7 tapaa tuhota ihminen: kyyninen realisti muistelee, osa I: 5. Älä välitä – odota ihmettä

02.12.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen



Johdanto


Kerran, kauan sitten, istuin kasvatustieteen professori Erkki A. Niskasen vieressä taksin takapenkillä Helsingin rautatieaseman edessä. En muista minne olimme menossa ja miksi, mutta se muistan kuin eilisen päivän kun Erkki lausui,"on seitsemän tapaa tuhota ihminen". Hänen äänensä ja tyylinsä, silloin kun hän heittäytyy dramaattiseksi, on oma ja ikimuistoinen: kivikova, kolkko, kähisevä, riemastuttava. Käännyin heti hänen puoleensa korva tarkkana, nyt opin tärkeää asiaa, mutta sitten tapahtui jotakin, en enää muista mitä, ja asia jäi sikseen. En koskaan saanut tietää mitä nuo seitsemän tapaa ovat. Seitsemän on joka tapauksessa maaginen valehtelijan luku, mutta silti - tai siksi - olen siitä päivästä lähtien miettinyt mitä nuo tavat ovat. Ainoa mahdollisuus on keksiä ne itse, ja tässä ne sitten ovat ylös kirjoitettuna ja paperille pantuna, kahteen eri luokkaan jaettuna. Onhan todella eri asia tuhota itsensä kuin joku muu, joten kaksi kategoriaa tarvitaan. Ihminen harvemmin haluaa tuhota itsensä mutta tekee sitä silti koko ajan. Ihminen haluaa tuhota vihollisensa mutta harvemmin edes yrittää. Siis ensimmäinen luku kuvaa sitä mitä ihminen melkein kuin huomaamattaan tekee ja toinen kuvaa sitä mitä ihminen ei tee vaikka pitäisi. Miksi tuhota itseään kun voi keskittyä vihollisiinsa? On tietysti mahdollista tuhota itsensä tuhotessaan vihollistaan. Moni kuvittelee tuhoavansa vihollisensa tuhotessaan itseään, tai kuvittelee tuhonneensa vihollisensa tuhottuaan itsensä - joka tarkoittaa, että minä itse olen oma viholliseni. Ei kuitenkaan sotketa asioita: minä olen minä ja viholliseni on joku aivan toinen ihminen. Entä jos ei ole vihollisia? Kaikilla on vihollisia, turha toivo, ettei niitä olisi. Mutta jos ei millään keksi yhtään, siitä voi hyvin päätellä, että elämä on jäänyt aivan kokonaan elämättä. Sekin on yksi itsetuhon tapa ja muoto, olla elämättä ja keskittyä elämättömään elämään, tyyliin "kun ei mitään yritä, ei mitään häviäkään "tai "avain onnellisuutteen on pienissä asioissa". Jos olet elämässäsi tehnyt yhdenkin peliliikkeen, sinulla on vihollisia. Eikä sen peliliikkeen herra paratkoon tarvitse olla mikään ilkeä, paha ja tuhma liike. Päinvastoin, onnistunut ja hieno peliliike on paras keino hankki vihollisia. Mutta jos vihollisten tohoaminen on harvinaista, sinulle ei ole aihetta huoleen: tuskin hekään viitsivät ryhtyä toimeen sinua vastaan; mutta jos joukossa on yrittelijäitä yrittäjiä, olet liemessä. Ja mitä enemmän sinulla on vihollisia, sitä suurempi todennäköisyys, että joku viitsii tehdä jotakin. Miksi et siis itse ryhdistäytyisi ja aloittaisi jo tänään tuhoamiskampanjaasi eli astuisi sotapolulle, tuhon tielle? Olet joka tapauksessa jo aloittanut lukemalla joka päivä murhamysteereitä ja katsomalla väkivaltaohjelmia televisiosta. Mikä muu ihmistä kiinnostaisi kuin väkivalta, kuolema ja verenvuodatus? Seksi tietysti on toinen iso asia, mutta kun seksi piilotetaan, tuho ja kuolema jäävät jäljelle. Mikään muu ei kiinnosta oikeasti ja kuljeta mielikuvitusta mukanaan samalla tavalla.


7 tapaa tuhota ihminen: kyyninen realisti muistelee, osa I: 5. Älä välitä - odota ihmettä



Kysyin vaimolta kuinka ihminen tuhoaa itsensä, kun ei sentään aivan itsemurhasta puhuta. Hän sanoi: kun lakkaa pitämästä huolta itsestään. Kysyin, siis niin kuin ei kampaa tukkaansa aamuisin, vai. Toki ymmärsin yskän, mutta kai se harmittaa kun ei itse keksi ilmeistä. Ajattelin sitten naisen ja miehen logiikkaa ja tajusin heti, että naiselle huolenpito itsestä on se ensimmäinen asia josta kaikki muu lähtee. Ei se egoismia ole, tietenkään, vaan tapa olla valmis ja valmistautunut siihen mitä tuleman pitää. Mies menee rentuksi eri tavalla, omalla tavallaan ja silloin kysymyksessä on juuri itsensä huoltamisen unohtaminen. Se tuhoaa ihmisen aivan varmasti, ehkä hitaasti ja eri ihmisten kohdalla eri tavalla, mutta kuitenkin.


Kupletin juoni on tämä: kun ei huolehdi itsestään, odottaa ihmettä. Miten niin? Selitän: jos ei odota ihmettä, tekee itsemurhaa, mutta tässä nimenomaan sovitaan, ettei puhuta itsemurhasta - sen aika tulee sitten myöhemmin. Ei itsemurhaa vaan hidas spontaani ja jatkuva rappio, josta seurauksilta vain ihme voi ihmisen enää pelastaa. Silti niin moni meistä toivoo ja rukoillee ihmettä, lottovoittoa ja apua Jeesukselta ja muilta taivaan jumalilta. Aina joko saa voiton ja kokee uudelleensyntymän ihmeen - lottovoitto sekin - mutta ihme on aina ihme. Ja ihmeen kokevat aina muut, en minä, koska kerran kyseessä on ihme. Ehkä ihmeiden aika ei ole ohi, mutta en luottaisi ihmeeseen omalla kohdallani.


Ihme on alkuperäiseltä määritelmältään luonnonlakeja uhmaava tapahtuma ja arkikielessä myös erittäin harvinainen tapahtuma. Kun Jeesus herättää kuolleista jo lemuavan ihmisen raadon, hän peruuttaa prosessin jota luonnontieteen mukaan ei voi peruuttaa. Teon menestys sotii entropian periaatetta vastaan ja oikeastaan kääntää ajan kulun tulevaisuudesta menneisyyteen päin: "Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan eristetyn systeemin entropia kasvaa tai pysyy entisellään. Voidaan sanoa, että entropian käyttäytyminen ilmoittaa ajan kulkusuunnan." (Wikipedia, "Entropia"). Niin se on, auto ruostuu pihaan, ja vaaditaan ihme sen pelastamiseksi - aika kuluu ruoste raiskaa, kaikki katoaa ajallaan. Entropia tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin epäjärjestys: pihassa sateessa oleva auto rapisee muruiksi, laskee kaiken alleen pihan hiekalle.


***


Kaikki kuninkaan miehet eivät saa Humpty Humptyä kokoon, kuten perinteinen englantilainen lastenloru 1700-luvun lopulta tietää; yksi nykyversio on tässä:


Humpty Dumpty sat on a wall,
Humpty Dumpty had a great fall;
All the King's horses
And all the King's men,
Couldn't put Humpty together again.


Humpti Dumpti on aika veijari kun meni rikki niin perusteellisesti. Samoin käy ihmiselle, joka jättää kaiken sikseen ja elää elämäänsä ilman huolta ja vaivaa itsestään, siis huolenpitoa. Aloita hitaasti ja rauhallisesti, elä hätäile, hätäily kun pilaa kaiken. Ota rauhallisesti, aika tekee työt puolestasi eikä ajan kuluminen ja sen luoma epäjärjestys koskaan hellitä. Aika tekee työt puolestasi, sinä vain odotat, elä tee mitään, se vain sotkee asioita. Kaikki toiminta on turhaa, turhaa myös silloin kun se korostaa ja edistää rappiota.


Filosofit puhuvat omissioista eli tekemättä jättämisestä: kun toinen menee tietämättään heikoille jäille, minä huudan varoituksen (teko) tai olen huutamatta (omissio). Tässä omissio vaikuttaa teolta, onhan tosiaan niin että huutamatta jättäminen vaarantaa toisen terveyden ja hengen. Jos hän putoaa jäihin, olen siitä vastuussa koska olisin voinut auttaa tekemällä teon ja huutamalla varoituksen. Toisaalta olisin voinut pelastaa tietyn lapsen Somaliassa, jota en tunne ja tiedä, jos olisin lähettänyt hänelle avustuksia. Se etten lähettänyt tuskin on teon kaltainen omissio omalla kohdallani.


Siis omissio riittävät, elä vain normaalisti niin kuin muutkin, mutta jätä itsesi hoitamatta. Älä ainakaan ota kotiisi ketään jonka hoitovietin piiriin saattaisit langeta. Pysy yksin, pysy lujan, odota että aika tekee työt puolestasi. Mikä onkaan helpompaa. Älä ajattele ihmettä, se kun tulee jos on tullakseen. On kaksi eri asiaa ajatella ihmettä ja odottaa sitä: ajatteleminen ei tarkoita sitoutumista ihmeen mahdollisuuteen; odottaminen on samalla turvautumista ihmeen mahdollisuuteen. Siis ajattelu olkoon lohtunasi, mutta odottamisesta kuuluu pidättäytyä. Mutta siltä koko elämäntapasi perustuu ihmeen mahdollisuudelle, ellei kyseessä ole itsemurha.


Et odota ihmettä, ajattelet sitä joskus lievän huvittuneena, mutta silti koko elämäsi ja kohtalosi on ihmeen varassa: jos sittenkin kaikki muuttuisi noin vain ikään kuin itsestään. Kyseessä on transsendentaalinen luottamus, joka siis ei ole sama asia kuin tavanomainen luottamus. Jälkimmäinen tarkoittaa, että ajattelet asiaa ja suunnittelet elämäsi sen mukaan. Esimerkki: tiedän, että Alko on auki lauantaisin klo 18 asti ja sunnuntaina kiinni. On siis mentävä lauantaina iltapäivällä - luotan Alkon aukioloon.


Mutta luotan myös siihen, että olen lauantaina hengissä ja liikuntakykyinen, vaikka en sitä sen enempää ajattele. Luotan siihen, että rahani ovat tallessa ja jano ennallaan - nämä kaikki ovat transsendentaalisen luottamuksen kohteita. Transsendentaalinen luottamus on perustavaa luottamusta, sellaista joka luo välttämättömän taustan kaikelle muulle luottamukselle ja siten myös toiminnalle ynnä omissioille. Kun menen pitämään esitelmää, luotan siihen, että osaan suomea ja leukani vielä liikkuvat. Luotan siihen, että kaikki on niin kuin ennekin, tämä on transsendentaalista luottamusta.


***


Älä enää pese päätäsi ja kampaa tukkaasi. Älä pese itseäsi ollenkaan, aluksi voit käydä saunassa kerran viikossa, mutta älä pese, ja sitten harvennat saunomiskertoja. Älä pese hampaitasi, se on yhtä tärkeää kuin törkeääkin ja johtaa ajanpitkään mielenkiintoisiin kohtaamisiin hammaslääkärin kanssa. Toisaalta hammassärky menee ohi kun vain jaksaa odottaa ja syö buranaa. Hampaan hermo kuolee ja ajan mittaan hammas irtoaa. Se on hyvä asia, koska taas on yksin harmin aihe poissa.


Älä pese vaatteitasi äläkä osta uusia ennekuin ne hajoavat päällesi. Hajusi muistuttaa rappioalkoholistien hajua, jota erityisesti korostaa vanha viina ja valkosipuli. Entinen appiukkoni oli poliisi Suomen Turussa. Hän kertoi, että heikossa kunnossa olevat pultsari vietiin TYKS:iin, siis sairaalaan, mutta kellarin kautta. Vaatteet leikattiin pois päältä ja asiakas suihkutettiin paloletkulla puhtaaksi, siis "puhtaaksi" jossakin kovin suhteellisessa mielessä tarkoittaen yleistä käsiteltävyyttä ja ympäristöhaittojen minimointia.


Syö prosessoitua halpaa ruokaa, mikä nyt sitten sattuu osumaan käteesi kun olet kaupassa. Juo olutta, se on hyvää ja samanhenkisiä kavereita riittää - ei ne muutkaan itsestään niin kauheasti viitsi huolehtia. Muuten kyllä ihmissuhteiden laiminlyönti kuuluu asiaan. Lapset alkavat vierastaa hyvinkin nopeasti, joten taas on yksi huoli poissa, vaikka aviopuoliso saattaa kestää yllättävästi laiminlyöntejä, tuskin kuitenkaan loputtomiin. Sukulaiset karkkoavat varmasti, hyvä niin. Palkkatyöstä tulee myös jättäytyä, se kun vaatii kovasti vaivaa ja asettaa hirveästi erilaisia vaatimuksia. Työttömyysturvalla kyllä elää ja sairaseläkkeelle pääsee jo nuorena. Opiskelu on täysin tuomittavaa huolehtimista omasta itsestään ja tulevaisuudestaan, hankalaa ja vaivalloista alusta loppuun. Kaikki jotka ovat opiskelleet, ovat todenneet sen turhaksi ja jopa haitalliseksi - tämä on helppo varmistaa tuttavapiiristä. Harrastuksiin ei kannata satsata, joutenolo on tarpeesi raskasta itsessään. Ei sen päälle mitään ylimääräistä pidä enää kasata. Entä asunto, pitääkö olla oma luukku vai riittääkö kaverin sohva? Tässä kohden mielipiteet eroavat toisistaan aika jyrkästi ja perustelujen asiantunteva rikkaus on sitä luokkaa, ettei kaltaiseni amatööri uskalla ottaa kantaa. Kyseessähän on aivan erityinen tieteenala, jossa kokemus ja loogisen tarkka observointi yhdistyvät sopusointuisella tavalla. Esimerkiksi, miten ottaa huomioon humalaisten puukkotappelut viinan loputtua keskellä yötä? Miten pitää suhtautua siihen, joka salaa joi viimeiset pullon pohjat? Pitääkö tappaa vai heittää ulos pimeään pakkasyöhön, on ongelma jonka ratkaisemiseen rahkeeni eivät riitä, mutta joka lopultakin kohtaa jokaista itsensä laiminlyövää ihmistä.


Suomalaisen luovan kulttuurin unohtumaton voimahahmo ja ikoni, Uuno Turhapuro on yksi Speden hienoimpia ja arvokkaimpia luomuksia ja Vesa-Matti Loirin elävöittämiä roolihahmoja. Uuno on parodia, tietysti, kohteenaan ihminen joka totaalisesti laiminlyö itseään ja ulkonäköään mutta joka menestyy aivan verrattomasti juuri sellaisena kuin on, kauppaneuvos Tuuran kauhuksi. Filmit olivat yleisön suosiossa ja arvostelijoiden hampaissa, joka osoittaa Veikko Vennamon tokaisun, "Kyllä kansa tietää" yleispätevän pätevyyden. Uuno on verraton parodia, joka tavoittaa juuri sen asian olemuksen, jota tämä kirjan luku tutkii. Uuno ei huolehdi mistään muusta kuin syömisestä ja vähän tietysti naisen rakkaudesta, se on myönnettävä. Syöminen tulee kuin itsestään mutta naiset rakkaus vaatii jo ihmeen. Uunon nenä on niin herkkä, että hän haistaa lihakaupan ikkunan takana olevan säilykepurkin sisällön, joka on kieltämättä etevä saavutus. Entä erotiikka? Uunolla on uskollinen, rikas ja älykäs vaimo, mutta hän kaipailee sihteeri Unelmaa, joka siis on Uunon unelma.


Rakkaus ja erityisesti vastarakkaus vaatii ihmeen toteutuakseen, jos ihminen on omistautunut itsensä laiminlyömiselle tarpeeksi kauan ja vakavasti. Uunon elämä onkin ihmeellistä, siis ihmeiden täyttävää tavalla joka uhmaa sekä luonnonlakeja, kaikkia todennäköisyyksiä, sosiaalisten normien pätevyyttä sekä psykologian totuuksia. Jotenkin Spede, nero kun oli, tajusi kupletin juonen: ihmistä kiusaa ja houkuttaa melkein kuin vastustamatta itsensä laiminlyönnin ja itsetuhon ajatus, jota kuvaa Uunon ulkoinen olemus, rikkinäinen t-paita ja huonot hampaat. Mutta silti Uuno on ylivoimainen menestystarina, voittaja verraton varustettuna itseluottamuksella ja kyvykkyydellä vailla vertaa. On aivan selvä, että yleisö rakastaa Uunoa, koska Uuno todellistaa sen ihmeen, joka perustaa jokaista itsensä tuhoamisen alitajuista projektia. Uuno on se ihme, joka väijyy kaiken itsensä laiminlyönnin takana ja antaa sille sen lopullisen merkityksen.


Uunolla on huonot hampaat, entä sitten? Hän menestyy paremmin kuin hyvähampaiset koskaan. Hampaiden ja nimenomaan täydellisten hampaiden estetiikka tulee Amerikasta, kuten kaikki muukin kulttuuri tänä päivänä. Sieltä se on levinnyt Suomeen niin että kaikkien vastuullisten vanhempien on aivan pakko laittaa lasten hampaat kuntoon. Oikomishoito on aina paikallaan. Vanhemmat eivät saa jättää lastensa kohtaloa ihmeen varaan, siis niin että lapsi aikuisena menestyisi sekavasta hammasrivistä huolimatta - tai herra paratkoon puhumattakaan puuttuvasta hampaasta. Ihmisten havainto on äärimmäisen tarkkaa tässä suhteessa: me havaitsemme jo kaukaa puuttuvat itsekurin ja huolenpidon ongelmat ja käännämme selkämme. Istuin kerran Finlandiatalon katsomossa odottamassa omaa esiintymisvuoroani. Vieressä istui tumma julkisuudesta tuttu kaunotar. Katsoin ja totesin, kaunis on. Sanoin jotakin ja hän hymyten vastasi. Henki haisi niin ettei pahemmasta väliä - en varmasti koskaan toivu siitä järkytyksestä. Olisin niin toivonut kaiken menevän hyvin, mutta sitä ihmettä minulle ei sitten suotu. Sigmund Freud halusi lääkäriltään tappavan ruiskeen, ja sai sen, kun suu haisi niin ettei oma koira enää lähestynyt. Hänellä tosin oli suusyöpä.


§§§