Vasemmistofeminismi ei vedä muulla kuin Helsingissä

Teksti Harald Olausen

Vasemmistoliitto kärsi eilen käydyissä eduskuntavaaleissa tappion, jonka merkitys on paljon suurempi kuin vain yksittäisenä tapahtuma sen luulisi olevan. Se on samalla sekä vasemmistoliitolle hyvä muistutus siitä, mitä käy kun puolueen kaappaa pieni vasemmistofeministinen ääriryhmä ja muuttaa entisen yleisvasemmistolaisen puolueen yhden asian liikkeeksi, että muistutus miten lopulta käy kun määrätietoisesti aiemmin laajaa yhteiskunnallista kurkistusluukkua yritetään pienentää.

Tätä taustaa vastaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin "vituttaa kuin pientä eläintä"-lausuma vaali-iltana puolueen vaalitappion laajuuden selvitessä – viisi paikkaa - vaikuttaa oudolta, kun katsoo puolueen vasemmistofeministisia teemoja ja ennen kaikkea valtaosaa ehdokkaita ja eduskuntaan valittuja; tiukan linjan vasemmistofeminismi ei vedä muualla kuin Helsingissä, missä vasemmistoliitto nosti hieman kannatustaan.

On selvää, ettei Andersson ole itse osannut tai halunnut nähdä ongelmien todellisia syitä. Muiden syyttäminen puolueen huonosta vaalituloksesta on silti typerän tekopyhää hurskastelua, millä yritetään kääntää huomio todellisesta ongelmasta muualle ja hyssytellä sitä, ettei nukkuva karhua heräisi: Missä ovat ay-miehet? SDP:llä on ehdokkaina paljon pääluottamusmiehiä ja entisiä liittopuheenjohtajia, mm. SAK:n entisiä puheenjohtajia, jotka ovat aina varmoja ääntenkerääjiä ja läpimenijöitä.

Onko vasemmistoliitto enää edes vasemmistopuolue ja ketä se oikein on edustavinaan? Vasemmistoliitto on ollut perustamisestaan lähtien 1990-luvun alusta hakoteillä etsiessään linjaansa ja suuntaansa. Se on eurooppalaiseen tapaan julistanut olevansa feministinen puolue, ja se on näkynyt kautta linjan niin politiikan teossa kuin itse koko puolueessakin painotuksena aivan erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Puolue on muuttunut naisten omaksi puolueeksi ja unohtanut miehet.

Yleensä valtaan pyrkivät puolueet pyrkivät siistimään laitojaan ja profiloitumaan yleispuolueina varmistaakseen itselleen mahdollisimman laajan kannatuksen eri ryhmistä. Näin ei ole ollut vasemmistoliitossa. Punavihreä feminismi synnytettiin vastakohdaksi kilpasiskoille vihreissä. Samaan aikaan miehet alkoivat kadota vasemmistoliitosta (osin luonnollisen poistuman kautta). Vuosien saatossa puolueesta on kadonnut lähes sukupuuttoon miehet sekä ay-aktivistit.

On vaikea kuvitella minkään suureksi puolueeksi pyrkivän kasvavan unelmiaan suuremmaksi luottamalla vain yhteen pieneen ryhmään. Näinhän on käynyt myös kepulle, jonka yksi kutistumisen syy on ollut maaseudun hiljainen mutta koko ajan jatkuva väestäkato. Juuri siksi erilaisia ehdokkaita haalitaan yhteiskunnan eri alueilta ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevia keräämään ns, kannatusääniä puolueille laajalla rintamalla. Näin ei ole ollut pitkään aikaan vasemmistoliitossa ja siksi sen äänestyspohja on kapeutunut.

Vasemmistoliitto on onnistunut vetoamaan hyvin vain radikaaliin feministiporukkaan. Sitä se on halunnutkin samalla kun puolue on naisistunut. Mutta miksi ihmeessä se uskottelee itselleen, että muut vasemmistolaisesti mahdollisesti ajattelevat äänestäisivät tiukan linjan feministejä, joiden painotukset politiikassa eivät ole niitä miehiä kaikin mahdollisimman parhaiten huomioivia?

Eilisissä vaalivalvojaisissa Andersson syytti taktisesti äänestäneitä vasemmistoliiton tappiosta (Ylen vaaliasiantuntijat olivat hieman toista mieltä) ihan kuin siinä olisi jotain vikaa, että ihmiset haluvat antaa äänensä parhaimmalle ja vaikuttavimmalle ehdokkaalle. Ylimielinen Andersson ei nähnyt omissa toimissaan tai puolueensa linjassa mitään syytä vaalitappioon, vaikka syytä itsetutkiskeluun olisi mitä ilmeisemmin sekä vaalit hävinneellä puheenjohtajalla että itse lilliputiksi kutistuneella puolueellakin ollut.

Kun katsoo vasemmistoliiton vaalivalvojaisten kuvia, niin huomaa mies-naissuhteen vääristymisen melkein samanlaiseksi kuin uuden eduskunnan vasemmistoryhmässäkin, missä peräti 11 kansanedustajasta 9 on naisia. Andersson oli pettynyt mutta ei halunnut nähdä metsää puilta: puolueen vetovoima muiden ryhmien kuin vasemmistofeministien keskuudessa on pakkasen puolella. On ihan turha edes luulla, että vasemmistolaisesti ajattelevat miehet äänestäisivät puoluetta sen tarjoamilla nykyeväillä.