Miksi yhteistyöhön on kyettävä Jussi Halla-Ahonkin kanssa?

Teksti:

Harald Olausen

Wille Rydmanista on tullut näkyvä kokoomuksen oikeistosiiven puhetorvi. Kokoomuksen Verkkouutisten toimittaja Kasperi Summasen tekemässä jutussa 1.2.2020 otsikolla "Wille Rydman HS:lle Perusporvaripohja olisi punavihreää parempi" Rydmanin mukaan välit perussuomalaisiin pitäisi korjata, ja että kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa oli virhe, josta kokoomus nyt maksaa:

"Jos perussuomalaiset olisivat jatkaneet hallituksessa kesällä 2017, olisi Rydmanin mukaan mahdollista, että kokoomus olisi nyt pääministeripuolue.Perussuomalaiset ei ole Rydmanin mukaan kokoomukselle hallituskumppanina vaikeimmasta päästä. Vaikeuksia voi aiheuttaa ennen kaikkea Eurooppa-politiikka ja osin puolueessa ajoittain ilmenevä amatöörimäisyys, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole, hän sanoo HS:lle. Jonkinlaiselle perusporvarillisella pohjalla kokoomukselle keskeisiä tavoitteita olisi kovastikin helpompi saada läpi kuin nykyisten punavihreiden puolueiden kanssa, hän jatkaa. Wille Rydmanin mukaan yhteistä pohjaa löytyisi esimerkiksi työmarkkinoiden uudistamisessa ja maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikassa. En ollut yksin vuonna 2017, ja vielä vähemmän nyt. Koen, että oma kantani edustaa valtavirtaa kokoomuksessa."

Kun oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen kommentoi perussuomalaisten tilannetta suorin sanoin juhannuksen aikaan 22.6.2020 MSN-uutisissa toimittaja Katja Incoronaton jutussa otsikolla "Suomeen on syntynyt puolue, joka ei kunnioita demokraattisen oikeusvaltion arvoja ja periaatteita", moni lukija hieraisi silmiään huomatessaan kokoomuksen helsinkiläisen toisen kauden kansanedustajan ja entisen KNL:n eli kokoomusnuorten puheenjohtajan Will Rydmanin sekä toisen koomuslaisen kansanedustajan, uusmaalaisen ja myös entisen kokoomusnuoren Heikki Vestmanin, jättäneen yhdessä perustuslakivaliokunnan muiden persukansanedustajien kanssa eriävän mielipiteensä persukansanedustaja Juha Mäenpään syytesuojan poistamisesta samaan aikaan, kun kokoomuslainen valiokunnan varapuheenjohtaja ja entinen oikeusministeri Antti Häkkänen puolsi syyteluvan antamista valiokunnan enemmistön mukana. Mistä moinen? Tavallinen tallaaja ei ehkä tiedä, että Rydman edustaa puolueessaan hyvin lähellä persuja ajatusmaailmaltaan olevaa kokoomuksen uutta päätään nostavaa oikeistoa.

Wille Rydman toimii samalla tavalla kosiskellessaan äärioikeistoa kuin kokoomuksen vanha oikeistosiipi aikoinaan. Mutta mikä pahinta: hän antaa näin Trumpin tavoin selustatukea heille ja heidän olemassaolonsa oikeutuksen. Muissa Pohjoismaissa Ruotsissa vaalit hävinnyt maltillinen kokoomus on vilkuillut jo pidempään ruotsidemokraattien suuntaan tulevan hallitusyhteistön toivossa. Norjassa päättyi syksyllä kahdeksan vuotta kestänyt yhteistyö oikeiston ja Norjan persujen, edistyspuolueen kanssa Al-Holin leiriin liittyvien kysymysten myötä. Tanskassa oikeisto on saanut vetoapua omilta persuiltaan ollessaan hallituksessa täyttämällä lupauksensa koventaa maahanmuuttua ja "epäinhimillistää" ulkomaalaisten kohtelua kotimaassa. Wille Rydman on filirttaillut koko kautensa kansanedustajana persujen suuntaan ja edustaa puolueensa oikeistoa, minkä näkemykset kenttätasolla eivät eroa kovinkaan paljon persujen vastaavista, onhan kokoomuksen peruskannattajien, poliisien, taksinkuljettajien ja kampaajien valuminen persuihin aiheuttanut kokoomuksen oikeistolaidassa aitoa huolestumista, sillä menetetyt sielut on vaikea saada takaisin liberaaleihin arvoihin vannovaan puolueeseen. Siitä Rydmaninkin huolestuneisuudesta on kysymys.

Seura-lehdessä oli 21,6.2017 Mikael Vehkaojan juttu otsikolla "Suomen Sisun kokoomuslainen tiedottaja: Tiedän useita, jotka ovat kokoomuksessa mukana". Jutun jymypaljastus oli Suomen Sisun hallituksessa istuvan kokoomuslaisen Kristian Vidingin paljastus, että kokoomuksessa on henkilöitä, jotka ymmärtävät Jussi Halla-ahoa "hyvinkin korkealle". Jutun mukaan Kristian Viding liittyi kokoomukseen kolmetoista vuotta sitten. Viime vuodet Viding on toiminut aktiivisesti kokoomuslaisen kansanedustaja Wille Rydmanin taustajoukoissa. Samaan aikaan Viding on toiminut Suomen Sisun johtotehtävissä, ensin pari vuotta piiripäällikkönä Uudenmaan piirissä, jossa toiminta oli "varsin aktiivista". Wille Rydman on yksi harvoja kokoomuslaisia, jotka ovat puolustaneet Jussi Halla-ahoa julkisesti. Rydmanin 13.6.2017 ollut kirjoitus Verkkouutisissa otsikolla "Yhteistyöhön on kyettävä Jussi Halla-ahonkin kanssa" on aika paljastava Rydmanin sympatioista:

"Hallitusyhteistyön katkaiseminen perussuomalaisten kanssa on nähdäkseni virhe. Nykyistä hallitusta muodostettaessa vuonna 2015 laadittiin kelpo hallitusohjelma, joka vastasi sisällöltään hyvin niihin uudistustarpeisiin, joita Suomella on. Kohtalaisen kokoomuslainenkin tuo ohjelma oli. Itse olisin mielelläni nähnyt sen kirjauksia noudatetun nykyistä täsmällisemminkin. Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ei olisi ollut vaikeuksia sitoutua kaksi vuotta sitten yhteisesti sovittuun ohjelmaan. Itse asiassa hän ei vaatinut siitä pilkkuakaan muutettavaksi. Silti yhteistyö Halla-ahon kanssa nähtiin niin mahdottomaksi, että mieluummin oltiin valmiita purkamaan nykyinen hallitusyhteistyö ja etsimään eduskunnasta uutta enemmistökoalitiota. Lienee sinänsä kiistatonta, että Halla-ahon valinta perussuomalaisten johtoon lisäsi vaikeuskerrointa nykyisen hallituksen jatkolle. Yhteistyötä Halla-ahon kanssa on vastustettu toinen toistaan hähmäisemmillä perusteilla. On kerrottu, että kyse on liberaalin demokratian puolustamisesta, ihmisarvon jakamattomuudesta ja luovuttamattomista ihmisoikeuksista. Nämä voisivat olla argumentteja, jos Halla-aho olisi vaatinut jotain sellaista poliittista toimenpidettä, joka konkreettisesti murentaisi mainittuja arvoja. Tällaista en kuitenkaan ole havainnut."

Viime viikonloppuna (elokuun viimeinen vkl 2020) Suvilahden voimalassa, jota ovat havitelleet kulttuuriväki käyttöönsä siitä lähtien, kun KOM-teatteri pääsi esiintymään siellä 80-luvun alussa, järjestettiin rikollisiksi luokitelleiden liivijengin juhlat eikä kukaan mölähtänyt siitä julkisuudessa. Poliisikin totesi vain jälkikäteen, ettei järjestyshäiriöitä ollut. Suomi käy parhaillaan kulisseissa kovaa sotaa siitä, mikä on soveliasta julkisesti puhua eri vähemmistöistä ja saako sotia sytyttänyt äärioikoistolainen retoriikka jatkua vapaasti vai suitsitaanko se lopullisesti enempää vastakkainasetteluja lietsomasta. STT:n jutussa kerrottiin Saksan sisäministeriö ilmoittaneen kieltäneensä äärioikeistolaisen uusnatsiryhmä Nordadlerin toiminnan. Ryhmä on toiminut pääasiassa sosiaalisessa mediassa. "Poliisitoiminta on ollut käynnissä tänä aamuna neljässä osavaltiossa", Saksan sisäministeriön tiedottaja Steve Alter kirjoitti Twitterissä. "Oikean laidan ääriaatteille ja antisemitismille ei ole enää sijaa internetissä", Alter jatkoi. Saksalaisen uutistoimisto DPA:n mukaan poliisioperaatioita on tehty Nordrhein-Westfalenin, Saksin, Brandenburgin sekä Ala-Saksin osavaltioissa.Nordadler on kolmas pieni äärioikeistolainen ryhmä, jonka toiminta on kielletty Saksassa vuoden sisällä. Saksan sisäministeri Horst Seehofer on nimennyt äärioikeistolaiset ryhmät Saksan suurimmaksi turvallisuusuhaksi. Suomessa ja kaikissa muissakin Pohjoismaissa on sama juttu. Pinnan ala kiehuu ja sota on jo alkanut. On vain ajankysymys milloin jossain pamahtaa ja kunnolla, jos mitään ei tehdä.

Tätä taustaa vasten Rydmanin äärioikeistoa puoltavat ja niiden haittoja vähättelevät julkiset lausunnot ovat kummallisia. Mutta mistä tässä "suvaitsevaisuus - suvaitsemattomuus"- keskustelussa on oikein kysymys? Professori Timo Airaksinen ja dosentti Heta Gylling toteavat uutuuskirjassaan "Suvaitsevaisuudesta" (Arktinen Banaani 2020) suvaitsevaisuuden olevan arvokysymys, joten suvaitsemattomuuden arviointi saattaa käydä hankalaksi ja tulokset kiistanalaisiksi. Suvaitsevaisuus on tärkeää, mutta suvaitsemattomuuden kriteerit ovat avoimet ja mahdollistaa esimerkiksi suvaitsevaisuus-sanan väärinkäytön ABC:n kuten nykyisessä arvokeskustelussa, lyömäaseena samaan tapaan kuin aikoinaan pakollinen hokema oli Suomen ulkopolitiikassa yya-sopimus kriittisesti Neuvostoliittoon suhtautuneita ja länsimielisiä suomalaispolitiikkoja vastaan. Kirjassa esitetään tärkea selvennys suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden suhteesta toimintaan ja sitä kautta valtaan. Periaatteena on: jos henkilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, ei kannata puhua suvaitsevaisuudesta tai sen puutteesta:

"Sanon, etten suvaitse amerikkalaisten Kuuban politikkaa. Tässä ei ole mitään järkeä, koska pitäisi sanoa, että hyväksy sitä tai että paheksun sitä. Suvaitsemisen puute, että en suvaitse, edellyttää ainakin jotakin toimintamahdollisuuksia. Suomi valtiotoimija pystyy sanomaan, ettemme suvaitse Puolan nykyhallituksen toimia demokratiakehityksen jarruttajana, koska Suomi pystyy vaikuttamaan asiaan. Huomaamme jälleen, että Puola varmasti sanoo Suomea suvaitsemattomaksi ja Suomi kieltää asian. Suvaitsevaisuus ei siis koske vain yksilöitä vaan myös kansalaisyhteiskuntaan, valtiota ja sen lainsäädäntöä. Suvaitsevaisuuden ensimmäinen koetinkivi oli aikoinaan uskontoa koskeva lainsäädäntö. Antoiko valtauskonto tilaa muille uskoville - ateismia ei tietysti sietänyt mikään lainsäädäntö. Mitä tehdä uskoaan vaihtaville luopioille, tuomita vain ei?"

Airaksisen ja Gyllingin kirjoitukset ovat teoreettisia pohdintoja ja ongelmien kuvauksia, mutta he yrittivät tällä tavalla ylläpitää lukijan mielessä edes jonkinlaista alkeellista kuvaa suvaitsevaisuuden logiikasta, jotta voisimme keskustella oikeilla sanoilla ja oikealla tavalla paheksutuista ja paheksuttavista asioista. Hyvä keskustelu edellyttää nimittäin rutkasti tietoa ei vain siitä mistä keskustellaan, vaan miten keskustellaan ja mitä kielellisiä välineitä käytetään:

"Huonoa keskustelua ei tarvitse suvaita. Hyvän keskustelun vaientaminen on suvaitsemattomuutta. Ja keskustelua todella tarvitaan, koska niin kovin moni asia tuntuu vaivaavan ja ärsyttävän ihmisiä. Toisten ihmisten tapojen, toimien ja arvostusten sietäminen on kovan työn takana. Jotkut valitsevat välinpitämättömyyden. Mitä se minulle kuuluu, "yks hailee", kuulee sanottavan. Ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus ovat huonoja valintoja, mutta niin on välinpitämättömyyskin. On tietysti mahdollista kokeille siedätyshoitoa, joka tarkoittaa välinpitämättömyyden harjoittelua. Ennen monet asiat harmittivat ja vaativat kannanottoa, nyt mikään ei enää tunnu miltään."

Kyseessä on kuitenkin hieman eri asia kansanedustaja Will Rydmanin tapauksessa. Kysymys on poliitisesta retoriikasta, jolla hän yrittää peitellä todellisia mielipiteitään tyypillisen poliitikon tapaan valheellisesti ja on siksi lajissaan hävytöntä. Se miksi se mitä sanomme itsestämme ja toisistamme ja mitä kuulemme muiden sanovan, puhuvan ja kirjoittavan, on tärkeää oman minämme ja käyttäytymisemme kannalta tärkeä siksi, että olemme kuin kone, joka saa ohjeita, joita orjallisesti sitten elämässämme toteutamme. Se on varautunutta, alemmuudentuntoista ja negatiivisten asioiden kautta elämää tarkastelevaa elämän väärinymmärrystä, josta ilon filosofi Spinoza olisi sanonut, että silloin ihminen on joko ymmärtänyt elämän väärin tai se on hänelle kerrottu niin epärehellisesti harhauttamismielin. Jo Aristoteles sanoi että retoriikka ja etiikka liittyivät oleellisesti toisiinsa. Cicero muistutti vielä viisaasti, että vaikka asia oli monimutkainen, jotkut asiat olivat loogisesti pääteltynä todennäköisiä ja jotkut taas eivät. Ciceron aika ei itse asiassa eroa kovinkaan paljon omasta ajastamme. Cicero opetti ja kirjoitti puheesta, jota esitettiin taitavasti vaikuttamismielessä kokouksissa ja kansalle. Se oli aikansa ykkösvaltamedia.

Kun seuraa Wille Rydmanin julkisia kannanottoja yhteiskunnallisista asioista, niistä ei välity lämpö vähemmistöjä tai heikkoja kohtaan vaan päinvastoin ihan kuin hän kokisi ylemmyydentunnetta heikompiaan kohtaan. Rydman käyttää taitavasti väärin sanavapautta esittämällä totena selviä valheita unohtaen Marcus Aureliuksen sanoman siitä, että elämässä olisi etsittävä mielen tasapainoa, siksi juuri sanavapauden tulisi olla mahdollisimman rajoittamaton. Tämä kysymys on ollut kuin veteen piirretty viiva siitä lähtien kun John Stuart Mill kirjoitti vapaudesta, kirjassaan "On Liberty -Vapaudesta". Mutta ei asia ole näin yksinkertainen: Sananvapatta sekä käytetään että ymmärretään väärin. Se ei voi olla valheiden levittämistä ja väkivaltaan yllyttävää vihapuhetta. Millin mukaan valtio ja yhteiskunta olivat oikeutettuja rajoittamaan yksilön toimintaa vain siinä tapauksessa, että hänen toiminnastaan on haittaa toisille ihmisille. Tämä on ollut länsimaisissa moderneissa yhteiskunnissa eräs tärkeä periaate II ms:n jälkeen.

Taustalla vaikuttaa ihmisten hyvin käytökseen, omaksuttuihin tapoihin ja kulttuurin piilottama tekopyhyys ja valheellisuus, arendtmaisesti sanottuna yksinkertaisesti "arkipäivän pahuus". Me mietimme koko ajan, onko mahdollista, mielekästä ja toivottavaa edistää hyvinä pidettyjä asioita keinoilla, jotka tiedetään pahoiksi? Filosofi Dewey pohti tätä kysyessään, mikä oli päämääriä koskevien arvostelmien ja niiden saavuttamisen keinoja koskevan tiedon luonne? Deweylle päämäärä käsitti sekä näköpiirissä olevaa päämäärä että jonkun asian seurauksia. Todellinen kysymys ei ollut vaikutin vaan se millaisia seurauksia valitut tavat toteuttaa ajatuksia tuottivat. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan panettelija pelaa omilla säännöillään, joita hän voi muuttaa tarpeen tullen. Juuri sen vuoksi hän on niin vaikea vastustaja Ojasen mielestä, varsinkin kun hän voi hetkellisesti osoittaa kyllä katumusta, mutta iskeekin hetken kuluttua entistä lujemmin.

"Mikä neuvoksi? Pyrkimys olla välittämättä ei yleensä auta, vaan houkuttelee pahantekijää jatkamaan. Lakien tulee antaa aidosti suojaa teflon-moraalin omaksuneita vastaan. Ongelmana on tavallisten, moraalia kunnioittavan ihmisen avuttomuus hänen kohdatessaan tällaisia henkilöitä. Kun kuulee itsestään aivan absurdeja väitteitä, ne lamaannuttavat ja masentavat."