Woke on hyödyllistä vain persuille

Teksti Harald Olausen

"Woke on pienen piirin ääriajattelua, jolle annetaan suhteetonta näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. Se vaikuttaa etenkin yliopistoilla, vaikka se nimenomaan asettaa ideologian faktojen edelle. Se on sukua historian aiemmille vallankumouksille, mutta se on vallanpitäjien vallankumous tavallista kansaa vastaan." WOKE (Suomen perusta-ajatuspaja 2023).

Persujen ajatushautomo Suomen perusta on parantanut juoksuaan sen jälkeen, kun Jukka Hankamäen aiheuttama muutaman vuoden takainen skandaali asetti koko juuri perustetun persuajatushautomon olemassaolon kyseenalaiseksi. Sekavan Yhdysvaltojen uusoikeistolta lainatun ideologisen sylkykuppilinjan rinnalle on nyt pystytetty valkoisen lihaa syövän ja autoilevan heteromiehen barrikadit. Ja lujasti sekä julmasti on pystettykin konservativistis-nationalistisiin kliseisiin turvautuen isänmaa, koti-(ja uskonto) sekä muiden perinteisten arvojen pelastamiseseen ihan kuin ne olisivat vaarassa hävitä johonkin, mikä on ovela hattutemppu ja täyttä propadansasotaa kaikkia eri mieltä olevia ja muutosta haluavia vastaan.

Persuretroriikassa on pinnan alla tunteisiin ja epäluuloa vahvistavaa salaliittoteorioiden uudelleenlämmittelyä- ja tulkintaa yritetty pestä sen epä-älyllisestä populistisesta merkityksestään, siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta, koska se on tärkeä poliittinen polttoaine koko PERSUISMISSA. Persuvalhe on syyttää uhreja. Maailman epäoikeudenmukaisuus ei johdu jostain pahoista Frankfurtin koulukunnan uusmarxisteista vaan taloudellisesta sekä ehdottomasta ja jatkuvasta epätasa-arvosta. Asioista voi puhua miten haluaa ja millä tavalla lystää, mutta se ei muuta tätä tosiasiaa mihinkään. Esimerkiksi Suomen uutisten päätoimittaja Matias Turkkila, joka on mielistynyt sanaan NARRATIIVI, sekottaa videopuheissaan vallan analyysissään vellit ja puurot muhennokseksi, mistä on vaikea sanoa oikein mitään, mikä lienee sen tarkoituskin.

Suomen perusta on muutaman vuoden takaisen köhivän alun jälkeen keskittynyt tuottamaan tilastoihin perustuvia tutkimuksia haitallisesta maahanmuutosta (eikä puoluekaan enää ole Jussi Halla-Aho ja muut kaljut ja möhömahaiset keski-ikäiset maalaismiehet lippiksen vinossa) ja nyt viimeksi viimeiseksi Woke-ideologiaa ruotivaan mielipidekirjaan. Kirja on tietenkin täyttä roskaa ja ovelasti syyttävän sormen heristelyä eli maalitauluttamista helppoihin kaikkien yhteisiin vihollisiin: nuoriin vauhkoihin ja äänekkäisiin vasemmistovihreisiin (n. 20-30-vuotiaisiin, yleensä naisoletettuihin ääri-ihmisiin, joita yliopistojen ympärillä pyörii ennen kuin saavat opintonsa loppuun, perustavat perheet ja muuttavat takaisin kotiseuduilleen ja alkavat äänestää porvareita).

Persut ovat huomanneet tässä tuhannen taalan paikan ja osanneet kääntää makkaran mieleisekseen: maailma on muuttunut kohteliaaksi, ja enää ei saa sanoa mitään tai puhua mistään, niin meistä kaikista tuntuu, mutta se on enemmin mielipide kuin totta kun seuraamme valtamedian uutisia, mikä on melkein yhtä totta, kuin että porvarimedioiden vasemmistotoimittajat syöttäisivät mielipiteitään tutkitun tiedon ja journalistisin periaattein tehtyjen juttujen sijaan viattomille ja vastustuskyvyttömille amismieslukijoilleen (kuka käskee lukea Hesaria?), jotka ovat niin medialukutaidottomia, etteivät osaa varoa, kun siilitukkainen lesbokommunistitoimittaja syöttää vaarallista liberaalimyrkkyä suoraan heidän aivoihinsa.

Woke-kirja ei ole huono, sillä se antaa juuri sen kadoksissa pitkään olleen toivottoman sukupolven äänen aikuisiksi miehiksi kasvaneille vihaisille pikkupojille. Kyse on tunneperäisestä journalismista samalla tavalla, kuin Sören Kierkegaardille se oli subjektiivisuus, joka oli hänen mielestään totuus: sillä muutoin olisimme unohtaneet sen mikä sokraattisessa ajattelussa oli arvokkainta - tosin se ei tässä tapauksessa ole arvokasta - eli oman pään pitäminen muiden mielipiteistä huolimatta. Lukijalle ei tarjota yksittäistä rakennuskappaletta vaan "halun" kokonaisuus, johon on mahdollista itsekin liittyä. Päinvastoin kuin tieto, joka pitää ihmisen passiivisen rauhallisena, halu kuitenkin tekee hänet levottomaksi, ja sysää hänet toimintaan, koska toiminta on hänen mielestään syntynyt halusta, ja se pyrkii tyydyttämään halun.

Ja se on juuri kirjan tarkoituskin: äänestää muutoksen puolesta persuja. Suomeksi sanottuna PERSUISMI kaipaa Woken-kaltaisia syytöksiä valaakseen niillä lisää öljyä änkyröitten laineille ja pitääkseen pyörät pyörimässä (ja hirttoköyden rasvattuna). WOKE-kirja ei tunnu huomioivan yhtä tärkeää asiaa, mistä wokekulttuurin älykköedustaja Yuval Noah Harari kirjoitti fyysikko Max Planckin sanoneen: tiede edistyy hautajaiset kerrallaan. Hän tarkoitti tällä sitä, että vasta kun yksi sukupolvi kuolee, uudet teoriat saavat mahdollisuuden työntää vanhat tieltään. Kyse on siis muotiasioista; 1960-luvulla se oli rakkauden kukkaisvallankumous, 1970-luvulla rauhanliike, 1980-luvulla jupit ja jenkki-innostus, 1990-luvulla HISTORIAN LOPPU ja kommunismin romahdus, 2000-luvulla tasa-arvoinen avioliittolaki, 2010-luvulla ilmastoliike ja 202O-luvulla WOKE.

Tämä pätee Hararin mukaan kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa, ja olisi aina hyvä pitää mielessä, kun puhutaan vallassa olevasta älyllisestä kulttuurista versus mediailmasto. Persuille tämä tuntuu olevan mahdoton yhtälö ymmärtää, sillä heille kokonaisuus vailla rajoja on mahdottomuus. Siksi he tarjoavat tilalle persumaista DON QUIJOTE- rohkeutta ja itsepintaisuutta, jottemme hengästyisi ajattelemaan itsenäisesti liiaksi. Eriytynyt mielipide on helpoin keino paljastaa, että yhteen kokoaminen on pohjimmiltaan mahdotonta. Syykin on selvä. Persut ovat tehneet viimeiset pari vuotta kovaa työtä niin sisäisen kuin ulkoisen kuvansa kiillottamiseksi kohti varteenotettavaa valtapuoluetta. Sitä varten pitää osata keskustella sääntöjen mukaisesti ja kääntää vihollisten aseet heitä itseään vastaan. WOKE on kuin persujen Shangri-La tai nuorisopersu Joakim Vigeliuksen KLONDIKE.

Niputtamalla salakavalasti yhteen hiljaisen enemmistön ennakkoluulot kaikkea uutta ja erilaista kohtaan pelkona oman elämäntavan vaarantumisesta, persut onnistuvat lyömään kaksi kärpästä samalla iskulla; muukalaispelko yhdistyy silloin muutoksenpelkoon ja vahvistaa sisäistetyn herruuden nimessä alistumisen hyväksymään maailman perustaksi ehdottoman epäoikeudenmukaisuuden - ja tässä persupetoksen kiero kielioppi piileekin; ihmisille tarjotaan ensin NARRATIIVISTA olkapäätä, mihin nojata, mutta heti kun kyynelistä on kasvanut valtava NARRATIIVImeri, he häipyvät ja jättävät onnettomat ja surulliset pärjäämään omin avuin yksin ja tajuamaan sen ikävän tosiasian, ettei mikään ei muutu tai mitään ei muuteta, koska juuri siinä piillee valkoisen lihaa syövän ja autoilevan heteromiehen vaara menettää ikiaikainen nautinta- ja hallintaoikeutensa kaikkeen siihen, mitä he kuvittelevat heillä olevan, koska heille on niin uskoteltu.