Venäjän ortodoksit taas (ja taas…) ristiretkellä vapaata länttä ja ”Paholaista” vastaan

Teksti Harald Olausen

Nietzschen, joka muuten inhosi suuresti venäläisiä, mukaan kristinusko antoi Erokselle myrkkyä juotavaksi - se ei tosin siitä kuollut, mutta huonontui lajissaan ja tuli paheeksi. Tänään se tuli taas todistetuksi; maailmaa on kohuhdattanut Venäjän ortodoksikirkon päämiehen mielettömyydessään kovat puheet länsimaista liberaalia arvomaailmaa- ja ihmisiä vastaan.

Merkityksellisessä kärsimyksessä Nietzsche ajatteli ihmisen tietoisesti asettaman päämäärän tuottavan merkityksen ja näin ollen lievittävän älyllisessä mielessä ihmisen kokemaa kärsimystä. Mielettömyydessä tätä merkityksellisyyttä ei ole ja siksi ihmiset kokevat tällaisen kärsimyksen niin sietämättömäksi, että alkavat kehitellä sitä tukevia ajatuksia tai sitä helpottavia tarinoita.

Esimerkiksi Nietzsche otti jumalan, sielun ja ikuisen elämän perisynnin. Ne ovat hänen mukaansa ihmisen turhia yrityksiä yrittää tuottaa merkityksellisyyttä muuten mielettömälle kärsimykselleen vauvasta vaariin, mikä vain jatkuu kuolemaan saakka.

Venäjän ortodoksien päämies, patriarkka Kirill, on tunnetusti yksi uskollisimmista Putinin sylikoirista, joka kiertää innoissaan ja ahkerasti ympäri maata puhumassa Putinin puolesta "Paholaisen" halvaannuttamaa länttä vastaan, joka on hänen mukaansa uhka sekä Venäjälle, että "oikeille uskovaisille".

Kirill tukee Putinia kuin köysi hirtettyä tietäen, että Ukrainan sodan jälkeen myös hänen asemansa on vaarassa, ellei peräti hän itse sotaoikeudessa hirvittävät ihmisrikokset Ukrainaa vastaan siunanneena tarjoessaan meille todellisuuden vaikutelman, jota emme kokeneet ehdollisena, vaan jonka hyväksyimme todellisuutena, koska se viihdytti meitä ja olimme sen lumoissa. Mutta ketä ovat hänen "oikeiksi uskovaisiksi" kutsumansa ihmiset? Vastaus on selvä: Putin ja putinistit, hän mukaan lukien.

Juuri siksi patavanhoillisen ortodoksikirkon halvaannuttama ihmisvihamielinen takapajula nimeltään Venäjä näkee muun maailman kulkevan "Paholaisena" homoissa. Se on helppo yksinkertaistuksien ja propagandistisen mielenlaadun maassa, sillä heille kirkon traditio on samalla totuuden traditiota ilman vastaväitteitä tai kysymyksiä, ja nykyajan ihmisten vapaus kauhistuttavaa rappiota sallivuuden ja vapaamielisyyden vaarallisten polkujen keskellä.

Mutta mikä tai kuka on itse se varsinainen "Paholainen" venäläisille ortodoksikristityille? Yleensä toinen ihminen tai erilainen mielipide. Ksenokrateen mukaan henkiolennoille oli mielenliikkeitä (pathe) ja siksi ne saattoivat periaatteessa olla myös pahoja olentoja. Näin oli raivattu tie kehitykselle, jossa myönteisestä sanasta "daimon" tuli myöhemmin antiikin demoni ja myöhemmin meidän aikojen paholainen.

Ortodoksit nyt, sellaisena kuin kirkko eliitteineen, johtoineen ja jäsenineen näyttäytyy, on pettänyt oman olemuksellisuutensa vaatimukset. Kirkko ei ole sellainen kuin se voisi olla ja mitä sen pitäisi olla. Kirkko on pettänyt omat ihanteensa ja luopunut niistä arvoista, jotka annettu on. Venäjän ortodoksit ovat astetta vanhoillisempia muita ortodokseja tukiessaan nykyistä Putinin kleptoratiaksi kutsuttua fasistista Venäjää.

Patavanhoillisuus ja muista piittamaton "lain ankaran hengen tulkinta" tulee siitä, ettei kanonia noudattaen ortodoksikirkko ole koskaan riippuvainen eri aikakausien aatteellisista tai moraalisista haasteista muuttuakseen. Kun ortodoksisuutta tutkii hieman tarkemmin, huomaa käytännössä sen ettei se ole oppijärjestelmä, sillä oppi ei ole ortodoksisuuden tärkein elementti. Mikä se sitten on? Virallisesti kirkko sanoo ortodoksisen kristinuskon ytimen - Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen salaisuuden - pysyvän muuttumattomana ajasta toiseen.

Ortodoksikristityt perustavat usein väitteensä omaan uskoonsa siihen, ettei tiede ole pystynyt vastaamaan kysymykseen, ovatko kirjoitukset Jeesuksen jumaluudesta tosia, järki vastaan uskomukset - eivät tietenkään vaan enemmänkin sille ajalle tyypillisiä ihmesatuja. Ortodoksiuskon mieliimme piirtämät kuvat ovat Bertrand de Jouevenelin Futuuribelien tapaan tulevaisuuksia, jotka tapahtuvat kunhan vain uskomme niihin, ja teemme sen eteen niin kovasti töitä kuin meitä siihen käsketään.

Ortodoksit puhuvat uskonnon puolesta lähtien siitä, että oleellista uskonnossa ei ole jumalan olemassaolo, vaan rituaalit eli ihmisten hartauden toiminnot. Jumala tulee vasta rituaalien jälkeen, perusteluksi. Ortodoksit uskovat raamatun, mikä on heidän mielestään "syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta" - ei siis ihmisten, ohjeisiin ja erehtymättömyyteen, ihmisen pelastusta koskevissa asioissa.

Raamattu ja pyhä perimätieto ovat kirkon opin lähteitä. Kirkko opettaa, että sille on annettu Pyhä Henki, joka ohjaa raamatun opettamisessa. Sen lisäksi kirkon suurilla opettajilla eli ns. vanhoilla kirkkoisillä on suuri merkitys jumalan sanaa tulkittaessa. Kirkolliskokouksissa vanhat miehet juopottelivat, tappelivat ja ostivat ääniä kuukausikaupalla jatkuneissa kokouksissaan saadakseen omituisille päähänpinttymilleen enemmistön edustajien keskuudessa.

Tällaisia olivat mm. oppi neitseellisestä syntymästä ja oppi pyhästä kolminaisuudesta, jonka perustelut eivät kestä järkevää käsittelyä ilman pientä hymynkaretta huulilla tyyliin. Varsinaisesti homofoobista Paavalia, joka oli teologi erotukseksi Jeesus Kristuksesta, joka oli moralisti, pidetään kristinuskon omana "putinistina ja paholaisena", joka huomasi "iljettävien homoseksuaalisten tapojen" olevan yleistä niiden kansojen keskuudessa, jotka olivat "vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittivat sekä palvoivat luontokappaleita enemmän kuin Jumalaa".

Ortodokseille tärkeälle kirkkoisälle, Tertullianukselle, homot olivat karkotettu, ei vain kirkon kynnykseltä vaan koko sen suojasta, koska homous ei ollut synti vaan luonnottomuus.

Edvard Westermark muistuttaa kirjassaan Kristinusko ja moraali, että itäisessä kirkossa sukupuolinen asketismi kukoisti syntymäpaikallaan. Itä säilytti varhaisempien aikojen perinteet sellaisina, kun ne on esitetty apostolisissa säännöissä ja kaanoneissa. Avioliiton todisteltiin estävän ihmistä palvelemasta jumalaa täydellisesti, koska se saattoi hänet askartelemaan liiaksi maallisten asioiden parissa. Idässä ei ollut pakollista selibaattia, mutta Eusebius esitti, että ne jotka olivat antautuneet jumalanpalvelijoiksi, tulisi pidättyä vaimosta vapautuakseen perhehuolista ja -vaikeuksista.

Pitää muistaa että klassisen maailman ja sen seuraajan seksuaalisuus poikkesi nykyisistä näkemyksistämme rajusti. Homous oli yleistä ja hyväksyttyä yhteiskunnan kaikilla kerroksilla. Esimerkiksi Aristoteleen Politiikka-teoksessa (II.9.6-7) kerrotaan korintholaisesta Philolaoksesta, joka tunnettiin Theban lainsäätäjänä. Hänen rakastajansa oli kuuluisa olympiavoittaja Diokles.

Miksi Kirill puhuu kuin puhuu olemalla itse se "Paholainen", miksi länttä syyttää? Ortodoksien virallinen opetus on hyvin konservatiivista. Tunnetun suomalaisen raamatuntutkija Heikki Räisäsen mukaan pahaksi onneksi perisynnin keksinyt Augustinus kietoi siihen mukaan ihmisen seksuaalisuuden, johon hänellä oli patologinen viha-rakkaussuhde, ja tuli näin aiheuttaneeksi tuleville sukupolville suunnatonta vahinkoa.

Räisänen muistuttaa myös tärkeästä asiasta, joka on jäänyt usealta unohduksiin, ettei augustinolais-protestanttinen näkemys ole raamatun näkemys, vaikka niin usein tietyt uskonnolliset piirit antavat puheissaan ja kirjoituksissaan harhauttamismielessä suuren yleisön ymmärtää, tietäen koulutettuina teologeina puhuvansa itse julistamansa jumalan sanaa vastaan samalla hävyttömästi totuudenvastaisesti valehdellen.

Entä sitten millainen on ortodoksinen näkemys ihmisten sukupuolisuudesta, mikä pohjautuu raamattuun? Itä-Suomen yliopiston itäisen teologian käytännöllisen teologian apulaisprofessori TT Pekka Metso on käsitellyt aihetta Historian tietoteema -lehdessä 1/2018 otsikolla Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteessa kirkossa vuodesta 1990 nykyhetkeen - kirjoituksessaan ja todennut, että milloin Suomen ortodoksisen kirkon virallisen kannan ja yleisen suomalaisen homoseksuaalisuuteen asennoitumisen välillä nähtävää ristiriitaa on käsitelty iltapäivälehdissä, arkkipiispa Leo on esiintynyt virallisen opetuksen puolustajana:

"Tämä on antanut lehdille aiheen kuvailla ortodoksista kirkkoa muun muassa "patavanhoilliseksi". Lehtijutuissa arkkipiispa on korostanut kirkollisen ja yhteiskunnallisen katsantokannan erilaisuutta ja todennut, että uusi avioliittolaki ei "liity millään lailla ortodokseihin" eivätkä eduskunnan päätökset ulotu tässä asiassa Suomen Ortodoksikirkon käytänteisiin. Vaikka Suomen Ortodoksisen Kirkon virallinen opetus näyttäytyy arkkipiispan linjauksissa selkeänä, muuttumattomana ja - katsantokannasta riippuen - jyrkkänä, kirkon sisällä eletyn elämän todellisuudessa hän on edustanut keskustelevampaa ja suvaitsevaisempaa linjaa."

JA PÖH, sanon minä - uskokoot ken uskoo, en ainakaan minä!

ORTODOKSITKO MUKA PATAVANHOILLISIA?

HEhe!

Uskovaiset jos ketkät, osaavat valehdella puhuessaan (muka) totta...