Venäjällä on paljon menetettävää Suomen suhteen

Teksti Harald Olausen

"Kuvitelmaa hyökkäysvaarasta Saksan taholta hän piti mielettömänä. Sopimus on täysin tarpeeton, Jos siihen sitten on mentävä, on se kamalaa. Mutta kieltämättä Karthagon hävitys oli vielä kamalampaa. Tällä sanonnalla Paasikivi toi - kahden hävityn sodan jälkeen - kolmannen puunilaissodan kauhean perspektiivin eteen."

-Toivo Heikkilä Paasikivi peräsimessä (kuudes painos 1991 Gummerus).

Tänään lauantaina tuli televisiosta mielenkiintoinen puheenvuoro Suomen uudenlaisesta asemasta idän ja lännen välillä. Jutun juju on se, ettei asema ole uusia. Suomi on aina ja tulee olemaan idän ja lännen välissä samoin Venäjä on aina sen iso, uhitteleva mutta Suomelle tuttu naapuri. Nämä asiat kun tunnustetaan muiden tosiasioiden lisäksi, Suomi pärjää hyvin Pohjolan yhtenä vakaimmista ja omaa aluettaan puolustavista maista. Suomessa on viime aikoina kuultu yllättäviltä tahoilta mm. vihreistä Nato-myönteisiä kannanottoja. Kokenut ulko -ja turvallisuuspolitiikan seuraaja sanoisi, ettei asian suhteen kannata turhia hötkyillä, sillä Suomen tulee aina muistaa vain yksi kylmä tosiasia; me olemme aina Venäjän naapurissa ja sen ainoa läntinen naapuri, johon sillä on asialliset ja kunnioittavat suhteet. Moni suomalainen höristeli korviaan, kuuliko oikein vuoden alussa Venäjän kokeneen ulkoministeri Sergei Lavrovin sanomiset, kun hän sanoi Venäjän tukevan Suomen puolueettomuutta. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kiiruhti muistuttamaan heti, ettei Venäjän suunta ole muuttunut "Kannattaa katsoa kylmiä faktoja", hän sanoi Seija Vaaherkummun vieraana Ylen radion ja television yhteisessä Ykkösaamussa.

Suomi on valinnut oikein ja osoittautunut menestykselliseksi valitsemallaan puolueettomuus- ja liittoumattomuuslinjalla, Suomella on Aaltolan mukaan hyvin pullat uunissa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa juuri siksi, ettei se kuulu mihinkään liittoutumaan. Siitä huolimatta Suomi ei ole puolueeton vaan puolustaa itseään ja toimii enemmin tai vähemmin yhdessä Ruotsin kanssa Itämeren turvallisuuden puolesta ja arktisen alueen uusista uhkista huolestuneena aktiivisena EU:n arktisen neuvoston jäsenenä. Kun yllä olevia vakuutteluja lukee, tulee helposti samanlainen olo kuin YYA-mantran hokemiseen kyllästyneessä Suomessa 1970-ja 1980-luvuilla kaiken olevan hyvin silloin kun asia ei niin ollut. Samaa Aaltola muistutti Vaaherkummun haastattelussa. Ei kannata uskoa kenenkään sanomisia tai vakuutteluja vaan turvautua kylmiin faktoihin. Asiat eivät ole todellakaan hyvin. Ukrainan sota on mahdollinen ja Venäjän sekä Naton välinen konflikti syvenee. Kiina on arvaamaton kortti jo pelkästään siksi, että se on ulottanut lonkeronsa "taloudellisen yhteistyön avulla" kaikkialle maailmaan. Uutta nousevaa talousmahtia, Intiaa hallitsee trumpilainen äärinationalisti. Mutta Suomen asiat ovat juuri siksi, että se on kokenut konkari selvitymisessä idän ja lännen leirien välissä ja suurvalta Venäjän vakaana luotettuna naapurina.

Lavrovin sanomana Suomen puolueettomuuden kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että Venäjä viime hetkillä ymmärsi ajavansa liian kovalla sapeleiden kalistelulla Suomea Natoon ja muistutti Suomen ja Venäjän suhteiden olemassaolosta ja molemminpuolisesta hyödystä. Tai sitten ei. Se saattaa tarkoittaa myös sitä, ettei Venäjän suhde Suomeen de facto reaalipoliittisessa mielessä ole muuttunut. Aaltolan pragmatismi on ihailtavaa ja niin suomalaista. Me suomalaiset tiedämme kokemuksesta Venäjän pullistelevan vain länteen päin saadakseen myöhemmin neuvottelupöydissä etuja, joita se ei muuten saisi. Toisaalta Venäjä on suurvalta, jonka voima perustuu sotilaalliseen uhkaan ja sillä mesoamiseen säilyttääkseen reviirin lisäksi omien kansalaisten kunnioituksen. Suomi ei aio liittyä Natoon. Se on tullut selväksi. Miksi liittyisikään, vaikka monet juuri nyt heiluttavat kansan silmien alla Venäjä-pelkoa lietsoen natotikkaria. Eikä kannata liittyäkään. Se toisi Suomelle miljardien jäsenmaksut rasitukseksi vuodeksi, pakon osallistua yhteisiin sotilaallisiin operaatioihin ja muuttaisi tutun naapurin yhdessä yössä viholliseksi. Mutta mikä kamalinta: se toisi Suomen maaperälle Venäjälle vihamieliset taistelujoukot ydinkärkineen ja muuttaisi Suomen militaristiseksi maaksi. Ei siitä ole kovinkaan kauaa kun Suomi oli näiden univormujeppejen maa joskus 1930-luvulla. Eikä juuri kukaan enää halua edes muistella noita aikoja.