Viimeinen suuri kotkannorjalainen on poissa

Teksti Harald Olausen

Olin toiminut vuonna 2007-2008 Norjan kansainvälisessä lehdistökeskuksessa (NIPS) freetoimittajana tehden suomalaisiin medioihin juttuja (mm. Mika Myllylän viimeinen juttu Ilta-Sanomiin). Työskentelin usein tiiviisti Oslossa Ylen edesmenneen toimittajan, Tapio Vestisen kanssa. Hän oli niitä vanhan koulukunnan toimittajia, joilla oli nenää uutisille ja lusikkansa vähän joka sopassa. Vestisellä oli tiiviit ja suhteet erityisesti Aftenpostenin ja NRK:n poliittisiin ja kaikkitietäviin toimittajiin.

Eräänä iltana Vestinen soitti minulle ja kertoi norjalaistoimittajien saaneen tiedon, että Ahtisaari saa mahdollisesti vuoden 2008 rauhannobelin (oli kuullut asiasta nobelkomitean lähellä olevista tietolähteistä). Olin seuraavana päivänä menossa tapaamaan Ahtisaarta Oulun yliopistossa järjestettävään yliopiston Ahtisaaren nimeä kantavan lisärakennuksen vihkiäisiin, ja olin hänen kanssaan taustastani johtuen eräänlainen silloin tällöin nähty ja tavattu "hyvänpäiväntuttu". Tulin myöhässä tiedotustilaisuuteen. 

Ahtisasaari puhui, mistäs muustakaan kuin itsestään. Kysyin eikö Ahtisaarta enää kiinnosta kuka saa rauhan Nobelin viitaten hänen aikaisempiin julkisiin kommentteihinsa rauhanpalkinnosta: "En minä niin ole sanonut vaan että se on viime aikoina mennyt väärille." Kerroin hänelle Vestisen, jonka Ahtisaari tunsi hyvin, norjalaisterveiset ja Ahtisaaresta varmana rauhannobelistina. Ahtisaari keskeytti lehdistötilaisuuden siihen ja aloimme puhua Norjasta ja rauhannobelista. 

Hän pyysi minut yllättäen mukaansa vihkimään Oulun yliopiston omaa nimeään kanatavan lisärakennuksen, kääntyi minuun päin kädessään juuri leikkaamastaan sinivalkoisesta nauhasta palanen ja kysyi naamallaan humoristinen ilme: "Harald oletko tänään palaamassa Norjaan?" Nyökyttelin Ahtisaarelle vastaukseksi. Hän pyysi nauraen adjutantiltaan kynän ja kirjoitti nauhaan HARALDILLE SUKULAISPOJALLE MARTTI AHTISAARI ennen kuin toivotti HYVÄÄ MATKAA TAKAISIN ISIEN KOTIMAAHAN!

Vitsi piilee siinä, että emme de facto ole sukulaisia, mutta kaikki Gutzeitin kotkannorjalaiset ovat tavallaan keskenään "sukulaisia". Ahtisaaren suvun (alkuperäinen sukunimi Adolfsen, monille kotkalaisille tuttu oli aikoinaan esimerkiksi suutari Adolfsen) sukunimi oli ennen Norjan sukunimilakimuutosta aina vuoteen 1880 saakka Olausen. Norjassa sukunimet kulkivat pitkään vanhaan malliin. Olausen sukunimi tarkoitti siis Olausenin poikaa. Sukunimi muuttui joka polvessa isän etunimen mukaan.

Yllättävää on se, ettei Suomessa ole tehty kotkannorjalaisista medioissa sen suurempaa hälyä presidentti Ahtisaaren paljastuttua kotkanorjalaissukuihin kuuluvaksi, puhumattakaan ettei yhtä yliopistollista gradua jo mainitun lisäksi tai kunnon tutkimuksia ja kirjoja ole tehty tai tekeillä kotkannorjalaisista vieläkään. Victor Hoving käsittelee onneksemme hyvässä Gutzeitin historiassaan norjalaisia. Ketään muuta se ai aiheena ole kiinnostanut, vaikka luulisi toisin. Toivottavasti edes tulevaisuudessa.

Norjan Kansallismuseo julkaisi 1960-luvulla Edvard Bullin haastatteluihin perustuvan tutkimuksen Gutzeitin ja Hallan norjalaisista. Werner-Hansen on kirjoittanut kirjan Nordmenn i Østerled. Kirja käsittelee niitä norjalaisia, jotka tulivat Suomeen puuteollisuuden palvelukseen. 3.2.1887 kotkannorjalaiset perustivat yhdessä ruotsinmaalaisten kollegojensa kanssa Svensk-norsk-gilletin, jonka tilaisuuksissa ei puolella maata asuvat jäsenet pääsivät puhumaan ädinkielellään entisen kotimaansa tapahtumista. 

Kun Norja itsenäistyi, samana päivänä 17.5.1906 perustettiin Den norske förening i Finland  (DFF) norjalaisille maassa asuville ja heidän jälkeläisilleen yhdyssiteeksi vanhaan kotimaahan ja sekä sen historiaan että kulttuuriin. Yhdistyksen historiikin vuoteen 1956 kirjoittanut Egil Torve, kertoo, ettei yhdistyksellä ollut alkuvuosina kiinteää kokoontumispaikkaa vaan tutustumismatkoja tehtiin eri "norjalaispaikkakunnille", kuten Kotkaan. Norjalaisvieraat vuosittaisissa juhlissa olivat kuitenkin arvokkaita ja näyttäviä. 

Esimerkiksi vuonna 1921 Norjan Helsingin-lähettiläs Andreas Urbye sekä sotilasattasea Vidkun Quisling, joka toimi Suomessa itsenäisyyden epävakaat vuodet 1919-1921, ja josta tuli myöhemmin maata vaivannut pahamainen fasistijohtaja, ja hänen sukunimestään Quisling synonyymi norjan kielen sanalle petturi (forraeder).  Aihe, jota ei myöskään ole tutkittu tai mainittu kuin ohimennen. Kummallista. Mutta ei myöskään Norjassa, jossa Quislingista puhutaan yhä hiljaa kuiskien.

Seuraavana vuonna juhlaan osallistuivat jo mainitun suomalais-norjalaisen rajakomission norjalaisjäsenet entisen pääministeri Gunnar Knudsenin johdolla. Norjan lähetystö oli aina mukana järjestelyissä ja maassa vierailleet huomattavat norjalaiset osallistuivat yhdistyksen tilaisuuksiin tai niitä järjestettiin heidän kunniakseen. Yksi tällainen oli vuonna 1928 Norjan kuningas Haakon VII (Norjan kuningas vuosina 1905–1957), vierailu Suomen valtiovierailunsa yhteydessä tapaamassa kotkannorjalaisia.

Eräs tarina, joka on jäänyt kertomatta, on monen myöhemmin Kotkaan tulleen norjalaisen tarina, kuten metsänhoitaja Halvdan Rosenbergin tarina. Hän syntyi Norjassa. Päästyään ylioppilaaksi, hän suoritti Norjan maatalouskorkeakoulun metsänhoitajatutkinnon vuonna 1907, ja saapui samana vuonna Gutzeitin norjalaisten johtajien pyynnöstä, ensin Gutzeitin Savon piirin metsänhoitajaksi, ja vuodesta 1920 tarkastavana ylimetsänhoitajana vuoteen 1927, jolloin koko Gutzeitin metsäpäälliköksi. 

Yhtiön henkilökuntalehdessä häntä muistellaan lämpimästi. Halvdan tuli Suomeen ummikkona osaamatta sanaakaan muiden norjalaisten tavoin suomea. Hän keskusteli yhtiön ylemmän ja keskijohdon kanssa vain norjaksi aluksi. Miksi norjalaiset viihtyivät Kotkassa ja kotkalaiset mielistyivät norjalaisiin? Heissä oli alkukielivauksien kanssa jotain hyvin samaa: mutkattomuus, ystävällinen luonne sekä (sisu?) periksiantamattamattomuus. Halvdanista pidettiin erityisesti niin esimiehenä kuin ystävänäkin. 

Halvdan oppi Suomen ja muuttui kotkannorjalaisten tavoin "osa-suomalaiseksi", unohtamatta kuitenkaan omaa äidinkieltään ja kotimaataan. Norjalaiset ovat hyvin isänmaallisia asemasta tai ajatuksista huolimatta. Kerran norjalainen, aina norjalainen. Lisäksi pitää muistaa norjalaisten, myös ulkomailla olleiden, suuri innostus aina 17. toukokuuta, kun Norja viettää itsenäisyyspäiväänsä. Kuinka monta tällaista tarinaa on jäänyt historiaan unhoon ja kertomatta? Todennäköisesti satoja.

Kotkannorjalaisuus identiteettinä ei ole vain pelkkä oma minäkuva, vaikka kotkannorjalaiset eivät pidäkä yhteisiä juhlia tai ole julkaisseet aiheesta. Professori Airaksinen muistuttaa kirjassaan Minuuden rakentajat (OTAVA 1999) identiteetin olevan jotain, jonka yhteiskunta, kieli ja kulttuuri tarjoavat ihmiselle. Hänen mielestään on aivan kuin ihminen olisi materiaalia, jolle annetaan muoto. Silloin ihminen itse ei voi tehdä asialle kovinkaan paljon, ei varsinkaan sen jälkeen, kun leima on häneen painettu: 

"Kysymyksessä on tilanne, jossa yksilö elää ja toimii jollakin erityisellä tavalla, jonka yhteiskunta kykenee havaitsemaan. Tämän havainnoin perusteella yksilölle annetaan leima, jota pidetään hänen identiteettinään. Tätä uutta identiteettiä kutsutaan hänen aidoksi minäkseen. Jos yksilö kieltää asian, hän on väärässä ja häneen myös suhtaudutaan vastaavasti. Näin yksilö kutsutaan hyväksymään uusi minänsä ja toimimaan sen mukaan. Identiteetti on rakennettu, se on hyväksytty ja hyväksi todettu."