Viikon hyvä uutinen: pikku-Trump ei lähde häviämään pormestarivaaleja - edessä saattaa olla myös Sinnemäkeä vastaan VIHERKAPINA!

Teksti:

Harald Olausen

Viikon hyvä uutinen on huono kokoomukselle: pikku-Trumpiksi selän takana ilkuttu kovaotteinen kokoomuspormestari Jan Vapaavuosi ei lähde häviämään kevään kuntavaaleja hävitäkseen saman tien kokonaan poliittiselta kartalta. Ei tietenkään. Eihän Vapaavuori ole tyhmä tai uhkarohkea peluri vaan varman päälle laskelmoiva tarkka tuulenhaistelija, jolla on omasta roolistaan politiikassa vieläkin suuria suunnitelmia. Vapaavuori on "nixonilainen" poliittinen kovanaama, joka ei vähästä yleensä säikähdä.

Se pelottava paha, mikä häntä vaanii ympärillään, on jotakuinkin kaikkialle lonkeronsa levittänyt nimetön byrokratiakäärme, joka syö elääkseen demokratiaa ja suoltaa ulos suustaan hämäämismielessä pelkkiä käsittämättömyyksiä. Tämä sama näkymättömän koneiston ylivalta, jota Nixon ei suureksi harmikseen kyennyt lannistamaan. Eikä kukaan muukaan: murtamaan viime kädessä itärannikon oikeistoälymystön perinnöllisen ja ylivertaisen nautintaoikeuden republikaanipuolueessa - etenkin huippuvirkojen jaossa. Totuuden jälkeiseen aikaan kuuluva hämäysten ja harhaluulojen epämääräinen arjen uhka on tullut jäädäkseen myös Suomessa.

Nyt olisi syytä säikähtää entisellä kykypuolueeksi kutsutulta ennen niin ovelalta ja osaavalta poliittiselta markkinointikoneistolla nimeltään kokoomus, joka menetti viime eduskuntavaaleihin nähden eurovaaleissa lähes 14.000 ääntä ja jäi 25,8 prosenttiin, vihreiden noustessa selvästi Helsingin suurimmaksi puolueeksi 27,8 prosentilla.

Vihreät ja kokoomus saivat molemmat aikaisemmin pidetyissä eduskuntavaaleissa Helsingistä kuusi kansanedustajaa. Helsingin kokoomuksessa oltiin vielä toiveikkaita, sillä yksi vaalitappion syy oli viime hetkillä isänsä käskystä Liike Nytiin loikanneen Joel Harkimon saama korkea henkilökohtainen äänimäärä 3987 ääntä ja 3,5 prosenttia kaikista Helsingin äänistä, mikä vielä tuossa vaiheessa laskettiin väliaikaiseksi tappioksi. Viime kunnallisvaaleissa Vapaavuoren henkilökohtainen jättisaalis, 29.745 ääntä takasivat kokoomukselle vielä voiton 28,3 prosentin äänisaaliin vihreiden pormestariehdokkaan, Anni Sinnemäen kahdeksaa tuhatta ääntä ja vihreiden 24 prosenttia vastaan.

Vapaavuori ja Sinnemäki eivät ole kummoisissa puheväleissä keskenään. Siinä onkin varsinaista teatteria kun inisevä ja kiristelevä Sinnemäki paasaa naama punaisena vittumaisuuden jäsenkirjademari-isältään perineelle entiselle kovaluokan nuorisorikolliselle. Pormestarit ottavat kuulemma mittaa toisistaan kuin Asterix Korsikassa sarjakuvassa ylpeinä henkeään pidätellen. Ongelmana saattaa olla liikkuvat ja uudet äänestäjät. Vaikka suuri osa heistä Helsingissä äänestää vihreitä, vihreillä on imago-ongelma, joka kulminoituu Sinnemäkeen. Vihreät ovat aikoja sitten unohtaneet erään alkuaikojensa tärkeimmän periaatteen: rotaation johtopaikoilla ja siksi Sinnemäki huudetaan mitä todennäköisemmin vihreiden järjestöissä pormestariehdokkaaksi, vaikka demokratian ja yleisen viihtyvyyden nimissä hänet pitäisi vaihtaa tasapainoisempaan ja yhteistyökyisempään uuteen kasvoon.

Se että jokin on vialla ja mättää pahasti demokratiassa, kertoo se kun vihreiden puheenjohtaja lauantaina "toivoi" Sinnemäen lähtevän pormestarikilpaan. Kyse on poliittisesta manööveristä, sillä suositus oli oikeasti maan tapa kertoa puoluejäsenille, että asiasta on jo hyvissä ajoin päätetty pienessä piirissä - todennäköisesti Ohisalo ja Sinnemäki ovat keskenään päättäneet asiasta vaivautumatta edes kysymään mielipidettä muilta, sillä Sinnemäki on kuulunut kaksikymmentä vuotta vihreiden poliittiseen johtoo, jolle ilmiselvästä osaamattomuudesta ja poliittisista virheitä huolimatta kasataan eteen johtavia poliittisia rooleja. Tällainen puoluevalta on poliittisen korruption käärmeenpesä. Se uskottelee olevansa kansanvallan äänitorvi, vaikka se itse asiassa onkin sen vihollinen, kuten Kymenlaakson maakuntamuseon amanuenssi Timo Miettinen kirjoitti aikoinaan kolumnissaan Kymen Sanomissa 2000-luvun alussa. Puoluevallassa piilee diktatuurin siemen. Jokaisen puolueen keskeisin tavoite on sen oman vallan kasvattaminen - siihenhän kaikki vaalikampanjatkin tähtäävät. Puoluevalta onkin luikerrellut vaivihkaa, loiseliön tapaan, koko yhteiskuntaruumiiseen ja lamauttamaan sen toimintaa.

Poliittisten virkanimitysten myötä entisajan moraalisesti tinkimättömien virkamiesten tilalle on noussut epäpätevien ja osaamattomien, mutta sopivien virkahenkilöiden armeija, joka ei kykene suoriutumaan yhä vaativammiksi kasvavista tehtävistä. On uskomattoman naivia kuvitella, että tietämättömistä harrastelijoista tulee yhdellä iskulla, vain siksi että heidät valitaan, paremman puutteessa, jonkin poliittiseen elimeen, päteviä ja vastuullisia päättäjiä. Korruptio ei ole vaarallisimmillaan vallan tietoista väärinkäyttöä, vaan tietämättömyydestä johtuvien, kohtalokkaan suurten virheiden tekemistä. Juuri siksi on siirryttävä puoluevallasta asiantuntijavaltaan, heitettävä kelvottomaksi käynyt instrumentti historian roskatynnyriin. Maailman eteen on kasaantunut niin valtavia, ennennäkemättömiä ongelmia, ettei niiden ratkaisua voida jättää poliitikkojen, siis tietämättömien harrastajien käsiin.

Millainen on maailmamme tulevaisuus, jollei poliittinen valtakoneisto ja vallankäytön laatu muutu? Vaikka valtameri nousee kaupunkeihin, kuumuus polttaa viljamaat autiomaiksi ja miljardit ihmiset pakenevat nälkäkuolemaa, jatkuu poliittinen valtataistelu, puoluevallan kahmiminen yhtä raivokkaana kuin ennenkin. Vallan kahvassa roikutaan hamaan kuolemaan saakka. Ei se mitään, jos maailma tuhoutuu, jos se vain tuhoutuu demokraattisesti (Eero Paloheimo). Laiskoista ja surkeista jäsenkirjalla valituista virkamiehistä, jotka menevät aina sieltä mistä aita on matalin ja jälki on myös sen näköistä sekä tämän kaiken mahdollistavasta ja itseään täydentävästä poliittisesta eliitistä, jotka seisovat tiukasti hyvää tarkoittavien ihmisten ja raikkaiden ideoiden tiellä kertoo omaa karu tarinaansa Timo Miettisen harvinaisen oikeaan osuvan kolumnin Kymen Sanomista otsikolla Kansanvalta ja puoluevalta, 18.3.2005:

"Jokaisella kulttuurilla ovat sosiaaliset tabunsa, kielletyt puheenaiheensa ja myyttinsä, epärationaaliset ilmiönsä. Ne suojautuvat yleensä vallankäytön kivikovien muurien taakse. Vasta ajallinen välimatka paljastaa niiden vahingollisuuden ja tuhoisuuden. Sen yhteiskunnan tabujen ja myyttien tiedostaminen ja arvosteleminen, jossa paraikaa elämme, on äärimmäisen vaikeaa. Siitä pitää kasvatuksen luoma, alamaisuuteen köyristävä itsesensuuri huolen. Vallanpitäjät tuntevat hyvin hallitsemiensa laumojen käyttäytymisen ja sen ohjaamisen. Keppi ja porkkana! Yksi yhteiskuntamme suurimmista tabuista ja myyteistä on, että elämme auvoisassa demokratiassa, jossa kansanvalta toteutuu kansaa epäitsekkäästi palvelevien puolueitten kautta, niiden valitsemia edustajia äänestämällä. Väite, että puolueitten kautta toteutuu ennemminkin omaa, ryhmäitsekkyyden ohjaamaa peliään pelaava puoluevalta, koetaan kansanvaltaa, tätä yhteiskuntamme perustaa herjaavana anarkiana. Äänestysaktiivisuuden jatkuva laskeminen vaarantaa kansanvallan, vakuuttelevat puoluejohtajat yhteen ääneen. Ulkoinen ja sisäinen sensuuri näyttävät vahvistavan saumattomasti toisiaan. Padossa on kuitenkin havaittavissa laajenevia murtumia. Kuten äskettäinen tutkimus Kansalaisena Suomessa osoittaa, vain seitsemän prosenttia suomalaisista kuuluu johonkin puolueeseen. 70 prosenttia kansalaisista ei voisi ajatellakaan toimivansa jossain poliittisessa ryhmässä. Tämän osoittaa ilmiselvästi, ettei paljon parjattu Suomen kansa olekaan niin passiivista, höynäytettävää ja epä-älyllistä, kuin on pahanilkisesti väitetty. Jo 1960-luvulla, jolloin politiikan moraalinen rappeutuminen käynnistyi, alkoi kansan suussa liikkua lause "se on sitä politikointia" kun oli kyse junttauksesta, juonittelusta, ryhmäitsekkyydestä ja katteettomista lupauksista. Ja kyllä kansa tietää, se on aina tiennyt. Poliitikkojen uskottelu, että rehellisyys, vilpittömyys ja epäitsekkyys on vanhanaikaista, naivia ja suorastaan typerää, ei ole langennut otolliseen maaperään. Puoluelaitoksen alkuperäinen tehtävä on ollut kansalaisten poliittisen tahdon organisoiminen vaaleissa. Puolueet ovat myös vaikuttaneet - etenkin vasemmistolaiset - aikoinaan aidon, jopa palavan idealisminsa vuoksi merkittävästi yhteiskunnalliseen kehitykseen. Mutta vaivihkaa puolueet alkoivat rappeutua aatteettomiksi etujärjestöiksi. Ne kurkottivat amebamaisen ahnaasti kohti vallan hurmaa, ja kaappasivat lopulta kansanvallan valepuvussa itselleen yhteiskunnallisia valta-asemia, jotka eivät niille lainkaan kuulu. Puoluevallan häikäilemättömyys leiskuu poliittisissa virkanimityksissä ja puoluekurissa. Valtion ja kunnan työpaikkojen täyttämisessä on pienoinen vähemmistö huikean etuoikeutetussa asemassa ns. palkkiovirkakäytännön ansiosta. Jos yksityisellä sektorilla alettaisiin soveltaa samaa periaatetta ja valittaisiin pätevien sijasta sopivia, ajautuisivat yhteiskunnan perustoiminnat ennen pitkää kaaokseen. Puoluepoliittisen mielivallan seurauksena istuu meidänkin maassamme lukemattomia kelvottomia, nyhertäviä virkahenkilöitä, joilta puuttuu todellinen asiantuntemus ja henkilökohtainen sitoutuminen työhönsä. Luuloteltu ryhmäetu on asetettu todellisen, yhteisöä rakentavan edun edelle. Puoluekurilla ja puolueitten välisellä kaupankäynnillä varmistetaan näitten perustuslain hengen, kansalaisten yhdenvertaisuuden, vastaisten operaatioitten läpimeno. Oikeudenmukaisuutta voidaan pitää valtion, siis kansalaisten luoman yhteisön, tärkeimpänä ominaisuutena. On todennäköistä, että meidänkin maassamme on lukemattomia puoluepoliittisen vallankäytön, yhteisöväkivallan uhreiksi joutuneita ihmisiä, jotka kokevat, etteivät enää elä oikeusvaltiossa. Puolustautuminen on miltei mahdotonta, jos heillä on vastassaan myös kaksinkertaista, osin salaista valtaa käyttäviä jäsenkirjavirkamiehiä. Koska puolueet ovat syntyneet tietyssä historiallisessa tilanteessa, on niiden myös kadottava, kun aika on ajanut niiden ohi. Puolueitten vaihtoehtona ei toki ole anarkia, vaan todellinen demokratia, vapaa ja avoin kansalaisyhteiskunta, tämä antiikin Kreikan ja Ranskan suuren vallankumouksen luoma mahtava ideaali, jonne olemme vasta matkalla. Siinä kaikilla on mahdollisuus, oikeus ja - tämä on oleellista - velvollisuus osallistua kaikin käytettävissä olevin keinoin päätöksentekoon. Vasta silloin valta on perustuslain mukaisesti kansalla. Kansanäänestyksiä on käytettävä oleellisesti nykyistä enemmän merkittäviä alueellisia ja valtakunnallisia ongelmia ratkaistaessa. Kuntaliitokset ovat siitä hyvä esimerkki. On syvästi epäoikeudenmukaista, että kourallinen ihmisiä, kunnanvaltuustot, ratkaisevat yksin asian, joka koskee kaikkia kuntalaisia. Edustuksellinen demokratia on toki säilytettävä, mutta sen otantaa on laajennettava oleellisesti niin, että aluksi ainakin puolet ehdokkaista on puolueitten ulkopuolta. Heidän tulee edustaa tinkimättömästi ihmisyyttään, syvällistä asiantuntemustaan ja rakasta kotiseutuaan. Näin voimme välttää sen niin monen kansalaisen tunteman epätoivon, ettei tahdo millään löytää ehdokasta, jota kannattaisi äänestää. Puoluekoneistot eivät seulo esiin itsenäisesti ajattelevia totuudenetsijöitä, vaan luovijoita ja etuilijoita, joita kiinnostavat enemmänkin äänet kuin äänestäjät."

Vielä kirkossa ei ole kuulutettu vihreiden vaalivoitto. Voihan Helsingin vihreille käydä "pekkahaavistot" ja kannatus sulaa yhdessä yössä muutaman harkitsemattoman töppäyksen takia, vaikka se on epätodennäköistä.  Monet älylliset ja kriittisesti ajattelevat liikkuvat äänestäjät, jotka ovat olleet aiemmin kallellaan vihreisiin, ovat äreissään jos Sinnemäki huudattaa vallanhimossaan epädemokraattisesti itsensä pormestariehdokkaaksi. EDESSÄ SAATTAA OLLA VIHERKAPINA. Kokoomus sen sijaan on jo vaalit jo hävinnyt. Siksi Vapaavuori lähtee, ei siksi että pormestarinpalli ei kiinnostaisi siitä huolimatta, että kollegat ovat valittaneet hänen tavastaan puhua iso-Trumpin tavoin muunneltua totuutta ja toimia oman pään mukaan muista - ennen kaikkea demokraattisesti valitusta valtuustosta - piittaamatta.

Mielenkiintoiseksi vaalit tekee ensinnäkin se, onnistuvatko Halla-Aho pormestariehdokkaanaan liikkuvia oikeistopopulistisia ääniä ja tuplaamaan nykyiset viisi paikkansa, jotka ovat todennäköisesti pois kokoomukselta, jonka toinen laita, se nuorempi Töölössä ja Kampissa, vuotaa isona virtana vihreisiin. Ja toiseksi se, tuleeko valtuustoon punavihreä enemmistä ja jos tulee, osaavatko ja kykenevätkö punavihreät käyttämään sitä hyödykseen ja toimimaan yhdessä. Tällä hetkellä näyttää, ettei asia ole niin. Miksi siis äänestää punavihreitä, jos siitä ei ole sanottavampaa hyötyä, kysyvät monet poliittisesti kodittomaksi tuntevat äänestäjät tänään, kun kunnallisvaaleihin on aikaa enää hieman yli puoli vuotta ja puolueet hiovat vaaliohjelmiaan, etsivät ehdokkaitaan ja tekevät koemielessä poliittisia ulostuloja pormestariehdokkaidensa kanssa, kuten Halla-Aho, jonka ajoitus ja "vaaliteemat" olivat mestarillinen näyte siitä epätodesta turmpilaisesta vaalipropagandasta, jota tulemme lähitulevaisuudessa, jos seuraamme nöyrän alamaisesti valtamedioita, nielemään tuutista kuin tuutista kyllästymiseen asti.