mitään.

Tätä Chomsky kutsuu yhdenmukaistavan mediamanipulaation prosessimetodina "valikoivaksi havainnoimiseksi", kun hän kommentoi Washington Postin ja New York Timesin arvosteluja 1986 vapautetun kuubalaisvanki Armando Valladaresin muistelmia, joista muodostui Yhdysvalloissa heti niiden ilmestymisen jälkeen suuri amerikkalainen mediasensaatio. Tapaus oli Chomskystä siksi kiinnostava, että se kertoi hyvin myös vallalla olevasta manipuloidusta sekä keinotekoisesta yhteisymmärryksestä. Chomsky kertoo lisäesimerkin Herbert Anayjasta, El Salvadorin ihmisoikeusjärjestön yhdestä elonjääneestä jäsenestä: "Herbert Anya pidätettiin ja heitä kidutettiin; järjestön muut keulahahmot oli tapettu jo aiemmin. Vankilassa ollessaan he jatkoivat työtään ihmisoikeuksien puolesta. He olivat lakimiehiä ja jatkoivat todistajanlausuntojen vastaanottamista. Tuo 160-sivuinen raportti vankien todistuksista keploteltiin ulos seuranaan videonauha, jolla vangit näytetään todistamassa kokemastaan kidutuksesta. Yhdysvaltain kansallinen lehdistö kieltäytyi raportoimasta siitä. Televisioasemat kieltäytyivät näyttämästä nauhaa."

Juuri tämän takia Bidenin hallinto harjoittaa cicerolaista kaunopuheisuutta parhaimmillaan saadakseen maahan aikaan edes alkeellisen keinotekoisen yhteisymmärryksen inhimillisen politiikan peruslähtökohdista kunnioittaa maan asukkaita perustuslain suojaamin keinoin. Pirkko Haapanen kirjoittaa "Cicero Puhetaidosta - Brutus johdanto ja selityksiä " (Finn Lectura 1990)-kirjassaan siitä, miten Platon antoi Sokrateen kritikoida Ateenan suurimpia puhujia ja valtiomiehiä tietynlaiseen oveluuteen perustuvien käytäntöjen harjoittamisessa. Hänen mukaansa harjoitetulta puheelta puuttui tärkein, hyvän, toden ja oikean tuntemus. Oikea retoriikka on sen sijaan taito opettaa totta, oikeaa ja hyvää; näin se kuuluu yhtäältä Platonin ihannejärjestelmään, poliittisten realiteettien yläpuolelle. Toisaalta Platon ymmärtää retoriikan kautta harjoitetun poliittisen vallan, ja puhe on kansanjoukkoihin suunnattava propagandan ase hänen valtiollisissa hahmotelmissaan.

Platonia pidettiin retoriikan kriitikkona, joka korosti filosofian ja retoriikan välistä kuilua. Aristoteleelle taas retoriikka oli taito, joka löysi käytettävissä olevat vakuuttavaksi tekemisen keinot: "Retoriikan keinoin saavutetaan kuitenkin vain todelta näyttävä tai todennäköinen maailma, joka eroaa filosofisen dialektiikan avulla saavutettavasta varmasta tiedosta. Olettamukset, joista retoriikan käyttämä päättely lähtee." Cicero vastusti näkemystä retoriikasta yksipuolisena teknisenä oppiaineena: "Kaunopuheisuus on niin suuri voima, että se sulkee piiriinsä kaikkien asioiden, hyveiden ja velvoitteiden, kaikkien ihmisten tapoja, mieltä ja elämää ohjaavien luonnollisten periaatteiden synnyn, vaikutuksen ja kehityksen. Se määrää tavat. Lait ja oikeuden sekä hallitsee valtiota. Kaiken, mihin tahansa asiaan liittyvän sanoman se ilmaisee kauniisti ja ilmeikkäästi. Puhetaidossa todellisuus inhimillisyys (humanitas) sekä haluna auttaa ja tuoda turvaa, että myös ihmisille luonteenomaisena sivistyspyrkimyksenä."

Cicero on tärkeä ajattelija, sillä hänen kirjoituksensa avaavat terävällä tavalla kulttuurimme kompastuskiveä eli sitä miksi olemme niin helposti huijattavia lipeväkielisten mainosnikkareiden ja totuutta omiin tarkoituksiinsa häikäilemättömästä vääntävän valtaeliitin ja valtamedioiden juoksunarussa. Antiikin retoriikka tarkoitti aikoinaan vain puheoppia siitä yksinkertaisesta syystä, että oppi puhetaidosta kehittyi kulttuurissa, joka oli puhutun kielen hallitsema, ja näin siitä tuli alun alkaen myös puhutun eikä kirjallisen viestinnän oppijärjestelmä. Platonin dialogitkin oli alun perin koottu yhteen sananmukaisesti keskusteluista ihmisten välillä, ja niissä jossain määrin sisältöä hallitsevana piirteenä välittyykin puheenomaisuus.

Ongelma on kuitenkin vankkumaton usko yleiseen ja inhimilliseen hyvään, yhteinen moraali, sekä ahkeruuteen Platonin ja Aristoteleen hengessä, sillä juuri heidän tavoitteenaan oli kulttuurin kesyttämä luonto ja järjen voitto vieteistä, toisin kuin Nietzsche, joka asetti vietit järjen edelle ja kielsi valistusfilosofien vaatimukset rationaalisuudesta. Immanuel Kant, joka suhtautui kostoon eri tavalla kuin Nietzsche (Kantille oli tärkeää että ihmiset saivat ansionsa mukaan) torjui tällaisen naiivin augustinolaisuuden.