Viron paroni von Münchhausen mielipuuhassaan

Teksti Harald Olausen

Virolaistaustaisessa Antto Terraksessa on sen verran sekä suuren maailman tyhjänhöpöttäjän tyyliä, että myös sanasukkeluudellaan elvistelevää karismaa, että kuunneltuaan hetken hänen juttujaan on valmis uskomaan kuuta auringoksi ja aurinkoa kuuksi, kun hän niin vain väittää. Terras kehuu itseään ja näyttää parastaan kuin vain voi charmikas ja liukas nilkki. En yhtään ihmettelisi, jos Antto Terras-niminen poliitikko sukeltaisi yhtäkkiä yllätysnimenä uuden perustamansa Antto Terras-puolueensa kanssa keskelle Viron sekavaa poliittista kenttää ja istuisi kieltämättä kohtuullisilla sateentekijän, lahjoillaan jonakin päivänä joko EU-parlamentissa tai eduskunnassa lupaamassa tylsistyneille äänestäjille leivän lisäksi kunnon sirkushuveja.

Kuuntelin kerran Terraksen kehuja itsestään keskustan Rosebudissa, ja täytyy myöntää hänen hurjuutensa sekä vimmaisen tarinakertomisensa hauskuuttaneen siitä huolimatta, että moni kertomus vaikutti "varsin tutulta sattumukselta", jopa niin että niitä olivat aikojen saatossa ehkä jokaisen maan Paroni von Münchhausenit (Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen (1720-1797) helposti höplästä vedettäville luikurina syöttäneet. Se on Terrakselle sallittua ja tuttua arkipäivää, onhan hän ammatiltaan verbaaliakropaatti, joka sekä puhuu että kirjoittaa sujuvan sanasepon tavoin hauskasti naama virneessä; ihan kaiken ei tarvitse olla totta, eikä hyvää tarinaa pilata liioilla faktoilla tai muilla tulkinnanvaraisuuksilla. 

Totuus on hänen tarinoissaan se siivet saanut kummajainen, josta ei ota kukaan kunnolla selvää. Julkisen pellen rooliin kuuluu puhua teräviä piikitellen. Senkin taidon Terras osaa hämmästyttävän hyvin, mutta jossain vaiheessa jo alussa yleisten totuuksien (lue: pilkan) viljeleminen alkaa kyllästyttää. Pilkka taitaa osua omaan nilkkaan, kun hän haukkuu pidäkkeettömästi suomalaisia. Terras kostaa kaiken kerran itse kokemansa nöyryytyksen, minkä kerran juuri maahan saapuneena untuvikkona sai niskaansa Viron mafiaksi kutsutussa epärehellisen naapuriavun vanavedessä, minkä seurauksena kamaa hävisi tarinan mukaan aina sieltä missä virolaiset vain liikkuivat. Syitä on monia. Virolaisilla ei ollut yksinkertaisesti rahaa ja heitä pidettiin "puoliryssinä".

Usein myös kiusalisen epäilyttävinä ja ihmeteltiin, miten he pystyivät rahoittamaan olemisensa ja matkansa, varsinkin kun heidän kuukausiansioillaan pystyi tuskin Suomessa ostamaan edes puolikkaan karjalanpiirakan? Juuri siksi kirja kannattaa lukea ja liittyä Antto Terraksen fanklubiin, sillä nöyryytettyjen ja nälkäisten suusta kuulee kirpeimmät totuudet, jotka ovat kaikille maailman kiusatuille yhteisesti koettuina yhtä riipaisevan koskettavat, aukaisten runolliset kielenkannattimet laulamaan yhtä suloisesti, kuin tarunhohtoisten tarinankertojien mielet huumaavat satakielet Tuhannen ja yhden yön sadunhohtoisilla kujilla ja bazaareissa. Terraksen vakuuttelut ja sekasorron syyn puolustelut eivät jaksa vakuuttaa. Hän oikoo virolaisten eduksi totuuden mutkia.

Viro oli kuin villi länsi ja meno sen mukaista tuona kokeilujen aikana. MuttaTerraksen mielestään suomalaiset ylireagoivat virolaisen mafia rantautuessa maahan. Suomalaisten vaalimat kauhukuvat olivat hänen mielestään liioitellut ja rakentuivat "joskus kokonaan mielikuvitusaineksista". Mutta sitä hän ei kerro mitkä ja milloin, koska tässä kohdin "suojelee totuutta". Kun Viro aloitti hänen mukaansa uuden valtion puhtaalta pöydältä (tässä olisi kannattanut ottaa käyttöön oikean mielikuvan synnyttävä "likaiselta pöydältä"), virolaisilla ei ollut "muka" aikaa ja tahtoa jäädä odottamaan milloin hallitsijat olisivat saaneet valmiiksi järjestelmän. terraksen mukaan järjestelmää tarvittiin, ja koska sen laillinen rakentaja viivästyi toimituksessaan. Selitys tämäkin.

Näin luotiin hätää helpottamaan samalla sekä yksityinen varjohallinto että omat markkinointikanavat omalle osaamiselle. Etenkin kaupankäyntiä ja omistamista koskevan turvan tarve oli suuri. Toimintakykyisen poliisin puuttuessa kääntyivät yrittäjät ja omistajat vaihtoehtoisten tahojen puoleen." Selityksiä on monia ja tämä kuulostaa rikollisten itsepuolustukselta. "Rikollisen järjestelmän toimintalogiikka on huomattavasti elämänläheisempi. Se ottaa hyödyn saajien lisäksi myös hyödyn lähteiden edut. Mitä kauemmin ja paremmin verotettavat menestyvät, sitä parempi on heitä roikottavan osuus." Kriminaali eriarvoisuus on Terraksen mukaan jopa ymmärrettävää ja ymmärrettävämpää, kuin demokratian käyttöohjeissa luvataan olevan. Totta.

Ja koska virolaiset huomasivat jo ensimmäisenä vapauspäivänsä iltana, ettei esivallatta tule toimeen, saivat Terraksen mukaan kelvata myös rikolliset säännöt, koska aivan säännöittä ei olisi ollut kenellekään elämisen tai yrittämisen rauhaa. Suurin osa asioista oli kiellettyä ja kaikkea mitä sallittiin, valvottiin ankarasti. Virolaiset huomasivat, että demokratiassa kaikki tapahtui hitaasti. Rikollisen järjestäytyneen rikollisuuden historia -luku on mielenkiintoinen, koska Terras ottaa raflaavan tyylinsä mukaisesti ensimmäiseksi esimerkiksi Viron metsiin neuvostovaltaa ja sen virkailijoita paenneet ns. Metsäveljet, joita oli peräti toistakymmentä tuhatta. Mafia sai toimia itsenäisesti, koska poliisivoimia ei käytännössä vielä tuolloin ollut olemassa.

Terras myös muistuttaa Viron olleen ainoa neuvostotasavalta, jossa saattoi törmätä ulkomaalaisiin. Virolaiset kutsuivat suomalaista työväenluokkaa 1970 rakentamaan Viru-hotellia. Paikallisetkin osasivat rakentaa toki, mutta aikataulut heittivät kymmenillä vuosilla ja rakennusmateriaalit haihtuivat ilmaan maassa, jossa paikasta A. ei päässyt ilman lahjuksia paikkaan B. Viro oli jopa niin lohduton, että syksy alkoi jo heinäkuussa ja talvi kesti kesäkuuhun asti. Ja tietenkin kaikki varastivat sen minkä kerkeisivät ja juopotteluiltaan ehtivät omilta työpaikoiltaan, jos siellä ehtivät joskus käväisemään. Viro oli pahimmillaan kuin Villi länsi. Nämä asiat tiedämmekin hyvin jo entuudestaan. Terras vain antaa huomioillemme proosallisen kiteytyksen ja pisteen.

Terraksen mukaan Viro muuttui viimeistään 2000-luvulla ihmisten yhteiskunnaksi, jossa ei tarvinnut enää pakko olla vahva ja häikäilemätön. Mutta ihan noin lupsakkaasti se ei mennyt. Muutenkin pärjää. Viron mafia tulee kirjassa hyvin selvitetyksi huumorin ja hauskan kerronnan avulla. Kokonaan toinen asia onkin se, pilkkaako Terras tahallisesti lukijaansa laskemalla rimaa alas viihteelliseen suuntaan höpöttömällä niitä näitä lukijoiden ihastuttamiseksi kuin halpahintainen matkaopas? Luvuissa Ilot ja Tytöt ja Millisistä poliisiksi käsitellään suomalaisturisteja kiinnostavimmat käytännön syyt ja seuraukset maan turvallisuudesta/turvattomuudesta vaarallisista iloista viehtyneille suomipojille. Samoin käytettyjen ja varastettujen tavaroiden torien tarinat. 

Virolaiset pakotti Terraksen mielestä maailmalle myös kotimaan piskuinen koko. Lääniä ei riittänyt ymmärrettävästi kaikille halukkaille. Jossain vaiheessa huomaa, että ripaus dokumentaarisuutta ja faktojen tueksi numeroita ei olisi ollut pahaksi, kuten lopussa, kun Terras kirjoittaa siitä, miten Viroon saapunut edullinen venäläinen amfetamiini vei työttömien alueiden nuoria miehiä hautaan ryminällä. "Narvassa kehkeytyi huumeongelma melkeinpä pandemiatasolle. Keskellä katua piikittelevät nuoret ihmiset jäätyivät pakkasilla kuoliaiksi." Tämä ei ole lainkaan moite hyvälle kirjalijalle, sillä kirjan antoisa tyyli on muuten luistava ja kerronta sen verran mallikasta, että lukukokemushan tämäkin Terras taas oli tuttuun iskevään tyyliinsä. Kiitos! Milloin tulee lisää?