Voimia Firentzen Lumoojattaren kirjoittanut Salaman Rushdie – vai onko jo liian myöhäistä?
Teksti Harald Olausen
Tänään saimme kuulla ikävän, mutta pitkään pelätyn uutisen, Saatanallisten säkeiden kirjoittajan Salaman Rushdien murhayrityksestä. Rushdie on yksi elossa olevista kirjailijasuuruuksista niitä harvoja, joille ei ole ansioistaan huolimatta myönnetty vielä kirjallisuuden Nobelia, mikä tuntuu vähintäänkin omituiselta ja kohtuuttomalta.
Rushdien kirjailijanlaatu on omaa ylhäistä laatuaan. Saatanallisista säkeistä lähtien hän on lumonnut meidät uskomattomilla tarinoillaan ja loistavilla kertojanlahjoillaan. Harva tietää, että Rushdie on myös laadukkaan homokirjalllisuuden kirjoittajana omaa luokkaansa - mutta ei sen perinteisessä solvaavassa ja eriyttävässä länsimaisessa homotarkoituksessa.
Eihän homous-sanana ja konstruktiona ole muuta kuin kulttuurinen ilkeysläiskintä solvauksilla vahvistettuna päin eroottisesti uteliaan pläsiä kuin varoitukseksi siitä, ettei saa hypellä yli laitojen tai muuten koko laiva uppoaa ja se on hyppelijöiden syy. Rushdien homokuvaukset ovat kuin lääkärin toteamuksia ihmisen luonnollisesta kyvystä ja halusta olla eroottisesti vilkas ja estoton vailla typeriä, yleensä muiden keksimiä rajoja.
Salaman Rushdien tapa yhdistää fiktiota ja faktaa tarunhohtoisiin tarinoihinsa, on lumonnut myös homolukijoita Firentzen Lumoojattaren (WSOY 2010) jälkeen. Kirjassa keltahiuksinen miekkonen matkasi härkärattailla tarunhohtoisen Fatehpur Sikrin palatsiin, suurmoguli Akbarin hoviin, johon firenzeläinen velho oli jo livahtanut kuin nahkansa hylännyt käärme skotlantilaisen milordin kaapparilaivalta, ja vaihtanut nimensä sopivasti Mogor dell´Amoreksi , Rakkauden moguliksi.
Suomessakin on hyvä lukea maailmankirjallisuuden kuvauksia eroottisesta rakkaudesta- ja ilosta Milan Kunderan ja Don DeLillon sekä Rushdien, tai Karl-Owe Knausgaardin tapaan. Rushdie ja amerikanjuutalainen kirjallisuusnobelisti Saul Bellow ovat kuitenkin näistä ainoita, jotka ovat osanneet kuvata hyvin myös homorakkauden poliittisesteettistä sanomaa, mikä ei ole sen vähempää, kuin ymmärrys Platonin tavoin kaiken vaikuttavan kaikkeen, tai 60-lukulaisuuden sloganin; kaikki on politiikkaa, politiikkakin, vaikka maksetut marakatit tekevät kaikkensa, jotta me tavalliset ihmiset luulisimme sitä viihteeksi ja äänestäisimme sen mukaan, kellä on hauskimmat jutut tai pukuun parhaiten sopiva solmio.
Bellow ja Rusdie ovat aina ajankohtaisia homosekistä lähes vaikenevassa maailman ehkä epäeroottisemmassa ja seksikielteisimmässä vanharaamatullisessa postagraarimaassa, jossa ajatellaann inhottavasti seksistä Tuomas Akvinolaisen tavoin jakamalla ne neljään eri luokkaan; ensimmäinen ja vähäpätöisin oli huoran palveluksiin antautuminen, seuraavaksi oli aviorikos ja sukurutsa, neljättä hän piti erityisen vastenmielisenä ja pirun keksintönä: runkkaamista, eläimiin sekaantumista, sekä miesten välistä seksiä. Tuomas piti kuitenkin itse pikkupojista eikä kieltänyt sitä, vaan loi normin siitä katolisen kirkon aina näihin päiviin, ja edelleenkin jatkuvalle kuoripoikien hyväksikäyttöperiaatteelle.
Rushdie kuvaa melkein samaa aikaa hieman eri tavalla ja kertoo Firenzestä, jolloin puolet kaupungin nuorista miehistä haki lohtua toistensa sylistä ja homoseksualismin laaja suosio Firenzen parhaiden nuorukaisten parissa oli nostanut kaupungin maailmanmaineeseen alan keskuksena Uudestisyntyneenä Sodomana , niin että kaupunginisät perustivat kaupunkiin "säädyllisyysviraston", jonka tehtävänä oli rakentaa huoralaitoksia ja hankkia sinne huoria ympäri Eurooppaa, niin etteivät kaikki kaupungin nuorukaiset olisi langenneet ikuisesti poikarakkauden kiroukseen.
Mutta sitten kaikki muuttui ja Medicien mahtisuku karkotettiin. Huoralat lakkautettiin neljäksi vuodeksi, minkä ajaksi kaupungin täytti uskonnollisen hurskauden lemu. Irstaiden elostelijoiden ja loistavien huorien Firenze oli Rushdien kirjan mukaan aikansa mielipuolinen dynamo, joka säteili ympäristöönsä voimaa, kauneutta, keksintöjä, huijareita, rosvoja, kirkonmiehiä ja suuria ajatuksia. Heti kun uskovaiset heitettiin kaupungista ulos, kaupungin kadut täyttyivät taas suutelevista ja toisistaan hellästi käsistään pitävistä poika - ja miespareista.
Pelkäämmekö pahinta vaikka toivomme syvällä sisimmässämme ihmeen tapahtuvan? Voimia Salaman Rushdie. Kyllä mestarin kynänjäljen pitäisi vielä naputtaa fanaattisten dogmaatikkojen päänuppiin muistutuksesi siitä, että maailmassa on olemassa rakkautta ja uskoa sillä vapaalla ja henkevän kauniilla tavalla, miten Rushdie sen kirjojensa henkilöiden ja kertomusten kautta meille näyttää.