Vuoden odotetuin kirjauutuus maaliskuussa: Paavo Lipposen muistelmien III-osa Valtionhoitaja

Teksti Harald Olausen

Tästä vuoden ensimmäisestä päivästä vuonna 2025 on enää vain alle kolme kuukautta vuoden odotetuimman kirjauutuuden, eli poliitikko Paavo Lipposen muistelmien kolmannen osan Valtionhoitaja – Muistelmat 1995-2024 (WSOY) julkaisuun. Kirja tulee kirjakauppoihin 19.3. Demari Paavo Lipposen poliittinen ura hakee vertaistaan nyky-Suomessa. Lipposen aika politiikassa ei ollut helppo eikä tie suora. SDP:ssä riideltiin rajusti ja lipposlaiset oikeistodemarit kävivät surutta saatuaan puolueen käsiinsä vasemmistolaisempien tuomiojalaisten kimppuun. Ollaan Lipposesta mitä mieltä tahansa, hän on suuren luokan poliitikko, jolla oli paljon vaikutusvaltaa myös kansainvälisesti. Ilmassa on suuren draaman tuntua, sillä Lipposen odotetaan vastaavan viimeisessä muistelmaosassaan Tuomiojan Lipposesta omissa muistelemissaan esittämään rajuun kritiikkiin. Tämä onkin tulevan kirjan mielenkiintoisinta seurattavaa, millä tavalla Lipponen vastaa. Jos tyypilliseen lipposlaiseen tapaan, lastut lentelevät kun kukkopojat ottavat verbaalisesti mittaa toisistaan. Lipposta pitäisi kiittää Tuomiojan uran torpedoimisesta sillä harvoin lukee niin omahyväisen poliitikon peittelemätöntä itsekehua keskushenkilönä kirjoittaja itse, kuin jo politiikan (onneksi) jättäneen superegon omaavan narsistisen poliitikon, Erkki Tuomiojan poliittisia ja osin myös henkilökohtaisia päiväkirjoja, ja aivan erityisesti kirjaa Siinä syntyy vielä rumihia: Poliittiset päiväkirjat 1991-1994 (Tammi, 2014). Lipponen on aikaisemmissa muistelmissaan kuvannut osuvasti, millaista kivirekeä ylämäkeen oli työskennellä hänen kanssaan. Tänään voimme vain huokaista helpotuksesta kun luemme Tuomiojan muistiinpanoja "minä" itse keskushenkilönä noista vallantäyteisistä päivistä 1990-luvulla. Tuomioja on tyypillinen omaan laskuunsa toimiva korkeanluokan informoija, jonka epälojaalisuus muita kohtaan lähenee veteen piirrettyä viivaa vakoilemisesta ja muiden kuin oman isännän laskuun toimimesta. On Suomen ja SDP:n kannalta hyvä, ettei hän päässyt koskaan korkeimpiin virkoihin, kuten SDP:n puheenjohtajaksi ja pääministeriksi tai presidentiksi, johon hän oli jo lapsena asettanut korkeimman tavoitteensa. Sen varmisti osaavasti Paavo Lipponen, jolle Tuomiojan uran torpedointi muodostui missioksi. Lipposta pitäisikin kiittää Tuomiojan kunnianhimon laittamisesta kuriin, ja sekä SDP:n että Suomen pelastamisesta tuomiojalaisesta kiittämättömyydestä ja nurjasta kostopolitiikasta. SDP:ssa, joka koostuu enemmäkseen heikosti koulutetuista matalapalkka-alojen naisista ja ay-miehistä, on helppo esiintyä hienolla tittelistalla älykkönä ja kaiken osaavana tietäjänä, kuten Tuomioja. Lipponen on ihan toista maata. Kun lukee tarkemmin Tuomiojan kirjoja, kirjoituksia, ja erityisesti hänen tyhjänpäiväisiä kirja-arvostelujaan, huomaa helposti, miten tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Niissä kun ei ole lampunhenkeä nimeksikään. Tuomioja esittää älykköä, ja lainaa ajatuksiaan sieltä täältä, mutta ei luo mitään uutta tai osoita kirjoituksissaan suuren ajattelijan visioita ja loista tyylillään. Hän on enemmänkin juoksupoika valtataistelunäytelmässä, jota hän ei voi voittaa oman vastenmielisen ylimielisyytensä ja itse aiheutetun epäsuosionsa takia. Kateellisuus ja vallanhimo saavat hänessä erityisen julmat piirteet. Hän ei anna arvoa kenellekään muulle, kuin itselleen ja pyhittää kaikki keinot. Hän oli politiikan ihmelapsi ja yläluokkainen jo syntymätaustansa takia. Isä oli neuvostomielinen kokoomuspoliitikko, ja isoäiti sekä Leninin hyvä ystävä että myös tunnettu kommunistiagentti, jonka Väinö Tanner pelasti kuolemantuomiolta. Tuomioja ei ole samalla tapaa viisas kuin ovelampi ja osaavampi Lipponen, sillä viisas puhuisi muuta, leikkisi nöyrää, olisi enemmänkin hiljaa korkeasta asemastaan ja sukunsa vielä korkeimmista ystävistä (ja yhteyksistä Venäjään sekä KGB:hen), ja muista niistä ansiottomista avuista, jotka auttoivat hänet politiikan keskiöön jo parikymppisenä muutaman muun samanlaisen hurjasti vaahtoavan yläluokkaisen kapinallisen kanssa.