Vihreät tädit haluavat takaisin valtaan

Teksti Harald Olausen

Tänään lauantaina vihreiden puoluekokouksen henkilövalintapäivänä Seinäjoella selvisi ainakin se, ettei puheenjohtajavaihdon oikea osoite ei ole niinkään oma puolueväki, kuin hallitusta hiki otsalla kasaavan vaalivoittaja Petteri Orpon kokoomus, jolle vihreiden "poliittinen äkkikäännös" ja puheenjohtajavaihdos saattaa olla pelastus hallitusneuvottelujen jatkon ja pääministerihaaveiden kannalta.

Orpolla on kusiset paikat, sillä hän on tahtomattaan juuttunut ikävään asemasotaan rkp:n ja perussuomalaisten välille. Juhannusviikolla saattaa räjähtää yllättävänä kokoomuksen kasvoille ikävä juhannuspommi rkp:n suunnalta. Rkp yrittää nostaa profiiliaan suuren yleisön mielikuvissa ja on siksi ärhäkäs julkisissa puheissaan. Juuri siksi vihreiden tämän päiväinen kädenojennus oli mannaa Orpolle, jolle riittäisi hyvin vihreiden tuki. Se tiedetään nyt kokoomuksessakin kaiken varalta.

Vihreiden strategiaan kuuluu presidenttiehdokas Pekka Haaviston ulkoministeristatuksen jatkaminen puolen vuoden päästä pidettäviin presidentinvaaleihin saakka. Se paljastui rivien välistä uuden puheenjohtajan voittopuheessa. Hän siirsi katseensa kymmenen vuoden päähän vihreästä puolueesta varteenotettavana pääministeripuolueena. Se ei kuitenkaan onnistu ilman presidentti Haaviston vetoapua. Haaviston tyyni ja siisti (cool?) olemus kun on ollut aina vihreiden paras valttikortti.

Juuri siksi vihreät ovat valmiita mihin tahansa päästäkseen "muuttuneissa poliittisissa olosuhteissa" hallitukseen – vaviskaa persut! Jos vihreät änkevät itsensä hallitukseen persuille tulee kuumat oltavat. Sofia Virta vakuutteli niin Ylen toimittajan kuin myöhemmin muutkin medioiden edustajat vihreiden suunnanmuutoksesta talouspolitiikasta sen verran alleviivaten vihreiden halua ja kykyä säästää ja toimia vastuullisesti, ettei sanoman todellinen osoite eli kokoomus jäänyt kenellekkään epäselväksi.

Strategia on huolella mietitty Pekka Haaviston esikunnassa. Haavisto valitaan presidentiksi jos hän saa jatkaa ulkoministerinä. Siksi uutta puheenjohtajaa on mainostettu yhdessä eduskuntaryhmän puheenjohtajan Atte Harjanteen ja meppi Ville Niinistön kanssa vihreiden oikeistolaisina edustajina, joille kelpaisi myös muuttuvissa poliittisissa sääkartoissa hieman kuoppainenkin yhteistyö tulevassa oikeistohallituksessa, jos rkp päättää jäädä oppositioon ja persuille pitää saada vastavoima.

Eri asia on sitten se, mitä tämä oikeistolaisuus sitten on. Se ei riitä, että pitää oikeassa puntissa juuri sitä elintä, josta vihreissä ei saa puhua, vaikka siitä on kova puute, ja sen puute tekee julkisuudessa vihreistä sormea heristelevän maisteristädin, joka ajaa miehille oikeutta pukeutua mekkoon ja muuta ihan yhtä älytöntä, ja vielä ihmettelee puoluekokouksessaan, miksi miehet eivät äänestä vihreitä, mikä on tietenkin ihan älytöntä. Miksi äänestäisivätkään vihreitä tätejä valtaan muuttamaan maa vain naisten onnelaksi?

Vihreistä puhuttaessa usein jää piiloon se tosiasia, että vihreät ovat vahvasti koulutetun keskiluokkaisten naisten feministinen puolue, joka ajaa feminismille tyypillisiä asioita, kuten naisten ja marginaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa (huom: juuri näin- ei siis tasa-arvoa kaikkien kesken). Mutta ei esimerkiksi maaseutu-Suomen ja ruuhka-Suomen, tai köyhien ja rikkaiden välistä taloudellista tasa-arvoa maassa, jossa taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut aina nimenomaan vihreiden ollessa hallituksessa.

Vihreiden ongelma on käänteinen kepun taannoisen ongelman kanssa. Kepu ei koskaan päässyt kunnolla kaupunkeihin eikä vihreät maaseutu-Suomeen. Vihreiden 13 kansanedustajasta peräti 10 on melkein samannäköistä maisterinaista suurista yliopistokaupungeista. Niistä kolmestakin miehestä kaksi on homoja, joilla ei maaseutu-Suomen miehiä hurmata. Sofia Virta saakin tehdä mekkojen kahinassa hartiavoimin töitä muuttaakseen puolueensa imagoa miesäänestäjien keskuudessa.

Vihreiden taru on ollut jo aikaa sitten ohitse. Vihreistä on kasvanut ovela ja häikäilemätön poliittinen peluri, jonka uudistuskyky vallanhimossaan on lähes nollassa. Paukut on käytetty loppuun ja kannatuksen ylärajakin jo koettu. Vihreät ovat matkalla vasemmistoliiton kanssa alle viiden prosentin pienpuolueeksi. Vihreitä ei pelasta edes se, että se alkaa viljellä retoriikassaan vastuullisesta talouspolitiikasta oikeistolaisin painotuksin. Päinvastoin. Poliittisen kentän oikeistolaisessa laidassa on tunkua.

Sen sijaan poliittisesta typeryydestä ja taktisesta virheestä kertoo jotain se, etteivät vihreät puhu lainkaan taloudellisesta tasa-arvosta tai oikeudenmukaisuudesta, vaan jättävät sen yksinoikeudella sdp:lle. Yhä suurempi osa liikkuvista äänestäjistä nimittäin kuuluu alimpiin tulonsaajaryhmiin, joille Orpon suunnittelemat leikkaukset niin soteen kuin eläkkeisiin ja muhin tukiin saattaa olla syy radikalisoitua seuraavan trendin – ärhäkkään vasemmistopopulismin johdolla.