Ylisanojen holtiton viljely vainajien kohdalla

Teksti Harald Olausen

"Totuus, josta filosofi Badiou kirjoittaa, kyseenalaistaa siis aina vallitsevat käsitykset ja konsensuksen ja syntyy kussakin tilanteessa tyhjästä, ja heidän, joita se tapahtuma puhuttelee, haasteeksi tulee pysyä uskollisina tuolle totuudelle. Tätä voidaan pitää Badioun totuuden etiikan peruslähtökohtana." -Alain Badioun kirjan Etiikka (Apeiron 2004) suomentaja Janne Kurki.

Tänään rauhallisesti ikiuneen nukkuneen vanhahkon ja discoa harrastaneen naisihmisen poismenon johdosta oli odotettavissa kahden julkisuuden ihmisen toimesta "ryöpsähteleviä tunteenpurkauksia ja holtitonta ylisanojen viljelyä", kuten sitten tapahtuikin medioissa laajalla rintamalla. Media oli täynnä imelää ja aika tavalla odotettua ylisanojen viljelyä, joista nämä kaksi julkkista, itsestään paljon eniten melua julkisuudessa pitävät, joka mainoksen tanssija, ja joka tilaisuuden puhuja filosofi pääosin vastasivat.

Suomessa on ollut aina tyylikäs protestanttinen kunnioitus vainajiaan kohtaan, eikä heistä ole puhuttu perhettä ja muistoa kunnioittaen pahaa eli totta toisin kuin esimerkiksi Briteissä, missä jo 90-luvulla ilmestyi lehtiin todenmukaisia kuolinilmoituksia, jossa vainajaa ei hellitty ylisanoilla, vaan saatettiin myös moittia ja kertoa poisnukkuneen persoonallisista ilmiselvistä pahoista vioista, vääristyneistä luonteenpiirteistä (jopa ahneudesta ja julmuudesta) ja töppäyksistä kaihtelematta ikävän tuntuisesti.

Suomessa on menty nyt toiseen ääripäähän: limaiseen nuolemiseen ja kritiikittömään ylistämiseen, mikä ei ole totta. Julkisuus on muuttunut osaksi somen ja Seiskan jatkuvaksi herkutteluksi toisten yksityisyydellä ja sen ilmeisten huonojen puolien mässäyksellä niin, että eilen kuollut vanhahko discoa tanssinut naisihminen sai medioissa melkein yhtä suuren huomion kuin edellisellä viikolla kuollut entinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut kansainvälisesti tunnettu diplomaatti.

Filosofin ja tanssijan ylisanat trivialisoivat surun ja totuuden merkityksen, sillä molemmat ovat ilmoittaneet elämissään ja töissään "suuriksi totuuden rakastajiksi" (valhe), joita ohjaa eteenpäin myös halu nähdä ja havainnoida maailmaa sen totuudellisesta näkövinkkelistä. Mutta tekevätkö he niin suoltaessaan epätosia sanoja aiheuttaen sekä sanoilleen että teoilleen inflaation ihmisten mielissä saman aikaan, kun kaikki koko ajan muuttuu, vanhenee, sulaa pois ja menettää merkityksensä?

Eivät tietenkään. nehän ovat vain sanoja. He eivät ole mukana tässä liikkeessä. He seisovat paikoillaan ja luulevat muiden tekevän samoin. Mutta he tekevät itselleen karhunpalveluksen. Tavalliset ihmiset eivät ole niin tyhmiä kuin luulotellaan heidän olevan. Eivtäkä niin julkeita kuin nämä kaksi. Filosofian pitäisi ollakseen aitoa filosofiaa, rikkoa yleinen yksimielisyys. Totuus, jos se olisi totuutta, pitäisi olla eri mieltä olevaa tai vastakarvaista ja kyseenalaistavaa. Valhe on ylisanoja ja makeaa huijaamista.

Miksi nämä kaksi (jo aika vihattua, ja joihin ollaan kyllästyneitä) sitten puhuvat julkisuudessa (ja miksi heidän annetaan medioiden puolesta niin esteittä tehdä?) myyntipuheitaan, jotka kaikki viimeistään nyt tunnistavat valheiksi? Siksi että se kuuluu siihen peliin, missä heidän oma paikkansa julkisuudessa mitataan vielä, kun he ovat eläviä. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkiksi Jukka Kajava, jota eläessä pelättiin, unohdettiin kokonaan kuolemassa, eikä hänestä juurikaan enää puhuta tai häntä kaivata.

Molemmat F ja T pelaavat omaan pussiinsa. Julkisuuskuva perustuu siihen, että he ovat koko ajan näkyvissä muiden julkkisten kavereina ja suurten tapahtumien todistajana. Itseään rakastavaa koikkelehtijaa T siedetään hieman mutta ei rakasteta. Filosofi F on taas vähäisistä tieteellisistä ansioistaan omiensa joukossa hyvin vähän arvostettu laadun puutteen takia. Mutta medioissa he esiintyvät kuin Jumalat, korottaessaan puheillaan vainajan lähes jumalaiseksi ja unohtumattomaksi. Uskokoot ken haluaa!