ALL YOU NEED! - Normaaliuuden pakkokaavan vastakohta on herKULLINEN!
Teksti Harald Olausen
Olimme viime syksynä viimeistä kertaa professori Timo Airaksisen kanssa Turun kirjamessuilla haastattelemassa toisiamme kirjoistamme, jotka kuuluivat vuoden alussa päättyneeseen suomalaiset arvot kriisissä kirja- ja tutkimusprojektiin, jossa 9 kirjan verran tutkimme muutaman vuoden lisäksi (myös digivallila.comin suorasukainen tapa tarttua härkää, eikä vasta itse pihviin, sarvista kiinni, kuuluu tähän samaan sarjaan).
Kävimme illalla tapaamassa turkulaisen Sammakko-kustantamon Seppo Lahtista Sammakon kirjakaupassa, jossa oli meneillään toimittaja Maria Pettersonin pitkä ja uuvuttava itsensäkehumisessio tekosyynä jokin tietokirja, johon hän oli googlettamalla hakenut täytteensä. Juuri kun olimme astumassa sisään, Petterson veti puheripulinsa keskellä henkeä ja salissa oli kaikkien riemuksi tyhjä hetki antaa omien ajatusten vapaasti kulkea ilman Pettersonin vaativaa kielenruoskintaa korvia kuumottavasti.
Käännyin takanani tulleen professori Airaksisen suuntaan ja sanoin kommenttina Pettersonin, joka rakastaa enemmän omaa kovaa ääntää kuin antaisi muiden sanoa eriävän mielipiteensä: "Ajatella, että joku homo oli valittanut Ylelle, kun jossain ohjelmassa homoseksuaalisuutta oli kutsuttu poikkeavaksi." Petterson mulkoili vihaisennäköisesti turpean naamansa peittävien kissalasien takaa. Vasta silloin tajusin, että olin astunut juuri sen leijonan luolan eteiskammariin, jossa nykypäivän pahat keitokset ja pakkovaatteet eri ismien nimissä kokoon kyhätään eli vihaisten vihreiden feministien luolaan.
Nykyisin HEGEMONIaTAISTELUT (Anton Cramscin kehittelemä termi) käydään julkisuudessa niiden toimesta, joilla on kovin ääni ja terävimmät kyynärpäät. Näin on myös HLBTQ-kentällä. Tavallista homoa teoretisointi, seminaarit, mediajutut tai räyhääminen jonkun ismin puolesta tai sitä vastaan ei kiinnosta. Ei ole koskaan kiinnostanutkaan. Siinä mielessä tavallinen homo on kuin tavallinen hetero, eli melkein normaali ihminen.
Mutta jossain vaiheessa marginaalissa olevilla ihmisillä on luontainen tarve pyrkiä päästä aurinkoon kuopistaan, varsinkin jo siellä kyyköttää vaikutusvaltaisia ja vallanhaluisia tärkeyshenkilöiden lapsia yksi yliopistollinen. Oman asian edistäminen ja ääneen kuuluville saaminen valtakoneistossa saattaa muodostua silloin itsetarkoitukselliseksi pakkomielteeksi mantran NORMAALI hokemisella.
Normaaliuden pakkokaavan vastustaminen on ollut se pakotie ja avain vapauteen, joka on aikaisemmin yhdistänyt homoja vallankumoukselliseen ja maailmojen pikkuporvarillisia tylsyyslatteuksia, kuten avioliittoa, asuntolainaa ja kirkkoon kuulumista, kyseenalaistavaan boheemiradikalistiseen elämäntapaan.
Ei enää. Näin oli siis ennen 2000-luvun sateenkaariliikettä, joka yhdisti keskiluokkaiset yliopistohomot ja -lesbot laajasti suurissa kaupungeissa marssimaan ja bilettämään avioliitto-oikeuden puolesta, ja sai aikaan sen, ettei enää homouden yhteydessä saa/sallita puhua poikkeavuudesta, sillä sateenkaarilgbtq-ideologian sadun kertomuksen mukaisesti entiset seksuaalisiksi vähemmistöiksi kutsutut ryhmät ovat nykyisin tasavertaisia heteroiden kanssa, eivätkä siis enää kuulu marginaaliin poikkeavuutena. Siitä johtuu myös sukupuolettomien ja seksittämien homojen vastainen propaganda.
Sukupuolet ja seksi eivät ole kadonneet mihinkään muutaman vihaisen vastustuksesta huolimatta, eivätkä sukupuolisten vähemmistöjen vähemmistöasema ja ongelmat. Näin ei tietenkään ole kuin paperilla - asia on kaikkea muuta kuin kirkossa selväksi kuulutettu. Normaaliuuden pakkokaava on se, mitä homot eniten pelkäävät, kuten Ylen Areenassa tulevassa uudessa saksalaisessa homodraamassa ALL YOU NEED! eräs neitimäinen homo sanoo halutessaan järjestää tupaantuliaiset muuttaessaan uuden poikaystävänsä luokse, jotta hänen vanhempansa näkisivät, että hänen homoystävänsä ovat normaaleja, paitsi silloin kun ovat huoraamassa ja sekoilemassa mulkkujaan levitellen ympäri irstasta Berliiniä. Sarjan käsikirjoitus on tasapaksu ja ärsyttävän keskinkertainen.
Sarjan ansiot ovat muualla. All You Need on astetta muita homosarjoja yhteiskunnallisempi ja purevampi pohtiessaan pikkuporvarillisuuden hiipimistä homoyhteisöön keskiluokkaistuneissa homoissa, joista osa haluaa saada heteroiden silmissä hinnalla millä hyvänsä hyväksyntää ja osa edelleenkin sitä aitoon camp-henkeen vastustaa tyyliin "PYLLISTÄ MINULLE - ÄLÄ YMPÄRISTÖLLE!" Tässä on All You Needin merkitys. Aika hauska juttu. Saksalaiset osaavat olla astetta suorasukaisempia kuin monet muut. Mutta eivät tarpeeksi.
Koko sarja on liian selkeä ja asetelmallinen ollakseen erikoisen kiinnostava. Nämä jutut ja käydyt keskustelut on nähty aikoja sitten, mutta ilmeisesti käydään koko ajan - paitsi valitettavasti Suomessa, missä keskustelua sensuroidaan niiden toimesta, jotka istuvat yliopistoissa, säätiöissä, medioissa ja homojärjestöt vallanneissa, mutta mikä ikävintä: eri ryhmät vihoittelevat keskenään putinmaisesti vaikuttaen siihen, ettei kukaan halua olla enää mukana eikä mitään yhteistä rintamaa yhteisen hyväksi muodostu, vaan jokainen vihaa nurkassa nyhjää tyhjästä pakertaen.
ALL YOU NEED yrittää avata Gordionin solmuja haastaen. Teemana ovat yksinäisyys, vaihtuvat suhteet, oma sisäinen ja ulkoinen homofobisuus, kasvatuksen aiheuttamat lukot, vaihtuvat ja vaihdettavat identiteetit ja jännite muun maailman sekä homomaailman välillä, sekä tietenkin se ihana ikuisuuskysymys: kaikki panevat toisiaan eivätkä muusta välitä. Tämä koskee vain homoja, ei siis lesboja eikä varsinkaan sukupuolettomia ja seksittömiä, joiden agenda on jotain ihan muuta.
Neliosainen saksalaissarja All You Need kertoo homomiehistä ja on tarpeellinen siitä huolimatta, että se on kevyttä puppua saksalaisten poliisidraamojen Kettu ja Kahden keikka tapaan, jopa rasittavuuteen asti ja aiheuttaa pääkipuja tylsään televisiodraaman yksioikoiseen ja köyhään kuvamaailmaan kyllästyneille, eikä edes tarjoa muuta kuin homokulttuuria tuntemattomalle uteliaalle hauskan kurkistusluukun homojen salatun maailman ytimeen eli siihen, miten temppu tehdään ja kuinka usein.
Mutta siinä ehkä sen oikeutus ja viehätys piileekin. Sarja on siksi katsomisen arvoinen välipala, sillä sen asetelma on herKULLINEN. Homon maailma on ruohonjuuritasolla ärsyttävän hedonistinen, eikä sillä ole mitään tekemistä yhteiskuntasopeutujalesbojen, ja nykyisin myös itsensä homojen nurkkaan väärinä kuninkaina ja troijanhevosina maalanneiden sukupuolettomien ja seksittömien, opettajamaisen sormella osoittavan tekopyhyyden ja mariapettersonilaisen amatsoonifeminismin taisteluhanskan kanssa, vaan on juuri sitä mitä on, yrittämättä edes teeskennellä olla mahtipontinen, uljas, ylevä ja kunniakas - sitä mitä ei ole, muuta kuin teeskenneltyinä ilmeinä ja keinotekoisina sanoina sitä kuvaamassa ilmaan heitettyinä fraaseina.
Sarja on jatkoa jo 1990-luvulla Englannin Manchesterissa, jossa itsekin vierailin 1990, alkaneelle homosarjaboomille, mikä valitettavasti saavuttaessaan Hollywoodin sokeroitui, vesittyi ja muuttui pikkukivaksi söpöilyksi esitettäväksi koulusta kotiin tulleille homoteinipojille sopivasti Mars-patukkamainosten väliin. All You Need on kliseinen, mutta samalla myös hyvin todentuntuinen kuvaus toisiaan etsivien ja tarvitsevien homomiesten ristiriitaisesta, vaikeuksien ja valheiden täyttämästä maailmasta sekä luuloista ja kuvitelmista, jotka ohjaavat meitä ojasta allikkoon tietynlaisen pragmaattisen järjen anemiana.
Silti homous on aitona edelleenkin demokraattisempaa ja salaliittolaisempaa kuin mikään muu. Himo ei kysy ikää, asemaa tai varallisuutta. Intohimoinen rakkaus on totta, vaikka se olisikin lyhyttä, kipunoivaa ja tekisi kipeää.
Yksi suuri ongelma homomaailmassa on aina, ja tulee olemaan, erilaiset roolipelit ja se, etteivät homot itse asiassa tunne toisiaan tai ole kiinnostunut emotionaalisesti toisistaan. EVK- ei voisi vähemmän kiinnostaa osasto jyllää niin yhteiskunnallisten ongelmien kuin aidon ystävyyden ja kaveruuden kiinnostamattomuutena. Se näkyy myös tässä sarjassa riipaisevasti. Homo ja homous ovat kullin ja hyvän ulkomuodon sekä nuoruuden ympäriltä elämän eliksiirin imevää vampyrismia, sanoivat äänestyspäätöksen jälkeen, vaikka SETA:n sukupuoleton ja seksitön enemmistö kokoushuoneissaan mitä tahansa järeää oikean mieshomouden kiroamiseksi.
Mutta jos asiaa katsotaan luonnon kannalta, millaisia ihmiset ovat seksuaalisesti, silloin kun he toteuttavat omaa vapaata seksuaalista himoaan ja tapaansa olla ja etsiä elämästä mielekkyyttä, sarjan esittämillä homoilla ja tarinalla ei pitäisi olla mitään valittamista, koska sarjassa pohditaan myös homouden toista puolta, ystävyyttä, petturuutta, ihastumista, seksiä ja seurustelutapoja, ja on myös siksi kiinnostavaa katseltavaa muillekin kuin homoille. Musta lääkäripoika ihastuu nuoreen lähiöiden rikolliseen luuseripoikaan kysymättä taustoja ja vaatimatta selvityksiä.
Homous ei siis ole, se oikea, muuta kuin rehellisyyttä omille tunteilleen ja itselleen sekä oman eroottisen hedonismin estotonta toteuttamista. Musta lääkäripoika muistuttaa rikollispoikaystäväänsä elokuvan Nottinghillin sanoin olevansa vain poika, joka etsii ja tarvitsee toisen rakkautta.
All You Need! kertaa myös homouden pimäet puolet, yksinäisyyden, masennuksen, jatkuvan varuillaanolon aiheuttaman neuroottisuuden, syyllisyyden tunteen omien vanhempien edessä, sekä valheellisuuden ja jatkuvan selittelyn, ja anteeksipyytämisen, mutta myös sekä kylmäkiskoisuuden että hyväksikäyttämisen. Sarjassa ulkopuolisuutta ja väheksymistä käydään läpi sekä homon että mustan ja erityisesti mustan homon nöyryyttävien kokemusten kautta.
Kun homokapakoissa kiertää aikansa kyllästyäekseen, huomaa siellä vallitsevat vaarallisen coctailin ja sekalaisen seurakunnan homostereotypiat; hupsu hörhö, ylimakea pankkineiti, vähäpuheinen maalaistollo, turhantärkeä (itsestään) pikkupomo tiukassa solmiossa, komeat slummiamispojat ilmaisviinan ja vanhempien homojen rullaamista ja kusettamista odottavat sekakäyttäjät, ja entiset kauniit pojat, ne nykyisin rumat ja naama happyhour-oluista pöhettyneet, saavat satunnaisen homokävijän yhtymään erään amerikkalaisen homodokumentin vanhan homon sanoihin: "Pelkäsin kuollakseni, että joudun käymään niissä lopun elämäni. Onneksi ei tarvitse, kun löysin oman miehen:"
Nuorille sarja käy opetuselokuvasta, vanhempia homomiehiä se kiihottaa ja palauttaa muistot mieleen siitä, miten ihanaa homoseksi on aina ulkomailla varsinkin Suomessa, joka on viime vuosina taantunut tällä rintamalla Albanian tasolle. Ruohohan on aina vihreämpää aidan toisella puolella, mutta sitä se on aivan erityisesti Berliinissä - tuossa dekadenssin ja homouden maailman pääkaupungissa.
Homous kuuluu maailmankulttuureissa suurkaupunkeihin kuin niiden puistikkojen ruoho. Maailman suurkaupungeissa, Lontoossa, New Yorkissa ja Berliinissä sekä Pariisissa, on aina ollut ja sinne tullut aktiivisesti toimivia homoja miljoonia sekä runsas määrä homojen alakulttuureja ja komeita homohuoria, yksistään jo Berliinissä oli vuonna 1929 yli 20.000 homohuoraa, jotka kaikki eivät itse olleet homoja, vaan rahanpuutteesta kärsineitä maalta suureen kaupunkiin muuttaneita nuorukaisia.
Suomessa varsinainen homoboomi jäi 1990-luvulle. Mutta itse homous voi paremmin kuin aikoihin. Se ei ole enää pelkästään tapaamisia tunkkaisissa baareissa kovassa kännissä, vaan paljon muuta, jopa joskus inhimillistä ja lämmintä, joskus jopa kokonainen elämä ymmärtävän ja rakkaan ihmisen vierellä. Homot eivät ole enää lain suojaamana yhteiskunnan rupusakkia: asenteet ovat muuttuneet homoystävällisimmiksi.
Hyvä että tällaisia sarjoja tehdään ja näytetään - kiitos taas Ylen Areenan, sillä niissä on aina jotain syvältä riipaisevan omakohtaista itse kullekin erilaiselle, mutta silti tavallaan samanlaiseen homosäätyyn kuuluvalle homolle, olkoot hän sitten Suomen tapaan piilohomo hiljaisena nettinimimerkkinä bittiavaruudessa saalistamassa yöhönsä salaista lohtua, tai suuren maailman tapaan homo avoimena ja kipuilevana kulli estoitta pystyssä, siitä puhuen ja unia nähden, kuten All You Need-sarjan viehättävät ja komeat homot kaiken muun keskellä ovat.
On yksi asia, mitä sarjassa jää kaipaamaan ja se on rehellisyys sekä aitous kysymyksellä: milloin päästään nykyhomoelokuvissa ns. bottom ja top-luokituksesta eroon? Ne kuuluvat toki homomaailmaan mutta eivät ole niin ratkaisevia kahden homon rakkaussuhteessa, kuin on annettu kaupallisessa homomaailmassa tahallisesti väärin ymmärtää.
Niitä tapaa paljon sen sijaan homoelokuvissa ja netissä homoja leikkivien kännisten perheenisien yöfantasioissa - yllättävän paljon enemmän kuin mitä arkipäivän homotodellisuudessa - mikä ei ole kaikesta huolimatta tarua ihmeellisempää; homot toki panevat keskenään kuin pupuset ja mahdollisimman monia ja niin paljon kuin mahdollista, mutta itse homous ei ole yhden ilmeen, asennon tai värin tylsä toisinto, vaan paljon mukavampaa ja rennompaa mielikuvituksellista yhdessäoloa, kuin mitä suurelle yleisölle markkinoidun kaupallisen seksin raiskaama nykyhomoseksi näyttää olevan.
Juuri tämä on myös All You Needin lähtökohtana perustavanlaatuinen ongelma. Siksi sarja tylsistyttää jo turruttaa ensimetreillä katsojansa lähes lauritörhös/aleksibardymaiselle mtv-tasolle.